Laulukilpailua seuratessa moni tuntee sisällään helpotuksen läikähdyksen ajatellessaan, että onneksi ei tarvitse olla lavalla juuri nyt.

Kun laulaja jännittää, tilanteesta tekee erityisen se, että jännitykseen liittyvät fyysiset ilmiöt vaikuttavat suoraan instrumenttiin. Ne ovat kehon tapa lisätä vireystilaa, joten keho toimii omasta mielestään tarkoituksenmukaisesti. Viulisti ei kuitenkaan varmasti näkisi mitään tarkoituksenmukaista siinä, että hänen soittimensa kielet alkaisivat kiristyä tai löystyä soittajansa jännityksen tason mukaan.

Alalla ajatellaan usein, että jos ei kestä paineita, jonossa on liuta muita, jotka kestävät. Kuitenkin iso osa muusikoista kärsii ramppikuumeesta. Kun Professori Susan E. Middlestadt Indianan yliopistosta tutki orkesterimuusikoiden terveyttä, 76 % tutkimukseen osallistuneista kertoi kärsivänsä esiintymistä haittaavasta terveydellisistä ongelmista, joista yleisin oli esiintymisjännitys. Melkein kolmasosa käytti joskus beetasalpaajia jännityksen hallintaan. Ei niin moni paineita sittenkään kestä.

Oopperalaulaja Ritva Auvinen on valmentanut omia oppilaita kilpailuihin. Onkohan kilpailijoiden joukossa ketään, joka ei jännittäisi? ”Se on varmasti äärimmäisen harvinaista. Pieni jännitys onkin hyvästä.”

Mitä erityistä on kilpailuesiintymisessä? ”Ei mitään. Kaikki esiintymiset ovat samanarvoisia. Joskus intiimimmät tilanteet voivat olla jopa haastavampia.” Jännityksen lääkkeellistä hillitsemistä Auvinen ei suosittele. ”Kannattaa yrittää rauhoittaa tilanne muuten.”

Näyttelijä Laura Jurkka törmäsi odottamattomaan ongelmaan aloitettuaan aikuisena lauluopinnot: tottunutta esiintyjää jännittikin yhtäkkiä niin paljon, että esitys meni täysin pieleen. Jatkuvat epäonnistumiset nakersivat itsetuntoa ja ylireagointejakin tuli: ”Juoksin metsään huutaen, että tämä loppui nyt tähän, en laula enää ikinä!” Hän alkoi miettiä jännittämistään: Mitä tekijöitä siihen liittyi? ”Vaadin itseltäni aivan liikaa. Aloin esittää niin helppoja lauluja, että pystyin hallitsemaan ne teknisesti esiintymistilanteessa, ja aloin saada onnistumisen kokemuksia.”

Nykyään Jurkka kouluttaa esiintyjiä, muun muassa musiikinopiskelijoita. Hän myöntää, että laulajan tilanne jännittämisen suhteen on erityinen. ”Näyttelijä voi vetäytyä roolinsa taakse. Näytelmän Lumikki voi laulaa huonona päivänä heikommin, mutta jos Lumikilla on oopperassa huono päivä, Lumikki on huono laulaja. Laulaja on esiintyessään kuin 100 metrin juoksija, joka tavoittelee joka kilpailussa maailmanennätystä sitä kuitenkaan saavuttamatta. Laulajan täytyy oppia hyväksymään myös ne heikommat suoritukset.”

Mirjam Helin -kilpailussa huomio on kiinnittynyt erityisesti monien korealaisten ja yhdysvaltalaisten luonnolliseen esittämiseen. Ehkä noista maista kannattaisi etsiä näkökulmia siihen, miten laulamisen lisäksi myös esiintymistä voitaisiin opettaa.
 

Kilpailuesitysten tähdet ovat itse laulaja ja hänen pianistinsa, mutta lavalla on yleensä mukana vielä yksi henkilö, joka voi ns. mokata ja pilata esityksen. Hän on se näkymättömäksi tekeytyvä pianistin taakse puikahtava yleensä tummiin pukeutunut hahmo, joka avittaa pianistia yhä eteenpäin musiikin virrassa.

"Tehtäväni on kääntää nuottisivua juuri oikealla hetkellä ja niin, että pianisti näkee jo valmiiksiseuraavan sivun tahdit", kertoo Sibelius-Akatemiassa pianoa pääaineenaan opiskeleva Aija-Riikka Rannanmäki. "Pitää olla rauhallinen, lehdenkääntäjä ei saa
hermostua."

Hän on kääntänyt lehteä eri konserteissa ensimmäisistä opiskeluvuosistaan lähtien ja tuoli lavalla on hieno paikka päästä seuraamaan Helin-kilpailua ja taiteilijoiden työtä.

