EU intgraation hämärillä poluilla

Erinomainen ohjelmasarja.
Minua on tosin pitkään ihmetyttänyt Saksan jatkuva ihastelu. Miksei kukaan puhu siitä, että Saksan hyvä talous on pohjoisen EU-maiden ja eteläisen EU:n velkamaiden aikaansaannos. Kun Saksan pankit ensin agressiivisesti työnsivät velkarahaa Euroopan eri maihin ja kun sitten alkoi näyttää siltä, että Saksan pankit jäisivät soittelemaan lehdelle, keksittiin valjastaa "yhteisvastuulla" kaikki maksamaan Saksan pankeille ( ja Ranskan) velat ALKUPERÄISILLÄ suurilla koroilla. Tämä samaan aikaan kun muut korot ovat minimaalisia. Eipä ole ihme, että Saksan kansantalous porskuttaa. Alan olla Joscha Fischerin ( ent. Saksan vihreä) samaa mieltä: " Saksa tulee hävittämään Euroopan KOLMANNEN kerran.
Samoin minua ihmetyttää, milloin yleisesti huomataan, että Suomella on ikioma Berlusconi, nimittäin Alexander Stubb. Hänen ilmeensä ( mm ministeriaitiossa ), eleensä, puheensa lähes yksi yhteen B:n kanssa. Sitäpaitsi on kiusallista hänen tavallisen suomalaisen aliarvioimisensa. Hänhän puhuu toistuvasti täyttä puppua, siitä lähtien kun hän HS:ssa aikoinaan uskotteli, ettei "Lissabonin sopimus muuta mitään ". Nyt hänen mantransa on , mitä kaikkea ihanaa EU tuottaa, ikäänkuin emme ajat sitten olisi tajunneet, että pelkkä ETA-sopimus tuottaa tasan tarkkaan samat edut, vapaan liikkumisen ym.ym.
Olen kyllä pannut merkille, että toimittajat alkavat naureskella hänelle selän takan, Luojan kiitos.
Mitenkähän kauan Kokoomuksella on varaa pitää tällaista sulavaeleistä (?) klovnia rasitteenaan ?

EU-kansalaisen kannalta kerrassaan valloittavan vision EU:n tulevaisuudesta esittää Pami Aalto tässä haastattelussa: työttömyysaste on vakiintunut 10 %:n hujakoille, sosiaaliturvaa heikennetään entisestään, työmarkkinoiden "joustavoittamista" jatketaan ja kaikki on uhrattu EU:n globaalin "kilpailukyvyn" alttarille. Sen sijaan, että Aalto ymmärtäisi heikkenevän työllisyyden ja lisääntyvän epävarmuuden saattavan koko EU-integraation vakavaan uskottavuus- ja legitimiteettikriisiin, hän katsoo juuri niiden olevan tulevaisuuden integroituneen EU:n keskeisiä pohjatekijöitä. Aallon katsannossa tässä ei ole mitään ongelmaa, riittää että poliitikot "selittävät" kansalaisilleen kuinka hieno projekti EU on ja saavat näin kiusallisen EU-vastustuksen pidettyä aisoissa.

On melko käsittämätöntä, ettei Aalto ymmärrä EU:n olevan perusteelliseen integraatiopolitiikan uudelleenarvioinnin edessä. Kahden vuosikymmenen ajan jatkunut uusliberaali kilpailukykypolitiikka on ajanut EU:n nykyiseen sosiaaliseen ja taloudelliseen kriisiin. Jos euroeliitti haluaa jonkinlaista oikeutusta projektilleen ja pitää EU:n kasassa, sen on pakko alkaa muotoilla politiikkaa, joka oikeasti ratkaisee nämä sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat sen sijaan, että pahentaisi niitä tekisi niistä "normaaleja" osia eurooppalaista todellisuutta.

Erityisen kiinnostavaa on, miten talouskeskustelussa ei ole ryhdytty ihmettelemään, miten tehottomaksi eurooppalainen ja suomalainen talous on muuttunut. Ensin yhteiskunta investoi suuria summia suomalaisten ja eurooppalaisten koulutukseen ja kasvatukseen. Sitten jätetään 25-50 % nuoresta väestä vaille työtä ja vaille edes toivoa vakituisesta työpaikasta. Sitten kulutetaan suuria summia toivottomuudesta aiheutuvien sosiaalisten ongelmien paikkailuun. Ja lopuksi, kuten haastateltava osuvasti kuvaili, todetaan, ettei paikkailuunkaan ole oikeastaan varaa, ja annetaan tilanteen liukua kohti yhä suurempaa kriisiä.

Kuitenkin useimpien yritysten kannalta olisi hyvä, että toimintaympäristö olisi vakaa ja turvallinen. Sen vuoksihan yritykset varovat lähtemästä vaikkapa Afrikkaan, Lähi-Itään tai jopa Venäjällekin, vaikka niissä maissahan sitä kaivattua kasvupotentiaalia ja myös halpaa työvoimaa ja energiaa olisi hyvin saatavana.