Reetta Lehto on HRD-asiantuntija

• Haloo! Onko Hesari? Haluaisin siirtyä viikkotilaajasta sunnuntaitilaajaksi.
• Selvä. Onnistuu. 
• Haluatteko tietää miksi?
• No voithan sä sen kertoa.. 
• Alkaa tämä teidän jokapäiväinen kolmisivuinen museolobbaus ahdistamaan. Eikö maailmassa muuta ole!
• Ok. Kerron tämän toimitukseen. Kiitos.

Mitä tapahtui perheelle, joka lopetti ikiaikaisen sanomalehden viikkotilauksen?

Alku oli huumaa. Kerroin kaikille, kuinka edistyksellisiä olemme. Olemme siirtyneet uuteen moderniin aikaan ja katkaisseet ikiaikaisen tradition. Alan ymmärtää mobiilipalveluiden kasvua ja luen uutisia kännykällä bussissa, sängyssä ja kaupan jonossa. Kokoan erilaisia uutisfeedejä omalle sivulleni ja yritän laittaa lapsille samanlaisia sivuja heitä kiinnostavista asioista.

Mutta sitten alkaa tapahtua.

• Alan tippua keskusteluista pois. Mikä selvitys? Mikä tapahtuma? Milloin ja missä?
• Poika tekee koulutyötään, johon opettaja pyytää etsimään yhdyssanoja sanomalehdestä. Kotoa löytyy City-lehti ja sen sivuilta tissi-baari ja kanta-asiakas. 
• Aamut ankeutuvat. Aamuista puuttuu levollisuus ja yhdessäolo. Kenelläkään ei ole syytä pysähtyä aamiaispöytään, vaan kaikki lähtevät omiin suuntiinsa. Aamu- tv tulee tutuksi ja museohanketta pääsee seuraamaan Ylen lehtikatsauksissa. 
• Tytär kysyy, että voisiko ruokatorstai-osuuden tilata erikseen. Hän kaipaa uusia ruokavinkkejä. 
• Yle Armi lainaa meille neljäksi päiväksi tabletin. Se ei istunut aamupöytään, eikä tabletti jakaantunut neljään osaan. Kehittely vaatisi neljän hengen perheessä suurta sijoitusta ja tekniikkaviidakko kaksinkertaistuisi.
• Lapset kysyvät helmikuun lopussa perusteluja lehden lopetukselle. Selitän museohankkeen herättämiä tuntojani. 
• Ylen verkkopalvelut etupäässä Areena ja uutiset tulevat tutuiksi. Päätelevision ollessa varattuna huomaan katsovani sohvankulmalla tietokoneella Areenanasta konsertteja ja ohi menneitä ohjelmia. 
• Äiti kertoo aina tavatessaan, mistä olemme jääneet paitsi ja muistaa mainita museohankkeen etenemisestä. 
• Poika kaipaa urheilu-uutisia ja tietoa tulevista matseista. 
• Mielenkiintoinen teatteriarvostelu ja ensi-ilta menevät ohi. Lukematta jää elokuvien ja taidenäyttelyiden arviot. 
• Huvittelen ajatuksella erilaisten lehtien kausittaisesta tilaamisesta, mutta markkinoilta ei löydy mitään mielenkiintoista.
• Kotikoneiden tekniset ominaisuudet alkavat korostua. Koneen avautumisen hitaus, fyysinen koko ja sähköjohtojen viidakko alkavat ottaa kaaliin. 
• Maaliskuun aikana pohdimme useamman kerran lehden tilausta. Yhden hengen museohankkeen vastustaja alkaa jäädä alakynteen.

3.5.2012
Museohanke kaatui. Teemme päätöksen.

• Haloo! Onko Hesari? Haluaisin aloittaa uudestaan viikkotilaajana.

Lapsuudenkodin ajoista, läpi köyhien opiskeluvuosien jatkunut aamulehtiperinne istuu tiukassa. Kyse on traditioista ja omasta ajasta, ei niinkään lehden sisällön erinomaisuudesta.  Kyse on myös jaetuista kokemuksista, aamun lehti lehti on konkreettisesti jaettu moneen osaan ja yhtälailla siitä heränneitä ajatuksia on jatkettu ja referoitu myöhemmin.

Epäonnistuimme. Palaamme vanhaan malliin. Vielä ei ole meidän perheen aika olla moderni verkkoperhe.

Elina Saksala työskentelee toimittajana Luovat sisällöt -yksikössä.

Yle käy joka päivä lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa. Hän on kunniavieraana, häntä kuunnellaan ja katsellaan, hänen sanomisiaan kommentoidaan.  Joskus häntä solvataan, toisinaan ojennetaan lempeästi – onneksi hänelle myös usein nauretaan päin naamaa, kun tahaton tai tahallinen huumori puree.

Ylellä on monta nimeä: Maarit, Eve, Arto, Jussi-Pekka, Baba, Ville, Marjo, Eeva, Matti, Jan, Tuomas, Marjukka, Hilla... Kirjoitin viime vuoden aikana kirjan juontajuudesta ja haastattelin sitä varten lukuisia juontajia niin Yleltä kuin Maikkarista ja vapaista tuotantoyhtiöistä. Kyselin heiltä juontamisen saloista ja heidän omista kokemuksistaan vuosien varrelta.

Minulle selvisi, ettei ole olemassa yhtä tietä hyväksi juontajaksi, vaan niitä on useita. Radio vai tv? Viihde vai ajankohtaisjournalismi? Intensiivinen haastattelu vai tapahtumataltiointi? – Juontamiseen vaikuttavat paitsi nämä ulkoiset puitteet myös juontajan persoona, ammattitaito, kiinnostuksen kohteet ja koko tuotantotiimin panos.

Kaikissa olomuodoissaan juontaja on yleisön luottohenkilö ja ystävä. Siksi on tärkeää, että tämä ruutukasvomme ja radiopersoonamme on huipputyyppi, joka on jatkuvasti halukas kehittymään ja panemaan itsensä likoon. Napakymppiin sekään ei riitä – koko tiimin on pelattava yhteen, vaikka vain yksi heistä on kameran edessä.

Haastattelemani juontajat kertoivat siitä, miten yksinäisiksi he ovat uransa varrella useinkin kokeneet itsensä, sillä vaikka katsojilta tulee useinkin risuja ja ruusuja, ammatillinen palaute on se mikä vie eteenpäin. Valitettavasti laadukkaan palautteen saaminen ei ole itsestäänselvyys. Yle onkin tämän vuoden alusta lähtien tarjonnut talon huippujuontajille koulutusta, kehittymisen mahdollisuuksia ja vertaistukea. Varsinkin ensimmäisinä vuosina on arvokasta saada keskusteluapua kokeneemmilta juontajilta.

Toimittajan työ on siinä mielessä hienoa, että aina oppii uutta. Kun jokaiseen haastatteluun paneutuu mahdollisimman perusteellisesti, tietoa kertyy ja asioiden väliset suhteet hahmottuvat monipuolisesti. Hyvän yleissivistyksen lisäksi juontaja tarvitsee vahvan itsetunnon ja hyvät sosiaaliset taidot. Juontajan rooliin kuuluu tehdä työtään nöyrin mielin mutta silti rinta rottingilla; he ovat Ylen tärkein kontaktipinta yleisöön.

Elina Saksalan kirja Ammattina juontaja (LIKE 2012) ilmestyi keväällä 2012.

Kirjoittaja on kulttuurin tilaaja Ylen Julkaisut-yksikössä.

Kulttuuri ei ole enää seksikästä totesin opiskeluaikaiselle ystävälleni. Häntä hymyilytti se, että ylipäänsä vaivasin päätäni tällaisella asialla. Minua loukkasi hänen välinpitämättömyytensä, sillä olimme yhdessä käyttäneet runsaasti aikaa opiskeluvuosina Godardin, Fellinin ja Altmanin elokuvia katsellen ja Simone de Beauvoirin kirjoista väitellen. Elokuvat, kirjat ja musiikki - niillä osa nuorisosta rakensi parempaa elämää.

Ymmärsin, että kulttuuri on ollut paitsi pääomaani, se on vaikuttanut ammatinvalintaani, sanellut ihmissuhteitani ja ennen kaikkea ollut olennainen osa ajatteluani. Enkä varmasti ole ainoa.

Silti jollakin omituisella tavalla kulttuurista puhuminen, tuntuu nyt kovin epäajanmukaiselta.

Kulttuurikäsityksiä moneksi

Hämmennys näkyy myös Ylen sisällä. Mitä se kulttuuri oikein tarkoittaa?

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä että kyllä Ylen on hoidettava kulttuuritehtävänsä, mutta miten? Jotkut uskovat, että kun taltioidaan riittävästi RSO:n konsertteja, oopperan ensi-iltoja ja muutama baletti- tai teatteriesitys silloin tällöin niin se riittää suomalaisen kulttuurijanon sammuttamiseksi. Lisäksi tulevat Yle Radio 1:n laadukkaat kulttuuriohjelmat ja klassinen musiikkipalvelu.

Toisten mielestä Ylen ehdoton vahvuus on populaarimusiikin ja -kulttuuriin vahva asiantuntemus ja laajat arkistot. Näitä kahta asiaa yhdistämällä puhutellaan jo riittävän isoa osaa suomalaisista.

Jotkut ovat ottaneet niin tosissaan alle 45-vuotiaiden palvelemisen, ettei sanaa kulttuuri haluta edes mainita. Silti kun katsoo alle 45-vuotiaiden kulttuurikäsityksiä, juuri heillä se on kaikkein laaja-alaisin.  Heille musiikki, katutaide, sarjakuva, muotoilu, elokuvat, muoti ja matkailu yhdessä ja erikseen on kulttuuria sanan varsinaisessa merkityksessä. Näitä sisältöjä tälle porukalle tarjotaan kuitenkin lähes ainoastaan kuluttamisen ja lifestylen näkökulmasta, vaikka näiden vetovoima ja seksikkyys liittyy niiden kulttuuriseen arvoon. Sieltä löytyy yllätyksellisyys, huumori ja vaara.

Luulen että suhtautuminen kulttuuriin kuvastaa Ylen identiteettikriisiä, jossa julkisen palvelun tehtävää on taas aika ajantasaistaa. Kun Yle pyristelee irti menneisyytensä painolastista (ylhäältä tuleva sivistys kansan valaisemiseksi), uudistaa itseään, flirttailee alle 45-vuotiaiden kanssa (uusi suhde ja paljon epävarmuutta) ja haluaa olla luotettava kumppani (uutis- ja ajankohtaistoiminta), kulttuuri  hämmentää. Sana tuo liikaa mieleen menneisyyden, takavuosien besserwisserit ja tylsät, syvästi taidetta ja taiteilijoita ihannoineet ohjelmat. Vanha, tosikkomainen mielikuva kulttuuriohjelmista hallitsee.

Hajuja, makuja, tunteita

Nyt on kuitenkin hyvä hetki uskoa kulttuurin voimaan. Sen voi aloittaa maistelemalla Helsingin juhlaviikkojen slogania ”kulttuuri kuuluu kaikille”.  Kun Ylekin kuuluu kaikille, niin sen pitäisi tarjota kulttuuria kaikille.  Se onkin vaativa haaste. Miten palvellaan senioreja, laajasti sivistyneitä suuria ikäluokkia, kulttuurista rentoutumista etsiviä seikkailijoita, elokuvafriikkejä ja nuoria populaarikulttuurin moniottelijoita?

Jos kulttuuri ymmärretään riittävän laajasti, sitä tarjoillaan kekseliäästi uusia kerrontatapoja ja muotoja kehittäen.  Uskon myös  että näin voidaan myös julkista palvelua uudistaa. Olennaista on ymmärtää ja havaita mitä suomalaiset nyt pelkäävät, vihaavat, unelmoivat ja etsivät.  Kulttuuri ei saa olla rituaali, sen pitää olla täynnä tunteita, hajuja ja makuja.

Olen itse ihaillut avoimesti Channel Fourin tapaa päivittää omaa julkisen palvelun tehtäväänsä. Luovuttuaan Big Brotherista he ovat rohkeasti lähteneet etsimään uudenlaista monimediaisuutta ja yleisöjä osallistavaa elämyksellisyyttä. On oltu yhteisen julkisen taiteen asialla (Big Art Map), ihmetelty miten tyhjät asunnot tai talot ja asunnottomuus eivät kohtaa ja uudenvuodenlupausten kautta lähdetty yhdessä etsimään uutta ja  löydetty mahdollisuus tehdä jotain ennen kokematonta kuukauden jokaisena päivänä. Kulttuuri ja elämä ovat kohdanneet, monet ovat voineet jakaa jotain yhdessä.

Minusta näin kulttuuri on tuotu tähän päivään julkiselle palvelulle kunniakkaalla tavalla.

Kirjoittaja on Yle-ilmeen projektipäällikkö.

Yle saa uuden ilmeen maanantaina 5. maaliskuuta. Uusi ilme näkyy ensi alkuun kanavilla ja netissä.

Olen ollut Ylessä töissä lähes neljäkymmentä vuotta ja nähnyt sinä aikana useita media-alan muutoksia: paikallisradioiden tulon, Kolmos-TV:n perustamisen, satelliittien ja kaapelien ensimmäisen aallon sekä digisiirtymän mullistavan muutoksen, jonka myötä ohjelmatarjonta moninkertaistui. Jokainen muutos on vienyt Yleä eteenpäin, lähemmäs asiakkaita ja kohti parempaa palvelua.

Olin projektipäällikkönä myös edellisessä ilmeuudistuksessa 90-luvun lopulla. Yle oli hajautettu itsenäisiin yksiköihin, joilla oli laaja vapaus päättää omista tekemisistään. Jo tuolloin uudistuksella lähdettiin hakemaan yhtenäisyyttä ja rakentamaan Yle-perhettä, jonka tiivistäminen jatkuu nytkin. Edellinenkin uudistus oli laaja, mutta ei kuitenkaan yhtä laaja kuin nyt tehtävä muutos. Tuolloin jakelukanavat olivat perinteisiä, netti otti vasta ensiaskeleitaan eikä somesta edes osattu unelmoida.

Nyt mediaympäristö on huomattavasti monimuotoisempi, internet-ja mobiilisisällöt sekä monet uudet laitteet ovat tuoneet lisää tapoja katsoa ohjelmia ja käyttää palveluita. Lisäksi Yle on uudistanut kanavaprofiilinsa.

Yleisön parempi palvelu, ohjelmiston löydettävyys ja tunnistettavuus haastoivat myös tämän ilme-projektin. Ajatus Yle-laatuleimasta kaikissa sovelluksissa ruudusta nettiin – missä ikinä Yle esiintyykään – syntyi ja kantoi läpi projektin.

Tämä ilmeuudistus poikkeaa edellisestä myös siinä, että se on tehty talon sisällä. Olen seurannut ilolla sitä, miten valtavasti Ylen omien tekijöiden digitaalisen median ja visuaalisen osaamisen ammattitaito on vuosien varrella kehittynyt. On ollut todella hienoa toteuttaa yhtiön ilmeuudistusta pääosin omin voimin! Tämä ilmeuudistus on ollut elämäni projekti.

Yleisö näkee muutokset ensi viikolla. Kerroimme uudistuksesta jo ennen joulua, jolloin esittelimme mm. uuden logon. Silloin saimme paljon palautetta ja sparrausta, kiitos siitä! Palaute on edelleenkin tervetullutta.

Projekti jatkuu edelleen. Seuraavaksi on vuorossa ns. ympäristöilme. Yle-paikkakunnille ympäri Suomea asennetaan valomainoksia ja opasteita. Työpöydälläni on lisäksi lukematon määrä asioita, jotka on ratkaistava. Autoteippaukset ovat haasteellisia, koska tuotantokalusto on liikkeessä koko ajan. Suurempia opasteita ei voida vielä pystyttää, koska maa on roudassa. Talviaika tekee tepposet myös satelliittiantenneille, niiden teippeihin voidaan koskea vasta, kun jäät ovat sulaneet. Onneksi ei enää tarvitse tilata kasapäin paperia, koska lomakkeet ovat digitaalisia ja kaikki on jatkossa tulostettavissa.

Kun maaliviiva yhtiö- ja kanavailmeiden osalta häämöttää, on hyvä aloittaa kiittäminen. Minulla on ollut ilo työskennellä tämän projektin aikana satojen yleläisten kanssa, lämmin kiitos teille kaikille! . Monenlaisia asioita on soviteltu yhteen. Teknisiä, henkisiä ja organisatorisia haasteita on ollut, mutta yhteistyömme yli organisaatiorajojen on ollut mahtavaa. Asioista on sovittu ja päästy yhteisymmärrykseen – olemme vahvasti tiellä kohti yhtä Yleä.

Tuire Nuolivirta on vetänyt Ylessä monta kehittämis- ja uudistusprojektia mm. Broadcast Journalism - koulutuskonseptin ja sen toteutuksen Ylen uutis- ja ajankohtaistoimittajille 1985–1998, Ylen ilmeuudistuksen 1999–2003, Digisiirtymän 2005–2008 ja ilmeuudistuksen 2010–2012.