Ma 06.03.2006 @ 11:30admin

Lukuvinkki ja menovinkki

Jos mieli tekee kääntää ajatukset Etelämantereen jäätiköiden sulamisesta ja lintuinfluenssan leviämisestä muualle, kannattaa käydä Tekniikan museossa Mikättimiä ihmettelemässä ja lukea lipevä kirja Einsteinista.

Albert kurkki kirjan kannessa kirjakaupan uutuuspöydällä perjantaina, joten opus oli otettava mukaan. Viime vuonna suhteellisuusteorioita juhliessa julkaistiin monia erilaisia suhteellisuus- ja Einstein-kirjoja, ja todennäköisesti tämä Jean-Claude Carrièren "Einsteinin luona" on peräisin myös juhlavuodelta, mutta kääntämisen jälkeen sen suomenkielisen version julkaisu siirtyi tälle vuodella.

Juhlavuosista kuitenkin viis, sillä kirja on mukava ja keskustelumuotoinen teksti soljuu hyvin eteenpäin. Carrièren ideana oli ottaa nuori tyttö ja laittaa hänet unenomaiseen taloon keskustelemaan Einsteinin kanssa. Ajassa ja avaruudessa suvereenisti liikkuva haamuksi muuttunut Einstein vastaa tytön kysymyksiin ja selittää paitsi teorioitaan ja ajatuksiaan, mutta myös hieman laajemmin tieteenhistoriaa. Teksti on kokonaisuudessaan keskustelua, ja vaikka lähtökohta vaikuttaa aluksi keinotekoiselta, se toimii: ja koska kirja ei ole paksu, sen haukkaa hyvin iltapalaksi.

Kenties ainoa asia, joka kirjassa häiritsee, on sen keveys: ainakin itse jäin kaipaamaan hieman syvempää fysiikan selittämistä, ei sentään kaavatasolla, mutta nyt Einstein selittää
asioita todella perustasolla. Fysiikkaa sinänsä ei kirjasta opi, se vain opettaa ymmärtämään hieman sitä. No, se varmasti onkin kirjan tarkoitus, ja siinä se toimii hyvin. Tyttöön on helppo samaistua ja siksi selitykset on helppo omaksua.

En ole lukenut alkuperäisteosta "Einstein s’il vous plaît" (kirjaimellisesti "Einstein, olkaa hyvä"), mutta Sirkka Aulangon käännös tuntuu toimivalta. Uskallan siis suositella kirjaa, joskin muistutan myös oman Kari Enqvistimme kirjasta Suhteellisuusteoriaa runoilijoille: se onnistuu selittämään fysiikkaa mielestäni paremmin ja selvemmin, ilman hieman keinotekoista keskusteluasetelmaa ja ilman, että keveydestä ja huumorista pitäisi tinkiä.

Siis: Jean-Claude Carrière: Einsteinin luona. Tammi 2006.

Toinen vinkki on Tekniikan museossa oleva näyttely Mikätin - Mitä sillä tehdään? Idea on kerrassaan mainio: maailmahan on pullollaan laitteita ja vempeleitä, jotka on tehty jotain tiettyä tehtävää varten, ja osa niistä näyttää tuota nimenomaista tehtävää tuntemattoman silmin varsin kummallisilta. Ja osa keksinnöistä on esille laitettuna varsin outoja, mutta tarkoituksen selvitessä ne muuttuvat itsestään selviksi. Parhaassa tapauksessa sellainen löytyykin laatikon pohjalta kotoa.

Ainakin itseäni näyttelyssä viehättää kaikkein eniten kuitenkin se, että se näyttää konkreettisesti miten ihminen on kekseliäs. Voin hyvin kuvitella esimerkiksi miten kravattisilittimen keksijä on kiroillut aamulla ryppyisen kravattinsa kanssa ja miettinyt miten pitkulaisen kangaspalan saisi kätevimmin suoraksi. Tai kuinka muovikassia käsi verillä kantanut henkilö on kotimatkansa aikana suunnitellut mielessään pienen muovikädensijan, joka tekee kantamisesta miellyttävämmän.

Meissä jokaisessa asuu pieni insinööri, joka mökilläkin keksii miten puusta voisi veistää kätevämmän hämmentimen keittokattilaan tai vääntää rautanaulasta tukevamman vipuvarren huussin oveen! Toiset tosin vain suunnittelevat asioita mielessään, toiset taas tekevät ne oikeasti.

Asia erikseen ovat sitten erilaiset puolirihkamat, joita ilman emme mukamas kerta kaikkiaan voi elää. Näen mielessäni esimerkiksi TV-shopin mainoksen, missä ensin sotketaan koko keittiö kananmunan keltuaisia valkuaisista erotellessa, kunnes hätiin tulee muovinen keltuaisenerottaja. Tai miten sormukset ovat ensin aina hukassa, kunnes ne voi laittaa erityiseen sormustelineeseen. Nuo ovat tyypillisesti mukakäteviä keksintöjä, joita käyttää mielellään pari kertaa, mutta unohtaa sitten alahyllylle - löytääkseen sellaisen näyttelystä kuriositeettina.

Tekniikan museo on muutenkin kiinnostava paikka. Se sijaitsee hieman sivussa keskustasta Kuninkaankartanonsaaressa, Vantaanjoen suulla Vanhassakaupungissa, ja vaikka perusnäyttely onkin paikoitellen vanhentunut ja hieman henkisesti pölyinen, ovat vanhat laitteet aina jänniä - etenkin toimivat, vanhat puhelinvaihteet. Esillä on myös aivan uusi puunäyttely, joka on suoraan sanottuna yllättävän kiinnostava.

Siispä: MIKÄTIN - Mitä sillä tehdään? Tekniikan museossa 31.8.2006 saakka

0 kommenttia

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu