Ma 20.04.2009 @ 15:57Pirkka Aunola

Tutustu Mahdollistajatapaamisen materiaaleihin

Päivitetty 28.4.2009 kello 12.30. Lisätty linkit kahteen ryhmätyökoosteeseen.

Kiitokset kaikille paikan päällä ja verkossa Mahdollistajatapaamiseen osallistuneille! Tapahtuman ryhmätöiden purkaminen on meillä vielä hieman kesken, mutta voit palata tapahtuman tunnelmiin verkossa jo nyt:

 

Ryhmätyön tehtävänanto

Pidimme mahdollistajatapaamisessa avoimen ryhmätyön, jonka tehtävänanto oli seuraavanlainen:

YLEn mahdollistajastrategiassa sanotaan muun muassa seuraavaa:

  • Avoin ja yhteistyöhakuinen työkulttuuri on peruslähtökohta mahdollistajuusroolissa
  • …tavoitteena on tuoda YLEn sisällöt kaikkien suomalaisten ulottuville arjen eri käyttötilanteissa siten, että tästä aiheutuu mahdollisimman vähän lisäjakelukustannuksia
  • Mahdollistajuudella tavoitellaan kansakunnan osaamisen ja kansallisen kulttuurin vahvistamista sekä liiketoimintamahdollisuuksien luomista
  • Yhteisöjen tasolla tavoitellaan uusien toiminta- ja liiketoimintamahdollisuuksien luomista
  • Yksilöiden tasolla tavoitellaan ympäristöjä ja työkaluja itsensä ilmaisemiseen ja kehittämiseen

Mitä tämä voisi tarkoittaa eri aihealueilla? Miten mahdollistajuus voisi toteutua käytännössä?

Ryhmätöiden koosteet

Ryhmät ovat koostaneet tuloksensa omiin dokumentteihin, jotka olemme julkaisseet Slideshare-palvelussa. Tutustu ryhmätöihin:

Uutiset ja ajantasalla pysyminen

Lapset ja nuoret

Tulevaisuuden radio | Lue Tuijan blogimerkintä aiheesta

Elävät arkistot

Yhteiskunta ja liiketoiminta

Kulttuuri, viihde ja musiikki

Avoimet rajapinnat ja teknologia

Qaiku-ryhmän huomiot ryhmätyöhön

Jos sinulla on jotain lisättävää niihin, kommentoi esityksiä joko tässä blogissa tai Slideshare'ssa! Kolmen ryhmän dokumentit puuttuvat vielä, julkaisemme myös ne mahdollisimman pian.

Miten tästä eteenpäin?

Keräämme aihealueisiin vielä kommentteja, joten anna kuulua, jos jokin tärkeä asia ei ole mielestäsi vielä ylöskirjattuna! Käymme toukokuun alussa kaikki ehdotukset sisäisesti läpi ja mietimme, minkä tai mitkä asiat voisimme toteuttaa jo lähikuukausien aikana. Tulemme kertomaan näistä päätöksistä heti blogissamme!

8 kommenttia

Kuvia tapahtumasta, kuvattu sekä paikan päällä että netissä (Flickr tag: ylemahdollistaja):

http://www.flickr.com/search/show/?q=ylemahdollistaja

Kiva, kun tosiaan on jokaiselle jotakin.

Hei
Tuleeko/tuleehan vielä lopuistakin ryhmätöistä koosteet? Uutiset, radio, lapset ja nuoret...

5annam, Sannamari kirjoitti:

Hei
Tuleeko/tuleehan vielä lopuistakin ryhmätöistä koosteet? Uutiset, radio, lapset ja nuoret...

Tulee, radion lisään juuri. Hoputan vetäjiä. :-D

Mainosrahoitteiset kanavat toimivat hyvin, Ylen beta ei ollenkaan. Tämäkö on Ylen tarkoitus?

Aika raskas formaatti hitaalle nettiyhteydelle.

Anonyymi kirjoitti:

Aika raskas formaatti hitaalle nettiyhteydelle.

play...toimii hyvin....pieni hetki...toimii hyvin...pieni hetki..toimii hyvin, jne ...

heissan, yhteiskunta ja liiketominta -aiheesta: koskas ja kenen kanssa noista konkreettisista pilottikeisseistä pääsisi sprrailemaan? Täällä on kuulkaas jo pää sauhuten ideoitu kaikenlaista asiakkaiden puolesta :-)

t:m

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto