YLE
 
YLE A-Ö

Tiina Huokuna etsii nostalgisia muoviesineitä

Vieraana Kirppiksen kierroksella on tutkija Tiina Huokuna, joka on tutkinut 1960- luvun lopun ja 70- luvun alun suomalaisen arkielämän visuaalista murrosta. Huokuna toimii tutkijana Helsingin yliopistossa, yhteiskuntahistorian laitoksella. Hän on kirjoittanut väitöskirjan aiheesta: Vallankumous kotona!, joka julkaistiin syyskuussa 2006. Huokunan tutkimus tästä arjen vallankumouksen ajasta keskittyy lähinnä ihmisten ja kotien jokapäiväiseen esinekulttuuriin Marimekon, Arabian ja nyt kirppiskierroksella aiheena olevan muovin kautta.

Saimme Tiinalta muoviesineiden kerääjän muistilistan:
Kerää sellaisia esineitä, joista pidät. Omat muistot ja merkitykset esimerkiksi lapsuudesta ovat hyviä syitä kerätä vaikkapa Tauno Tarnan suunnittelemia Katrilli-astioita.

Varsinkaan vanhoista muoviesineistä löytää harvoin tunnusmerkkejä joista voisi päätellä valmistusajankohtaa. Valmistaja- ja materiaalimerkit tulivat pakollisiksi vasta 1980- luvulla, mutta jo aiemmin merkki kyllä
löytyi esim. Sarviksella.

Muoviesineen väristä voi päätellä sen iästä jotain. Esim. 1950- luvun keittiön esineet saattavat olla keltaisia tai punaisia, vaikka värisävyt ovatkin sittemmin haalentuneet. Kulutustavaroissa ei tuolloin ollut UV- suojaa, joten niiden väri haaleni auringossa. 1960-luvulla värisävyt olivat huomattavasti kirkkaammat ja 70-luvulla ne olivat suorastaan räikeitä.

Kirppiksillä ja muutenkin Tiinan mielestä muoviesineiden aatelia ovat tummat, joko viinipunaiset, ruskeat tai vihreät bakeliittiesineet 1920- 1950-luvuilta. "Aatelisleiman" saavat myöskin 1950- ja 60- luvun
muotoilijoiden, kuten Yki Nummen, Lisa Johansson-Papen ja Heikki Turusen valaisimet sekä Eero Aarnion, Yrjö Kukkapuron, Perttu Mentulan ja Eero Saarisen huonekalut.

Lisätietoja muovista ja muoviesineistä:

www.muoviyhdistys.fi

ja MuoviSuomi- museosta.



Tiina Huokunan kirjallisuusvinkit:

Home, Marko & Taanila, Mika (2002): Futuro. Tulevaisuuden talo
menneisyydestä. Desura, Jyväskylä. (Teoksessa DVD-levy, joka sisältää Mika
Taanilan vuonna 1998 ohjaaman elokuvan Futuro – Tulevaisuuden olotila,
sekä muuta hankkeeseen liittyvää filmimateriaalia.)

Huokuna, Tiina (2006): Vallankumous kotona!, Arkielämän visuaalinen murros
1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa, Yliopistopaino, Helsinki.

Koivuniemi, Kristiina (2004): Sarvis Oy – muovin tekijä teoksessa Sarvis,
Muovia vuodesta 1921, toim. Ritva Palo-oja, Emil Aaltosen Säätiön
Teollisen kulttuurin tutkimusrahasto, Vammala.

Laalo, Kalevi (1990): Nappikaupasta muoviaikaan, 70 vuotta suomalaista
muoviteollisuutta, Hämeenlinna.

Meikle, Jeffrey L. (1995): American Plastic, A Cultural History, Rutgers
University Press, New Jersey.

Nyman, Hannele & Poutasuo, Tuula (2004): Muovikirja. Arkitavaraa ja
designesineitä, WSOY, Porvoo.

Oleta pyöreä tuoli, Eero Aarnion 60-luku (2003): toim. Harri Kalha,
Taidehallin julkaisusarja, taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja B
72.

Ratia, Ristomatti (2002): Paha poika, Otava, Keuruu.



Lue aiemmat jutut

Vanhat elintarvikepakkaukset 29.11.2008
Käsitetaidetta kierrätysmateriaalein 22.11.2008
Pukukoruja etsimässä 15.11.08
1970-luvun arki oli reilusti ruskeaa 8.11.2008
Suunnittelija Tauno Tarna kollegansa ja ystävänsä Kaj Franckin esineiden jäljillä 25.10.2008
Arabian eläintarha 18.10.08
Kierrätystä kutoen 11.10.08
Vanhojen kirjojen ystävä on bibliofiili
Mamma keitaalla 27.9.2008
PEZejä lapsille ja aikuisille 20.9.2008
Keräilytaivas
Kuvitettuja kalusteita
Arjen historiaa ja dokumentointia 17.05.08
Kierroksella ihasteltiin ryijyjä 10.05.08
Napeista koruja käsityöammattilaisen näpeissä 03.05.08
Kirppiskierros olikin yhtäkkiä jääkiekkokierros 26.04.2008
Kierroksella kuultiin kalajuttuja 19.04.08
Vanhat tietokone- ja konsolipelit voivat olla jo antiikkia 12.04.08
Mosaiikkitöitä 05.04.08
Kirjoista laukkuja 29.03.08
Koti kirpparilta 15.03.08
Askarreltua taidetta keräilykorttikoossa 08.03.08
Kierrosvieraita kierrätysdesignompelimosta 01.03.08
Mikättimiä metsästämässä 23.02.08
Dora Jung ja Pellavan lumo 16.02.08
Maailma on täynnä muotoja 09.02.08
Punaisen Norsun lastenvaatteet 02.02.08
Kosmetiikkaa kirppikseltä? 26.01.08
Säästölippaat 19.01.08
Skräppäämällä muistot talteen 12.01.08
Suomalaisten joulukorttien historiaa
Kuvassa näkyvät tavarat eivät ole siellä sattumalta
Soittimia säilykepurkeista, kukkaruukuista ja pullonkorkeista
Jämäkankaista salonkikelpoista
Ajastaika
Intomielinen Kupittaan Saven keräilijä
Kansainvälistä teddykarhun päivää juhlitaan joka vuosi 27.10.
Sähkölaitteita turvallisesti kirppiksiltä
Vanhasta Uutta -kirjan tekijä Liisa Hellemaa-Hautamäki
Mari Häyry etsii lastenvaatteita ja -tarvikkeita
Mekkoswappaaja Mimosa Koiranen
Entisöijä Ville Lampi
Roskamuotia ja ekodesignia
Tyyliä ja asusteita kirppikseltä
Maria Malmström rakentaa miniatyyrimaailmoja
JUJU –lastenvaatekirjan tekijä Mari Savio ostoksilla
Riina Rinkineva-Young etsi tarvikkeita Barbien kustomointiin
Simo Frangén etsi kirppikseltä vappuhuumoria
Paula Ritanen-Närhi puutarhatarvikeostoksilla
Solmiokauppias Tua Tikkanen kirppisostoksilla
Ostoksilla kierrätysvaatteita suunnitteleva Katja Iljana-Kokkonen
Aleksi Valta kuntoliikuntavälineitä etsimässä
Modisti Miia Lindqvist hattuostoksilla
Kirppiseltä etsittiin äänilevyjä Kai Jalosen kanssa
Auli Turtiaisen kanssa etsittiin arvokkaita vanhoja kodintekstiilejä
Koelsen Antti Ahonen rakentaa soivia koneita elektroniikkaromusta
Keittiötarvikeostoksilla Johanna Sademaa Uudenmaan Martoista
DDR-keräilijä Juhani Seppovaara etsimässä entisen Itä-Saksan aikaisia tavaroita
Painokangasostoksilla Laura Isoniemi
Ostosten sijaan myyntiä
Kirppisostoksilla lautapeliharrastaja Stefan Engblom
Vintage-ostoksilla Arja Könönen
Kello-ostoksilla kelloseppä Ville Pietilä
Astiaostoksilla Marjut Kumela Arabian museosta
Sanaristikko-ostoksilla Riitta Rustari
Postikorttiostoksilla keräilijä Raili Kuusjärvi
Pukuostoksilla räätäli Tapani Aalto
Kultaseppämestari Mika Tarkkanen kirppisostoksilla
Leluostoksilla "Roskisnalle" Birgitta Wulf
Käsityötarvikkeita etsimässä Katri Arohonka
Pinssiostoksilla keräilijä Mika Artesola
Kirppisostoksilla taidekäsityöläinen Jaana Tuomisto
Kodinkoneostoksilla Kaarle Villenheimo
Kotitalousneuvoja Hilkka Huttunen säilöntätarvikkeita etsimässä
Vieraana "Hietsun kirppiksen isä" Tapio Sademies
Kirppisostoksilla drag-artisti Miss Divet
Lasiesineitä etsimässä Kaisa Koivisto Suomen lasimuseosta
Kirppiksellä allergianeuvoja Jutta Flinkman
Keittokirjoja kirppikseltä Tapio Kaihtelan opastuksella
Ostoksilla teatteritarpeiston hoitaja Pipsa Keski-Hakuni
Ostoksilla kuvataideopiskelija Laura Airikkala
Ostoksilla kirjailija, isoäiti ja kirppisten tuntija Kirsti Manninen
Juha Valtonen postimerkkiostoksilla
Retkeilyvarusteita kirppikseltä
Pekka Lehtosaari leluostoksilla
Laukkuostoksilla tekstiilisuunnittelija Kirsi Päiväniemi
Sarjakuvaostoksilla Kari Elkelä
Työkaluostoksilla vuokra-aviomiehen kanssa
Ostosvinkkejä lemmikkieläinten ystäville
Kwanin Mariko esiintymisasuja etsimässä
Neuvostolelujen tuntija Mia Heinimaa leluostoksilla
Kirppisostoksilla puvustaja Tiina Kaukanen
Kenkäostoksilla suutarin kanssa
Kirjaostoksilla kirjailija Elina Hirvonen
Essi Aarnio-Linnanvuori vauvanvaateostoksilla
Pörrö Sahlberg askartelutarvikeostoksilla
Cakesniffer-korutaiteilijat Kirppiksellä
Urheiluvälineitä kirppikseltä
Kirppisostoksilla Seccon Nina Partanen
Kaarina Kivilahti design-ostoksilla
Mimmu Takalo etsi Kirppikseltä kiiltokuvia
Globe Hopen Seija Lukkala vaateostoksilla
Zarkus Poussa soitinostoksilla
Twinin Taru Lönnrot kangasostoksilla
Ostoksilla retrokeräilijät Anna ja Aki Kiminki
Kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen kirppiksellä
Paola Suhonen kirppisostoksilla