Lastenlevy, jonka tänään kuulin: PMMP:n Puuhevonen

PMMP: Puuhevonen (Sony-BMG) (ilmestyy 14.11.) 

Yhtye, joka oivalsi aikoinaan laulaa versionsa Noitalinna Huraa -yhtyeen
’Pikkuveli’-kappaleesta, osaa varmaankin tehdä vähintäinkin hyvän lastenlevyn, eikö niin? ’Pysy aina pikkuveljenä, ei meidän talo lisää aikuisia halua’.
 
Näin on tapahtunut. Kyse on lähinnä siitä, onko tämä levy hyvä vai enemmän.
Paikoitellen levy on loistava. Kukapa voisi vastustaa kun PMMP laulaa ’kopiti kipiti hipsis hoi, nyt seikkailuun’ (’Puuhevonen’), ’löpö löpö se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu’ (’Lörpötys’), ’voisin viettää juhlapäivää, jälleen huomenna’ (’Minä soitan harmonikkaa’), ’kas näin heiluu peppu ja peppu heiluu näin’ (’Täti Monika’). Laulut ovat kaikki klassisia, Paulalla ja Miralle läheisiä vanhoja lastenlauluja.
 
Sovitukset ovat hauskoja ja lauluja tukevia. ’Puuhevonen’ ei ole ’erilainen’ lastenlevy. Eikä aikuisten lapsille tekemä. Tämä on PMMP:n lastenlevy lapsille ja samalla kaikille. Tämä kuulostaa levyltä, jonka PMMP halusi tehdä näin, pakottomasti.  
 
Testasin levyä myös ’oikealla yleisöllä’.  5-vuotias tyttärentyttäreni tanssi levyn alusta loppuun ja alle viisivuotiaiden päiväkodissa levy oli kuulemma…menestys.
 
Eli PMMP:n tytöt tekivät sen taas. Toistan: tytöt. Koska pojat olisivat tehneet tästä todennäköisesti rankemman (’kyllä lapsetkin niinku tykkää punkista ja sillai’), miehet ’kunnianhimoisemman’ (’kyllä lapsetkin pystyy vastaanottamaan uusia, outojakin juttuja’) ja naiset opettavaisemman (’tärkeintä on saada lapsi kokemaan lastenlaulujen turvallinen perinne’).
 
Stereotyyppistä? Kyllä. Totta? Sitäkin.
 
Joten: kiitos tytöt. Uskon, että lapsenne tulevat tästä pitämään. Äiti, soita meille taas Täti Monika!
 
 
 

Taitelijaryhmä Megafån järjestää tänään Galleri Sinnessä Helsingissä Ella-tyttökahvilan, johon kutsutaan kaikkia, jotka ovat yli 12-vuotiaita ja tuntevat itsensä tytöiksi. Pitäisiköhän lähteä paikalle erään levyn kanssa?