Ma 09.02.2015 @ 11:19Jarmo Lampela

Rakastunut draamaan

Jarmo Lampela on ohjaaja ja  työskennellyt Aalto-yliopiston elokuvauksen professorina ja elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen johtajana. Hän aloittaa Yle Draaman päällikkönä toukokuun alussa 2015.

Viime marraskuussa matkasimme Viroon Näyttelijäliiton Valmiina -kuvaukseen kameratyön kurssin näyttelijäryhmän kanssa. Matkassa oli 16 näyttelijää ja pieni työryhmä. Meillä oli kaksi päivää aikaa kuvata kohtauksia, joita käsikirjoittaja Kati Kaartinen oli kirjoittanut ensemblen tarinan ja kohtausideoiden pohjalta.

Keli Virossa oli hyytävä.

Kuusi pakkastasastetta ja jäätävä viima. Kuvauspaikkoina levähdyspaikka, tienvarrella eteen osunut huoltoasema, pikkubussi, henkilöautot, peltotiet ja lopulta virolaisen nuoren ohjaajan Kristo Jürmanin järjestämä maalaistalo, jonne kurssin lopputyönä tehtävän elokuvan tarina huipentuu.

Näky on hauska.

Hieman rempallaan oleva talo. 16 suomalaista ammattinäyttelijää kuoroasetelmassa käsissään outoja esineitä, valmiina ojentamaan ovesta astuvalle nuorelle miehelle uurnan ja esittämään tälle runon muistovärssynä edesmenneelle runokuoron johtajalleen.

Vaikka taivaalta vihmoi neulanterävää raetta ja tuuli puhalsi kaikkien varpaat tunnottomiksi, tunnelma on korkealla. Kohtaus toimii, elää ja naurattaa vaikka se toistetaan. Ja toistetaan.

Virolainen Kristo katsoo touhuamme huvittuneena. Hän kysyy tarinasta ja nauraa kuullessaan tiivistelmän. Eikä hän naura pelkästään tarinalle vaan myös todellisuudelle ympärillämme. Kriston reilusti yli kahdeksankymppiset isovanhemmat ovat talossa sisällä ja ihmettelevät pihalla mölyävää porukkaa. Jospa olisimme keksineet kirjoittaa mukaan verhojen raosta kurkkaavan hämmästyneen vaarin. Mutta todellisuus tuntuu osaavan aina jotenkin nokittaa.

Kauko Lindforsin ensimmäistä leikkausversiota kohtauksesta katsellessani en vaaria enää kaivannut.

Vaikka todellisuus panisi paremmaksi, on draama rakkauteni, todellisuuden peili, heijastus, jostain eletystä kumpuava tarina. Olkoon se sitten eskapismia arjesta, historian kohtalonhetkiin sukeltavaa epookkia, kyyneleet silmiin nostavia aikalaistarinoita tai naurun esille naurun esille purskauttavaa komediaa komediaa.

Draama on ollut suuri rakkauteni aina. Se on ollut myös työtäni runsaat pari vuosikymmentä. Uusi askel työelämässä, siirtyminen Yle Draaman päälliköksi, tuo varmasti uutta kulmaa, säröä ja eloa vanhaan rakkauteen.

Olen kertonut, että haluan Ylen draamapäällikkönä edistää erityisesti kansainvälisiä yhteistuotantoja ja nostaa suomalaista alan osaamista. Toinen tärkeä tavoite on tuoda esiin lahjakkaita, uusia, nuoria tekijöitä.

Yle on minulle tuttu talo, tunnen tekijöitä ja Ylen vahvan roolin tv-draamassa. Olen vuosien mittaan tehnyt useita eri tuotantoja Ylelle. Tv-draama elää Ylessä ja maailmalla vahvaa nousukautta, se kiinnostaa ja koukuttaa ihmisiä myös aivan uusin keinoin. Kansainvälisen yhteistyön näkymät avaavat paljon uutta ja innostavaa.

Näen työssäni ja rakkaudessani paljon mahdollisuuksia!

----

Jarmo Lampela on työskennellyt Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen professorina ja elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen johtajana. Hän on ohjannut tv-, elokuva- ja teatterituotantoja sekä toiminut käsikirjoittajana, dramaturgina ja tuottajana vuodesta 1992. Ylen draamapäällikkönä hän vastaa Ylen kotimaisesta draamatuotannosta sekä draaman kehittämisestä. Draamapäällikön vastuulla on Ylen omatuotantoinen draama, myös radiodraama sekä tuotantoyhtiöiltä tilatut suomenkieliset teokset ja sarjat.

Asiasanat: 

9 kommenttia

Mahtavaa!

Ei ole Ylen asia tuottaa draamaa. Ylen tulee keskittyä ydintehtäväänsä uutis- ja ajankohtaisohjelmiin ja kaikki viihdeohjelmat tulee jättää kaupalliselle sektorille. Yle on yksi tärkeimpiä säästökohteita, kun taloutta sopeutetaan. Kuinkakohan hyvällä omalla tunnolla nämäkin draamojaan tekevät vailla kaupallista (eli kuluttajia, ostajia miellyttävää) vastuuta, kun lasten syöpähoidoilta puuttuu resursseja. Enemmistö suomalaisista ei tuollaista heidän maksamillaan verovaroilla sikailua hyväksy ja onkin hienoa, että Soini on ottanut Ylen määrärahojen radikaalin leikkaamisen keskeiseksi vaaliteemaksi. Ylen toimittajistahan on tutkitusti 40% vihreitä, joten he eivät todellakaan edusta koko kansaa, päinvastoin. Yle on uudistettava radikaalisti ja tehtävä poliittisesti ja ideologisesti läpinäkyväksi. Koska on aivan turha teeskennellä, etteikö se vaikuttaisi.

Eskapismi sopii hyvin ylen filosofiaan, se on kuin naula arkkuun. Kyyneleet silmiin nostavia korahduksia kuuluu konttorin nurkista. Haluaisin tehdä jotain mutta todellisuus tuntuu osaavan aina jotenkin nokittaa.
Jostain eletystä kumpuava tarina saattaisi vielä auttaa, uusinta vuodelta x. jäätävä viima.

Älä naura pelkästään tarinalle vaan myös todellisuudelle ympärillämme.

Ylen tehtävä on tukea suomalaista kulttuuria. Siksi on hienoa, että näin upean uran luonut henkilö saadaan vastaamaan Ylen draamatuotannoista. Kulttuurin tukeminen on yksi tärkeä osa Ylen tehtävää. Paljon hienoja suomalaisia kulttuuritekoja on unohtunut juuri siksi, että Ylen resurssit, mahdollisesti myös tahtotila ei ole ollut riittävä upeiden suomalaisten kulttuuritekojen taltioimiseen. Vaikka kyseessä saattaisi olla vain marginaaliyleisön katsomat taltioinnit, on äärimmäisen tärkeää, että Yle myös näiltä osin pitää kiinni niistä perusarvoista, jotka Ylen toimintaa ohjaavat. Yksi niistä on ainakin minun käsittääkseni kansan sivistäminen...

Siistii! Ilo uutinen kuin valoa kevätyössä. Just oikeeseen aikaan, niinmielenkiintosia juttuja. Ja tottatosiaan, jos lukee ja fundeeraa niitä ja näitä meikäläisen suomalaisella leffafriikin ajatuksenjuoksulla. Jep.

Minkähänlaiset mahtavat olla Yleisradion radiodraaman tulevaisuuden visiot, jos tulevaisuudessa siihen varattuja tuotantotiloja eli kuunnelmastudioita tarvitaan tämän hetken tilannetta vähemmän?

Juha-Pekka Hotinenhan on kovasti ajamassa Ylen omaa radiodraaman tuotantoa alas, saadakseen Yleisradion ulkopuolisille kavereilleen töitä. Hän pitää huolen siitä, että kun uusia kuunnelmastudioita rakennetaan tilaa ei saa olla liikaa, jotta varmasti syntyisi paineita tulevaisuudessa tilata yhä enemmän radiodraamaa talon ulkopuolelta. Yleisradion oma Radioteatteri on siis alasajon kohteena. Sitä ei kohta ole, vaan uudenlaista draamaa tilataan talon ulkopuolelta Hotisen kavereilta.

Siis mikä on virallinen visio Yleisradion radiodraaman ja oman kuunnelmatuotannon osalta? Ollaanko Ylen omaa kuunnelmien in-house -tuotantoa vähentämässä?

Pistä Jarmo J-P Hotinen aisoihin, please!

Radioteatterin alasajo kirjoitti:

Minkähänlaiset mahtavat olla Yleisradion radiodraaman tulevaisuuden visiot, jos tulevaisuudessa siihen varattuja tuotantotiloja eli kuunnelmastudioita tarvitaan tämän hetken tilannetta vähemmän?

Juha-Pekka Hotinenhan on kovasti ajamassa Ylen omaa radiodraaman tuotantoa alas, saadakseen Yleisradion ulkopuolisille kavereilleen töitä. Hän pitää huolen siitä, että kun uusia kuunnelmastudioita rakennetaan tilaa ei saa olla liikaa, jotta varmasti syntyisi paineita tulevaisuudessa tilata yhä enemmän radiodraamaa talon ulkopuolelta. Yleisradion oma Radioteatteri on siis alasajon kohteena. Sitä ei kohta ole, vaan uudenlaista draamaa tilataan talon ulkopuolelta Hotisen kavereilta.

Siis mikä on virallinen visio Yleisradion radiodraaman ja oman kuunnelmatuotannon osalta? Ollaanko Ylen omaa kuunnelmien in-house -tuotantoa vähentämässä?

Pistä Jarmo J-P Hotinen aisoihin, please!

Herranjestas! Onko se Hotinen vielä Yleisradiossa? Hän kyllä saa Satu Kurvisen säestyksellä tuhottua kuunnelmaperinteen lopullisesti. Eiväthän nuo ymmärrä käytännön dramaturgiasta tai äänisuunnittelun vaatimuksista hölkäsen pölähtämää!

käyttäkää nimiänne kommenteissa, se on reilumpaa kaikille.

Soila Valkama

Taitavat nämä kaikki vetää kavereiden suuntaan - tai ainakin omaansa. Lampela aloitti Ylessä ainakin omalla käsikirjoituksellaan. Nämä ovat usein sellaisia kaveriavun ja oman asian ajon virkoja. Hyvä jos sisällöt olisivat etusijalla, kun kaikkialta syötetään nyt sairaan pinnallista moskaa kipeetä todellisuutta peittämään. Odotan mielenkiinnolla.

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu