Europarlamentti ja muutosten aika

  Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen

 


"Tästä tulee vuodesta 2014 lähtien hirveä määrä vaaleja.  
2014 tulossa eurovaalit, 2015 eduskuntavaalit, 2016 kunnallisvaalit, 2017 ei vaaleja, mutta 2018 presidentinvaalit kaksi kierrosta ja  2019 tulisi alle kahden kuukauden välein eduskuntavaalit ja eurovaalit" , toteaa  Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen, joka muuten muiden töidensä ohessa kirjoittaa blogia "Kohti eurovaaleja  2014"

Europarlamenttivaaleihin on siis enään reilu vuosi aikaa. Todennäköisesti ne pidetään toukokuussa 2014.  Spekulaatio tulevista ehdokkaista ja vaalien pelitilanteesta onkin jo käynnissä täyttä päätä. Nykyisistä mepeistä suurin osa on ilmoittanut asettuvansa ehdolle tulevissa vaaleissa ja koko ajan ilmestyy tulee uusia eurokansalaisia , jotka joko ovat asettumassa ehdokkaiksi tai joiden ehdokkaaksi asettumista vielä jännitetään.

Puolueiden kannatusluvut ovat muuttuneet paljon sitten viime eurovaalien ja todennäköisesti näin talouskriisin aikaan odotettavissa on hyvin värikkäitä vaalikeskusteluita.

Nykyisen parlamentin pitää kuitenkin loppukaudella päättää vielä monista isoista asioista.

Budjettikehysneuvottelut ovat vielä kesken, samoin maatalouspolitiikan kokonaisuudistus tulevaa rahoituskehyskautta varten. Myös talouskriisi aiheuttaa jatkuvasti lisää pohdittavaa.  Suuria teemoja ovat esimerkiksi pankkiunioni ja se, miten tulevaisuudessa mahdollisesti edetään kohti todellista talous- ja rahaliittoa .

 

   

2 kommenttia

Vaaleissa on syytä tarkkailla, minkälaista Eurooppaa ehdokkaat ajavat. Osa nykyisistäkin euroedustajista näyttää kaipaavan takaisin orjayhteiskuntaan. Orjahan ei voi valita työpaikkaansa tai maata, jossa hän asuu, vaan omistaja voi myydä hänet minne vain. Orjan lapset voidaan lähettää minne hyvänsä ja heille voidaan tehdä mitä vain. Tietenkin, jos äänestäjä ajattelee, että hän voi itse päästä orjanomistajan asemaan, silloinhan tällaisia ehdokkaita on syytä nimenomaan äänestää.

Voihan olla, että jotkut euroedustajat tai sellaiseksi pyrkivät ajavat ehkä sellaistakin Eurooppaa, jossa kaikille pyrittäisiin saamaan jokseenkin säädylliset elinolot. Sitä asiaa kannattaa kysellä, jos epäilee itse joutuvansa orjan asemaan, ellei jonkinlaisista minimiehdoista pidetä kiinni.

Äänestämisen hankaluus on se, että kohtalaisen järkevätkin ihmiset kadottavat helposti ajatuksensa siitä, mitä suomalaiset tarvitsisivat, kun valituksi tulleet pääsevät europarlamenttiin. Sillä sinnehän sitten uppoaa eurooppalaisen poliitikkoseurapiirin ja matkustukseen kykenevien, tarpeeksi vauraita tahoja edustavien lobbareiden leppoisaan syleilyyn. On kyllä inhimillistä myötäillä aina niitä ihmisiä, joiden keskuudessa oleilee ja joiden kanssa juttelee, mutta on se kiusallista sitten äänestäjäkunnan kannalta.

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu