Ti 04.12.2007 @ 09:12admin

Anna palautetta uudistetusta etusivusta

YLEn verkkopalvelun etusivu ja päänavigaatio uudistuvat tänään tiistaina 4.12.2007 kello 10. Uudistuksen päälähtökohtana on ollut käyttäjälähtöisyys ja kaikkien YLEn sisältöjen tekeminen aiempaa helpommin löydettäväksi.
 
Visuaalisen ilmeen muuttumisen lisäksi merkittävin uudistus tapahtuu päänavigaatiossa. Vanhan palvelun päänavigaatiossa olivat kanavat, joten käyttäjän tuli tietää miltä kanavalta mahdollisesti kiinnostava sisältö tuli, jotta hän löysi sen. 
 
Uudessa päänavigaatiossa on pyritty tarjoamaan käyttäjälle uusia reittejä sisältöihin:

  • Etusivu, jossa ovat päivän tärkeimmät tapahtumat ja nostot
  • Uutiset, jonka alta löytyvät myös urheilu ja sää
  • Ohjelmaopas, jonka alta löytyvät kaikki YLEn ohjelma- ja kanavatiedot
  • Areena, eli kaikki netissä kuunneltavat ja katsottavat sisällöt
  • Löydä A-Ö -hakemisto, josta löytyvät kaikki yle.fi:n sisällöt 

 
Ensimmäisessä vaiheessa julkaistaan etusivun lisäksi Ohjelmaopas ja Löydä A-Ö -hakemisto, sekä parannettu hakutoiminto. Uutiset ja Areena tullaan uudistamaan vuoden 2008 aikana.
 
Uuden päänavigaation mukainen yläreuna tullaan päivittämään pikkuhiljaa kaikkiin YLEn palveluihin. Nyt alkuvaiheessa useissa palveluissa on vielä vanhanmallinen harmaa yläpalkki.
 
Miltä uusi etusivu sinusta vaikuttaa? Löydätkö haluamasi?
 
Pirkka Aunola / YLE Uudet palvelut
 
> Vanha tuttu ohjelmaopas löytyy netistä taas
> Lue vastauksia meille sähköpostilla tulleisiin kysymyksiin
> Tutustu uuden etusivun ohjeeseen
> Jos et halua antaa palautetta tässä blogissa, tee se palautelomakkeella
> Lue muita blogimerkintöjä
 
PS. Pyrimme seuraamaan myös muilla keskustelupalstoilla ja blogeissa herännyttä keskustelua uudistuksesta, mutta jotkut kommentit muissa palveluissa voivat mennä meiltä valitettavasti ohi. Vinkkaa toki meille muistakin keskusteluista!

116 kommenttia

Mistä sinne pääsee? Pääsivulta oli kadonnut linkki ja löydä aasta ööhön listalta ei tekstiteeveetä löytynyt.

Teksti-TV:n sivuille pääsee kahdesta eri paikasta. Joko yläreunan Oikopolut-valikosta tai sitten etusivun oikeasta reunasta, Ohjelmaoppaan alapuolelta löytävästä painikkeesta.

Löydä A-Ö -hakemistosta Teksti-TV on päässyt unohtumaan, lisäämme sen sinne mahdollisimman pian!

Olisiko mahdollista saada sellainen kompakti pika-ohjelmaopas-sivu (vaikka valinnaisena), jossa olisi YLE TV1:n YLE TV2:n, MTV3:n ja Nelosen ohjelma yhdelle valitulle päivälle, niin kompaktina että näkisi yhdellä silmäyksellä ohjelmat ja voisi vertailla aikoja ja ohjelmia (siis kuvaruudun kokoinen korkeintaan, ei rullausta). Sellainen oli ennen vanhaan ja se oli hyvä ja selkeä kiireiselle ihmiselle. Tärkeää olisi saada kanavat jotka olet klikannut, pysymään siinä jatkossakin eikä niin että joka kerta joudut ne klikkaamaan uudestaan, kuten nyt oli jonkun aikaa, että joutui aina klikkaamaan uudestaan. ?

Tämä ei ole iso pulma, mutta hiukan ikävän näköinen kuitenkin...

<b>Ohjelmaoppaan etusivulla</b> Kanavillamme-osion oikeanpuoleisin poiminta tippuu kahden muun alapuolelle. Vastaava tapahtuu osion alapuolella oleville Pop- ja Elokuvat-bannereille - eli niistäkin oikeanpuoleinen tipahtaa toisen alapuolelle (ts. Elokuvat tippuu Pop:n alle).

Käytössä on Opera-selain - ja <b>syynä ongelmaan</b> näyttäisi olevan se, että leveyssuunnassa edellä mainituille osioille varattu tila jää aavistuksen verran liian kapeaksi. Kun leveyssuunnan tila loppuu, selain "rivittää" loput seuraavalle riville.

Makuasia, totta kai, mutta mielestäni uuden sivuston ulkonäkö on todella epämiellyttävä. Aiempaan verrattuna amatöörimäinen ja värimaailmaltaan vastenmielinen.

Väriasiat ovat tosiaan aina makuasioita, ja muutos vanhaan, harmaapohjaiseen palveluun on kyllä suuri.

Uuden palvelun värimaailma on suunniteltu sellaiseksi, että se reagoi vuodenaikojen ja tapahtumien mukaan. Etusivu ei siis tule olemaan aina oranssi, sillä oranssisävyinen teema on joulun ajalle.

Esimerkiksi joulun jälkeen palveluun vaihtuu talvisia sävyjä toistava teema.

Käyttöliittymän rakenne ja navigointilogiikkaa pystyy toki koko ajan samana!

Mielestäni sivusto on erittäin sekava. Ehdottomasti huononnus aiempaan. Valitetavasti.

Itsekin kaipaisin entisen ohjelmaoppaan tyylistä vaihtoehtoa, jolla voisi koota näkyviin juuri ne kanavat, jotka haluaa.

Ensiapuna voisi olla lisätä nykyisten YLE:n kanavat ja Muut peruskanavat -vaihtoehtojen rinnalle kolmas vaihtoehto, joka listaa "valtakunnan pääkanavat" eli TV1, TV2, MTV3 ja Nelonen.

Kuten joku jo kommentoi, ohjelmaoppaaseen pitäisi voida "kustomoida" haluamansa kanavat, se vanha systeemi oli aivan mainio ja toimiva!

Tähän asti on ollut todella kätevää tallentaa valinnat selaimen kirjanmerkiksi ja yhdellä klikkauksella nähdä mitä tv:stä tulee..

Kiitoksia erittäin hyvistä kehitysideoista! TV- ja radio-oppaiden jatkokehittäminen on tarkoitus aloittaa heti lanseerauksen jälkeen, eli tänään.

Ainakin seuraavista toiminnoista on tullut pyyntöjä:

- Kustomointi: Valitse haluamasi kanavat
- Pääkanavat YLE TV1, YLE TV2, MTV3, Nelonen omaksi valikokseen

Mitä muita toimintoja te haluaisitte?

Kyllä sivustot on muuttunut ERITTÄIN SUURESTI HUONONPAAN
suuntaan. Värimaailma on TODELLA AMATÖÖRIMAINEN!!!
Ylellä kaikki nähtävästi huononee....

Yleen kyllästynyt

Ohjelmat jotka alkavat 00:00 jälkeen ei näy listassa. Toisaalta tämä on oikein mutta aiheuttaa sen että moni ohjelma jää katsomatta/tallentamatta kun ei aina muista katsoa seuraavan päivän ohjelmaa. Tämän takia joudun käyttämään muita sivustoja ohjelmaoppaana.

Ihan hieno uudistus, tosin vaatii hieman totuttelua kuten kaikki suuremmat uudistukset yleensäkin.

TV-oppaaseen olisi sellainen ehdotus, että olisiko mahdollista julkistaa ohjelmatiedot myös esim XML-muodossa? Tällöin olisi helpompaa halutessa tehdä omia sovelluksia työpöydälle omaan käyttöön.

Etusivulla oleva Löydä tänään loota vilauttaa latauksen yhteydessä kaikki kuvat jolloin ne menee tekstien päälle jne... sivun lataannuttua ylimääräset kuvat menee halutulla tavalla piiloon. Selaimena Opera 9.23 (WinXP)

"Tähän asti on ollut todella kätevää tallentaa valinnat selaimen kirjanmerkiksi ja yhdellä klikkauksella nähdä mitä tv:stä tulee.."

Juuri näin! Kyllä nyt harmittaa! Nimittäin digitv:hän ei kerro kokonaan ohjelmien kuvauksia. Olen tähän saakka käyttänyt tämän takia Ylen ohjelmaopasta /ohjelmat - Nyt ei toimi kumpikaan - ei EPG eikä /ohjelmat!

Miksi piti taas kehittää näennäisesti? Entinenhän oli teknisesti loistavasti toteutettu. Ainoa miinus siinä oli se, kun menneitä ohjelmia ei näe viikkoa taaksepäin. Jos ohjelmaa ei tule, olisi ollut kiva katsoa tuliko se viime viikolla ohjelmapaikallaan.

Mutta siis entinen oli loistava teknisesti, joten miksi ei muutettu vain ulkonäköä? Miksi piti poistaa entinen hyvin toiminut palvelu? Krr!

Ihan hyvä uudistus. Koko Ylen sivujen läpikäyminen taitaa viedä aika pitkään.

Hyvä, että uutisten ja urheilun alalaidassa on pikalinkit "kuuntele/katsele tuorein".

Urheilun painoarvo verrattuna uutisiin on verrattain iso, siis samanarvoinen. Laittaisin Urheilun parilla terävällä otsikolla pienempään tilaan.

Pikalinkit Kuuntele viimeisin uutislähetys / Katso viimeisin uutislähetys laittaisin näkyvämmin. Sivun ylälaitaan, kyseinen painike voisi myös samantien käynnistää esimerkiksi viimeisimmän radiouutisten lähetyksen, lähetyksethän tulevat tunnin välein.

Varsinkin radio sopii surffailuun, koska ihminen voi kuunnella uutiset ja katsella urheilutuloksia / silmäillä popartikkelia / katsoa ohjelmatietoja jne jen samaan aikaan.

Uudistettu etusivu on hyvin värikäs, riehakas, suorastaan paras näkemäni appelsiinimainos. Taidan kuitenkin siirtää nykyisen kotisivuni yle.fi rauhallisemmaksi kotisivuksi kuten iltasanomat.fi.

Kiitoksia palautteestasi! Koko sivuston läpikäyminen vie totta vie aikaa: yle.fi:n alla palveluita on nimittäin useampia satoja! :-D

Uutisten ja urheilun painotukset on ikuisuuskysymys. Sen sijaan, että pyrkisimme itse painottamaan näitä "optimaalisesti", pyrimme kehittämään etusivua jatkossa siihen suuntaan, että käyttäjät voisivat myös itse vaikuttaa siihen mitä sivulla näkyy.

Radio+netti-yhdistelmä tosiaan toimii hyvin! Olemme nostaneet etusivun oikean laidan Ohjelmaopas-kohtaan on nyt nostettu suoraan linkit radiokanavien suoriin lähetyksiin.

Mutta tuo ideasi tuoreimpien uutislähetysten parempaan esilletuontiin on mainio.

"Uudistettu etusivu on hyvin värikäs, riehakas, suorastaan paras näkemäni appelsiinimainos. Taidan kuitenkin siirtää nykyisen kotisivuni yle.fi rauhallisemmaksi kotisivuksi kuten iltasanomat.fi."

:-D Mainio vertailu! Mutta ikäväkseni joudun kertomaan, ettei etusivumme tule olemaan ikuisesti appelsiinimainos, vaan väritys vaihtuu vuodenajan ja tapahtumien mukaan.

Ensimmäisen kerran vaihtuvan ulkoasun voit nähdä jo tällä viikolla itsenäisyyspäivän tienoilla.

Värit ja kuvat voivat vaihtua, mutta navigaatiologiikka tulee pysymään koko ajan samana.

YLEN kaltaisen portaaliwebsivun tapauksessa nykyinen väripaletti on perusteettoman hallitseva! Tärkeintä olisi, että itse SISÄLTÖ huomattaisiin, ei niiden kehys, internetsivujen tekninen tausta. Tässä tapauksessa se todellakin huutaa jatkuvasti taustalla. Nyansseissakin on mokattu, mm. uutisten navigointipalkin sininen on melkein turkoosia, tausta taas puhtaan sinistä – yhdistelmä näyttää vahingolta.

BOTTOMLINE = liikaa kontrasteja ja huomiovärejä.
Ensin toimivuus, sitten muoto.

mielestäni nämä sivut ovat todella sekavat

Ensimmäisenä kun säntää kammottavaa etusivua karkuun uutisten puolelle, tökkää silmään tikun (syvälle, jos saa huomauttaa) eri värinen tausta, tekstipohjaan verrattuna. Jos moinen ilmaisu sallitaan, näyttää kyseinen ratkaisu allekirjoittaneen ja yhteenlaskeneen yksilön mielestä yksinkertaisesti paskalta. Sivujen paino on nyt raskaampi; kuvien kokoa on kasvatettu ja niitä on tungettu vähän joka rakoon. Miksi? Yksi kuva ei kerro tuhatta sanaa, etenkään jos se kuva on vain löyhästi sidottu aiheeseen, eli kyseessä on TARPEETON aihekuvitus.

Kaikki tämä puolen minuutin diagnoosilla - syvempää tuttavuutta en ala näin reikäpäisen yksilön kanssa tekemään, muutos kun on selkeästi vienyt sivustoa ja etenkin sen yleisilmettä alaspäin. Amatöörit asialla..!

Uudistus on iso askel parempaan suuntaan, kiitos siitä! Entinen etusivu alkoikin olla jo melko museaalinen sekasikiö ja useimmille nykynäytöille turhan kapeakin kaiken lisäksi.

Uusi, aiempien kommenttien perusteella kaikille sivuille hiljalleen ilmestyvä, yläpalkki sen sijaan tuntuu hieman turhan hallitsevalta. Jotenkin siinä on liikaa elementtejä ja se on liian korkea, tai sitten pitäisi ainakin miettiä, kuinka otsikkopalkkeja voitaisiin karsia alasivuilta.

Nyt esimerkiksi Areenassa http://areena.yle.fi/ on varsinaisen sisällön yläpuolella yhteensä kuusi erilaista palkkia:
- tummansininen Google-haku
- oranssipohjainen YLE
- Svenska YLE, YLE info
- Arenan, tekstiversio ja tekstin koko
- Areenan otsikko
- Areenan valikko

Jää jotenkin epäselväksi, onko tarkoituksena uudistaa jatkossa kaikki alasivut sellaisiksi, että ne pelaavat paremmin yhteen uuden yläpalkin kanssa, vai onko tarkoitus jatkaa nykylinjalla, jolloin esimerkiksi Areenan ulkoasu on suunniteltu täysin irrallaan, yläpalkkia huomioimatta.

Jos tavoitteena on ensin mainittu, odottelen mielenkiinnolla tulevaa, mutta jos jälkimmäinen meno jatkuu, kannattaisi yläpalkin asemointia harkita vielä uudelleen. Entinen harmaa palkki kun puolusti sikäli paikkaansa, ettei se vienyt kovin paljon tilaa, eikä muutenkaan hypännyt silmille, vaan vain ikään kuin yhdisti sivun osaksi laajempaa yle.fi-kokonaisuutta.

Kannattaisi ainakin harkita, josko uuden yläpalkin taustaväri olisi sävytetty kulloisenkin alasivun väritykseen sopivaksi. Etusivulla vaihtuva teema on sinänsä ihan hyvä idea, kun voidaan muuttaa palkin lisäksi koko sivun tausta.

Etusivun osalta moni asia on kuitenkin siis kehittynyt parempaan suuntaan, mm. podcastien nostaminen framille on hyvä juttu. Viimeistelyä kaipaisivat ehkä lähinnä elementtien pyöreäkulmaiset yläosat, joiden pyöristys on jotenkin tökerön näköinen, varsinkin oikealla olevassa Löydä tänään / Blogit / Podcastit -osiossa. Pyöristettyä muotoa kannattaisi ehkä myös jatkaa osioiden alla olevissa, tällä hetkellä kulmikkaissa, valkopohjaisissa laatikoissa. Ilme olisi yhtenäisempi ja viimeistellympi.

Nämä siis näin ensituntumina, toivottavasti tuntui rakentavalta kritiikiltä pelkän valittamisen sijaan! :)

Mistä sinne pääsee? Pääsivulta oli kadonnut linkki.Takaisin se linkki sivun yläreunaan.

Hienot uudet sivut, paljon kiitoksia!

"Jää jotenkin epäselväksi, onko tarkoituksena uudistaa jatkossa kaikki alasivut sellaisiksi, että ne pelaavat paremmin yhteen uuden yläpalkin kanssa, vai onko tarkoitus jatkaa nykylinjalla, jolloin esimerkiksi Areenan ulkoasu on suunniteltu täysin irrallaan, yläpalkkia huomioimatta."

Tarkoitus on uusia pikkuhiljaa myös kaikki alasivut toimimaan paremmin yhteen uuden yläpalkin kanssa. Nykyinen verkkopalvelumme on vain rakennettu niin monen alustan ja julkaisujärjestelmän päälle, ettemme pysty tuosta vaan lennosta heittämään uutta palkkia vanhan tilalle.

"Ensimmäisenä kun säntää kammottavaa etusivua karkuun uutisten puolelle, tökkää silmään tikun (syvälle, jos saa huomauttaa) eri värinen tausta, tekstipohjaan verrattuna."

Joudumme siis elämään jonkin aikaa sekasikiömaailmassa, jossa yläpalkki ja varsinainen palvelun tila ovat kyllä välillä aika suuressakin ristiriidassa. Ja se kyllä rasittaa meitä vähintään yhtä paljon kuin sinuakin!

Yläpalkin sävyttäminen alasivustojen mukaan on hyvä idea - pitää heittää se meidän graafikkotiimillemme pohdittavaksi.

Muutenkin graafikot ovat jo käyneet tänään palautetta läpi, ja sen voin luvata, että uudistuksia ei tarvitse odottaa 2,5 vuotta kuten tätä ennen!

Mutta kaikille kommentteja jättäneille voin kyllä sanoa, että kaikki kommentit luetaan kunnolla läpi - niin kehut kuin haukutkin!

Teksti-TV:n sivuille pääsee etusivulta kahdesta eri paikasta. Joko yläreunan Oikopolut-valikosta tai sitten etusivun oikeasta reunasta, Ohjelmaoppaan alapuolelta löytävästä painikkeesta.

Toivottavasti nämä auttavat löytämään suositun palvelumme!

Lähestytte selvästi esim. mtv3:sen tyyliä. Onneksi olkoon. Tunnen itseni tervetulleeksi punaisiin huoneisiin. Tämä on siis sarkastinen kommentti.

Luen Ylen uutisia RSS-linkkien kautta. Uusi ulkoasu on selvä huononnus entiseen. Värien kontrasti on ärsyttävän räikeä, ja taustan väriliuku häiritsee lukemista. Jää vaikutelma, että pääosassa ei ole sisältö. Sivuilla on paljon turhia mainoskuvia.

Hyvä, jos joskus Ylessäkin aletaan reagoida palautteeseen. Ainakin on poikkeuksellista, että palautteet julkaistaan ja niihin vastaan ihan oikeasti, eikä millään liirum-laarum-hötöllä, josta selviää vain, etteivät palautteeseen vastaajat tajua mitään verkosta.

Uudistus oli tarpeen, sillä entinen sivu oli sekava ja huonosti rakennettu. Edelleen harmittaa, että sivu on rakennettu A4-konsepti mielessä eikä nettiselaimeen sopivaksi. Ensimmäisen näkymän täyttävät mainokset, ja todellinen sisältö (esim. uutisotsikot) jäävät jälleen kerran sivun alalaitaan, josta niitä pitää kaivella esiin.

Pieniä kommentteja:
<ul><li>kalenteri on ihan hassussa paikassa (nimipäivät esim. Hesarissa ovat paljon paremmin sivun header-osassa)</li>
<li>monet eri kokoiset ruudut tekevät näkymästä levottoman, eivätkä asiat hahmotu</li>
<li>"löydä tänään"? tarkoittaa mitä? tai "löydä a-ö"? mikä "areena"? YLE Areena vai Harwall? muuten tekstit on aika hyvin valittu</li>
<li>sivun tämänhetkinen sisältö näyttää siltä, että tekijät ovat 25-vuotiaita populaarikulttuurin ystäviä, joille YLEn perinteinen tehtävä kulttuurin ja asiaohjelmien tekijänä on aivan vieras</li>
<li>sää ja teksti-tv ovat ihan liian piilossa, niillä on paljon enemmän käyttöä kuin jollakin arkistolla, jota tuputetaan joka sivulla ykköspaikassa, vaikka siellä on vain ei-ajankohtaista vanhaa leikeltyä silppua</li></ul>

Ennen sitä sai näkyviin kaiken tarpeellisen yhdellä sivulla, ilman mitään turhakkeita:

http://www.yle.fi/ohjelmaopas/index.php?&co[]=tv1&co[]=tv2&co[]=mtv&co[]=nel&co[]=nep&co[]=sub&co[]=yte&co[]=ylr&co[]=fsd&co[]=ur1&mode=print

Pitänee vaihtaa telkku.comiin tai vastaavaan.

Ihan mielenkiinnolla tutustun uuteen ilmeeseen, mutta käyttämälläni suhteellisen uudella safari-selaimella oranssit korostusikonit, kuten svenska.yle.fi valikossa menevät sekaisin. Samoin palautelomake oli päällekkäistä mössöä.

Kiitoksia vaan risuista ja ruusuista. Haluamme omalta osaltamme kyllä tehdä tätä kommentointia mahdollisimman julkisesti, sillä eihän tätä palvelua vain meille itsellemme tehdä!

"Ensimmäisen näkymän täyttävät mainokset, ja todellinen sisältö (esim. uutisotsikot) jäävät jälleen kerran sivun alalaitaan, josta niitä pitää kaivella esiin."

"sää ja teksti-tv ovat ihan liian piilossa, niillä on paljon enemmän käyttöä kuin jollakin arkistolla, jota tuputetaan joka sivulla ykköspaikassa, vaikka siellä on vain ei-ajankohtaista vanhaa leikeltyä silppua"

Yle.fi on haasteellinen suunniteltava siksi, että käyttömotiivit ja -määrät jakaantuvat jotakuinkin 50/50: Toiset etsivät ajankohtaisia uutisia eri aihealueilta ja toiset ohjelmia sekä muita nettisisältöjä.

Etusivun on tarjottava näkymiä molemmille ryhmille. Näin ainakin siihen saakka, kunnes saamme etusivusta sellaisen, että käyttäjät voivat itse valita siihen sisältönsä. Se on tavoitteenamme!

""löydä tänään"? tarkoittaa mitä? tai "löydä a-ö"? mikä "areena"? YLE Areena vai Harwall? muuten tekstit on aika hyvin valittu"

:-) Hyviä pointteja! "Löydä tänään" on ajateltu toimivan nimenä ajankohtaisille nostoille, mutta tarvitseeko nosto-osio otsikkoa, sitä täytyy miettiä tarkemmin. "Löydä A-Ö" voitaisiin nimetä myös Hakemistoksi, mutta tällaiseen päädyimme tässä vaiheessa. Täytynee testata erilaisia vaihtoehtoja vielä jatkossakin!

"sivun tämänhetkinen sisältö näyttää siltä, että tekijät ovat 25-vuotiaita populaarikulttuurin ystäviä, joille YLEn perinteinen tehtävä kulttuurin ja asiaohjelmien tekijänä on aivan vieras"

Aloituspäivän näkymä on tosiaan aika populaarikulttuuripainotteinen. Osin syynä on se, että myös tänään lanseerattu yle.fi/pop on meille tärkeä uusi sisältö, ja sitä on haluttu tuoda etusivulla esiin. Ihan pelkkään poppiin emme kuitenkaan ole siirtymässä, vaan tilaa on kaikille.

Tavoittenamme on, että uudistettu etusivu olisi aikaisempaa eläväisempi ja reagoivampi: Ajankohtaiset aiheet ja sisällöt nostetaan reilusti esiin. Jos valittu linja ei osoittaudu toimivaksi, sitten täytyy miettiä uusia ratkaisuja.

Myös oman kehittämisemme vuoksi haluamme kerätä tätä palautetta julkisesti. Pelkät seurantadatat eivät kerro koko totuutta sitä, miten uudistus onnistuu.

Näihin Safarin ongelmiin on valitettavasti vastattava kiertelmättä ja kaartelematta:

Joudumme tällä hetkellä "testaamaan lennossa" Applen selaimilla, sillä toimimme vain yhden Mac-testikoneen varassa.

Olemme tiedostaneet Mac-ongelmat ja teemme parannuksia koko ajan. Tavoitteena on todellakin luoda jatkossakin parempaa sisältöä myös Apple-käyttäjille!

Erittäin huonot värivalinnat: punainen tai mikä lieneekään ei sovi lainkaan. Se vain ärsyttää ja vie huomion sisällöltä.

Ohjelmaoppaan uudistus on mielestäni kokonaisuudessaan onnistunut. Meistä yökyöpeleistä olisi kuitenkin oikein mukava, jos ohjelmaoppaassa näkyisi myös klo 24 jälkeen alkavat ohjelmat. Nykyiselläänhän ne joutuu tarkastamaan joko seuraavan päivän ohjelmaoppaasta tai kokonaan jostain muualta.

Miksi ihmeessä vaihtuvat värit. Kuka niitä kaipaa? En ainakaan itse käy sivulla ihastelemassa värejä vaan hakemassa tietoa. Värit voisivat pysyä samoina, niin ei tarvitse ihmetellä onko samalla sivulla kuin viimeksi vai onko surffannut väärään osoitteeseen. Värityksen vaihtuminen siis häiritsee, mutta jos jotakin vaihtelua esim. vuodenaikojen mukaan halutaan, se voisi olla vuodenaikaan liittyvä kuva aina samalla paikalla ja kohtalaisen pienellä.

Huh! Tosi nopean vilkaisu ja tuli mieleen kaupalliset sivut.
Ennen niin rauhalliset ja ajattomat sivut muuttuneet hyper mega hei kiva joo tyylisiksi.

Navigointia kaipailisi, esim. tässä blogissa yläpalkissa on paljon hyvää tilaa navigaation säilyttämiselle (etusivulle, uutiset, yms yms. niin kuin etusivullakin on). Sieltä käyttäjä navigaatiota varmasti ensimmäisenä hakee.

(tuosta laskutehtävästä tässä blogikommentissa, sivun ylälaidassa näkyy automaattisesti hämäävä teksti "The answer you entered to the math problem is incorrect." vaikka lasku olisikin oikein ;) ja nimimerkkiähän ei vielä saa kirjoitettua... )

Yhteinen navigointi tuodaan kaikille yle.fi:n sivuille, myös siis tänne blogeihin. Joudumme tekemään näitä yläpalkin uudistuksia pikkuhiljaa, koska nykyisen palvelumme tekninen ratkaisu ei mahdollista muuttamista kertaheitolla joka paikkaan.

Ja pahoittelut blogikommentoinnin kiemuroista. Heti kun saamme nämä lanseerauskiireet alta pois pääsemme myös uudistamaan tätä blogialustaa, jotta laskutehtävän kaltaisista hämmennyksistä päästään eroon!

Tämä "uudistus" on mennyt todella pahasti pieleen. Ennen niin asiallinen ilme on muuttunut kuin leluksi. Lisäksi näyttötilan käyttö on lyönyt täysin yli. Kyllä etusivun pitäsi mahtua näytölle ilman vieritystä.

1. Hillitymmät värit takaisin!
2. Etusivu mahdutettava yhdelle näkymälle!

Jos ei muutosta tule parempaan suuntaan ensi viikkoon mennessä muutan kotisivuni selaimessa joksikin muuksi. On toiminut hyvin jo monen vuoden ajan. Sääli että arvostelukykynne on pettänyt näin pahasti.

Mitäs jos Pirkka ensin kertoisit niille YLEn fossiileille mikä on "blogi". Se EI TODELLAKAAN ole kolumni, jota ei voi kommentoida. Kolumni, jota ei voi kommentoida, on kolumni, ei blogi, vaikka kuinka nyt arvon fossiilit yrittävät astua mukaan uuteen trendiin ja nimetä niitä blogeiksi.

Totta kai oli etukäteen selvää, että Ylen pitkäaikaisille toimittajille oli täydellinen kauhukuva, että heidän arvovaltaansa romutettaisiin sillä tavoin, että heidän kolumneihinsa annettaisiin kansan syville riveille - mokomalle rahvaalle - mahdollisuus korjata tekstin ilmeiset ajatus- ja asiavirheet kommentoimalla. Totta kai oli tuo kommentointimahdollisuus kokonaan poistettava. Kansa on tyhmää, ei kansa voi antaa palautetta arvon toimittajille.

Web 2.0 on Ylessä Web 1.0.

Ja Ylen "blogi" on kolumni.

Yle on kansanvallan irvikuva, ylhäältä alas tuupattua yksisuuntaista pushia, vaikka kuinka yritätte sitä moderniksi naamioida.

Kuten moni on jo todennut, ohjelmaoppaan uudistus on askel huonompaan suuntaan. Vanha versio, jossa oli mahdollista kerätä haluamansa kanavat yhteen näyttöön ja yhden kirjanmerkin taakse, oli lyömätön palvelu. Minun on vaikea ymmärtää tätä kategoriointia "katsotuimpiin", "ylen kanaviin", "kaupallisiin" jne. sillä itse katselen ohjelmia, en kanavia.

Täällä on otettava asia kerrallaan ja askel kerrallaan. Isossa talossa on paljon ihmisiä, eikä muutosta saada aikaan yhtäkkiä.

Meidän tavoitteenamme on, että erilaista kommentointia tullaan lisäämään yle.fi:hin, onpa kyse sitten artikkelikommentoinnista tai oikeista blogeista. Se vaatii opettelua, ja tälle on annettava aikaa.

Kolumnin ja blogin ero tulee varmasti vähitelleen selväksi yhä useammallekin, ja lupaan kyllä omalta osaltani varmistaa, että viesti menee perille. Ja onhan meillä myös <a href="http://blogit.yle.fi/10kirjaa">hyviä</a> <a href="http://blogit.yle.fi/mot">esimerkkejä</a> tästä!

Itse uskon, että kertomisen sijaan viesti menee parhaiten perille näyttämällä mitä keskustelun käyminen tarkoittaa käytännössä. Sitähän me tällä blogillakin pyrimme tekemään, myös sen lisäksi, että haluamme saada arvokkaita palautteita palvelumme kehittämiseksi.

Voi harmi, miten sekavat sivut. Entiset oli niin selkeät. Yhtä jäin heti kaipaamaan suuresti, vanhoilla sivuilla oli aina heti näkyvissä pvm ja kenen nimipäivä nyt on! Oli kiva aloittaa aamu YLEn sivuilla ja kurkata kenen nimipäivät ja ilostuttaa usein sukulaisia ja työkavereita.
Voiskos edes sen saada takaisin?

Etusivun järjestys on muuttunut niin paljon, että osa sisällöistä ei varmasti heti löydy. Pahoittelumme!

Lähes kaikki vanhat sisällöt ovat kyllä uudellakin etusivulla. Päivämäärä ja nimipäiväsankarit löytyvät sivun keskellä olevan Tartu hetkeen -palstan yläreunasta.

