Some-osaamisen kurssi on nousussa
Marit af Björkesten on Svenska Ylen johtaja ja yksi Ylen vastaavista toimittajista.
Satuin hiljattain samaan pöytään muutaman eduskunnasta pudonneen kansanedustajan kanssa. Pettymyksen sijaan he yrittivät löytää elämänmuutoksesta hyviä puolia. Esimerkiksi: miten paljon helpompaa somen käyttö on, kun ei tarvitse punnita jokaista sanaa ehdokkuuden tai puolueen näkökulmasta. Tai että suvun kesämökille kerääntyneet tyhjät pullotkin voisi ehkä palauttaa pukeutumatta isolieriseen hattuun ja tummiin aurinkolaseihin.
Näiden poliitikkojen kohdalla tuskin oli kyse siitä, että yksityiselämän teot eivät kestäneet päivänvaloa. Silti he kokivat yksityisyyden ja julkisuuden välisen rajanvedon vaikeaksi, etenkin sosiaalisessa mediassa. Haastavana he näkivät myös sen, että tekojen oikeutus määritellään sen mukaan, miltä teot näyttävät, ei sen mukaan mitä ne oikeasti ovat.
Uskottavuus tarkkailussa
Vaikka yleläisillä on aivan toisenlainen rooli ja tehtävä, keskustelu kuulosti tutulta.
Ylen toimittajat tuskin naamioituvat pullonpalautusautomaatilla, mutta myös Ylen uskottavuutta tarkkaillaan ja mitataan jatkuvasti. Ja yleläinenkään ei pysty päättämään, milloin hänet nähdään yhtiön työntekijänä, milloin yksityishenkilönä. Mitä monipuolisin ja laadukkain journalistinen sisältö voidaan tuomita värittyneeksi, jos toimittaja taustansa, yksityisen toimintansa tai aiempien mielipiteitensä takia koetaan puolueelliseksi.
Sosiaalisen median räjähdysmäisen kasvun myötä nämä kysymykset nousevat esiin yhä useammin.
Meidän kannaltamme on elintärkeää, että keskustelua Ylen roolista ja riippumattomuuden ehdoista käydään. Mitä yleläinen saa sanoa ja tehdä, jotta journalismin luotettavuus ei vaarantuisi? Entä milloin ja missä asioissa yleläisen ilmaisema ajatus on ongelmaton?
Harkiten ja rohkeasti
Aivan kuten useimmissa journalistisissa ja eettisissä kysymyksissä, tässäkään ei selkeitä mustavalkoisia vastauksia ole. Hyvä journalistinen tapamme perustuu arvoihimme ja eettisiin ohjeisiimme, mutta hioutuu päivittäisissä keskusteluissamme ja päätöksissämme.
Siksi Ylen uusista some-ohjeista ei löydy tarkkaa säännöstöä, vaan kehotus miettiä ja punnita toimintaamme sosiaalisessa mediassa ja rooliamme myös muiden silmin. Muilta osin somea koskevat samat lait, arvot ja eettiset ohjeistukset kuin muutakin julkaisutoimintaamme.
Some-ohjeistuksen tärkein viesti ei kuitenkaan ole korostaa varovaisuuden merkitystä, lähinnä päinvastoin: Ylen on oltava rohkea ja osattava kohdata yleisönsä siellä missä se on. Meidän on kuunneltava katselijoidemme ja kuuntelijoidemme mielipiteitä ja oltava valmis muutokseen.
Sisältömme tuottaa arvoa vasta, kun se kohtaa yleisönsä. Tästä yleisöstä yhä useampi - ja nuorista melkein kaikki - odottaa saavansa sisällöt somen kautta. Radion, television ja verkkopalvelujemme ohella tarvitsemme siis hyviä somesisältöjä, osaavia somekäyttäjiä ja tavoitteellista some-toimintaa, jotta pystyisimme tätäkin kautta vahvistamaan demokratiaa ja kulttuuria yhdessä suomalaisten kanssa.
Lue myös:
5 kommenttia
To 21.05.2015 @ 15:54
Se kun pitää kommentoida johonkin blogiin koska koulutehtävä sanoo niin.
Ma 25.05.2015 @ 07:47
On aivan totta, että yleläinen ei pysty päättämään milloin hänet nähdään yhtiön työntekijänä, milloin yksityishenkilönä, koska hän itse ei tajua tätä eroa. Svenska Yleen tämä pätee aivan erityisesti. Palkkalistoiltahan löytyy vanhoja taistolaisia ja nykyisiä feministejä. Yksityinen on poliittista. Marit af Björkestenin epäilyt siitä, että toimittaja koetaan puolueelliseksi, saattaa pitää kutinsa. Siksi Yle ei tarvitse some-ohjeita muuta kuin silmänlumeeksi.
Yhden julkisrahoitteisen mediatalon ylläpito ei kuulu demokratian vaatimuksiin. Päinvastoin, kansanvalta ideana ei tue sellaista järjestelyä. Mutta silloin kun Marit af Björkestenin käyttämät sanat demokratia, arvot ja eettiset ohjeet eivät ole tuttuja käsitteitä, näin voidaan kuvitella.
