Janne Kaitila on lapsesta saakka ollut Nintendo-miehiä. Konsolipeliharrastus on sittemmin muuttunut työksi ja puolivakavaksi keräilyksi.
Kirpputoreilta löytyy aina tietokone- ja konsolipelejä. Aina joku on pelannut peliä kyllästymiseen saakka ja päättänyt laittaa pelinsä kiertoon. Alan ympärille on ilmestynyt myös keräilijöitä, jotka saattavat maksaa harvinaisesta pelistä suuriakin summia. Tosin todellisia harvinaisuuksia, arvopelejä, on kovin vähän.
- Neo-Geo-pelikonsolin taistelupeli Kizuna Encounterin euroversio on maailman kallein peli. Niitä on maailmassa toistaiseksi tunnistettu olevan neljä kappaletta. Edellinen myyty kappale vaihtoi omistajaa 12 500 dollarilla, kertoo Janne.
Ensimmäiset videopelit kehiteltiin 1970-luvun alussa. Pong, se peli, jossa tv-ruudun molemmissa laidoissa oli palkit, joiden välillä palloteltiin liikkuvaa pistettä, on monelle suomalaiselle kolme-neljäkymppiselle tuttu muisto lapsuudesta. Ensimmäiset kotipelikoneet valmistettiin 1970-luvun lopussa. 1980-luvun alussa koko videopeliala ajateltiin jo haudata epäonnistuneena kokeiluna. Japanilainen Nintendo päätti vielä kerran kokeilla ja lanseerasi v. 1985 pelin, josta sittemmin tuli maailmanlaajuinen hitti.
- Nintendo määritteli uudelleen, millainen on laadukas peli. Peleihin todella panostettiin, sekä grafiikkaan että juoneen. Nintendon tunnetuinta peliä, Super Mariota, on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Suomeen Nintendo lanseerattiin v. 1989 ja täälläkin siitä tuli valtava menestys, muistelee Janne.
Jannelle on vuosien saatossa kertynyt Suomen mittapuulla varsin merkittävä kokoelma. Pelejä hänellä on yli 800. Lisäksi Jannelta löytyy kymmeniä pelikonsoleita ja myös pari kolikkopeliä, siis sellaista parimetristä kaappia, joissa on monitori ja joystickit, ja joiden kuuluisi olla pelihallissa.
- Pelien keräily on minulle erittäin tyydyttävää. Toisin kuin melkein missä tahansa muussa keräilyssä, keräilyn lisäksi peleillä tehdään myös jotain muuta. Postimerkkeilijä ei postita merkkejään eikä kolikkokeräilijä maksa kolikoillaan. Keräilijä-minäni keräämä 800 pelin kokoelma on valtava rikkaus pelaaja-minälleni, sanoo Janne.
Kirpputorilta peliharrastaja voi ostaa ihan mitä vain. Niiltä löytyy myynnissä pääsääntöisesti pelejä, jotka ovat joskus Suomessa julkaistu. Vaikka Suomessakin on omat harvinaisuutensa, ovat todelliset arvopelit usein ulkomailta tuotuja pelejä, joita ei sitten myydä eteenpäin kirppiksellä, vaan niitä kaupataan vain alan harrastajien piirissä. Pelin hintaa nostaa harvinaisuus tai se, että peli on muuten vain kovin haluttu, hyvä peli. Tietysti myös vaikka lapsuudesta kantautuva klassikkostatus, joka on jokaiselle pelaajalle tietysti eri, määrittää paljonkin pelin arvoa ostajalle. Peruspelin ostaja pääsee kuitenkin kirppiksellä tarkistamaan pelin kunnon paremmin, kuin esim. nettihuutokaupoista ostettaessa. Yksikin iso naarmu voi nimittäin estää pelin toimimisen. Tosin aina ei voi päältäpäin todeta mikä naarmu on kriittinen. Myyjäkään ei sitä välttämättä tiedä, sillä peli voi testatessa lähteä hyvin käyntiin, mutta jumiutuukin sitten viimeisellä kentällä.
Pelaajalle pelin kotelon kunnolla ei niinkään ole merkitystä, mutta keräilijät tietysti arvostavat ehjää koteloa, jossa on vielä ohjeetkin tallella. Huonokuntoisen pelkän pelikasetin ja priimakuntoisen täydellisen paketin välillä voi enimmillään olla kymmenkertainenkin hintaero, mutta pääsääntöisesti kotelo ja ohjeet vähintään tuplaavat pelin arvon.
Pelikonsoleita ja konsolipelejä on ollut olemassa vasta pari-kolme vuosikymmentä. Voiko niiden kohdalla puhua jo antiikista?
- Kyllä minusta. Vanhojen ja harvinaisten pelituotteiden tunnistaminen ja arviointi vaatii paljon kokemusta, aivan kuten jonkun satoja vuosia vanhan ruukun tunnistaminen aidoksi tai sen alkuperämaan selvittäminen vaatii osaamista. Vanhojen pelien saralta ei vain löydy niin paljoa kirjallisuutta tai koulutusmahdollisuuksia kuin perinteisemmän antiikin suhteen. Tätä alaa oppii vain harrastamalla sitä vuosikausia. Internetin myötä on noussut esille paljon asioita joiden olemassaolosta moni keräilijä ei edes tiennyt, eli aina löytyy sitä harvinaista metsästettävää, kertoo Janne.
Jannen vinkit kirppiksiä kiertävälle:
- Käsittele pelejä hyvin, säilytä myös ohjeet. Pelit vanhenevat, loppuvat kauppojen hyllyltä, eikä lisää tule. Olipa kyse sitten siitä, että sinä itse tai lapsesi saattaisi kiinnostua keräilystä myöhemmin, niin hyvä kunto on keräilijän ylpeys. Priimakuntoinen 20 vuotta vanha peli saa keräilijän maksamaan vaikka tuplat siitä mitä yleisestä normaalikuntoisesta pitäisi maksaa.
- Varo piraatteja. Pelikasettiaikana itse kasetti saattoi olla standardista poikkeavan muotoinen, tämä useimmiten merkkasi piraatin. Pelin etiketistä kyllä pitäisi aika hyvin nähdä väärennös, huono laatu näkyy kauas. Myös ns. monipelikasetit ovat aina piraatteja, eli 52 in 1 tai 1000 in 1 -kasetit ovat kyseenalaisia.
- Laita turhana lojuvat kiertoon, vaikka ilmaiseksikin. Harvoilla on keräilyharvinaisuuksia kaapissaan, mutta on pelillä vähintään peli-iloa jollekin.
- Älä unohda minkä takia olet aloittanut peliharrastuksen: Älä tuijota vain pelien arvoja, vaan muista myös pelata.