Lehdenkääntäjällä on aitiopaikka lavantakaisiin tapahtumiin, mutta toistaiseksi ei ole tapahtunut suurempia kommelluksia. "Yhdellä pianistilla oli nuotit muovikelmujen sisällä, ja valo osui niihin niin pahasti että oli vaikea nähdä nuotteja", Aija-Riikka sanoo.

On pakko kysyä, onko hän nähnyt elokuvan Pianistin sivunkääntäjä? "Ai sen ranskalaisen? Tottakai! Se oli hyvä, tosin aika synkkä", hän arvioi ja häipyy hymyillen hommiinsa.

Amerikan-serkkuni sanoi murrosikäisenä saavansa päänsärkyä oopperalaulusta. Voi olla, että hänen mielipiteensä on vuosien saatossa pehmennyt, mutten olisi siitä niinkään varma. Kerran soittaessani hänelle Schumannin Aufschwungia, hän sanoi inhoavansa meluisaa musiikkia. Mieleeni tuli, mitä hän mahtaisikaan sanoa Prokofievin Toccatasta, mutta jätinpä selvittämättä.

Musiikki on kovin henkilökohtainen asia ja jokainen tulkitsee sitä omista
lähtökohdistaan. Erään ystäväni mielestä klassisen musiikin konsertissa esiintyjän olemus on pahimmillaan ulkokultainen ja tulkinta päälle liimattu. Musiikkia kyllä kuuntelee ilokseen, mutta mieluummin silmät kiinni. Usein myös sorrutaan turhaan tekniseen kikkailuun  - yksinkertaisempikin kappale voisi tehdä tehtävänsä.

Päätin pyytää jazzia harrastavan ystäväni kuuntelemaan illan alkueriä. Takanamme kesken esitystä kuiskuttelevat rouvashenkilöt aiheuttivat kummallekin hampaittenkiristystä. Lopusta olimmekin sitten eri mieltä. Ystävääni ärsytti liiallinen klassinen vibraatto ja vieraan kielen epäselvä ääntämys - asia, joka ei liiemmin itseäni kyseisenä iltana häirinnyt. Jazzarista moni kappale tuntui pitkäveteiseltä, kun tarinaa ei ymmärtänyt ja melodia oli mitäänsanomaton. Muutaman tutun laulun bongaus auttoi pitämään kiinnostuksen yllä.

Toisaalta ystäväni arvosti suuresti lavalle nousevia laulajia ja heidän tehtävänsä vaikeutta. Laulu on instrumenteista henkilökohtaisin ja antautuessaan arvosteltavaksi nuori taiteilija on alastomimmillaan. Kovan kritiikin sattuessa kohdalle itsensä kokoaminen ei ole helppoa ja usko omiin kykyihin on koetuksella. Hyvä itsetunto on tässä prosessissa valttia, mutta toki hieman huonommallakin varustuksella pärjää.

Väliajalla kyselin kavereiden mielipiteitä alkukilpailun esiintyjistä. Laulaja-opiskelija oli ihastunut amerikkalaisen basson huikaisevaan soundiin. Hänen ystävänsä taas oli sitä mieltä, ettei miehellä vielä ole riittäviä teknisiä valmiuksia korkealaatuiseen tulkintaan. Kanadalaisen kontratenorin Erlkönig ihastutti ja vihastutti. Mene ja tiedä. Mielipiteitä on yhtä monta kuin yleisön jäseniäkin. Tuomaristoa käy kieltämättä sääliksi, sillä aina löytyy joku, jonka mielestä voittajan olisi pitänyt olla joku muu. Absoluuttista voittajaa ei olekaan.
 

Maanantaina 3.8. klo 10.52 kuvataan perjantain välikilpailun juontoa Pohjoisella Rautatiekadulla, vaikka ensimmäinen alkuerä ei ole vielä alkanutkaan. Musiikkitoimittaja Riikka Holopainen on työstänyt Mirjam Helin -kilpailuja jo yli vuoden päivät mm. tutustumalla edellisten kilpailuiden televisiointeihin ja elää nytkin muutaman päivän edellä virallisesta kilpailuaikataulusta.

Alkujuonnon lisäksi maanantaina ja tiistaina kuvataan Sibelius-Akatemialla pianistien esittelyt välieräohjelmaa varten. YLEn kuvausryhmän mukana kulkevat ohjaaja Anu Konttinen, kuvaaja Petteri Lappalainen ja äänittäjä Matti Seppänen.

Televisiojuontajan kokemusta nokkahuilisti Riikka on saanut juontamalla Lappeenrannan laulukilpailut vuonna 2008. Laulun lahjat löytyvät myös juontajattareltamme, mutta oma tulkinta sujuu luontevimmin kevyen musiikin puolella. Rakkaus klassiseen lauluun on kuitenkin syventynyt kilpailujen seuraamisen myötä.

>Kooste välieristä ja finaali YLE Teemalla