Lähetystoiminnan sarkajako ja maaton internet

Televisio- tai radiokanava voi lähettää ohjelmaa korkeintaan 24 h vuorokaudessa. Sydänyönä ei kannata lähettää ohjelmaa ollenkaan ja illalla lähetysaika on arvokkainta. Kun mietitään miten palvellaan ja ketä palvellaan voidaan siivuttaa tätä hyvää ja parempaa maata eri genreille.

Lisäksi kanavien profiilia rakennetaan päättämällä kenelle maata jaetaan minkälainen siivu.

Vuoden 2009 TV-kanavien lähetystoiminta näyttääkin Ylen osalta sarkajaetulta kyläyhteisöltä. (Ja vertailuksi: Sub on melko erilainen; jos lyötäisiin rinnan saman konsernin muutkin kanavat saattaisi tulos olla enemmän isojakoa?).

Käytännössä tuo toteutuu, kun kanavia jaetaan erilaisiin ohjelmapaikkoihin joihin sitten tilataan tai ostetaan paikkaa vastaavaa ohjelmaa. Voi olla, että tullakseen tilatuksi jotakin ohjelmakonseptia pitää säätää, jotta se sopisi kyseiseen paikkaan. Voi tietenkin käydä niin onnellisesti että kertakaikkisen mahtava idea pitää saada ilmoille ilman säätöä ja sarkajakoa muutetaan jotta tämä mansikka saadaan kylvettyä.

Toisaalta lähetettyjen tuntien ja genrejen mukaan myös arvioidaan toimintaa. Lähteenä olleessa LVM:n materiaalissakin vertaillaan noita tunteja/genre/kanava. (Kyllä, katsojaluvutkin vielä ja moni muukin asia löytyy vertailutapojen listalta, mutta siitä ehkä joskus toiste).

Minkälaisia läänityksiä internetissä jaetaan?

Verkossa ei ole tilaa, jota voisi jakaa paloiksi niinkuin peltomaata ja rantoja aikoinaan. Rajoitteena profiilin rakentamiselle ei toimi jaettavissa oleva lähetysaika (ja tämän sisällä jaettavat hankinta- tai tuotantobudjetit).

Budjettia voi aina jakaa. Sen hallinnoimiseksi voi koittaa keksiä ohjelmapaikkoja vastaavia rakenteita joihin voi tilata sitten … jotain.

Näitä vastaamaan ei pidä tehdä asiakkaalle samoja rakenteita verkkoon. Verkossa ei ole parasta katseluaikaa tai rakenteita johon asioita voisi sijoittaa. Julkaisuun käytettävä rakenne ole sama asia kuin niiden markkinointi. Jokaisen sisällön pitäisi präjätä omilla ansioillaan eikä siksi että ne on tilannut tai tuottanut taho X.

Hallittavat kokonaisuudet ovat paljon pienempiä ja itsenäisempiä. Brändien rajat ja suhteet —ainakaan niitä rakennettaessa— eivät ole yhtä selviä kuin tuollaisessa ajallisessa jatkumossa.

Entäs sitten?

Siinä missä vaikka telkkarissa kanavaidentiteettiä ja toimintaa hallitaan tekemällä rakenteita ja hankituttamalla niihin jotain lähtetettävää, ei sama toimi verkossa (riippumatta siitä millä vehkeellä sitä käytetään).

Lähetystoiminnassa voidaan ratkoa ongelmaa joka syntyy tyhjästä ohjelmapaikasta joka pitää täyttää paikan määrttelyyn sopivalla ohjelmalla.

Verkossa ratkottava asia löytyy suoremmin asiakkaista. Ei tehdäkkään rakennetta johon tilataan sisältöä. Pin vastoin: rakenne muodostetaankin sen perusteella mitä on tarjolla ja miten sitä käytetään.

Ei: “Palvelemme 17 ½-vuotiaita perustamalla niille palvelun” vaan “Selvittäkää millä sisällöllä tai ominaisuudella voimme palvella 17 ½-vuotiasta ja missä tilanteessa”.

Pitää muistaa, että internetissä tapahtuu HD-teknologiaan siirtymisen tasoinen muutos kerran pari vuodessa ja nyt tietyllä tavalla tietystä yhteydestä löytyvä aritikkelisarja voi olla tarpeen esittää melko toisenlaisessa yhteydessä ja ulkoasussa huomenna.

Myös ohjelmapaikkaa vastaavan rakennelman tekeminen vaatii verkossa paljon teknologisia perustamisponnistuksia.

Vielä hieno kaavio

Aiheeseen liittyy vielä tällainen kaavio:

Jonkin verkkoon tilattavan perään haikailtaessa ei voida lyödä lukkoon kolmion jokaista nurkkaa. Jos 17 ½-vuotiaille halutaan tehdä jutusarja romantiikan ajan säveltäjien ylärekisterin käytön eroista, niin tilauksessa ei voida realistisesti haluta sen koukuttavan päivittäisiksi lukijoikseen 80 % ikäryhmästä.

Jos haluaa saada kaupunkilaiseläkeläiset puhumaan valaanpyynnistä, niin on parasta antaa toimeksi sen arvioiminen millä tämä voitaisiin saada aikaan ja sen todentaminen saako tämä ko. vaikutuksen oikeasti aikaan ko. ryhmässä.