Levy, joka oli pakko ostaa. Kannen takia.
Amiina: Kurr (Ever Records)
Se oli rakkautta ensi näkemältä. Kansi pisti heti silmään muiden levyjen joukosta eräässä helsinkiläisessä hyvin varustetussa levyliikkeessä. Se oli eri kokoinen, eri näköinen houkutteleva pakkaus.
Tämänhän pitäisi olla itsestään selvää tuotemarkkinoilla:
Tuotteen täytyy erottua ja olla sellainen, että sitä haluaa katsoa ja koskea.
(Yllä olevat päällyskannen ja sisäkannen kopiot eivät anna täyttä kuvaa alkuperäisen lumosta.)
Jos levyteollisuus haluaa, niin kuin minäkin, että fyysiset levyt säilyvät markkinoilla, niin olisi aika ampua alas nykyiset helposti rikki menevät standardipakkaukset, jotka kuluttavat luontoa ja kuluttajien hermoja ja saavat levyt näyttämään liian usein..halvoilta.
Niin kuin kollega asian totesi, nykyinen perus-cd-levykansi on pakkausalan historian surkeimpia luomuksia.
Se voi toki olla pakkauksista halvin mahdollinen ja logistisesti vaikka kuinka tehokas ja voi olla, että marketit haluavat vain kyseistä yhtä standardia, mutta nyt ei ole kyse lyhyen tähtäimen kustannustehokkuudesta, vaan fyysisten levyjen olemassaolosta. Piste.
Merkkejä muutoksesta on onneksi ollut jo näkyvissä.
Amiina syntyi kun 4 islantilaisnaista halusi tehdä musiikkia yhdessä ja pakkasivat kaikki löytämänsä instrumentit yhtyeen autoon. Vuosi oli 1994. ’Kurr’ on heidän ensilevynsä.
Kannen jälkeen ei ole yllätys, että Amiina soittaa kaunista, maalailevaa musiikkia. iTunes-ohjelmisto antaa genreksi osuvasti ei luokiteltavissa, ’unclassifiable’. Yhtye toimii kollektiivisesti, kaikki soittavat kaikkea, kukaan ei ole kitaristi, kukaan kosketinsoittaja.
Kollektiivista ja kotitekoista soittoa ja laulua. Amiina toimii sekin hyvänä osoituksena populaarimusiikin parhaasta demokraattisesta perinteestä, jonka uusi teknologia ja uudet jakelukanavat mahdollistavat entistä enemmän.
Kuka tahansa voi tehdä hyvää musiikkia.
Mistä tahansa. Missä tahansa. Koska tahansa.
Amiinaa voi kuunnella osoitteesta http://www.myspace.com/amiina
Heti äskeisen kirjoittamisen jälkeen kaveri tulee Ylen käytävällä vastaan ja näyttää uutta iPod-mallia ’Touch’. Normaalin miehisen montako megaa puheen jälkeen saan ko. laitteen käteeni. Ei ole totta. Mikä kaunotar, mikä käteen sopivuus, mikä helppous, mikä visualisuus, mikä pehmeä kosketus! Olen nähnyt musiikin kuuntelun tulevaisuuden ja se on hetken aikaa tämä!
Tämä ei ole tuotemainontaa vaan pieni kertomus siitä kuinka teollisen muotoilun huipputuotteiden kautta koetaan suuria arkisia elämyksiä.
Tuon jälkeen ei heti viitsi koskea muoviseen cd-levyyn.
