Ismo Silvo on Ylen julkaisujohtaja.

Säveltäjien ja sanoittajien Elvis ry:n toiminnanjohtaja Aku Toivonen kirjoittaa tuohtuneena Ylen ohjelmatoiminnan ja suomalaisten musiikin tekijöiden suhteesta (Selvis 2/2014).

Erityisen ärtynyt hän on Ylen käyttämästä katalogimusiikista tv-ohjelmien yhteydessä. Hänen mielestään Yle pettää lupauksen kotimaisen kulttuurin tukemisesta.

Tuohtuneena kirjoittaessa tosiasiat usein unohtuvat. Todellisuus ja asioiden oikea laita katoavat intoilun alle, faktat vääristyvät ja menee mittakaavan taju. Näin on nyt käynyt valitettavasti Toivosellekin.  Näitä faktoja olisi voinut saada Elviksen kattojärjestöltä Teostoltakin.

Aate jota Toivonen ajaa – kotimaisen musiikkikulttuurin tukeminen – on hieno. Julkisen palvelun Yle ajaa sitä samaa.

Koko Ylen vuosittain saamasta julkisesta rahoituksesta 90 % menee kotimaisen kulttuurin ja sisällön tekemiseen ja sen jakeluun kaikkien saataville. Rahallisesti tämä on yli 400 M€. Viime vuosina Ylen panostus kotimaiseen kulttuuriin on kasvanut sekä absoluuttisena summana että suhteellisena osuutena Ylen kuluista. Yle taitaa tosiasiassa olla ainoa merkittävä kansallinen toimija, joka voi todistaa lisänneensä panostuksiaan kotimaiseen kulttuuriin viime vuosina. Sen toki teemme mielellämme ja tehtävämme mukaisesti.

Ja sitten musiikkipanostuksista. Nekin ovat kasvaneet. Vuodesta 2011 kuluvan vuoden 2014 sopimukseen verraten oikeusmaksut musiikin tekijöille ovat kasvaneet 2,1 M€. Kasvua maksuihin on kolmessa vuodessa tullut liki viidennes!

Toki luvussa on mukana ulkomaisille oikeuksien omistajille suoritetut maksut, mutta kasvu suomalaisille tekijöille on yhtä suuri. Erityisesti tällä kasvulla saadaan lisättyä radiokanavilla soitettua kotimaisen musiikin määrää niin, että kotimaista musiikkia soi kanavillamme tänä vuonna 2014 yhteensä noin 18 000 tuntia. Tämä on viimeiseen tv-maksuvuoteen 2012 verrattuna noin 2000 tuntia enemmän. Eli soitamme nyt noin 5 tuntia enemmän suomalaista musiikkia joka päivä.

Toivosen ärtymyksen erityisenä kohteena on television katalogimusiikki. Ylelläkin on sopimus Epidemic Soundsin musiikin käytöstä tv-ohjelmien yhteydessä. Tämän sopimuksen arvo on jokseenkin sadasosa siitä, mitä Yle maksaa kotimaisille musiikin tekijöille, ja vain murto-osa siitä lisärahakakusta, jonka Yle on suomalaisille musiikin tekijöille viime vuosina kohdistanut. Mittakaavaltaan kyse ei siis ole lainkaan ”suomalaisen kulttuurin ulkoistamisesta” tai ”näivettämisestä” kuten Toivonen pelkää.

Katalogimusiikki on yksi nykymaailman keino musiikin käyttöön silloin, kun musiikki ei ole tv-ohjelmassa sisällöllisesti tai ilmaisullisesti merkittävässä roolissa, kuten useissa asia- ja ajankohtaisohjelmissa. Katalogimusiikilla ei tavoitella autenttisen musiikin syrjäyttämistä ohjelmissa, jossa musiikki on olennainen sisällön osa.

Valitettavasti suomalaiset musiikin tekijät eivät ole tuoneet tällaisia vaihtoehtoja mediayhtiöiden tarjolle. Voisivatko hekin kehittää uusia ratkaisuja ja tuotteita?

Ilokseni voin kuitenkin todeta, että Ylen ja musiikin tekijänoikeusjärjestöjen kesken on tällä hetkellä tulevaisuuteen katsova, uudenlaisia ratkaisuja etsivä yhteistekemisen henki. Molemmilla puolilla on tavoitteena suomalaisen musiikkikulttuurin elinvoima ja läsnäoleva rooli suomalaisten arjessa ja juhlassa. Ylellä ei ainakaan ole yhtään sellaista tulevaisuusskenaariota, jossa suomalaista musiikkia ajettaisiin alas.

Marit af Björkesten on Svenska Ylen johtaja.

Vanhin oli täyttänyt seitsemänkymmentä, nuorimmat olivat koululaisia. Monet olivat jättäneet ikävät muistot taakseen, toiset painiskelevat niiden kanssa päivittäin vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Suurin osa oli yrittänyt hakea apua, mutta harva oli sitä saanut.

Kaikilla heillä oli yksi yhteinen tekijä – halu ja uskallus kertoa oma tarinansa kiusaamisesta. Ja ollaksemme rehellisiä, tämä tarve oli paljon suurempi kuin osasimme kuvitellakaan, kun päätimme nostaa kiusaamisen teemaksi kaikilla Svenska Ylen kanavilla.

Kun suunnittelimme viikon kestävää joukkoistamisprojektiamme #TaDetPåAllvar – Fixa mobbningen toimittajat kuvittelivat saavansa muutamia tarinoita, jotka avartaisivat käsitystämme kiusaamisen syistä ja seurauksista.

Näitä henkilökohtaisia kertomuksia tulvi kuitenkin ovista ja ikkunoista, ja vielä sellaisella vauhdilla että jouduimme haalimaan lisäapua, jotta saisimme tarinat julkaistua verkossa. Samaan aikaan Vegan, Extremin ja Yle Femin ohjelmantekijät käsittelivät teemaa eri näkökulmista lukuisissa ohjelmissaan.

Joukkoistaminen tuo asiantuntemusta, syvyyttä, koskettavuutta

Satoja kertomuksia luettiin, kuunneltiin, katseltiin ja jaettiin kymmeniä tuhansia kertoja. Sosiaalisessa mediassa yksi toisensa jälkeen rohkaistui kertomaan omista kokemuksistaan. Tarinapankkimme kertomukset ovat aika rankkaa luettavaa, mutta moni kertoo saaneensa lohtua muiden kokemuksista.

Myös muut kuin kiusaajat ja kiusatut ovat ottaneet yhteyttä ja kiittäneet keskusteluista ja niistä työkaluista, jotka nousivat esiin projektin aikana. ”Tämä jos jotain on julkista palvelua” kirjoitti eräs netin käyttäjä. Samaa mieltä ovat myös kiusaamisen parissa työskentelevät järjestöt, jotka parhaillaan keskustelevat kanssamme siitä miten materiaalia voisi hyödyntää jatkossakin, esimerkiksi opettajien koulutuksessa.

Joukkoistaminen ei ole helppoa, eikä aina ihan halpaakaan. Kun se onnistuu, panokset kuitenkin moninkertaistuvat. Fixa mobbningen-toimitus koostui alun perin kuudesta ihmisestä. Verkon kautta osallistaminen toi hetkessä satoja tekijöitä, jotka kaiken lisäksi toivat projektiin sellaista syvyyttä, asiantuntemusta ja koskettavuutta, jota emme olisi saaneet aikaan omin päin.

Ylen uudistetussa strategiassa mennään verkko edellä, jotta tavoitamme suomalaiset paremmin. Mutta tavoittamisen lisäksi verkko tuo myös mahdollisuuden tehdä aiempaakin merkittävämpiä ja puhuttelevampia sisältöjä.

Vaikka viimeisten projektiemme nimet ovat olleet kunnianhimoisesti Fixa högskolan ja Fixa mobbningen, Ylen tehtävä ei tietenkään voi olla suurten yhteiskunnallisten ongelmien poistaminen. Kiusaaminen taitaa jatkua sekä kouluissa, että työpaikoilla tämänkin jälkeen.

Uskomme kuitenkin, että lukijoiden, kuuntelijoiden ja katsojien kanssa tehty yhteistyö on mielekäs tapa luoda palikoita, jotka voivat olla osa paremman yhteiskunnan rakentamista. Hyvä alku on jo se, että ainakin yksi entinen kiusaaja kertoi pyytäneensä anteeksi löydettyään tarinapankistamme liiankin tutun kuvauksen nuoruudestaan.

Atte Jääskeläinen on Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja.

Viime viikolla maailman mediataloissa alkoi kuhina. Buzzfeed julkaisi The New York Timesin sisäisen raportin, joka analysoi tylyin iskuin maailman yhden arvostetuimman toimituksen nykytilaa. Uudet kilpailijat menevät ohi oikealta ja vasemmalta.

“Journalismimme etumatka kaventuu”, tulkitsi 96-sivuinen raportti, jonka tekijätiimissä oli kustantajan poika ja todennäköinen vallanperijä.

Unohtuvatko isot kysymykset?

Toimitusten päälliköt olivat olleet avoimia. Tulevaisuuden miettimiseen ei ole arkikiireissä aikaa kenelläkään. Maailman parhaan lehden tekeminen on niin kiihkeää työtä, että se muuttuu älylliseksi laiskuudeksi suurissa kysymyksissä. “Se on työtä, joka on meille tuttua ja mukavaa, ja me osaamme sen. Sen varjolla laiminlyömme varsinaisen vaativan työn ja suuret kysymykset: Millaisiksi haluamme tulla? Miten meidän pitää muuttua"?
 
The New York Times on sanomalehdille kuin BBC meille, esikuva ja edelläkävijä. Sen tekemisiä myös verkossa on ihailtu, seurattu ja matkittu.  Sisäisen raportin maalaama kuva on täysin toisenlainen. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, mutta niitä ei kyetä tai edes haluta käyttää, kun aika menee arjen pyörittämiseen.

Me Ylessä olemme olleet yleisradioyhtiöiden joukossa edelläkävijöitä.  Olemme tehneet kovaa työtä, jotta muuttuisimme ja kykenisimme palvelemaan suomalaisia paremmin. Kymmenen vuoden ajan säästimme, muutuimme ja onnistuimme.

Käsite: ”The Yle Model”

Tutkimukset osoittavat, että olemme Suomen johtava toimitus. Sisältömme tavoittaa suomalaiset edelleen yhtä hyvin kuin seitsemän vuotta sitten, joka on sirpaloituvassa mediamaailmassa hyvä saavutus. Tyytyväisyys sisältöihimme on lisääntynyt, kertovat tutkimukset.

Olemme kansainvälinen esikuva. “The Yle model” on käsite, josta puhutaan yleisradioyhtiöiden joukossa. “Very inspiring – and shocking”, kuvasi EBU:n  monimediaisen uutistyön projektin vetäjä kansainvälisen vierailujoukon tunnelmia  kahden päivän vierailunsa jälkeen Pasilassa. Osa The New York Timesin raportin kritisoimista asioista on meillä hoidettu paremmin.
 
Tästä saavutuksesta olisi mukava jäädä nauttimaan. Keskittyä päivittäiseen journalistiseen työhön ja hengähtää hetki.

Mutta meidänkin käsissämme on raportti. Se on oman henkilökunnan kuvaus siitä, miten he haluaisivat Ylen muuttuvan.

Muutosten 1000 toivetta

Uutis- ja ajankohtaistoiminnan henkilöstö on lähettänyt yhtiön johdolle yli tuhat toivetta muutoksista. Joukosta erottuu kaksi pääviestiä.

• Ensimmäinen: Suuri joukko yleläisiä haluaa, että muutumme nopeammin. Oma henkilökunta haluaa, että Yle on jatkossakin relevantti suomalaisille, vaikka tiedonvälitys siirtyisi kokonaan verkkoon ja television rooli muuttuisi dramaattisesti. Osa on jo tuskastunut muutoksen hitauteen.

• Toinen: Tekemisestä kaikkiin välineisiin on tullut liian monimutkaista, siinä tarvitaan liian paljon sopimista ja koordinaatiota. Yleläiset haluavat yksinkertaisemman ja selkeämmän toimintamallin, jossa tekijöihin luotetaan.

Emme voi vain jäädä tyytyväisinä nauttimaan saavutuksistamme. Maailma ympärillämme kehittyy. Ihmisten mediankäyttö muuttuu. Yleläiset ansaitsevat ympärilleen toimivamman, joustavamman organisaation, jossa saadaan aikaan vaikuttavampaa journalismia.

Siksi olemme käynnistäneet suurimman projektimme vuosiin. Uudistamme Uutis- ja ajankohtaistoiminnan toimintamallin.
 
Visio uudesta toimintamallista on nyt julkistettu, mutta työ on vasta alkanut. Mallia arvioidaan, henkilöstön hyvät ideat otetaan huomioon, sitä parannellaan. Paljon yksityiskohtia pitää vielä ratkaista, mutta pidetään tavoite kirkkaana.

Tavoitteena on, että suomalaiset saavat yhteiseltä Yleltään vaikuttavaa, laadukasta ja maailmanluokan journalismia myös uusissa välineissä, silloin ja siten tarjottuna kuin ihmiset haluavat. Verorahoja on aina käytettävä tehokkaasti ja tavalla, joka kestää kaiken vertailun ja kriittisen tarkastelun.