To 06.05.2010 @ 10:26Arttu Silvast

Twitter siirtyy televisioon Teksti-TV:n välityksellä

Ruotsalaiset.

Niinpä niin.

Ruotsalaiset ovat tunnetusti hyviä kaikessa.

Ennen kuin joku keksii, niin ilmoitan jo heti näin kättelyssä seuraavaksi esittelemäni idean olevan ruotsalainen. Tarkemmin ottaen kyseessä on SVT:n Euroviisujen yhteydessä tehty kokeilu, jossa juontajien takahuone-Tweetit näkyivät Teksti-TV:n kautta televisiolähetyksessä.

Suoraan on ryöstetty, itse asiassa, hieman muunneltuna kuitenkin sentään, mutta silti, ruotsalainen innovaatio.

Minulle ajatuksen toimitti varsin innostunut Radio X3M:n verkkotuottaja Suzan Aledin. Hän jakoi innostuksensa varsin onnistuneesti myös minun kanssani, mitä sitten puolestani jaoin vielä eteenpäin YLEn Uusissa palveluissa. Ja sitten päätimme kaikki yhdessä tehdä innostuneesti näin.

Tässä siis ensimmäinen konkreettinen esimerkki siitä, kuinka Twitter upotetaan suoraan YLEn televisiolähetykseen Teksti-TV:n kautta.

Näin Tweettaat televisioon

Näin alussa, ja ensimmäisessä vaiheessa, olemme ajatelleet käyttää vielä ohjelmaspesifiä risuaitaa #euroviisut. Tätä testattiinkin jo varsin innostavin tuloksin 29.4. Euroviisulähetyksen yhteydessä.

Teknisesti Tweetit päätyvät televisioon niin, että tietyllä risuaidalla, #euroviisut, julkaistut Tweetit haetaan RSS-syötteen kautta julkaisujärjestelmään, jonka kautta ne julkaistaan Teksti-TV:n sivulle 398. Avatessasi televisiostasi kyseisen Teksti-TV:n sivun Euroviisulähetyksen yhteydessä, Tweetit uppoavat osaksi lähetyksen näkymää, siis samalla tavoin kuin vaikkapa tekstitys.

Keskustelu on tässä vaiheessa moderoitua, joten Tweettailussa voi esiintyä muutamien sekuntien tai minuuttien viiveitä.  YLEn Teksti-TV:n Euroviisut-sivustoa hoitaa Sami Koivisto.

Tweettaa siis hashtagilla #euroviisut, mikäli haluat, että viserryksesi siirtyy lähetykseen. Säädä televisiosi Teksti-TV:n sivulle 398, ja vastaanottimesi on valmis Tweettien ja lähetyksen yhteisvastaanottoon. Euroviisut löytyvät Teksti-TV:stä sivulta 390.

Vuoden 2010 Eurovision laulukilpailu järjestetään Oslossa ja tarkempana tapahtumapaikkana toimii Telenor-areena.

Ensimmäinen semifinaali käydään tiistaina 25. toukokuuta ja toinen semifinaali torstaina 27. toukokuuta. Euroviisut huipentuvat lauantaina 29. toukokuuta järjestettävään finaaliin.

Eli ei muuta kuin luomaan todellisuutta uudestaan ja Tweettaamaan lähetykseen!

PS. kyseisen kokeilun jälkeen sama systeemi on siirrettävissä myös muihin ohjelmiin. Mikäli tulee mieleen hyviä ehdotuksia mihin, miten ja miksi niin niitä otetaan innostuneesti vastaan. Kiitos jo etukäteen!

arttusilvast.blogspot.com
twitter.com/arttusilvast

7 kommenttia

Tämähän olisi upea mahdollisuus myös suoriin ajankohtais- ja keskusteluohjelmiin. Esim. Väittely, jossa osallistujat tweettaavat puheenvuorojen välissä ja katsojat kommentoivat suoraan Twitteriin. Ihan uutta potkua debatteihin.

Hieno kokeilu Euroviisuissa! Täytyypä osallistua.

Erittäin positiivista kehitystä Yleltä! Istun itse ainakin tänään testipenkkiin. Toivottavasti tämänkaltaisia ominaisuuksia ruetaan mahdollistamaan myös muussa ohjelmistossa.

Hyvä Arttu ja muut! (Vaikka oiskin ruotsalaisten keksintöä.)

Euroviisut on kyllä otollisin tälle, mutta muita ovat tietenkin:

- Linnan juhlat
- YLE:n pääuutislähetys: tänne voisi postailla omia uutisiaan ja kommentteja

t. Kim

Kim Viljanen kirjoitti:

Hyvä Arttu ja muut! (Vaikka oiskin ruotsalaisten keksintöä.)

Euroviisut on kyllä otollisin tälle, mutta muita ovat tietenkin:

- Linnan juhlat
- YLE:n pääuutislähetys: tänne voisi postailla omia uutisiaan ja kommentteja

t. Kim

Toki.

Katsotaan miten tätä asiaa voitaisiin edistää myös muihin ohjelmiin. Linnan juhlat on varsin mahtava ehdotus!

Sittenhän tähän voisi virittää myös mahdollisuuden äänestää. Äänestyksen visualisointi sitten jollakin hienolla grafiikalla.

Kyllähän se sopii esim. urheilukilpailuihin myös. Yleensä mihin tahansa suoraan TV-lähetykseen.

Koska käsitellään Israelin ydinaseita ja ohjuskapasiteettia, uraanin rikastamista ja uUsa:lta <israelin saamia ydisaseita?

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto