EU ja roomalaisen oikeuden perinne

Kaius Tuori

Ennen toista maailmansotaa ja sen aikana natsien tapa käyttää oikeutta herätti osan heidän huonosti kohtelemiaan oikeusoppineita ajattelemaan eurooppalainen roomalaisen oikeuden perinnettä, joka on jatkunut mahdollisesti jo kaksi- ja puolituhatta vuotta ja jonka idea on edelleen pohjana eri EU-maidenkin oikeudessa.

Erityisesti he kehittivät ajatusta siitä, miten antiikin aikaan syntynyt roomalainen oikeus muodostaa meille eurooppalaisillekin osin yhtenäisen vanhan käsitteen moraalista, jonka rikkominen on pahasta.  Heidän tulkintansa mukaan roomalaisen oikeuden ajatus on ollut olla esim. oikeudenmukaisuuden ideaan sitoutunut ja vapaa politiikasta.

Tämä tulkinta sai laajaa kannatusta sodan jälkeisessä Euroopassa, ja nyt onkin hyvä miettiä, onko nimenomaan roomalaisen oikeuden perinne se, joka viime kädessä yhdistää meitä eurooppalaisia. Ja onko myös ylipäänsä se, että vanhoja lakeja ei liian nopeasti muuteta ja niiden perinteitä siten murreta, tärkeää edelleen eri EU-maiden kansalaisille ja heidän luottamukselleen lainkäyttöön ja lainkuuliaisuudelleen .

Haastateltavan on akatemiatutkija Kaius Tuori Eurooppa-tutkimuksen verkostosta Helsingin yliopistosta ja toimittajana on Maija Elonheimo

1 kommentti

Olipa kiinostava haastateltava jos aikaa olisi ollut riittävästi häneltä ilmeisesti olisi löytynyt näkemyksiä myös legalismin tulevaisuuden näkymiin, esimerkiksi likejuridiikan erkanemisesta muusta rahvasta koskevasta oikeuden käytöstä. Myös etiopia esimerkki oli valaiseva, saman riskin näen myös mainitsemani ttip sopimusten ajamisen yhteydessä tapahtuvan täälläkin . rahvas ei ymmärrä eikä näin muodoin myöskään hyväksy uutta lainsäädäntöä ja alkaa elää omaa elämäänsä omien yhteisöidensä muvaamien käytäntöjen muksiseksi. Valtiovalta tällöin oman uskottavuutensa säilyttämiseksi ajautuu pakkovaltaan, se prosessi on yhdysvalloissa jo pitkällä suuresti kasvaneen vankimäärän perusteella. Historiallisesti edistyksellisiin tavoittein liikeellä ollut Neuvostoliiton vuoden30 perustuslain laatijat jäivät myös tosiasioden diktatuurin eli stalinin hirmuhallinnon jalkoihin. Neuvostoliiton kaaduttua uuden venäjän perustuslain pohjaksi otetiin yhdysvaltalainen presidentti valtainen malli ja myös siellä yritetiin etiopialaismallista ulkoatuotua kertahyppäystä uudelle tasolle ja näytää sekin epäonnistuvan. Emme mekään ole oleet näiden ogelmien ulkopuolella ,se parlamentarisointi ,joka aloitetiin Kekkosen valtakauden jälkeen on johtanut maamme päättämättömyyden ja johtajuuden puuteen tuomaan systeemikriisiin.

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu