Kirjoittaja on suunnittelija Asia- ja Kulttuuri YLEssä.

Liikenne- ja viestintäministeriön vuotuinen selvitys suomalaisesta tv-tarjonnasta julkaistiin äskettäin. Kaupallisessa mediassa sen keskeisimmäksi huomioksi nostettiin YLEn ohjelmiston viihteellistyminen. Selvitys perustui viiteen otosviikkoon. 

Koko vuoden osalta voimme omien luokitustemme pohjalta todeta, että YLEn ”viihteellisyys” nousi viime vuonna muutamalla tuhannesosalla. Samalla viihdeohjelmiemme määrä kuitenkin väheni yli 600 tunnilla YLE Extran lakkauttamisen tuloksena. Tä?

Viihdeohjelmien osuus YLEllä väheni myös LVM:n selvityksen mukaan, mutta silti YLE ”viihteellistyi”. Näin siksi, että viihteellisiksi ohjelmiksi katsottiin kaikki mahdollinen fiktio. Faktaa taas olivat esimerkiksi kaikki konsertit, koska ne ovat kulttuuria. Eli konsertit ovat kulttuuria, mutta elokuvat tai kotimaiset sarjat eivät tietenkään ole kulttuuria vaan viihdettä. Iron Maiden on faktaa ja Kieslowskin väritrilogia viihdettä.

Jospa uutisointi YLEn viihteellistymisestä onkin viihdettä? Rentoutuminen ja viihtyminenhän ovat television katselun keskeisimpiä motiiveja. Millaisten ohjelmien parissa ihmiset oikeastaan viihtyvät? Katsommeko paljonkin faktaohjelmia, joiden parissa emme viihdy?

Tv-ohjelmia katsotaan tiettyjen motiivien pohjalta ja jokaista ohjelmaa katsotaan monilla erilaisilla motiiveilla. Genre ei kerro, onko ohjelman sisältö katsojalleen viihdettä. Esimerkiksi RISC-tutkimuksessa Uutisvuoto peittosi ajan tasalla pitämisessä suurimman osan asiaohjelmistamme. Satuhäiden kautta taas saman tutkimuksen mukaan pystytään heijastamaan omaa elämää paremmin kuin faktaohjelmista.

Mutta oman elämän peilaaminen tv-ohjelman kauttahan on tietysti täyttä viihdettä? Toisaalta julkisen palvelun viihteelle määrättyä virikkeellisyyttä ei nähty lainkaan tärkeänä syynä katsoa viihdeohjelmia. Mennäänkö metsään, jos tästä huolimatta viihteellä yritetään jääräpäisesti ”virikkeellistää” katsojia?

Miksi puhdas viihtyminen on ylipäätään niin paheksuttava motiivi, että julkisen palvelun kuuluisi pitää siihen pitkä hajurako? Miksei voisi pitää tavoiteltavana sitä, että julkinen palvelu saa ihmiset myös viihtymään? Pitääkö julkisen palvelun olla aina huolestunut jostain ollakseen legitiimiä?

Elinkelpoisen julkisen palvelun on pakko huomioida asiakkaidensa syvimmät käyttömotiivit. Olisi suorastaan röyhkeää periä maksua palvelusta, joka näkisi asiakkaansa vain kaiken aikaa hyperaktiivisesti hyötyjä tuottavana tai virikkeellisyyttä hakevana suorittajana. YLE-lakiin pitäisikin ehdottomasti lisätä, että julkisen palvelun tehtävänä on myös relata.

YLE haluaa olla ainutlaatuinen. Siksi me tarvitsemme ainutlaatuisen strategian ja ainutlaatuisen tarinan. Mikä sitten tekee strategiasta ainutlaatuisen? Keskittyminen vahvuuksiin, joita muilla ei ole. Tai paremminkin: keskittyminen vahvuuksiin, joita muut eivät voi saavuttaa.

YLEllä on mahdollisuus kolmeen strategiseen vahvuuteen.

Ensimmäinen on sisällöt. Meillä on tuhansia ammattilaisia tekemässä sisältöjä eri genreissä jai välineissä, läpi koko luomisen ketjun, tuotantoineen ja tekniikoineen. Vastaavaa sisältöosaamista ei Suomesta muilta löydy eikä muualle synny.

Toiseksi: meillä on arkistot. Pari miljoonaa tuntia ainutlaatuista sisältöä menneiltä vuosikymmeniltä. Muilla ei ole mitään vastaavaa, ei lähimainkaan.

Kolmatta vahvuutta meillä ei vielä ole, mutta ei ole muillakaan. Nimittäin tapaa ottaa asiakkaat, yleisöt ja kansalaiset mukaan tekemään, arvioimaan, muokkaamaan ja markkinoimaan sisältöjämme. Tämän kolmannen, mahdollisen vahvuuden tukena on YLEn brändi ja avoin työkulttuuri.

Kaikki tietävät, että YLE ei tee asioita rahasta, vaan rakkaudesta kulttuuriin. Siksi mukaamme on helppo tulla. YLEn työkulttuuri on media-alan avoimin. Meidän tarvitsee enää avata ovet yhtiön ulkopuolelle samoin kuin olemme tehneet yhtiön sisällä.

Tarvitsemme myös vahvemman tarinan. Julkisen palvelun perinteinen tarina tunnetaan ja sitä arvostetaan. Jopa 60--75 prosenttia suomalaista ymmärtää ja tukee ajatusta julkisesta palvelusta. Nyt tarvitsemme vielä kolme täydentävää näkökulmaa, jotka tekevät vahvasta YLEstä paitsi tärkeän, myös välttämättömän.

Ensiksikin suomalainen luova ala ilman YLEä on katteeton unelma. YLE tekee tai YLElle tehdään jopa 70 prosenttia suomalaisesta tv-sisällöstä. Radiosisällössä YLEn osuus toimitetuista ohjelmista on 90 prosenttia. Kaikkia suomalaisesta luovasta alasta kiinnostuneita on muistutettava siitä, että ala nousee tai kaatuu YLEn mukana. YLE on luovan teollisuuden veturi.

Toiseksi kyse on kansallisesta innovaatiostrategiasta. Huomisen innovaatiot eivät ole perinteisiä teknisiä keksintöjä. Huomisen innovaatiot ovat uusia tapoja jäsentää maailmaa ja tietoa tavalla, jossa juuri tulkinta ja näkökulma luovat lisäarvoa. Televisioformaatit, johtamismallit, iPhonet, Youtubet ja vaikkapa brändätyt tavat suojella ympäristöä ovat esimerkkejä moderneista innovaatioita. Mikään noista ei ole teknisesti erityisen ainutlaatuinen. Arvo syntyy tavasta yhdistää olemassaolevaa uudella, innovatiivisella tavalla. Tällaisen kansallisen innovaatiostrategian luominen ilman YLEä olisi vastuutonta, lyhytnäköistä ja typerää.

Kolmanneksi kyse on jakamisen yhteiskunnasta. Meillä oli netti ja nyt on netti 2.0, sosiaalinen media. Netti 2.0 lienee Facebookin ja vastaavien ansiosta tuttu jo miljoonille suomalaisille. Samalla tavoin meillä on tietoyhteiskunta ja tietoyhteiskunta 2.0, jakamisen yhteiskunta, jossa lisäarvo ei synny tekniikasta vaan tavasta, jolla tieto ja sisällöt liikkuvat vapaasti kansalaisten välillä.

Jakamisen yhteiskunnassa merkitys syntyy käytöstä, itseilmaisusta, intohimosta ja kaikesta siitä, jota myös kulttuuriksi kutsutaan. YLEllä on kaikki mahdollisuudet nousta myös jakamisen yhteiskunnan veturiksi.

Me olemme tehneet paljon työtä YLEn työkulttuurin avaamiseksi ja rohkeuden sekä riskinoton lisäämiseksi. Nyt on aika astua eteenpäin.

Joka maanantai jokaisen on syytä miettiä tykönään, mitä alkavalla viikolla voisi tehdä YLEn sisältöjen, arkistojen tai kansalaisten avoimen mukaanoton edistämiseksi. Joka maanantai olisi myös syytä miettiä, kenelle ja miten voisi kertoa tarinaa YLEn julkisen palvelun tehtävästä, luovasta alasta, innovaatioista tai jakamisen yhteiskunnasta. Ja joka perjantai olisi hyvä, yksin tai porukassa, kerrata, mitä sai viikolla aikaan. Missä voisi parantaa, mitä kehittää?

Näin se vallankumous tehdään. Tässä ja nyt, tavoitteena ainutlaatuinen YLE.