yle.fi



Ruotsi tarjoaa pop-oopperaa Moskovassa

Julkaistu Su, 15/03/2009 - 13:36
  • Malena Ernman (Kuva: Alain Douit / EBU)
  • Melodifestivalen-finaalin äänestyksestä muodostui huikea jännitysnäytelmä (kuva: Alain Douit / EBU).

Ruotsi ja Tšekki valitsivat lauantai-iltana viimeisinä maina edustuskappaleensa toukokuussa Moskovassa järjestettäviin Euroviisuihin. 

Tukholmassa, Globen-areenassa järjestetyn Ruotsin karsinnan finaalin äänestyksestä muodostui huikea jännitysnäytelmä. Kansainvälisen raadin ja alueraatien antamat kärkipisteet hajosivat usealle eri laululle ennennäkemättömällä tavalla ja kilpailun johtopaikka vaihtui monta kertaa. Ennen yleisöäänten julkistusta peli oli täysin auki.

Yleisöäänestyksen voitti mezzosopraano Malena Ernmanin esittämä "La voix" -kappale, joka nousi raatiäänestyksen jälkeiseltä yhdeksänneltä sijalta kertaheitolla koko karsinnan voittajaksi. Kamppailu voitosta oli tiukka, sillä peli kääntyi Ernmanin eduksi vajaan neljäntuhannen puhelinäänen marginaalilla. Caroline af Ugglas joutui tyytymään kakkossijaan kappaleellaan "Snälla, snälla". Pisteissä voittajan ja toiseksi sijoittuneen välille kertyi eroa 11 pistettä.

Kolmanneksi sijoittui E.M.D.-trion esittämä "Baby goodbye". Raatien äänestyksessä parhaiten pärjännyt Måns Zelmerlöw putosi yhteispisteissä vasta neljänneksi.

Ruotsin euroviisufinaalissa rekisteröitiin liki 1,8 miljoonaa puhelin- ja tekstiviestiääntä.

Tšekkiä edustaa Moskovan Euroviisuissa mustalaisorkesteri Gipsy.cz kappaleella "Aven romale".

Kommentit

Kauhee toi romaniviisu tuli

Kauhee toi romaniviisu tuli ihan kylmänwäreet kun se biisi lähti soimaan herää kysymys minkälaisesta musasta tsekit diggaa?hyi saa..........!

Baby Goodbye oispitänyt

Baby Goodbye oispitänyt voittaa

tässä ruotsin

tässä ruotsin tulokset!

1.la voix
2.snällä,snällä
3.e.m.d
4.måns zelmerlöw

typerä ruotsiin edustja

typerä ruotsiin edustja suomi on parepi kun on waldo s jokka voiton vie varmasti

Melodifestivalen-kisan

Melodifestivalen-kisan Venäjä-parodia "Tingelingistä" tuli hetkessä latauslistan kolmonen ja soittoäänten ykkönen Ruotsissa. Biisi myy enemmän Melodifestivalenin voittoviisu. Tingeling-biisiä on ladattu jopa Venäjällä!

katsoin ruotsin

katsoin ruotsin finaalin,snålla,snålla, tai hope&glory olisi saanut vottaa

Ruotsilla hieman erikoinen

Ruotsilla hieman erikoinen kappale, muttei erityisen hyvä.
En usko kärkisijoja hätyyttelevän.

No ei todella voita,

No ei todella voita, ainaskaan tällaisella ulvonnalla

Ruotsi voitta tänä vuonna.

Ruotsi voitta tänä vuonna. Mahtava kappale

Yleensä Ruotsi on menny

Yleensä Ruotsi on menny mukana pop musiikilla viisuihin, mutta tämä pop-ooppera on ihan uusi laji mulle..Ruotsi ei tule voittamaan viisuja..finaaliin voi päästä..

Ruotsalaiset halusivat

Ruotsalaiset halusivat jotain uutta ja saivat sitä.
Malenan kappeleen oopperaosuudet on ranskaksi.
Måns - Hope and Glory ja Alzatsar - Stay the night, niin tyypillistä ruotsalaista musiikkia.

Ei ruottilla mitään mahkui

Ei ruottilla mitään mahkui finaaliin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tsekit vie!

Onpas outo maku tänä

Onpas outo maku tänä vuonna ruotsalaisilla:)
En usko että pääsee edes finaaliin!
Mun lempibiisi oli BWO: You're Not Alone joka ei päässyt edes finaaliin:(

Finaaliin voi päästä,

Finaaliin voi päästä, mutta ei kärkikymmenikköön

Ruotsalaiset osaavat.

Ruotsalaiset osaavat. Enemmän mielikuvitusta kuin suomalaisilla -siksi huonoinkin kappale on parempi kuin Suomen (paitsi "snälla, snälla"). Norja kuitenkin voittaa.

Jaa parempi kuin suomen???

Jaa parempi kuin suomen??? ÄLÄ UNTA NÄE...

Ei tule Ruotsi

Ei tule Ruotsi pärjäämään tällä biisillä! Tylsä kappale ja laulu epämääräistä ulinaa, kun ei saanut edes selvää lauloiko solisti ranskaa vai englantia..

Tää on oikein hyvä biisi!

Tää on oikein hyvä biisi! En kylläkään odottanut tän voittavan ruotsissa.

reps reos reps reps mikä

reps reos reps reps mikä biisi LOLOLOOLOLOLOLOLOLOLOLOLOLL LOL!!!! x,D

Täähän on parempi kuin

Täähän on parempi kuin Suomen o-ou 8(

no jes .

no jes .

Viisu-uutiset