To 16.11.2006 @ 12:57admin

Neljä kertaa ei näy

Näinä marraskuisina päivinä ei tähtitaivas juurikaan ole näkynyt - ainakaan täällä Etelä-Suomessa. Ja miksi näkyisikään, sillä taivaalla on nyt harvinaisen vähän planeettoja nähtävissä.

No, tietysti sykysinen tähtitaivas on kaunis ja siellä on kaikenlaista jännää katsottavaa, jos siis taivas vain näkyisi. Sään haltijat eivät antaneet armoa edes Ursalle, joka joutui juhlistamaan viime viikonvaihteessa 85. vuottaan pilvien alla myrskysäässä. Juhlapäivänä viime lauantaina avaruudesta Aurinkoa tarkkaileva SOHO-satelliitti otti kuitenkin jännän kuvan, mikä näyttää konkreettisesti miksi planeetat ovat nyt piilossa: ne ovat kaikki Auringon suunnalla.

Aina välillä on hyvä huomata, että elämme tosiaan Aurinkoa muiden planeettojen tapaan kiertävän taivaankappaleen pinnalla. Paitsi että vuodenajat vaihtuvat, niin myös pimeään aikaan näkyvä tähtitaivas muuttuu, ja siellä kulkevat planeetat vaihtavat alituisesti paikkojaan paitsi tähtitaivaan kohteiden, niin myös toistensa suhteen. Välillä Venus loistaa aamutaivaalla, toisinaan illalla. Se on kaikkein kirkkain ollessaan toisaalta lähellä meitä, mutta ei kuitenkaan liian lähellä, koska se on sisäplaneetta ja osuu Maan ja Auringon väliin silloin. Merkuriuksen tapauksessa se sattui viime viikolla jopa niin täsmälleen väliin, että sen pieni musta kiekko kulki Auringon halki.

Jupiter puolestaan on radallaan juuri toisella puolella aurinkokuntaa, joten se näkyy myös Auringon suunnassa.

Koska Venus, Mars, Merkurius ja Jupiter kyyläävät nyt Auringon tienoilla taivaalla, ei niitä pysty havaitsemaan yötaivaalla. Siksi tähtitaivaan tapahtumia kertovissa kuukausikatsauksissa on marraskuun kohdalla tylysti neljä kertaa "Ei näy". Vaikka tämä ei olekaan omiaan piristämään muutenkin harmaata marraskuuta, voi tunnelmaa kohottaa vastaavalla pirteysmitalla katsomalla SOHO:n kuvaa. Mielestäni se näyttää konkreettisesti taas kerran, kuinka elämme oikeasti aurinkokunnassa ja taivaalla tapahtuu paljon enemmän mitä pystymme itse näkemään. Onneksi emme enää elä vain yötaivaan ja kaukoputkien aikaa, vaan voimme lähettää silmämme ulos avaruuteen; toivottavasti pian pääsemme sinne itsekin.

[inline:1]

SOHOn kuvasa näkyy keskellä Aurinko, joka on peitetty kiekolla, koska se on niin kirkas, että ilman varjostusta sen loiste sokaisisi koko kuvan. Hyvän esimerkin antaa Venus, joka ei ole lähelläkään Aurinkoa kirkkaudessa, mutta senkin kuva on ns. saturoitunut, eli valo on levinnyt pitkäksi viiruksi kameran kuvakentässä. Muut planeetat sentään näyttävät "normaalin" pistemäisiltä. Lisää SOHOn kuvia on osoitteessa http://sohowww.nascom.nasa.gov

0 kommenttia

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu