Kansainvälistä teddykarhun päivää juhlitaan joka vuosi 27.10.

Kansainvälisen teddykarhupäivän kunniaksi on kierroksella vieraana nallekarhumuseota hoitava Armi Viitasaari. Hyvinkäällä sijaitseva "Nallevaarin talo" on maan ainoa nallekarhumuseo ja myös ulkomailla ansioistaan tunnustettu.



Armi kertoi, että hän on ensisijaisesti nallekeräilijä ja nallefani. Hän keräilee nykyisin vain mahdollisimman vanhoja nalleja, saksalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia, erikoisuuksia ja laadukkaista merkkejä. Armi korosti, että kaikesta huolimatta nalle valitsee ostajansa, ei ostaja nallea ja nallessa täytyy olla aina "sitä jotain"... Arktofiilin eli nalleharrastajan keräilykohteet ovat juuri niin laajat kuin oma mielikuvitus - nalleaiheisia esineitä on postimerkeistä villapaitoihin ja antiikkileluista nykypäivän pehmoleluihin.

Suomessa nalleja tehtiin mm. Turussa ja Helsingissä, usein pienissä käsityöpajoissa, ja ominaista suomalaisille vanhoille nalleille on, että ne on usein valmistettu lampaanturkista.

Maailmalla vanhat tehtaat ja valmistajat ovat tehneet myös kaiken aikaa ns. klassikko-teddykarhuja eli nalleja vanhan reseptin mukaan.

Vuosien ”nallekokemuksella” Armi kertoi nallekarhuista ja niiden historiasta mm. seuraavaa:

Ensimmäinen nivelletty nalle on kehitelty Saksassa Steiffilla vuonna 1902 ja samana vuonna Amerikassa tämä karhu sai nimen Teddybear, presidentti Theodore Rooseveltin mukaan.

Vanhan teddykarhun tunnistaa siitä, että turkki on mohairia tai puuvilla-mohairia, puuvilla-viskoosi otettiin käyttöön 1930-luvulla. Vanha nalle on kovaksi topattu ja täyte on yleisimmin puulastua, myös kapokkia, flokkia tai puuvilla-vanua käytettiin. Nallen nivelet ovat joko pahvia, puuta tai sillä on rautalanka-nivellys. Silmät ovat joko lasia tai puuta, ns. kengännappi tai saappaannappisilmät, ja ne on neulottu kiinni käsin puuvillalangalla. Lasisilmän erottaa muovisilmästä siitä, että se on kiiltävä ja kylmä (Armin vinkki:kokeile kielellä). Nämä silmät eivät ole ns. turvasilmät ja siis muovia. Nallen tassunpohjat ovat huopakangasta, puuvillaa, nahkaa, keinonahkaa tai samettia. Tassuihin käytettiin monia erilaisia materiaaleja ja niillä on usein tassuissa neulotut viivat esittämässä kynsiä. Mitä vanhempi nalle, yleensä sen pidemmät kädet / raajat / nenä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkansa kaikkein maiden nalleissa. Lisäksi näissä vanhoissa nalleissa on usein sisällä äänilaite, joka ei useinkaan enää toimi. Huomioitavaa on että nämä nallet EIVÄT ole vesipestäviä.

Vanhemmilla nalleilla yleensä ns. niska-kyttyrä, tosin kyttyröitä oli myös paljon 50- ja 60-luvuilla. Toisen maailmansodan jälkeiset nallet ovat yleensä lyhytraajaisempia, pulleampia ja huokeammista materiaaleista.

Nalleista jäivät nivellykset pois pääosin 50-luvun lopussa ja 60-luvun alkupuolella, poikkeuksiakin tietysti löytyy. Ensimmäiset varsinaiset keinokuidut nalleissa tulivat käyttöön samaan aikaan 60-luvun alussa. Tällöin nalleihin alkoi tulla myös muovisilmät, ns. turvasilmät, jotka oli koneellisesti kiinnitetty. 1960-luvun alkupuolen nalleissa on usein vaahtomuovirouhetäyte ja niillä on usein muovinenä, ja koska niillä ei ollut enää varsinaisia niveliä, ne eivät liiku. Poikittaisneulos erotti raajat vartalosta ja nalleilla oli usein "putti-peppu". 1960-luvun alkupuolella "vanhan ajan" nivellettyjä, kovia, villamateriaaleista tehtyjä nalleja pidettiin vanhanaikaisina ja epähygieenisiä, koska niitä ei voinut vesipestä.

N.1970-luvun alussa nallet muuttuivat jälleen hieman, ja käyttöön tulivat "aidomman" näköiset ja pehmeät keinokuidut. Nallen sisään laitettiin keinovanua , se sai paremmat turvasilmät ja tassut siirtyivät sivulta "harottamasta" enemmän nallen "syliin". 80-90-luvuilla nalleihin tuli uutuutena vanun lisäksi ns. "hernetäyte". Tämä tarkoitti, että nalleihin laitettiin sisään vanun lisäksi muovi-kranulaatteja, joiden avulla nalle "painotettiin" ja siitä saatiin pesun jälkeen nopeammin kuivuva.

Mistä ostaa vanhoja nalleja ja mitä niistä maksetaan?
Armin mukaan vanhojen nallejen tuntemus ei ole Suomessa kovin suurta. Armi neuvoi, että kirpputoreilla on nykyään aniharvoin tarjolla wanhoja nalleja, nuorempia kyllä löytyy. Huutokaupoissa kannattaa seurailla luetteloita ja kotimaisten ja ulkomaisen nettikauppojen seuraaminen voi myös tuottaa tulosta. Ostajan täytyy tietää, mitä ostaa, myyjä ei välttämättä aina tiedä, ja hintataso kannattaa myös selvittää. Erityisesti nettikaupoissa myyjillä voi olla harhaanjohtavaa tietoa nalleista. Antiikkiliikkeistä ja varsinkin leluihin erikoistuneista antiikkiliikkeistä voi vielä toisinaan tehdä nallelöytöjä. Vaikka jotkin ulkomaiset leluihin ja nellihin keskittyneet nettisivustot ovatkin hyviä, ei Armi suosittele niiden käyttöä harrastusta aloitteleville. Erilaiset keräilytapahtumat ovat hyviä paikkoja, jos tahtoo kartuttaa nallekokoelmiaan tai –tietouttaan.
Hinnat voivat varsinkin vanhojen nallejen kohdalla olla huimia; ellet tee kirpparilla sitä euron löytöä, voi nallen hinta pyöriä siinä 50-500 euron haarukalla. Silloin tällöin on myynnissä myös niitä ”yli tonnin nalleja”, kertoi Armi.

Nallen-keräilystä tulee riippuvaiseksi ja välillä pitäisi päästä "katkaisuhoitoon", kertoo Armi ja lopuksi kiteyttää nallefriikkeytensä:
Kaikesta muusta tingitään - paitsi nalleista !

www.kolumbus.fi/nallekarhumuseo
(YLE ei vastaa ulkopuolisten sivujen sisällöstä.)