Ma 25.05.2015 @ 19:27
"Yhtiön sisäiset asiat säilytetään sisäisinä. Niin muissakin yhtiöissä tehdään". Näin kuuluu ohje.
Yleisradiossa ei ole henkilöstöllä sananvapautta. Yle on totalitaristinen järjestelmä, jossa kytätään, mitä kukin työntekijä sosiaalisessa mediassa tai muuten sanoo.
Isoveli valvoo ja kehoittaa kätyreitänsä jakamaan "tätä omaa viestiensä muroihinkusijoiden ketjuun", jos työntekijä sattuu vain jakamaan seinällään Ylen toimintaa kritisoivan lehtiartikkelin saati olemaan siitä samaa mieltä. Yleläiset ovat niin pelolla johdettuja, että eivät uskalla SOMEssa juuri kritisoida mitään, koska YT-neuvotteluissa saattaa nalli napsahtaa.
Avoimuus on silmän lumetta. Sisäiset asiat pidetään salassa ja pimititetään jopa eduskunnalta. Toisin kuin muut yhtiöt, Yle on kustannettu verovaroin ja jos talossa ilmenee organisaation patologisuutta, se pitäisi saattaa julkisesti tietoon. Ylessä ollaan mestareita lakaisemaan ongelmat maton alle ja painamaan johdon ja päällikkötason virheet ja laiminlyönnit villaisella. Myös lakia ja työehtosopimuksia kierretään, mutta se joka uskaltaa nostaa asian esille saa viimeisen kädenpuristuksen ja nimensä henkilöstöhallinnon mustalle listalle. Että näin hyvät veronmaksajat ja Ylen rahoittajat! Miettikää sitä.
Ti 26.05.2015 @ 13:08
Ohjeistukset, keskustelut, ja pohdinnat ovat varmasti hyviä asioita. Ihmetyttää kyllä hieman tämä loputon paimentaminen. Kriisiajan toiminta on tietenkin salaista tietoa, mutta mikä ihmeen Graalin maljaan verrattava asia Ylessä voisi olla piilossa? Pyhän journalismin periaatteetko? Ylen tulisi olla ensisijaisesti kulttuurilaitos.
Emile Durkheim tutki ensimmäisinä sosiologeina uskonnon määritteitä. Jos vertaamme Emilen tuloksia Ylen käytäntöihin nousee väistämättäkin kysymys; onko Yle myös uskonto? Jos näin on, tulee uskonnosta myös olla mahdollista erota, ihan jo uskonnonvapauslain perusteella. Itse toki maksan iloiten Yleveron.
http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%89mile_Durkheim
Verorahoitteisuuden myötä yleisradionismissä kilvoittelu on ollut selvästi noususuhdanteista, ja talon sisällä on suoritettu uskonpuhdistusta "verkko edellä" periaatteella. Analogia Paavalin kirjeisiin varhaiskristityille tulee väistämättä mieleen, kun some-sotkuja yritetään paimentaa ylhäältä käsin.
On tietysti hieman kyseenalaista verrata Yleä uskontoon, ja varmasti joku saattaa moisesta loukkaantuakin, mutta kilvoittelua on muutoin vaikea selittää. Eräs blogisti julisti taannoin Ylen uskontojen uskonnoksi.
Ke 10.06.2015 @ 17:07
"Radion, television ja verkkopalvelujemme ohella tarvitsemme siis hyviä somesisältöjä, osaavia somekäyttäjiä ja tavoitteellista some-toimintaa, jotta pystyisimme tätäkin kautta vahvistamaan demokratiaa ja kulttuuria yhdessä suomalaisten kanssa."
On maailma mallillaan. Mikael Jungner antoi aikoinaan luvan yleläisille käydä työajalla Facebookissa. Nyt on jo niitä, jotka työkseen roikkuvat siellä pitkin päivää. Ja samoin Twitterissä. Uudistuneiden mediankäyttötapojen verukkeella Ylen toimittajat leikkivät somessa ja jakavat amatöörimäisiä kamerakännyköillään räpsimiään kuvia ja ala-arvoisia videoita Facebookissa. Ja tätä nimitetään uudeksi sisällöksi, jota "verkko edellä" meille "kevyemmin tuotettuna" tarjoillaan. Tätä aikuisten Facebookissa ja Twitterissä leikkimistä sitten nimitetään uudistumiseksi ja sisältöä tehdään näin "uusilla tekemisen tavoilla". Laatu vaan tuntuu unohtuvan.
Televisiokamerat ja kuvaajat ovat vaihtuneet kännyköillään räpsiviin nettitoimittajiin.
Joskus puhuttiin siitä, kuinka paljon työajalla saa olla sosiaalisessa mediassa. Tämäkö on nyt sitä digitalisaatiota, jolla Suomi saadaan nousuun, kun ihmisten työaika menee sosiaalisessa mediassa roikkumiseen ja Yle haluaa vielä omalla esimerkillään kannustaa kansalaisia siihen? O tempores, o mores!
