EU ja kovat ajat

Euroopan unioni-tutkimusohjelman ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista.

Talouskriisi on lisännyt EU:n jäsenmaiden hallitustenvälistä yhteistyötä. Mutta entä jatkossa jos ja kun tilanne normalisoituu? Komissio on tiukentamassa ainakin euromaiden talouspoliittista ohjausta ja samalla unioni on jakautumassa selkeämmin euroon kuuluviin ja euroon kuulumattomiin maihin. Parlamentti puolestaan on Lissabonin sopimuksen jälkeen hamuamassa lisää valtaa. Kenen valta lisääntyy ja mitä se silloin käytännössä tarkoittaa? EU:lla on myös paineita esiintyä aiempaa yhtenäisemmin ulkosuhteissaan, sillä sen poliittinen painoarvo kansainvälisellä areenalla on heikkenemässä. Haastateltavana on Euroopan unioni-tutkimusohjelman ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista.

3 kommenttia

Isojen ja joka päivä mediassa näkyvien ja kuuluvien kriisien ohella EU:n yhtenäisyyttä nakertavat tavallisten kansalaisten merkillepanemat ikävät ilmiöt, jotka vain kasvattavat mielissämme juopaa "hyvien" pohjoisten jäsenmaiden ja hommansa huonosti hoitavien ja huijaavien. eteläisten välillä. Esimerkki: Kreikassa ainakin kolmisenkymmentä kertaa matkailleena ja kieltä hieman osaavana olen siellä täällä saarilla ja mantereella huomannut isoja sinipohjaisia EU:n logolla varustettuja tauluja, joissa kerrotaan, miten paljon EU on myöntänyt rahaa tähän ja tuohon kohteeseen. Eräällä pikkusaarella EU oli myöntänyt lähes 4 miljoonaa euroa vedenpuhdistamoon, todella toki tarpeelliseen. Homma näytti työmaalla jääneen kesken jo vuosia sitten, ja ainoa työntekijäkin paikalla oli vuohi. Toisella saarella ihmettelimme korkeaa heinää kasvavaa peltoa, jonka piti olla arkeologinen EU:n tukema kunnostus- ja kaivauskohde. Eräällä saarella EU:n tuella oli vuorenseinämään jyrsitty tie, joka vei tyhjentyneeseen kylään! Espanjassa EU:n tuella oli rakennettu erään lomakohteen rantabulevardi turistien mukavuudeksi, mutta viemärivedet laskettiin mereen niin, että merivedessä ei tohtinut lilluvien WC-paperien seassa uida. Vedenpuhdistamo olisi ollut todella sitä bulevardia tarpeellisempi turistienkin viihtyvyyden kannalta. Näitä esimerkkejähän riittää, ja niistä on Kreikassa tullut matkailijoiden keskuudessa jo vitsi. Kuka valvoo, käytetäänkö EU:n avustuksia asianmukaisesti ja valmistuvatko projektit? Uskotaanko siellä Brysselissä avustuksen saaneiden raportteja ilman, että kukaan vaivautuu paikan päälle jollekin kaukaiselle pikkusaarelle katsomaan mikä on totuus? Eipä tietenkään tällaiseen voi kenelläkään olla aikaa. Nämä näennäisesti pikkuasiat kuitenkin harmittavat vietävästi meikäläisen kaltaista ruohonjuuritason havainnoijaa. Haluaisin kuulla ohjelman siitä, miten Brysselissä todella valvotaan näitä avustuksen saajia, sillä pienistä puroista syntyvät ne isot virrat...Maallikkona en tiedä, miten kontrolli pelaa. Kiitos muuten kiinnostavasta ohjelmastanne, jota yritän aina seurata mahdollisuuksieni mukaan!

Tuomi, Marja-Liisa kirjoitti:

No niin, siinä konkreettisia havaintoja EU:n toiminnasta käytännössä . Onko oikeasti olemassa ihmisiä,jotka uskovat tästä vielä tulevan jotakin hyvää? Paljon puhetta hyviä aikomuksia ja niin kovin kovin sekavaa touhua ,joka ei tunnu johtavan yhtään mihinkään, korkeintaan toisenlaiseen sekavuustilaan.Brysselin vatukka puskissa työskentelevät ovat tietenkin aina yhtä innoissaan ,eivätkä juurikaan kyseenalaista koneistoa vaikka se ei niin hyvin toimisikaan -kunhan satuja ja tarinoita alamaisille riittää.

Toimista tuntuu puutuvan raelismia joka panee olettamaan joukossa olevan liika Stubbin kaltaisia liitelijöitä. Herra seisoessaan Titanicin kannella olisi varmaankin ylistänyt laivan olevan juuri oikealla reitillä. Muuten emme olisi nähneet tuota valtaisan komeaa jäävuorta edessämme. Laivaisireenit huutaa kansaa katsomaan tuota loistavaa näkymää. RÄISKIS!

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu