Vähän ajan päästä toisaalla
Venäläiset laskivat tänään pienoissukellusveneellä Pohjoisnavan kohdalle meren pohjaan titaanista tehdyn Venäjän lipun. Kahden sukellusveneen voimin merenpohjaa planeettamme äärimmäisessä pohjoispisteessä kaluavat naapurimme haluavat löytää todisteita siitä, että laajat merialueet tuolla ylhäällä ovat itse asiassa heidän aluevesiään, mistä luonnollisesti muut pohjoisen maat ovat älähtäneet. Missä määrin matka on tiedettä ja missä määrin politiikkaa, on epäselvää.
Onhan pohjoisten merialueiden geologia kiinnostavaa ja on luonnollisesti jännittävää tietää ulottuuko Lomonosovin merenalainen vuoristojono Siperian reunalta ylös Pohjoisnavalle, mutta tuskin sen takia pelkästään venäläiset olisivat lähettäneet ydinjäänmurtajaa ja tutkimusalusta suomalaistekoisine sukellusveneineen paikalle. Ilmastonmuutoksen myötä pohjoisen luonnonvarat ovat pian helpommin saatavissa, kun kesäisin jääkerros voi olla lähes kokonaan sulanut ja talvellakin matkanteko voi olla mahdollista. Öljyä saatetaan pian pumpata noilla herkillä alueilla ja merenpohjan mineraalit odottavat poimijoita. Kalastuksen suhteen jo nyt pohjoisessa on lähes jatkuvasti kahnausta Norjan ja Venäjän välillä. Taloudellisesti alueet ovat erittäin kiinnostavia – ja tässä tietysti on suurin syy "tutkimusmatkaan".
Samanlaista vedätystä on tulossa tulevaisuudessa myös muualla: ainakin Kuussa, mistä metalleja ja kaivannaisia voidaan tuoda aikanaan Maahan, kun täällä kaivokset ehtyvät tai kysyntä kasvaa niiden tuotantoa suuremmaksi. Jos fuusiovoima ottaa tuulta purjeisiinsa, on aurinkotuulen mukana Kuun pinnalle vuosimiljardien aikana kerääntynyt Helium-3 kallisarvoinen aine, sillä maapallolta sitä on vaikea löytää. Se voisi olla tulevaisuuden öljyä.
Nykyisen YK:n ulkoavaruussopimuksen mukaan Kuu on kaikkien yhteinen ja demilitarisoitu samaan tapaan kuin Etelämanner, eikä kukaan voi esittää siitä vaatimuksia. Koska kukaan ei voi jakaa Kuun pinnasta plänttejä eri valtioille, eikä mikään maapallon valtio pysty esittämään maantieteellisiä syitä Kuun omistamiselle, tulee tilanne olemaan varmasti anarkistinen, ellei minkäänlaista sopimista pystytä tekemään. Käytännössä siis se, joka ensinnä paikalle ehtii, voi hyödyntää Kuun rikkauksia sen minkä ennättää, ja parhaimmillaan/pahimmillaan valloittamaan itselleen isojakin alueita. Sama pätee muihin taivaankappaleisiin: pikkuplaneetat, asteroidit ja eri kokoiset meteorit ovat parhaimmillaan jättimäisen kokoisia metallikimpaleita, jotka voitaisiin pilkkoa ja lennättää Maahan tai avaruudessa oleviin tehtaisiin.
Suurin ero maapallon pinnalla oleviin luonnonvaroihin verrattuna on onneksi se, että aurinkokunnassa tavaraa riittää. Silloin yksi pohjoisnapa ei enää merkitse mitään, kun pikkuplaneetoista saataisiin helpostikin materiaalia saman verran kuin on ollut kaikkien maapallon kaivosten yhteistuotanto koko historian aikana. Öljyä avaruudesta tuskin kuitenkaan löytyy, mutta tuskin enää tuolloin kukaan tätä tököttiä haluaisikaan.
Mitä tulee vielä tähän pohjoisnapamatkaan, niin onhan mukana siinä myös puhtaan seikkailullinen puolensa, mikä tekee siitä jännittävän. Vaikka maapallon pintaa ja merten syvänteitä on koluttu vuosisatojen ajan, on edelleen muutamia tällaisia paikkoja, missä ei olla käyty. Se, että merenpohja Pohjoisnavan alla on olemassa, on sinällään hyvä syy mennä käymään siellä. Samalla sen geologiaa on hyvä tutkia, sillä merten pohjia tunnetaan vielä aivan liian vähän. Samalla pieni joukko retkikuntaa tukevia raharikkaita, kuten ruotsalainen lääkepohatta Frederik Paulsen, pääsee mukaan huimalle keikalle. Paulsen oli – tai on parhaillaan – mukana toisessa piensukellusveneistä, jotka painuivat meren pohjaan yli neljän kilometrin syvyyteen.
Aikanaan Neuvostoliitto oli aktiivinen pohjoisten ja eteläisten napa-alueiden tutkija (varmasti suurelta osin suurvaltapoliittisista syistä), jolloin sikäläiset tutkijat saivat kerättyä paljon kiinnostavaa tietoa noista alueista. Ja myös toimimisesta äärimmäisissä arktisissa ja antrarktisissa olosuhteissa. Toivottavasti tämä tutkimusmatka tuo Venäjän taas mukaan tähän tutkimukselliseen perheeseen, johon Suomikin kuuluu. Parhaillaan suomalaistutkijoiden joukko on Kinnvikan asemalla Huippuvuorilla ja tätä pohjoismaista asemaa ollaankin herättämässä uudelleen toimintaan 50 vuoden hiljaiselon jälkeen.
