Ma 03.12.2007 @ 10:29admin

Tavoitteena Suomen paras sisältöpalvelu

Suunnittelijalle yle.fi on huikea haaste. Hyvässä ja pahassa. Valtava massa kerroksia ja erillisiä palveluita, joiden vuosia jatkunutta kerrostumista voi ymmärtää vain kun tulee tutuksi talon nykyisen ja erilaisten menneiden organisaatiorakenteiden kanssa.
 
Nykyisen (vielä tänään)  yle.fi:n päänavigaatiossa on YLEn kanavat sievästi rivissä. Käytön lähtökohtana on ollut siis se, että käyttäjä tietää miltä kanavalta mahdollisesti kiinnostava sisältö tulee. Ei niin, että hän löytää kiinnostavan sisällön ensin ja katsoo sitten, miltä kanavalta se tulee. Puhdasta broadcasting-tukea siis.
 
Suunnittelun tavoitehan ei ole enempää tai vähempää kuin luoda Suomen paras sisältöpalvelu. Tätä ei toki saavuteta yhdellä rysäyksellä. Ensin on luotava sille hyvät lähtökohdat, perusta kuntoon. Luonnollisesti sisältöpalvelun tulee olla sisältölähtöinen - ei organisaatiolähtöinen. Yhtä luonnollisesti sisältöpalvelun tulee olla käyttäjälähtöinen - ei sisällöntuottajalähtöinen. Tämä ajattelu on uuden rakenteen takana.
 
Ja mikä tärkeintä - uuden palvelun lähtökohta on se, että yle.fi on kanava. Esimerkiksi YLE Areenan ja Elävän arkiston esittää yle.fi. Siksi perinteisten radio- ja tv-oppaiden rinnalle on luotu myös nettiopas.
 
Jonnu Aho / YLE Uudet palvelut
 
> Lue muita blogimerkintöjä

4 kommenttia

Radiossa oli erinomainen ohjelma "Virtasesta Vivaldiksi". Olen odottanut sen uusintaa.

Saisiko sen televisioon. Se sopisi esim. Teeman ohjelmistoon erittäin hyvin

YLETEEMAA, tuota pikkusen epäkuranttia, mutta niin mukavaa kanavaa ajatellen.
Muistan hyvin pölhön kotimaisen sarjan, jota kukaan muu ei tunnu enää edes muistavan, nimittäin
Alholan pojat!
Juuri se, missä ne veljekset seikkaili ja yritti estää nuorimmaista syömästä korpelan sianpaskaa, vai syöttikö ne sitä, en enää varmaksi muista.
Mutta se olisi mukava nähdä uusintana.
T Tarmo

Jos pyrkimyksenä on Suomen paras sisältöpalvelu, en voi ymmärtää (eikä moni muukaan) ohjelmien välissä esitettäviä"mainoksia". Mainospätkiä on enemmän kuin mainosrahoitteisilla kanavilla ja tällainen tietenkin vaikuttaa katsojamääriin. Ainakin meillä vaihtuu kanava herkästi, kun samat ohjelmaesittelyt toistuvat päivän mittaan monta kertaa.

Kannatan ehdottomasti "vapaata" tiedonvälitystä, jota ei ohjaa esim. mainosraha.

Jos pyrkimyksenä on Suomen paras sisältöpalvelu, en voi ymmärtää (eikä moni muukaan) ohjelmien välissä esitettäviä"mainoksia". Mainospätkiä on enemmän kuin mainosrahoitteisilla kanavilla ja tällainen tietenkin vaikuttaa katsojamääriin. Ainakin meillä vaihtuu kanava herkästi, kun samat ohjelmaesittelyt toistuvat päivän mittaan monta kertaa.

Kannatan ehdottomasti "vapaata" tiedonvälitystä, jota ei ohjaa esim. mainosraha.

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto