Rolling Stones on suurin. Bruce Springsteen paras.
Kaikkien aikojen suurin rockbändi Rolling Stones tuli Suomeen kaikkien aikojen lavarakennelman, 77 rekan ja 11 bussin, voimalla. En ollut eilen paikalla. Vuonna 1970 ja 1998 olin.
Rollins Stones on suurin, hienoa, mutta rockin suurista Bruce Springsteen on paras. Paras live-esiintyjä. (Älä hermostu, minä se vaan tässä kirjoitan.)
Eikä tuo ole kiinni rekkojen määrästä, onko niitä paljon vai vähän. 'Antaa vain musikin puhua puolestaan'-ajattelu on pienessä mittakaavassa turhan tiukkapipoista ja suuressa mittakaavassa elämälle vierasta.
Eikä Springsteenkään ole paras siksi, että hän on lavalla 'aidoimmillaan' tai spontaaneimmillaan vaan siksi, että Bruce on rockin paras ja kunnianhimoisin teatterin johtaja, ohjaaja, dramaturgi ja näyttelijä. Bruce on draaman, ajoituksen ja oman roolinsa sisäistämisen mestari.
Bruce Springsteen on siis aidoimmillaan loistava teatterimies.
Useimmiten hän tuntuu ohjaavan myös yleisöä. Tuntuu kuin hän olisi tähänkin konserttiin järjestänyt yleisön joukkoon esilaulajia, johon muu yleisö nopeasti yhtyy. 'Live In Dulbin' on osin parempi levy kuin 'Peter Seeger Sessions' juuri siksi, että tuon levyn spontaanien sovitusten sijaan tällä levylläsovitukset ovat selvästi mietittyjä ja harjoiteltuja.
Bruce on rocklavojen paras kapellimestari ja sovittaja. Konsertti-dvd:n lopussa hän käyttäytyykin kuin suuri kapellimestari konsaaan nostattaessaan konsertin lopuksi soittajat tuoleistaan vastaanottamaan yleisön aplodit. Siihen tarvitaan vain pieni kädenliike. Se on lyhyt, mutta kuvaava hetki yli kahden tunnin näytöksen lopuksi.
BRUCE SPRINGSTEEN: LIVE IN DUBLIN (CD/DVD) (SONY-BMG)
'Live In Dublin' ei ole Springsteenin paras konsertti-cd /-dvd, mutta ihailtava ja osin sykähdyttävä se on. Pitää olla aikamoinen kyynikko, jollei innostu esim. 'Atlantic Cityn','O'Mary Don't You Weepin' tai 'American Landin' hurmoksesta. Levyn / dvd:n sykähdyttävin esitys on ehkä 'Human Touch'-levyn 'If I Should Fall Behind', joka muotuotuu Dublinissa koskettavaksi valssiksi. Esitys saa sävellyksen kuulostamaan vanhalta irlantilaiselta kansanlaululta.
'Live in Dublin' tuntuu dvd-konserttiversiona jälleen springsteenmäiseltä perhejuhlalta, johon tällä kertaa tuo aivan erityisen sävyn tuo musiikin voimakas irlantilaisote. 'Kotiyleisö' laulaa, soittajat saavat paljon soolotilaa, samoin taustalaulajat. Ja vaimo. Mutta ei ole epäilystäkään kuka tätä musiikkiteatteriperhettä johtaa.
'Live In Dublin'voitaisiin levykaupassa tai musiikkilehdessä laittaa monen nimikkeen alle: Rock, roots, americana, country, irlantilainen kansanmusiikki, maailmanmusiikki. Kaikkea tuota löytyy, yleensä saman kappaleen aikana.
Siinä missä Rolling Stonesin lavarakennelmat muuttuvat, mutta musiikin rakenne pysyy samana, niin Springsteenin kohdalla on toisin: lavastustukset pysyvät lähinnä samana, mutta musiikki ja sovitukset muuttuvat. Joskus yhtä radikaalisti kuin Bob Dylanilla. Esim. 'Growin' Up' tai 'Blinded Byt The Light'-lauluja on vaikea tunnistaa samoiksi lauluiksi, joita Bruce lauloi ensilevyllään.
Tässä helposti nähtävä ero elävien rocksuuruuksien välillä, toisaalta Dylanin ja Springsteenin, toisaalta Stonesien välillä. En usko, että ihmiset menevät Rolling Stones-konserttiin kuullakseen 'Brown Sugarista' tai 'Start Me Upista' uusia, poikkeavia sovituksia. Puhumattakaan, että yleisö innostuisi vielä silloinkin kun kun ne on sovitettu tunnistamattomiksi. (Kriitikot on eri asia.) Toisaalta en ole varma haluaako Dylaninkaaan yleisö kuulla kaikkien oudoimpia versioita kaverin vanhoista klassikoista.
Mutta Dylan ei teekään showta, Rolling Stones tekee.
Ja silloin otetaan yleisö eri tavalla huomioon.
Rolling Stones on maailman suurin rock-nostalgia-show eikä siinä ole mitään pahaa. Päinvastoin. Eikä Stones ole kaikille pelkkää nostalgiaa. 'Rollari-fanit eivät tunne sukupolvien välistä kuilua', otsikoi Metro-lehti tänä aamuna. 'He ovat ansainneet jokaisen niistä rekoista, jotka tänne tulivat -ja enemmänkin', toteaa samassa lehdessä Suvi Peltoniemi, 23v.
'Koko perheen Rollarit!' otsikoi Ilta-lehti.
Eläköön Stones, Eläköön Springsteen!
