Anna Abreulta ensimmäinen suomalainen poplevy?

Ensimmäinen levy, jonka ostin, oli luultavimmin Paul Ankan 'Adam and Eve'. Karusell-levymerkillä. Etiketissä sinista, punaista ja valkoista. Ja karusellin kuva! Ja tuo Paul Ankan innokas, kiireinen ääni! Terveisiä suuresta maailmasta! Smells Like Teen Spirit!

Popmusiikki avasi minulle, niin kuin monelle muullekin, uuden ihmellisen maailman. Täytyy muistaa, että tuon ajan radiosuosikkini oli, muistaakseni koko olohuoneemme suosikki,  suomalainen radiohupailu 'Kankkulan kaivolla'. Se kyllä nauratti, mutta se vei kaupunkilaispojan ajatukset  jonnekin sinne maaseudulle, jossa on vain vanhoja ihmisiä eikä se siten kertonut mitään siitä uudesta ihmeellisestä maailmasta,joka odotti levysoittimeni ääressä, lastenhuoneessa.

Sitä paitsi 'Kankkulan Kaivolla' hupailua kirjoitti isäni vanha sotakaveri Antero Alpola.  Myöhemmin tavattuamme Yleisradion käytävällä, Antero lähetti isälleni tarveisiä. En tainnut mainita mitään siitä, että minäkin pidin aikoinaan hänen radio-hupailuistaan.

Olinhan silloin jo Rockradion toimittaja. Sen ei pitänyt enää olla naurun paikka. (Vaikka Holle Holopainen jatkoikin Rockradiossa omalla ansiokkaalla tavallaan Alpolan perinnettä.)

Lieneekö sitten Paul Ankan ansiota (ei syytä, sen haluan tehdä selväksi), että osa minusta on aina kuitenkin pitänyt puhtaasta pop-musiikista, sellaisesta, johon sopii aikoinaan paljonkin käytetetty määritelmä, PÄIVÄN POP. 

Niin kuin Paul Ankan Pori Jazz-vierailun yhteydessä uutisoitiin ja tarinoitiin, Paul toi popin Suomeen, nuorisomusiikkina, faniutena, pop-ilmiönä.  

Suomeen pop ei vain koskaan todella rantautunut. Paul Ankan (ja myöhemmin mm. 'See You Paul in Las Vegas' DANNYN) yrityksistä huolimatta.

Sitten kun Suomi-rock syntyi 70-luvulla, pop alkoi olla jo kirosana. 

Joten ehkä pop tuli Suomeen vasta Pop Idolsin myötä.

Ja jos paino on sanalla pop, niin nyt se on vihdoin ilmestynyt. Hieno, suomalainen poplevy. Englannin kielellä laulettu suomalais-kansainvälinen poplevy. Aito poplevy.

Aitoudesta ei yleensä ole puhuttu popin yhteydessä.

Nyt puhutaan.

ANNA ABREU: ANNA ABREU  (Sony-BMG) (ilmestymispäivä 18.8.)

Ei ole uutinen, että Pop Idolsien ensi-levyt syntyvät markkinapaineiden alla. Ennakkoasetelmat eivät muutenkaan suosi
Idolsien levyjä, nimenomaan levyinä. Pop Idols ohjelmana, tv-draamana, kilpailuna, puheenaiheena, tapahtumana on pääosin niin kiehtova,
että kun otetaan pois tuo television LUMO, Idolsien levyjen kuuntelu tuntuu helposti jo ensisekunneista lähtien
pettymykseltä. Eihän tämä ole se sama esitys! Eikä olekaan. Televisiossa, kilpailun yhteydessä lauletut 'Piano Man' tai
'Lapin kesä' ovat aivan eri esityksiä, aivan eri kokemuksia kuin levyltä kuultuna, vaikka tulkinnat ja sovitukset sinällään olisivat yksi yhteen.

Koska Suomi ei siis ole popmaa, niin tämän vuotisessakin Idols-kisassa suurimman huomion saivat hevi-Ari ja Lapin Kesä-Kristian. Se oli ymmärrettävää, niin tein minäkin.

Anna tuntui toki lahjakkuudelta, mutta hän saisi vielä kasvaa.

Olin väärässä. Tämä levy ei tule liian aikaisin.
 
Hanna Pakarisen ensi-levy toki oli melkein se oikea poplevy, mutta koska Hanna halusi (ja haluaa) olla rock, niin levystä tuli jonkinasteinen kompromissi popin, tanssipopin ja rockin välimaastossa.

Annan ensilevy sen sijaan on, käyttääkseni rockin perussanastoa, TINKIMÄTÖN. Tarjolla on kerrankin poplevy, joka kuulostaa sellaiselta, että sitä tehtäessä on nimeomaan ajateltu popin olevan POPPIA. Useinhan käy niin (jollei aina), että poplevyjä myydään kaikkena muuna kuin poppina, jollakin kuvitellusti syvemmällä ja arvokkaammalla (soul-, r&b-, rock-, hip hop-vaikutteilla, klubi-miksauksilla, rockin soittajilla, poptähden OMILLA sanoituksilla tai sävellyksillä, jne.).
 

Minulle hyvin riittää Annen popääni, tämän levyn poplaulut ja poptuotanto.

Levyllä on vältetty monta nuoren, nousevan naispoptähden sudenkuoppaa. Anna ei ole tällä levyllä yritä olla aikuinen, kaiken jo osaava laulajatar (a la Christina Aquilera), äänialaansa joka käänteessä esittelevä popdiiva (Mariah Carey),  r&b-koukutkin taitava valkoinen poptähti (Kelly Clarkson) tai 'oikea' rocklaulaja (Hanna Pakarinen). 

Onneksi ei. Anna on poplaulaja ja poplaulun hän osaa paremmin kuin ehkä kukaan muu aiemmin Suomessa.  

Toisaalta on kai niin, että Pod Idolsien ensilevyjen aikataulut ja budjetit eivät Suomessa anna myöten kovinkaan suurisuntaiseen tyylittelyyn ja  paisutteluun.

Levyltä löytyy monta  'Are You Ready', 'Ivory Tower', 'How Could You Do It' ja 'End Of Love'.  Ja lisäksi kaksi tarttuvaa poplattaria toinen portugaliksi, toinen espanjaksi. Ensi single 'End Of Love' on huima, haitarilla alkava pehmo-pop-r&b-raita, jonka The Crash-yhtyeen Teemu Brunila on jostain hämmästyttävästi loihtinut (ehkä myös lainannut, ei haittaa). 'Are You Ready' ja 'Ivory Tower' ovat vastustamattomia popraitoja, joita ei voi arvioida
viileästi nojatuolista käsin.   

Ehkä se on Annan suomalais-portugalilaisuus, josta syntyy tämän levyn pehmeä, pakoton, raikas...svengi. Ehkä nuo piirteet tekevät tästä levystä persoonallisen, vaikka itse kappaleet ja niiden koukut ovat osin kovinkin
tutun kuuloisia. 

Kokonaisuutena  levy alkaa jossain vaiheessa puuduttaa,  mutta tuohan koskee melkein mitä tahansa albumia. Ja pophan on single-musiikkia. Toisaalta Rake on tuottanut levyn tavalla, jota rockin puolella kehuttaisiin lauseella 'levy muodostaa eheän tyylillisen kokonaisuuden'.
 
Rocklevyjen kansiin oli tapana kirjoittaa kuunteluohje: PLAY IT LOUD!

Ei huono ohje tämän levyn kohdalla. THIS IS POP. PLAY IT LOUD!