Nuorten EU. Unelmia ja painajaisia.

Jarkko Lehikoinen

Kehittääkö muihin EU-maihin matkustaminen työn, opiskelun tai harjoittelun vuoksi nuorta ja onko siitä myöhemmin hänelle ja hänen synnyinmaalleen hyötyä. Vai osittaako se, että hän on jonkunlainen taivaanrannanmaalari tai voi jäädä kalliisti hankitun koulutuksensa kanssa toiseen maahan ja siten tulla hänet alun perin kouluttaneelle maalle kalliiksi. EU:hun mahtuu ja on mahtunut monenlaista käsitystä nuorten EU:ssa matkustelun seurauksista.

Siitä huolimatta niistäkin Etelä-Euroopan maista, joista aiemmin ei esim. kielitaidon tähden lähdetty muuhun Eurooppaan on nuorisoa lähtenyt liikkeelle. Myös Itä-Euroopasta on paljon nuorisoa lähtenyt ja jäänyt muualle Eurooppaan töihin. Meiltä Pohjoismaistakin nuorisoa käy muissa EU-maissa paljon, mutta ainakaan vielä Suomessakaan ei isosti pelätä heidän muuttavan lopullisesti maasta pois, vaan nuorten liikkumista muualla EU-alueella pidetään yleensä hyvänä asiana.

Nyt tietysti erityisesti nuorten työttömyyden erot ja EU:n sisäiset elintasoerot liikuttavat nuoria EU-maasta toiseen. Nuorisotyöttömyys ja siihen liittyvä näköalattomuus on tällä hetkellä EU-alueella suuri ongelma ja siihen on EU-alueella yritetty keksiä ratkaisuja. Samalla nuorten osallisuudesta EU-alueen päätöksentekoon on puhuttu paljon ja myös heidän kuulemisestaan myös. Ja vaikka nuoret ovat erilaisia ja toimivat erilaisissa järjestöissä, niin kuitenkin on ilmennyt, että on teemoja joissa heiltä löytyy yhteinen ääni.

 Asiasta keskustelee kansainvälisten asioiden johtaja Jarkko Lehikoinen Allianssista

Seuraavista linkeistä on mahdollista saada lisää tietoa siitä miten nuoret pääsevät esim. harjoittelemaan tai opiskelemaan EU-alueella.

 www.nuorisovaihto.fi

www.cimo.fi

2 kommenttia

Olipa sanoisinko mitään sanomaton haastateltava, ymmärrän tietysti vaikeuden miellytää useita ristiriitaisia aatevirtauksia , vaikka osa porukasta eli konservatiivit ovat jo karaneet. Toimittajalle luku ja ohjelmavinkki, Mauritzio Lazzaraton Velkaantunut ihminen pamfletti vie keskelle eurooppalaista keskustelua. Liberaalit jotka kailottavat vapautaan ovat valmiit ajamaan hyvinvointi yhteiskuntien kansalaiset velkavankeuteen, julkisten palveluiden alasajon ,opitojen maksullisuuden , palkkojen alentamisen kautta. Opuksen avulla ymmärsin itse kovin läheltä seuraamani maatalouden kamppailua tukiviidakon kanssa, sekin on velkaannuttamista ja näin päästään ylhäältäkäsin ohjaamaan sektorin tuotantovirtoja, siis modernia stalinismia. Nietzche rehellisenä ajattelijana onkin nykyisen muka vapaan talouselämän kuvaaja, kun toteaa rakenteellisen orjuuden olevan välttämätön yhteiskuntien koossapitäjä ja velka ja velkaantunut ihminen on sen väline. Marx puhui välttämättömyyden valtakunnasta.Luulen että eurooppalaisten silmiltä vaaleanpunaiset vapauden kaihon suomut karisevat lähivuosina, toivottavasti avoinyhteiskunta kumminkin pitää puolensa.

Olen itse lukiossa ja matkustan enemmän kuin mielelläni. Minusta ulkomailla suoritetut harjoittelut sekä opintovuodet ovat rikkaus nuoren elämässä. Se avartaa nuoren maailmankuvaa, nuori oppii suvaitsemaan muita kulttuureita sekä arvostamaan kotimaataan. Samalla nuoren kielitaito kehittyy ja takaisin tullessaan hän on erinomainen ja kielitaitoinen työntekijä. Ja mikäli nuori haluaisi jäädä pitemmäksi aikaa maailmalle, on hyvä kunnioittaa nuoren omaa valintaa ja antaa siihen mahdollisuus. Yleensä kaipuu kotimaahan tuo nuoren lopulta takaisin kotimaahansa. Mielestäni on erittäin tärkeää edistää nuorten kommunikointia Euroopassa sekä kannustaa nuoria lähtemään ulkomaille ja tukea stipendeillä. Lyhytkin ulkomailla oleskelu antaa paljon hyötyjä nuoren elämään ja samalla maailmankuva avartuu. Ulkomaanvaihdot ovat rikkaus!

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu