yle.fi



Myös Liettuan osallistuminen Euroviisuihin vaakalaudalla

Julkaistu Ke, 17/12/2008 - 22:50
  • LRT (Kuva: LRT)
  • Talouskriisi saattaa romuttaa myös Liettuan euroviisusuunnitelmat.

Vaikean taloustilanteen vuoksi myös Liettuan osallistuminen vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun on vaakalaudalla. Liettuan yleisradioyhtiö LRT on jo tehnyt päätöksen usean tv-ohjelman lopettamisesta ensi vuoden alussa ja seuraavaksi liipaisimella ovat kaikki kolme Eurovisio-kilpailua. 

- Yksi säästökeinoista on vetäytyminen kaikista kansainvälisistä kilpailuista, sanoo LRT:n pääjohtaja Audrius Siaurusevičius.

LRT aikoo järjestää kansallisen euroviisukarsinnan suunnitelmien mukaan tammi-helmikuussa, mutta Dainu Daina -kilpailun voittajaa ei välttämättä lähetetä edustamaan Liettuaa Moskovan Euroviisuihin toukokuussa.

Liettuan karsinnan tuottajan Jonas Vilimaksen mukaan Euroviisuihin osallistuminen maksaa LRT:lle 240 000 litiä eli noin 72 000 euroa. LRT jatkaa neuvotteluja Euroviisujen osallistumismaksun pienentämisestä Euroopan yleisradioliiton EBU:n kanssa.

Aiemmin keskiviikkona Latvian yleisradioyhtiö LTV ilmoitti jäävänsä pois Moskovan Euroviisuista talouskriisin seurauksena. 

Kommentit

No ei 2008:n surkean ja

No ei
2008:n surkean ja 2007:n surkean (mut naisella oli piru vie kaunis ääni) esityksen jälkeen...

No eipä tuu ikävä

No eipä tuu ikävä Liettuaakaan, jos nyt sitten jäävät pois...

Viisu-uutiset