Matkalla tiukempaan talouskuriin

Taneli Lahti

 

EU:n harjoittama jäsenvaltioiden talouksien ohjaus on kiristymässä. Maiden pitää vuotuisen kuuden kuukauden jakson ajan koordinoida talousarvio-, makrotalous- ja rakennepolitiikkansa niin, että niissä otetaan huomioon EU:n suositukset.

Jos maa ei noudata finanssipolitiikan sääntöjä tai niitä suosituksia jotka se saa EU:lta makrotaloudellisten epätasapainojensa korjaamiseksi, se voi menettää ison osan niistä rahoista joita se saa EU:n budjetista.

Mutta mikä on hyvää talouspolitiikkaa ja kenen kannalta.

Valinnat ovat lopulta poliittisia ja näillä asioilla on myös kohtalonyhteys seuraaviin eurovaalien tulokseen

 

Entä miten tilanne kehittyy tästä eteenpäin?

Mikäli euroalueella halutaan jatkossa  nykyistä syvempää rahaliittoa yhteisine velkoineen ja niihin liittyvine vielä tiukempine jäsenvaltioiden talouspolitiikan säätelyineen, se vaatisi jo perussopimuksen muutoksen.

Mutta onko sellainen tulossa?  Komisson puheenjohtaja Barroso on luvannut esitellä ajatuksensa mahdollisesta perussopimuksen muutostarpeesta ennen vaaleja.

Nyt kun euroskeptisyys on nousussa ympäri Eurooppaa, ei varmaankaan ole poliittisesti kovin helppoa ehdottaa ainakaan kovin isosti EU:n valtaa lisäävää perussopimuksen uudistusta.

Ohjelmassa on haastateltavana Taneli Lahti joka toimii komission varapuheenjohtaja Olli Rehnin kabinetissa neuvonantaja

3 kommenttia

Kyllä se vaan passaa että kaikki päätös valta sinne rysseliin vietäs, mutta sittejoutaa lopettaa nää meijän omat valtakoneistot .

Kiitos Taneli Lahden haastattelusta. Kävi ilmi, että EU:n talousasiat ovat mutkikkaita. Toimittajien yritys kertoa asioista sisältää vahvoja subjektiivisia näkemyksiä eivätkä olekaan tosiaioiden selventämistä. Tässäkin haastattelussa Lahti useasti hyväntahtoisesti huomautti, että kysymys enemmän sekoitti kuin selvensi. Lahdelle pyyntö. Kertokaa suoraan näkemyksenne meille ilman toimittajaportaan värittämistä. Onko sellainen foorumi olemassa?

Lahti kai pikemminkin sanoi, että kysymyksen asettelu teki vastaamisesta vaikeampaa kuin itse asia olisi? Mielestäni nimenomaan tuo toimittajan eri näkökulmista tekemien yllättävien kysymysten ja Lahden yllättävän rennosti ja pohtien antamien vastausten vuoropuhelu tekee tästä ohjelmasta harvinaisen kiinnostavan ja elävän EU-ohjelman. Tulee sellainen olo, että hetkinen, tästähän voisi hyvinkin saada jotakin selvää. Useinhan viranomaisten ja poliitikkojen EU-puhe on niin muodollista ja yhtenäistä näkökulmaa esittelevää, että siitä tuntuu puuttuvan sisältö lähes kokonaan.

Tässä ohjelmassa on hyvä draivi ja tuodaan esiin monia vaikeita ongelmia, ja jopa pohditaan ratkaisujakin niihin, mikä on oikein virkistävää. Kiitos, Lahti ja Elonheimo!

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu