yle.fi



Euroviisujen superlauantain tulossatoa - katso voittoesitykset

Julkaistu Su, 01/02/2009 - 15:17
  • Jade (Kuva: BBC)
  • Ison-Britannian, Romanian ja Tanskan edustajat valittu!

Suomen lisäksi kolmessa muussa maassa valittiin lauantai-iltana edustajat vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun. Ison-Britannian värejä Moskovassa puolustaa Jade (kuvassa), joka päihitti pudotuskilpailuna käydyssä Britannian karsinnassa kanssakilpailijansa selvin numeroin. Jade rohmusi 54,4 prosenttia puhelinäänistä, kun toiseksi sijoittunut Mark jäi 35,1 prosenttiin. Kolmanneksi sijoittui duo The Twins.

Andrew Lloyd Webberin säveltämä ja Diane Warrenin sanoittama Britannian euroviisu "It's My Time" sai myös ensiesityksensä Your Country Needs You -finaalissa. Kukin kolmesta finalistista esitti kappaleesta oman versionsa. Jaden versio on katsottavissa YouTubesta (ks. linkki alla).

Tanskan karsinnan voittoon lauloi Brinck. Brinckin kappaleen "Believe Again" on säveltänyt ja sanoittanut maineikkaan irlantilaisen Boyzone-yhtyeen laulusolisti Ronan Keating yhdessä Lars Halvor Jensenin ja Martin Møller Larssonin kanssa. Myös Brinckin esityksen Tanskan karsinnan finaalista voi katsoa YouTubesta (ks. linkki alla).

Romanian edustajaksi Moskovan Euroviisuihin on valittu Elena Gheorghe kappaleella "The Balkan Girls" (ks. video allaolevasta linkistä).

Kommentit

Tanskalla on ihan kiva

Tanskalla on ihan kiva kappale, muttei mitenkään erikoinen silti.Sympaattinen kuitenkin.
Ison-Britannian kappaletta en kestä kuunnella, koska se on laskelmoitu ja tuhanteen kertaan kuultu musikaalisävelmä.Laulutapa kummallinen.
Romanian kappale on Itä-Euroopan pistemagneetti vähäpukeisine tanssityttöineen.

Englannin viisu kuullosti

Englannin viisu kuullosti vanhalta Diana Rossilta. Sanotaan näin että discohumppa kisat on tulossa. Albania kuullostaa hyvältä..

Brittien euroviisun

Brittien euroviisun värikkäin sävelaihe kuullaan säkeistön puolella. Kertosäkeen tunnelma on puhemaisempi. Kappaleessa on havaittavissa musikaalien tyyliä ja paikoin Mariah Careyltä kuulostavaa laulua. Suomen radiokanavien keväässä esitys kuulostaisi pirteältä ja tuoreelta.

Kappaleen on säveltänyt brittiläinen Andrew Lloyd Webber ja sanoittanut amerikkalainen Diane Warren. Sävelmää tulkitsi Euroviisujen kansallisessa finaalissa kolme kilpailijaa, joihin kuului voittaneen Jaden lisäksi naisduetto ja mieslaulaja. Tämä kappale olisi kiinnostavaa kuulla Jari Sillanpään esittämänä.

Kerrankin Suomella on

Kerrankin Suomella on kappale, jota ei tarvi hävetä ja esiintyjät osaa
asiansa. Ja tunnettu nimi Euroopassa yhtye jo 90-kuvulta lähtien. Suomen kansa
osasi äänestää oikein.

Suomen kappale kuulosti ihan

Suomen kappale kuulosti ihan Eurotrash-ohjelman välikappaleelta, aivan komediaa... Mielenkiintosta kuunnella mitä brittikommentaattori sanoo kappaleesta. Eikö sieltä nyt todellakaan löydy yhtään kansainvälisen tason artistia?
P.S. Kiitos Suomen kansalle ettette lähettäneet enää yhtään hevikappaletta, ei tartte hävetä.

Hei, mistä musikaalista toi

Hei, mistä musikaalista toi britti viisu on repästy?!?!?

Iso britannian kappale oli

Iso britannian kappale oli SURKEE!!! Ei multa ääntä tolle.

Mahtava tuo Suomen kappale,

Mahtava tuo Suomen kappale, mutta niin on Tanskankin!

Suomen biisi on paras! Suomi

Suomen biisi on paras! Suomi on finaalissa moskovassa!

Suomi: Oman karsintamme

Suomi: Oman karsintamme paras, mutta samaa runkutusta, jota kuultu jo kakskyt vuotta. Ei finaaliin Moskovassa.
ENG: Tylsä, mutta Moskovassa tälle löytyy äänestäjiä...sija n. 5
DEN: Tyypillinen viisuilu viimevuosilta. Hukkuu massaan..n. 25
ROM: Järkyttävää, että tällaista skeidaa saa edes tehdä ja levittää julkisesti. Viisuissa kyllä balkanin maana taattu sijoitus kymmenen joukossa.

Köyhän miehen Whitney

Köyhän miehen Whitney yrittää kireästi vääntää minkä voi. Ihan OK, mutta väkisin tehty biisi...ei mitään uutta;(

Englannin biisi: OMG

Englannin biisi: OMG mitäänsanomaton mahtiballadi ja säveltäjänä sentään Andrew Lloyd Webber/Diane Warren:o
En usko että pärjää kovin hyvin.

Kyllä Tanskalla on aika

Kyllä Tanskalla on aika hyvä biisi saattaa päästä pitkällekkin
I-Britannian kappaleesta huomaa että on ollut aika huonotasoinen finaali ja
Romanian kappale on sitä samaa mitä ne kaikki sieltä etelästä lähettää.

hyvä waldos people voita ne

hyvä waldos people voita ne ryssät

Tanskalla tosi hyvä

Tanskalla tosi hyvä biisi!

Romania ihan okei biisi mut tuskin finaalissa

Iso-britannia myös ok biisi. sijoilla 20-25

Hmmm kyllä Englannilla on

Hmmm kyllä Englannilla on nyt parempi kuin se vuoden 2007 naurettava lentokone laulu ja viime vuoden disko jykä

Romania - hyi Tanska - ei

Romania - hyi
Tanska - ei todellakaan paras
I-B - hyvä

Tanskalla on kiva taas

Tanskalla on kiva taas Englannilla voisi olla paremmat mahdollisuudet tänä vuonna.Vaikka aika samaa kuin viime vuosina

Viisu-uutiset