TV1:n ohjelmat | Dokumentit

Ohjelmakortti

Muisti

Muisti-sarjan kymmenessä uudessa osassa palataan 1960 - 80 -lukujen Suomeen, kylmän sodan, Kekkosen, idealismin ja solidaarisuuden aikaan.

Kaikki tarinat kertovat siitä, kuinka maailman tapahtumat heijastuivat Suomeen ja kuinka suomalaiset itse lähtivät maailmalle; lähetystyöhön Afrikkaan, tehtaalle Ruotsiin, kibbutsille Israeliin ja teatteriin Berliiniin.

 

13.10. Muisti: Chilen jälkeen

Chilen 40 vuoden takaisen sotilasvallankaappauksen seurauksena myös Suomeen tuli pakolaisia syksyllä 1973.

Santiago de Chilen dramaattisten tapahtumien keskellä Suomen edustuston asiainhoitaja Tapani Brotherus tarjosi turvan sadoille chileläisille, heidän joukossaan Miguel Veralle ja tämän perheelle.

 

 

20.10. Muisti: Helsingin henki

Kesällä 1975 Helsingissä allekirjoitettiin historiallinen 35 maan Etykin päätösasiakirja, Helsingin sopimus. Kekkonen odotti uurastuksistaan Nobelin rauhanpalkintoa. Kiitospuhekin oli kirjoitettuna valmiiksi.

 

 

27.10. Muisti: Viron ystävät

Suomenlahden laivaliikenne oli Neuvosto-Viron elämänlanka vapaaseen maailmaan. Matkalaukuissa kulki Viroon tavaran lisäksi tietoa ja unelmia. Suomalaisten ja virolaisten ystävyydellä oli myös yhteiskunnallisia seurauksia.

 

 

3.11. Muisti: Kutsumus

Kaisa ja Erkki Halme tekivät lähetystyötä sisällissodan repimässä Angolassa yli 20 vuotta. Välillä he pakenivat Suomeen, mutta sydän vei takaisin. Jääskeläisen lääkäripariskunta teki työtä vaikeissa oloissa Ambomaalla.

 

 

10.11. Muisti: Kohtauksia Berliinissä

Nuoret suomalaisohjaajat lähtivät 1970-luvulla Berliiniin tekemään uutta teatteria. Arki ja työ jaetussa kaupungissa olivat monelle muuta kuin mitä oli osannut odottaa. Poliittinen ilmapiiri määritti tekemisen rajat.

 

 

17.11. Muisti: Ruotsin Lahja

Tuhannet suomalaiset lähtivät töihin tekstiilitehtaaseen Ruotsiin 1950-luvulta lähtien. Heidän joukossaan oli lahtelainen Lahja Exner, josta tuli myöhemmin ensimmäinen siirtolaistaustainen nainen Ruotsin parlamentissa.

 

 

24.11. Muisti: Kibbutsin hedelmät

Fanny Gurevitsch lähti 80-luvulla kibbutsille töihin satojen suomalaisnuorten tavoin. Hedelmätarhoilla tehtiin pitkää päivää ja samalla pohdittiin tulevaisuutta. Suomenjuutalaiselle Fannylle kibbutsista tuli toinen koti.

 

 

1.12. Muisti: Uutinen Rissalasta

Rissalan lento-onnettomuus 1978 vaati viisitoista uhria, joukossa useita politiikan ja talouselämän vaikuttajia. Myös presidentti Tarja Halosta odotettiin mukaan kohtalokkaalle lennolle, mutta raskaus esti lähtemisen.

 

 

8.12. Muisti: Kylmä sota Helsingissä

Toimittaja Reijo Nikkilä tekee aikamatkan vuoden 1962 Nuorisofestivaalille, jossa hän itse oli mukana järjestäjänä. Kylmän sodan asetelmat ja kukkotappelut järisyttivät Helsinkiä kymmenen päivän ajan.

 

 

15.12. Muisti: Takkeja rajan taa

Idänkaupan hurjimpina vuosina Turon tehtaalta lähti päivässä 2000 pukua kohti Leningradia. Presidentti Urho Kekkosta pidettiin tasavallan myyntitykkinä, mutta clearing-kauppaa pyörittäneet muistavat monta muutakin tarinaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TV1 sunnuntaisin 13.10. - 15.12.2013 klo 18.45 - 19.15

 

Yle Areenassa 30 päivää

 

TV1 tiedottaa




Muualla Yle.fi:ssä