Ma 19.08.2013 @ 14:59Tuula Sarotie

Laskuvarjo auki

Tuula Sarotie Tuula Sarotie on RSO:n intendentti.

Radion sinfoniaorkesterin kahdeksas taiteellinen johtaja aloittaa työnsä tänä syksynä. Ensimmäinen sopimuskausi kestää kolme vuotta ja sisältää minimissään vuositasolla kymmenen konserttiviikkoa, levytys- ja kiertueperiodeja sekä kokonaisvastuun orkesterin taiteellisesta toiminnasta. Tervetuloa ylikapellimestari Hannu Lintu!

Orkesterin ja kapellimestarin välillä vallitsee tavattoman herkkä ja jännittävä vuorovaikutussuhde. Siinä kristallisoituu kaikki, mikä johtamisessa yleensäkin on keskeistä, paitsi että tilanne on suorempi, alastomampi, inspiroivampi ja joskus julmempi kuin missään muualla.  

Luulen osan yleisöstä kuvittelevan, että konsertissa kapellimestari nousee lavalle ja alkaa viuhtoa käsillään, ja sitten levy alkaa soida. Kuitenkin suuren orkesterin konsertti on täynnä energiaa, taiturisuorituksia, intohimoa ja vaaroja. Hienon lopputuloksen takaa saumaton johtajan ja joukkueen yhteispeli, huipputaitavien pelaajien toinen toisiaan inspiroiva, kommunikoiva, joskus pelastavakin hereilläolo. Parhaimmillaan tästä syntyy lumous ja yleisön hurmio.

Kapellimestarin rooli on toki keskeinen. Hänen vaikutusvaltansa on suorastaan diktatorinen   hänen pitää ymmärtää mitä säveltäjä on tarkoittanut: musiikin tempot, sävyt, fraseeraus ja dynamiikka ovat hänen valintojaan.

Erinomaisella orkesterilla on kuitenkin oma tahto ja oma taso. Se tuntee musiikin tyylikysymykset, se on ylpeä ja hyväksyy vain huippusuorituksia vaativan kapellimestarin. Hyvä orkesteriharjoitus voi olla mestarikurssi mille tahansa työyhteisölle: vankka osaaminen, keskinäinen luottamus ja pitäytyminen olennaiseen ovat täälläkin avainkysymyksiä.

Karismaattinen Hannu Lintu nauttii laajaa kansainvälistä arvostusta ja sopii Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestereiden kunniakkaaseen jatkumoon. On ollut ilo suunnitella RSO:n tulevaa toimintaa hänen kanssaan ja olen varma, että voimme tarjota yleisölle vahvoja konserttielämyksiä.

Hannu Lintu on kunnianhimoisella tavalla ottanut vastaan Yleisradion orkesterin erityishaasteet ja saamme pian nähdä, miten hän laittaa itsensä peliin myös tv-ruudussa esimerkiksi uudenlaisissa, suorissa konserttilähetyksissä Yle Teemalla ja myöhemmin Sibelius-juhlavuodelle taltioitavissa ohjelmissa.

Hannu Lintu kirjoittaa: "Musiikin kaikkien tasojen ymmärtäminen on mahdotonta niin meille esittäjille kuin kuulijoillekin. Ennen kaikkea se on tarpeetonta: tärkeintä on lähestyä kaikkia sävellyksiä avoimin mielin ja korvin, seikkailun hengessä. Amerikkalainen säveltäjä ja muusikko Frank Zappa kiteyttää osuvasti epärationaalisen asenteen välttämättömyyden: mieli on kuin laskuvarjo: se on syytä pitää auki".

Toivon, että suomalaiset kokevat orkesterin omakseen ja lähtevät "laskuvarjo auki" seuraamaan RSO:n ja Hannun Linnun ensimmäistä yhteistä konserttikautta 201314.

1 kommentti

Erinomainen kuvaus kapellimestarin ja muusikkojen suhteesta.

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu