Vesa-Matti Loiri, 64, teki elämänsä levyn?

Vesa-Matti Loirilta piti ilmestyä koko uraa käsittelevä cd-boxi. Sen ilmestyminen siirtyi kuitenkin tuonnemmaksi, koska Loiri saatiin suostuteltua tekemään Lappi-trilogian jälkeen vielä yksi levy. Levy, jonka perustana olisi suomalaisten lauluntekijöiden nimenomaan Loirille tekemät kappaleet.

Levy on saanut nimekseen ’Hyvää puuta’ ja se ilmestyy 16. syyskuuta.

Tälle levylle on toki löydettävissä aivan viimeaikainen edeltäjä. Se on Kari Tapion keväällä ilmestynyt albumi ’Viimeiseen pisaraan’. Se oli Karin kantri- ja ’roots’-levy, johon esim. Timo Kiiskinen, J.Karjalainen ja Tuure Kilpeläinen olivat varta vasten tehneet kappaleita.

Kaikki kolme ovat tehneet sävellyksiä ja sanoituksia myös tälle Loirin levylle ja heidän lisäkseen mm. A.P. Sarjanto, Jarkko Martikainen, Aulikki Oksanen, Heikki Salo ja Paula Vesala. Tuottaja on Tommi Viksten ja äänittäjänä ja miksaajana Jussi Jaakonaho ja jousisovittajana Ahti Marja-Aho.

Pakko todeta heti aluksi, että meille alan ihmisille olisi varmaan ollut ikävä yllätys, jos tuolla porukalla olisi epäonnistuttu.

Ei olla, ei olla.

Otetaanpa aluksi Loirin laulu. Trilogian kohdalla Loiri lauloi (tarkoituksellisesti, tämän tiedän) ikään kuin yhdellä äänellä. Ja tuo ääni oli mahdollisimman karhea. Pitkässä kuuntelussa rasittavuuteen asti. Tällä levyllä Loiri laulaa, väittäisin, sävykkäämmin kuin ehkä koskaan. Äänessä ja tulkinnassa on syvyyttä, herkkyyttä, teatterimaisuutta, huumoria.

Lisätään tuohon Tommi Vikstenin pelkistetty, mutta sävykäs tuotanto. Sama koskee soittoa ja sovituksia.

Ja sitten ovat nämä sävellykset ja niiden tarinat. Joissain kohdin ne kuulostavat vähän liikaakin tilaustyöltä (esim. lopetusraita ’Uskon’), mutta pääasiassa nämä kuulostavat Vesa-Matti Loirin omilta lauluilta. Hänen taustallaan, kokemuksellaan ja taidoillaan sitä voi laulaa onnistuneesti tämän levyn kaltaisia isoja lauluja ja painavia tarinoita.

12 laulua, joista yksikään ei ole täyteraita.

Ehkä kaikkein eniten pidän Timo Kiiskisen ja Tommi Vikstenin laulusta ’Kaiken nähnyt’. Upea teksti ja Loirin tulkinta, kaunis melodia ja sovitus, jonka kruunaa Johanna Kurkelan herkkä ja oikea aikainen taustalauluosuus.

Klassikkoainesta. Samoin kuin nimikappale ’Hyvää puuta’ tai PMMP:n Paula Vesalan sävellys ja sanoitus ’Ei tullutkaan äänettömyys’. Molemmat laulut ovat sanoituksellisesti aivan poikkeuksellisia. Edellinen on haikean kaunis ja viiltävä tarina suomalaisille ominaisesta nöyryyden ja kateuden yhdistelmästä ja jälkimmäinen syvä ja koskettava tarina jokeen vajonneesta ’vilkkaasta, murhesilmäisestä tytöstä’.

Levyn monet tekstit toimisivat myös painettuna runoutena, mutta tämä levy ei missään nimessä kuulosta runolevyltä, johon on vain lisätty musiikki. (Runolevyjen kohdalla musiikki toimii liian usein, jollei aina, ikään kuin itse runon pelkkänä alaviitteenä).

Tällaista levyä kuunnellessa tapahtuu myös se, mistä paljon puhutaan, mutta
joka harvoin toteutuu. Kyse on musiikista, jota kuunnellessa ei tule mielenkään miettiä mitä lajityyppiä tämä edustaa. Tätä musiikkia ei ole etukäteen lokeroitu ja tuo heijastuu myös kuuntelukokemukseen.

’Hyvää puuta’ on monella mittapuulla suuri suomalainen levy. Sellainen, joka varmaan oli tuolla jossain odottamassa tämän tekijäporukan ajatuksissa ja joka nyt on toteutunut kauneimmalla mahdollisella tavalla.

On paljon levyjä, joista huokuu äly. Mutta harvemmin törmää tällaiseen levyyn, josta huokuu viisaus.

Elämän viisaus.


 

Asiasanat: 

Jukka Haarma

Aloin kuunnella musiikkia 50-luvun lopulla.

Se ei ollut populaarimusiikin kulta-aikaa. Se on nyt.

Kirjoitan tässä blogissa musiikin kuluttamisesta, uusista ja vanhoista levyistä, musiikkilehdistä ja -kirjoista, musiikkikritiikistä, musiikkialasta ja sen ilmiöistä, laidasta laitaan.

Blogiarkisto