Kuulin enkelin laulavan. Dusty Springfieldin lauluja.

 Shelby Lynne: Just A Little Lovin’ (Lost Highway)
 
Dusty Springfield on monen mielestä ehkä kaikkien aikojen paras valkoinen pop/soul/r&b-laulaja.
 
Niin myös minun. Ilman ehkä sanaa. Ja tyyleistä riippumatta.
 
Viimeksi kun joku (tässä tapauksessa mieshenkilö) kysyi, mitkä ovat mielestäni 4 (!?) kaikkien aikojen parasta albumia (vain me miehet voimme kysyä jotain noin tyhmää; ja samalla noin tyhmän kiehtovaa), niin yksi noista NELJÄSTÄ oli Dusty Springfieldin klassikko vuodelta 69, ’Dusty In Memphis’.
 
Ei kovin omaperäinen, mutta sydämestä tullut valinta.
 
Kun kuulin, että Shelby Lynne tekee levyä Dustyn tunnetuksi tekemistä kappaleista,
en alkanut parkua selitystä, että miksi. Tunsin Shelbyn tuotantoa ennestään ja hänen tulkintataitonsa.
 
Kun kuulin pari viikkoa sitten tämän albumin singleraidan ’Anyone Who Had A Heart’, kuulin jotain ainutlaatuista. Vaikka kuulin päässäni koko ajan myös Dustyn tulkinnan, niin sitä ei tullut ikävä.
 
Tuon raidan ensimmäiset puolitoista minuuttia ovat pysäyttävintä laulutulkintaa, jota olen kuullut pitkään, pitkään aikaan.
 
Tämän albumin kannessa lukee teksti ’Inspired by Dusty Springfield’ ja se kuvaa hyvin levyn ajatusta. Nämä tulkinnat eivät ole samanlaisia tai erilaisia suhteessa alkuperäisiin esityksiin, nämä vaan ovat. Elävät omaa elämäänsä.
 
Tunnetuimmat levyn sävellyksistä ovat mainittu ’Anyone..’, ’You Don’t Have To Say You Love Me’, I Only Want To Be With You’ ja ’The Look Of Love’,  joista pari tunnetaan yhtä hyvin Dionne Warwickin levytyksinä.
 
Jos tätä levyä johonkin vertaa, niin ehkä tässä levyssä on, riisutussa muodossa, sitä eleganssia, mitä löytyi Dionne Warwickin ja Burt Bacharachin yhteistyöstä.
 
Se mitä tämä levy ei ole, on helpompi luetella: tämä levy ei ole nu-soulia, lounge-jazzia, rootsia, ’americanaa’..Tässä levy ei yritä olla mitään. Johnny Cashin  tai Neil Diamondinkin ’roots-levyt’ ovat tähän verrattuna vähän ohjelmallisia (’nyt tehdään rosoista ja pelkistettyä’).
 
 
Tyylillisesti levy on äärimmäisen yhtenäinen. Ehkä siksi se alkaa loppupuolella jo hieman toistaa itseään. Toisaalta tyylillistä yhtenäisyyttä, tai trendittömyyttä, on pidetty myös osoituksina tinkimättömyydestä.
 
Jos tinkimättömyys on hyve, niin olkoon sitten: tämä levy tinkimätön.
 
Mutta monet mutkin levyt ovat tinkimättömiä. Mutta vain sitä. Tämä levy on enemmän. Ankara ja lämmin yhtä aikaa. Sekä sisäänpäin että ulospäin avautuva.
 
Levy sekä asianharrastajalle että satunnaiselle kuulijalle.
 
Jos loppuvuodesta teen listaa vuoden parhaista levyistä, tämä levy voi hyvin olla…neljän joukossa.
 
Tämän levyn lehdistötiedote alkaa muuten Shelby Lynnen toteamuksella, että alkuperäisen idean tästä Dusty Springfield-levystä heitti hänen ystävänsä Barry Manilow.
 
Tuolla lauseella ei osteta asianharrastajien sydämiä.
 
Mutta niin kuin todettu, tämä on ankara levy.