"Uudistuksen päälähtökohtana on ollut käyttäjälähtöisyys ja kaikkien YLEn sisältöjen tekeminen aiempaa helpommin löydettäväksi." Hieno lause jolla yritetään lievittää monien vanhoihin sivuihin tottuneiden käyttäjien mielipahaa. Kuinka paljon siinä on kuitenkaan totuutta?

Kukaan ei kysyny multa mitään kun Ylen sivuja uudistettiin. Ei se oo käyttäjälähtöisyyttä! Musta tuntuu että haluttiin vain "seurata ajan trendejä" ja uudistaa kun kaikkea nyt vain halutaan uudistaa. Eikä kukaan mahda sille mitään. No pitää vain tottua uusiin sivuihin. Tykkäsin aiemmista koska ne oli niin selkeät ja niihin oli tottunut. Uutisia kun lähinnä hain ja ne olivat niin hienosti heti esillä kun sivun avasi. En kaipaa kommentteja tähän viestiin. Halusin vain tuulettaa ajatuksia koska olin niin tykästynyt vanhojen sivujen selkeään ulkoasuun. Niin... kuinka voikaan "niinkin vähäpätöiseltä tuntuva" juttu kun kotisivujen uudistus nostaa ihmisessä tällaisia tunteita... no mussa se joka tapauksessa jotain teki.

Miksi ihmeessä värimaailman täytyy olla noin räikeä? Hieman vähemmän eri värejä ja hieman yhtenäisempiä sävyjä, kiitos. Sivut eivät kohta eroa mitenkään mtv3:n värimaailmasta.

Ylen sivujen parhain ominaisuus on ollut niiden visuaalinen selkeys. Ei ole ollut liikaa silppua. Tämä kaikki on nyt hukattu. Yhteistäkää, yhtenäistäkää, yhtenäistäkää, eli vähemmän erilaisia fontteja, fonttikokoja, kuvia, raameja, värejä ja valikkotyylejä yhdelle sivulle? Jännää, miten kaikissa isojen nettisivujen uudistuksissa mennään kohti sekavampaa ilmettä - vaikka uudistusta yleensä perustellaan juuri sillä päinvastaisella argumentoinnilla.

Miksi aloitussivun pikku ikkunoiden/ruutujen (en tiedä miksi niitä kutsutaan) täytyy kaikkien olla eri kokoisia? Ne voisivat ihan hyvin olla kaikki yhtä leveinä "kahdella samanlevyisellä palstalla". Sivun ilme selkeytyisi pienellä muutoksella TODELLA paljon. Nyt joka ruutu näyttäisi olevan eri kokoinen... Miksi? Sehän on ihan turhaa?

Kiitos hyvistä sisällöistä ja tsemppiä sivujen kehitystyöhön:)

Ei nuo sivut nyt niin rumat ole. Vähän väriä meille harmaille suomalaisille! :)

Kaksi valittamisen aihetta kuitenkin (muuten en olisi suomalainen):

1. Päivän penkki -popup-linkki osoittaa yhä osoitteeseen: "javascript:kuva()". Olisiko mahdollista, että laittaisitte linkin osoittamaan suoraan osoitteeseen "http://www.yle.fi/uutiset/pilakuva.html", ja laittaisitte sen popup-ikkunan avauskoodin sinne linkin onclick-kohtaan.

Tällä tavoin popup-linkit toimivat myös niillä ihmisillä, jotka klikkailevat niitä hiiren keskinapilla (allekirjoittanut), sekä niillä joilla javascript on kytketty pois päältä!

Lisätietoja paremmista popup-linkeistä:
http://binnyva.blogspot.com/2006/04/best-way-to-open-popup.html

2) Olisiko mitenkään mahdollista tehdä YLE:n sivuista yhteensopivia kansainvälisten standardien kanssa? W3C:n validaattori löytää pelkästä etusivusta yli 91 virhettä. Siellä näyttäisi olevan XHTML:t ja HTML:t sekaisin.

Lisätietoja validoinnista, sekä validaattori:
http://validator.w3.org/

Kyllä teksti-tv:n sivulle pitäisi päästä yhdellä napilla ilman rullauksia!
Uutisotsikot (se yhteenvetoruutu) on sekava, liian tiivis. Vrt. Hesarin verkkoliitteen vastaava!

Tossa on ollut hyviä esimerkkejä, mutta voisiko sinne lisätä myös linkin ohjelmien omille nettisivuille. Esim hiiren oikea näppäin tms jos tila ei riitä.

ts

Sivut

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto