Ti 03.04.2012 @ 15:28Mika Rahkonen

Viikko journalismin tulevaisuudessa: Facebook – uutiset: 35 - 1

Netinkäyttötilastot ovat omiaan pitämään uutisväkeä nöyränä. Tai niin sitä ainakin luulisi.

Amerikkalaiset ovat räknanneet, että käyttäjät viipyivät joulukuussa suosituimmilla netin uutissaiteilla kaksitoista minuuttia. Siis koko joulukuun mitassa, kuukauden aikana.

 Mikä mahtoi olla vastaava luku Facebookissa? 423 minuuttia, eli pikkuisen yli seitsemän tuntia. Nopea laskutoimitus: Facebookissa kuluu yhdysvaltalaisilta aikaa kolmekymmentäviisi kertaa niin paljon kuin uutissivuilla.

Luvut ovat peräisin pari viikkoa sitten julkaistusta amerikkalaisesta State Of The News Media –tutkimuksesta.

 Pumaska on journalismin suunnista kiinnostuneen aarreaitta. 

Tänä vuonna fokus on tavallista hienompien yleisöraporttien lisäksi uutisten mobiilissa kulutuksessa.

*

Lisää Facebookista.

Economist, tuo pitkiä ja vaikeasanaisia tekstejä julkaiseva talouslehti, on saanut miljoona fania Facebookiin.

Kuka näitä laskee, mutta onhan se paljon. Se on yli kaksi kertaa niin paljon kuin Wall Street Journalilla, mutta vasta puolet siitä mitä New York Timesilla, joka taisi olla ensimmäisiä suuria mediataloja, jotka hoksasivat, että Facebookin timeline on mainio konsti kertoa historiastaan. 

*

Viime viikkojen suuria sosiaalisen(kin) median tapauksia Yhdysvalloissa on ollut Trayvon Martinin tragedia.

Knowyourmeme.com on tehnyt aiheesta Storify-esityksille sukua olevan koosteen, joka on aika hyvä.

Millaisia reaktioita surma aiheutti, miten kiinnostus näkyi verkossa ja keneltä pääsi suurin sammakko? Jälkimmäistä kisaa taitaa johtaa viiksekäs talk show –julkkis Geraldo Rivera.

*

Guardian on tehnyt interaktiivisen nettihärpäkkeen, joka olisi Suomessakin ajankohtainen: miten vero- ja etuuspäätökset vaikuttavat millaiseenkin perheeseen. Esimerkkitalouksia on niin paljon, että valtava enemmistö niistä varmasti itsensä löytää, ja seurauksia on uskallettu yksinkertaistaa ymmärrettäviksi. 

Päivän infografiikoista ensimmäistä voidaan pitää vaikka yhtenä näkökulmana Suomen loputtomaan tuloerokeskusteluun.

Graafi kertoo, miten paljon Yhdysvaltain suurimpien ammattilaissarjojen urheilijat tienasivat viime vuonna.

Paras liksa on koripalloilijoilla. Höh, tietysti on.

Tuo graafi on muuten napattu newyorkilaisen Columbian yliopiston digitaalisen median professorin Sree Sreenivasanin viikoittaisesta sosiaalisen median koosteesta. Sree näyttää ehtivän kirjoittaa omaa koostettaan säännöllisemmin kuin allekirjoittanut.

Ja Sree on ns. ajan tasalla, joten saittia kannattaa seurata, jos aihe kiinnostaa. Sanokaa terveisiä. 

*

Kaikki vähänkin netissä ympäriinsä pläräilleet tietävät, että suurin sosiaalisen median hitti on nyt Pinterest.

Sen käyttäjämäärä on melkein kymmenkertaistunut alle puolessa vuodessa.

Tässä grafiikassa mietitään, mikä tekee Pinterestistä niin vetävän. 

*

Kevennys.

Me täällä mediassa joskus käytämme aika lailla aikaa miettiäksemme, millaiset videoklipit kiinnostaisivat yleisöjä. Siis niiden ilmeisimpien lisäksi.

Miten olisi video kännisestä kanadalaisäijästä, joka laulaa poliisiauton takapenkillä Queenin Bohemian Rhapsodyn? Kokonaan.

3 kommenttia

http://sunsetsuccess.com

Kyllä nämä musiikki kappaleet ovat minulle hyvää kuultavaa

Ette sitten ole kehitelleet mitään huhtikuun jälkeen?

Kehitys kehittyy - kokeile ja kommentoi yle.fi:tä

Tässä ryhmäblogissa yle.fi:n tekijät kertovat tulevista verkkopalveluista sekä valottavat ajatuksiaan suunnitelmien takaa.

Blogiarkisto