yle.fi



Georgia vetäytyy Euroviisuista

Julkaistu Ke, 11/03/2009 - 18:10
  • Stefane & 3G (Kuva: GT)
  • Georgia on ilmoittanut vetäytyvänsä Eurovision laulukilpailusta, koska maan valitsemaa laulua ei hyväksytty kilpailuun.

Euroopan yleisradioyhtiö EBU ilmoitti tiistaina, että kappaleen sanoitus rikkoo laulukilpailun sääntöjä. "We Don't Wanna Put In" -kappaleen on katsottu piikittelevän Venäjän pääministeriä Vladimir Putinia.

EBU antoi Georgialle mahdollisuuden joko sanoittaa kappaleen uudestaan tai valita uusi kilpailukappale.

Georgian television Euroviisu-osallistumisesta vastaava tuottaja Natia Uznadze kuitenkin sanoi keskiviikkona uutistoimisto AFP:lle, että Georgia on päättänyt olla käyttämättä mahdollisuuksia. Emme mene Moskovaan emmekä osallistu vuoden 2009 Euroviisuihin, hän sanoi.

Uznadze pitää myös epäselvänä, miksi maan kappale päätettiin hyllyttää. Hänen mukaansa he eivät ole saaneet konkreettista selitystä.

Euroviisujen säännöt kieltävät kilpailusta poliittiset sanoitukset, puheet ja eleet.

Stefane & 3G:n esittämän kappaleen kertosäkeessä lauletaan, ettei yhtye aio sietää huonoja viboja, jotka pilaavat hyvän meiningin. Kappaleen tekijät eivät ole kiistäneet viittaavansa put in -sanaleikillä Putiniin. Georgian yleisradioyhtiö sen sijaan on sanonut, ettei kappaleessa ole poliittista viestiä, vaan se on ainoastaan huoleton diskobiisi.

Georgialaisryhmän tuottaja Kakhaber Tsiskaridze sanoo epäilevänsä, että kappale torjuttiin Moskovan painostuksesta.

Euroviisut järjestetään toukokuussa Moskovassa.

Georgia ja Venäjä kävivät elokuussa viisipäiväisen sodan. Sen jälkeen Georgia sanoi, ettei se osallistuisi Moskovassa järjestettäviin Euroviisuihin. Päätöksen pyörtämistä perusteltiin monilla vetoomuksilla Euroviisujen järjestäjiltä.

AFP, YLE Uutiset

Kommentit

Voi rähmä. Olis saanu

Voi rähmä. Olis saanu käydä näin.
1. Suomi
2. Georgia
Tossa oli mun toivomukset.
Ja viimeinen: Venäjä.
Mutta kävi näin Georgia (DNF)

ei oo yhtä monta vaan 1

ei oo yhtä monta vaan 1 vähemmän :S

tYHMÄÄ!ONNEKS SLOVAKIA ON

tYHMÄÄ!ONNEKS SLOVAKIA ON MUKANA!
SAMAN VERRAN KUIN VIIME VUONNA.

Voi kamalaa :( Tämä on

Voi kamalaa :(
Tämä on edelleen aivan kamala juttu
En olisi halunnut, että tämä biisi olisi diskattu :'(

jaaha, ei sitten tuukkaan

jaaha, ei sitten tuukkaan suurimmat viisut täksi vuodeksi.
voi voi :(

Jospa vetäydyttäisiin

Jospa vetäydyttäisiin kaikki? :D Järjestetään viisut pikaseen jossain muualla kuin Moskovassa =))

Suomen pitää vetäytyä

Suomen pitää vetäytyä Moskovan kisoista.

Viisu-uutiset