Vallankumous miksauspöydän takana

Musiikki & Media-tapahtuma järjestettiin Tampereella 18. kerran. Koska olen pieneltä osaltani ollut  vaikuttamassa tapahtuman sisältöön, totean vain lyhyesti, että tapahtumasta puhuminen sen yhteydessä on viime vuosina saanut yhä enemmän katetta.
 
 
Aivan viime aikoina vallankumous-sana on ollut kovassa käytössä. Katteesta en niin tiedä. Sitä on käytetty mm. Radioheadin uuden levyn nettijakelun ja suomalaisen valmisruokamainoksen yhteydessä. Pientä vallankumouksen makua koin itse Musiikki & Median yhteydessä Tampereen Yo-talolla viime lauantai-iltana.
 
Kello oli noin 23.30. Lavalla oli Traffic Island. Hyvä bändi, karismaattinen laulaja. Kuuntelin yhtyettä miksauspöydän lähettyviltä. Muutaman biisin jälkeen katsoin vasemmalle miksauspöydän taakse. Katsoin toistamiseen.
 
Kyllä. Totta se oli. Miksaaja oli nainen.
 
En ehkä käy riittävästi keikoilla, mutta en muista ennen nähneeni naista kaikkien niiden laitteiden takana. Kysyin kavereilta eivätkä hekään heti muistaneet tuota kokeneensa.
 
Oliko miksaus hyvä? Se ei ollut olennaista juuri silloin, ainakin volyymit olivat kohdallaan.
 
Traffic Islandin jälkeen soitti  uusi mielenkiintoinen bändi Happiness. Miksaaja oli mies. Ja volyymit sen mukaiset. Bändi soitti AC/DC-mäisesti polvihousuissa, joten volyymia voivat sitä kautta perustella.
(Ei tietystikään, ei kaikki miesmiksaajat ole samanlaisia.)
 
Mutta kuitenkin: Mitäs jos salimiksaus olisi enemmän naisten työtä? Olisivatko volyymit paremmin hallussa? Tarvitsisiko silloin lähteä puolikuurona keikoilta? Vai pitäisikö naistenkin todistaa, että osaavat hommat kuten miehet ja pitää volyyminappulat vähintään yhdellätoista?
 
Musiikkialalla demokratia etenee hitaasti.