Pop Idolseja telkkarista ja urheilusuorituksia Tavastialta
Kävin eilen Kristiina Braskin levynjulkaisukeikalla. Jos nimi ei sano mitään, niin et varmaankaan katsonut tämän vuotuista Pop Idols-kisaa. Minä katsoin ja seurasin, mutta hetki meni minultakin, että siis kuka Kristiina Brask? Vaikka Kristiina tuli kisan kolmanneksi, hän jäi Ari Koivusen, Anne Abreun ja Kristian Meurmanin varjoon. Siihen oli varmasti syynsä.
Puoli vuotta on kulunut ja voin sanoa, että Anna ja Kristiina tekivät vuoden 2007 Idolseista ne levyt, joista näkyy paneutuminen ja kunnianhimo tehdä hyvää, artistilähtöistä musiikkia. Toistan. Kunnianhimoista ja artistilähtöistä musiikkia.
(Annan levystä kirjoitin jo aiemmin, ks. 1. blogimerkintäni).
Kristiinan ensi-levy ’Silmät sydämeeni’ (HMC) ilmestyy tänään. Levy on alusta loppuun tehty ajatuksella ja huolella. Se kuuluu laulusta, tulkinnoista, sanoituksista, biisivalinnoista, tuotannosta, kansista. Kaikesta. Tämä on kunnianhimoista popmusiikkia. Kristiina ei toki ole vielä valmis laulajana, ääni on vielä ohut, mutta töitä on kuitenkin tehty ja tulkinnoista huokuu halu tulkita, halu osata. Levy alkaakin viisaasti sanoilla: ’Ei, en ole valmis, olen ehkä puolitiessä jonnekin’.
Levyn skaala on laaja. Jos ensi-single ’Nyt mä meen’ on tarttuvaa iskelmällistä poppia, niin ’Unohtaisinpa’ on 17-vuotiaan uskottavasti laulama kansanlaulu. Siitä huolimatta ei tule oloa, että tässä etsitään vielä Kristiinalle sopivaa tyyliä. Tämä kuulostaa Kristiinan omalta levyltä. Tämä on ehkä pinnaltaan kevyttä poppia, mutta levyltä kuuluu myös vakavampi pohjavire (enkä tarkoita ’kevyellä popilla’ jotakin, josta pitäisi päästä eroon). Ehkä juuri tuo yhdistelmä luo levylle sopivaa jännitettä.
Pop Idols-kisaa on helppo kritisoida, mutta vaikeampaa on ymmärtää sen kulttuurista merkitystä. Pop Idols on tasa-arvoistanut populaarimusiikin kenttää. Kisa on jo nyt näyttänyt, että se on nimenomaan tytöille tärkeä väylä luoda artistiuraa. Hanna Pakarinen, Katri Ylander, Anna Abreu, Kristiina Brask. Ei heillä olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä esiin jätkien kitarabändien kautta. Heidän kohdallaan on ollut kyse erilaisesta lahjakkuudesta, erilaisesta tavasta tehdä musiikkia, erilaisista yleisöistä.
Siksi esitetty kritiikki tuotteistamisesta, manipuloinnista, lyhyen tähtäimen rahastuksesta eivät osu maaliin, tai eivät ainakaan missään nimessä ole koko totuus.
Kristiina Braskinkin kohdalla on lähdetty itse artistista, hänen osaamisestaan ja persoonastaan. Ja annettu aikaa sen kehittymiselle, niin että se voisi edelleen kehittyä. Niin kuin Kristiina eilisen akustisen keikan yhteydessä totesi: Kiitos kaikille, jotka ovat luoneet tälle sadulleni turvallisen pohjan.
Lyhyen tähtäimen rahastus ei ole kenenkään etujen mukaista, ei Pop Idols-formaatin, ei levy-yhtiön, ei artistin, ei yleisön.
Julkisuudessa ollaan aina oltu huolestuneita nuorten tyttöjen mahdollisesta sekoamisesta nopean tähteyden tiellä. Perustellustikin. Mutta en ole nähnyt palstatilaa uhrattavan kun kyseessä on ollut rockista ja pojista. He tuntuvat olevan vaan niin älyttömän lahjakkaita niin nuorena! En ole kuullut kenenkään huolestuvan vaasalaisen Sturm Und Drang-yhtyeen n. 15-vuotiaista rocksankareista, joita on pidetty vuoden sensaationa ja kiertelevät jo pitkin maailmaa, tuossa iässä! Mitenköhän on sen koulun käynnin ja suhteellisuuden tajun kanssa!?
Pop Idols-Kristiinan keikan jälkeen kotiin palattuani piti alkaa katsoa mestareiden liigan jalkapalloa. Kanavapujottelun tuloksena huomio kiinnittyikin Yle Extraan. Mitäs täällä tapahtuu! Oli juuri alkanut suora lähetys suomalaisten kitarasankareiden yhteiskonsertista Helsingin Tavastialla ja lavalla oli kilpailun kautta mukaan selvinnyt tuntematon kitaravelho Matias Holopainen. Mikä taito, mikä nopeus! Ei ole totta! 15 minuutin sikermä siitä, mitä kaikkea kitaralla voi tehdä ja samalla siitä mitä muut ovat sillä tehneet! Sen jälkeen Ylen miehet Ilkka ja Harri haastattelevat äimistyneenä juuri suorituksensa päättänyttä Matiasta. Tunnelma on kuin suoraan Tavastialla järjestetyistä urheilukilpailuista. Mieletön veto, mikä taito, mikä nopeus, mikä kunto! Tämä pitäisi nähdä hidastettuna! Kauanko olet harjoitellut? ’20 vuotta. 4-vuotiaasta’. Montako tuntia päivässä tätä kisaa varten? ’6-8 tuntia’. Miten voit vielä kehittyä? ’Soittaa vielä nopeammin’. Mikä on nyt fiilis? ’Kädet on niin turtana, että kahteen viikkoon pystyn tuskin käsiä käyttämään’.
Matiaksen 15-minuutin maraton oli päättynyt. Seuraavaksi lavalle astui Mr. Fastfinger. Ylittikö hän Matiaksen suorituksen? Luulen kuitenkin, että Matiaksesta vielä kuullaan. Eikö tuollainen suoritus ja taito pitäisi palkita? Eihän miehinen kitarasankaruus voi jäädä tähdenlennoksi?
Kitarasankaruus on arvostettu laji, joka nauttii laajaa miesfanikannatusta. Ja hyvä niin. Olisi myös hienoa jos laajan naisfaniyleisön omaava Pop Idols-kisa otettaisiin yhtä haltioituneena vastaan. Nautittaisiin myös niistä 15-minuuttisista.
