Kun levynjulkaisukeikasta tulee tapahtuma.
Musiikkialan levynjulkaisukeikat ovat yleensä rutiininomaisia tilaisuuksia, joissa tavataan alan ihmisiä ja puhutaan mukavia. Otetaan muutama lasillinen samalla kun Illan tähti esiintyy parin kappaleen verran.
Harvoin ne ovat elämyksiä. Yllätyksellisen poikkeuksen koin kuitenkin toissapäivänä Mikael Konttisen uuden ’Ota kiinni’ –albumin julkaisukeikalla helsinkiläisessä ravintolassa.
Tiesin toki kaverin vähän niin kuin viran puolesta. Olin kuunnellut uuden levyn kotona edeltävänä iltana. (Soitin levyä työhuoneessani suhteellisen kovaa, jonka seurauksena tuli vaimon kommentti, että ’Mitä ihmeen musiikkia sä oikein kuuntelet??, Pane nyt ihmeessä se hiljempaa!! Ennen kuin ovi sulkeutui, ehdin huutaa, että teen vaan työtäni!)
Tiesin myös Mikaelin valtakunnan tason saavutukset (Linnan itsenäisyyspäiväjuhlien solistitähti v. 2006 ja euroviisuehdokkuus v. 2008).
Ensi kuulemalta Mikaelin uusi albumi kuulosti huolellisesti tehdyltä iskelmäpainotteiselta levyltä, jolla on muutamia tarttuvia kappaleita, lähinnä jo ennen kuultuja single-lohkaisuja.
Vaikka muistan kyllä Mikaelin tehneen vaikutuksen minuunkin Linnan juhlien solistina, niin tätä en osannut odottaa. Ihme kaveri. Yksin lavalla kosketinsoittimen kanssa. Ottaa heti yleisön haltuunsa kuin ammattimainen stand-up koomikko. Muutama ironinen vitsi ja me olemme mukana. Osaa oikeasti soittaa. Omaa voimakkaan, taipuisan äänen. Näyttää luontaiselta esiintyjältä. Vähän niin kuin Jari Sillanpään rempseältä pikkuveljeltä. Tämä kaveri ei ole syntynyt rokkaamaan, vaan viihdyttämään. Mikael on yhdistelmä huoletonta veijaria, ilkikurista nuorta poikaa ja itsetietoista hurmuria. Huumori on nopeaa, rohkeaa ja oivaltavaa.
Me hiljennymme myös kuuntelemaan. Osa lauluista on isoja ja vakavia. Niin vakavia, että Mikael yrittää keventää niitä huumorilla. Onnistuen, mutta en ole varma, oliko se järkevää. Saattaa uskottavuus lauluista kadota.
Lavalle astuvat myöhemmin Annika Eklund ja uuden levyn toinen tuottaja Okko Laru. He duetoivat illan kauneimmat kappaleet, ’Marraskuun’ ja ’Lokikirjan’.
Kuulimme yhteensä 10 laulua. Ketkä me? En tunne paikalta kuin pari ihmistä. Suurin osa tuntui olevan Mikaelin kavereita.
Mutta totta, koin olevani yllättäen osa tuota yleisöä. Mutta siksi me kai käydään keikoilla musiikkia kuuntelemassa. Poikkeuksellista olikin kai se, että levynjulkaisukeikalla olijat ehtivät muodostaa aidon yleisön.
Keikan jälkeen jäin miettimään Mikaelin musiikkia. Onko iskelmä hänen genrensä?
Onko ’viihdepop’ hänen genrensä? Tai ’jazzpop’? Itse hän on kertonut arvostavansa vanhaa tanssiorkesteritraditiota. Mikä olisi se musiikki, jossa hänen persoonansa ja musiikki olisivat parhaimmillaan yhtä (ja minä siis arvostan iskelmägenreä)?
Ehkä Mikael luo aivan uuden, oman ainutlaatuisen genrensä.
Pelkästään se, että Mikael panee miettimään tuollaisia, kuvastaa minusta sitä vielä toteutumatonta isoa potentiaalia, jota tuossa vasta 26-vuotiaassa kaverissa on.
Taidanpa kuitenkin tänä iltana kuunnella Mikael Konttisen ’Ota kiinni’ -albumin uudestaan.
Ja entistä kovempaa.
