Kaamosajan kaunein kappale
’Me noustaan joka aamu ennen seitsemää
isä tuskin aamukahvin juoda ennättää
kun se työhön jo kiiruhtaa
Tehtaan piipun takaa nousee aurinko
aamuvuorolaiset ahkeroivat jo
liukuhihnalta leivän saa
Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa
ja katson ulos elämään
jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
en haluaisi mennä mihinkään
Mietin miksi aina täytyy kouluun ennättää
enää tuskin koskaan ehdin leijaa lennättää
no kenties ahkeruus palkitaan
Hiljaa hiljaa
lumihiutaleet leijailee
Mä painan nenän….’
(säv. ja san. Gösta Sundqvist, esitys ja sovitus Stella. Levyltä ’Melkein vieraissa
–Tribuutti Leevi & The Leavingseille (Elements Music, 2007))
Siinä se, vähän sanoja, paljon tarinaa. Luettunakin. Kertosäe ’mä painan nenän…’ on kauneimpia, mitä suomalaisesta kaamoksesta on laulettu. Tai ainakin minä sen sellaiseksi koen kun tänäänkin katson ulos ikkunasta.
Leevi & The Leavingsien Gösta Sundqvist ei hahmottanut itseään ammattimaisena muusikkona, laulujana tai tuottajana. Hänen työmetodeihinsa ei myöskään kuulunut kappaleiden rakentaminen valmiiksi treenikämpällä (sellaista ei ollut). Työ tehtiin studiossa paljolti yrityksen ja erehdyksen, ’leikkaamisen ja liimaamisen’ kautta. Göstalla saattoi olla selkeät näkemykset mitä piti tehdä ja miltä jokin piti kuulostaa, mutta perfektionisti hän ei ollut. Monia asioita jätettiin tarkoituksellisestikin hiomatta.
Ja se kuuluu myös levyiltä. Aika moni Leevi & The Leavings-esitys jää ikään kuin puolitiehen. Ja siksi on oikeastaan loogista, että Göstan lauluja ’saa’ ja voidaan myös menestyksellisesti tulkita uudestaan.
Hyvin vähän Göstan lauluja on kuitenkin uudelleen levytetty. Santtu Luodon ’Raparperitaivas’-kirja vuodelta 2004 listaa niitä vain seitsemän. Nyt syksyllä ilmestynyt 2000-luvun artistien Leevi & The Leavings-tulkintoja sisältävä ’Melkein vieraissa’ -levy yli kaksinkertaistaa tuon määrän.
Ymmärrän kyllä miksi uusia tulkintoja ei ole tehty. Leevi & The Leavingsien levyt ja Göstan maailma ovat olleet jotenkin niin ainutlaatuisia, ehkä rockareille vieraitakin, että niihin ei ole osattu tai haluttu koskea. Mutta ainutlaatuisuus ei ole sama asia kuin ainutkertaisuus.
Kaikki ’Melkein vieraissa’ levyn tulkinnat eivät toki ole onnistuneita, mutta hyvin moni on. Egotripin singlenäkin ilmestynyt ’Rin Tin Tin’ on huiman kaunis tulkinta eräästä Göstan tunnetuimmasta laulusta (jonka alkuperäisesityksen lauluosuus Raparperitaivas-kirjassa otetaan esimerkkinä osuudesta, joka ’olisi voitu tehdä paremminkin’). Myös ’Synkkien laulujen maa’ -kokoelmalla aiemmin esiintynyt Olavi Uusivirran ja Paula Vesalan tulkinta ’Pimeä tie, mukavaa matkaa’ -kappaleesta on jo nyt samanlainen tulkintaklassikko.
’Elämä ikkunan takana’ on itse asiassa Leevi & The Leavingien esityksenä (levyllä ’Perjantai 14. päivä’, 1989) yksi kaikkien hiotuimmista Leavings –levytyksistä. Ahti-Marja-Ahon jousisovitus alkuperäisellä on jo sinällään poikkeuksellinen.
Tuosta huolimatta Stella -yhtyeen tulkinta tuo alkuperäiseen uusia ulottuvuuksia. Nuoren naislaulajan (Marja Kiiskilä) äänellä laulettuna tarinan sävy muuttuu alkuperäistä intiimimmäksi ja henkilökohtaisemmaksi.
Tuossa laulussa on niin paljon Göstaa maailmaa: tavalliset duunarit, työnteko ja sen kunnioitus, käsin kosketeltavissa oleva arki, myötäeläminen, ahdistus, hellä optimismi…
’Elämä ikkunan takana’ on kaamosajan surumielinen kiteytys.
On suorastaan kaunista ja komeaa, että tämä kunnianosoitus Leevi & The Leavingsille on myynyt tässä maassa jo 30 000 kappaletta. Tuo on kulttuuriteko sekä artisteilta ja tuottajayhtiöltä että suomalaiselta yleisöltä.
