To 16.10.2008 @ 12:22admin

Kaikki on suhteellista

Juuri tulleen uutisen mukaan Rahoitustarkistuksen mukaan suomalaispankkien riskit Islannissa ovat vain noin 20 miljoonaa euroa.
 
20 miljoonaa on sattumoisin suurin koskaan Suomessa tehty avaruusalan investointi, Envisat-ympäristötutkimussatelliitin GOMOS-mittalaite. Kun siitä puhuttiin laukaisun yhteydessä vuonna 2002, monet mediat päivittelivät kuinka valtavan kallis se on.
 
Avaruuslennoista puhuttaessa yleensä on tapana päivitellä sen kalleutta, mutta talousasioista ja viihteestä kerrottaessa eivät miljoonat ole mitään...

0 kommenttia

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu