Pormestari on Nolla!
Otsikon tarkoituksena on paitsi herättää huomiota, niin myös tiedottaa siitä tosiasiasta, että Valencian kaupunginjohtajatar on nimeltään María Rita Barberá Nolla. Espanjassa Alicanten pohjoispuolella sijaitseva Valencia on tällä viikolla ollut avaruusmaailman keskuksena, sillä paikkakunnalla on pidetty Kansainvälisen astronauttisen federaation IAF:n vuosikokous. Sen aikana ei ole juuri ennättänyt ulkona olevasta auringonpaisteesta ja lämmöstä nauttimaan.
Maailmassa on kaksi avaruusalan organisaatiota, jotka pitävän suuria kokouksiaan. Toinen on COSPAR, joka palaveeraan jättiseminaarissaan joka toinen vuoksi, ja toinen on tämä IAF, joka järjestää kongressinsa aina lokakuussa. Näistä COSPAR kerää paikalle avaruustutkijat ja tiedeväen, IAF puolestaan avaruustutkijat ja insinöörit, mutta myös juristeja, tutkijoita ja muita kaikenkarvaisia avaruustoimintaan liittyvää väkeä. Yleistäen voisi sanoa, että COSPAR ja IAF ovat samaa astrospatiaalista pizzaa, mutta COSPARissa täytteenä on enemmän luonnontieteellistä tutkimusta ja IAF:n kokouksessa tekniikkaa. Kaltaiselleni avaruudesta ja sen tutkimuksesta koko laajuudessaan kiinnostuneelle henkilölle kummatkin ovat säännöllisiä merkintöjä kalenteriin.
Kuten taisin kesäisen COSPAR-kokouksen tiimoilta kirjoittaa, ovat tällaiset kokoukset ainakin minulle kirjaimellisesti jakomielisiä tapauksia. Koska kuunneltavaa olisi paljon, tuttuja ja puolituttuja runsaasti ja paikalla on hurjasti kiinnostavia sekä kuuluisia ihmisiä, pitäisi olla samanaikaisesti lähes joka puolella. Etenkin tällä kertaa on olo kokouksen päätöspäivänä rasittunut, koska päivät ovat alkaneet kahdeksalta ja päättyneet kahdeksalta, minkä jälkeen on jutustelu jatkunut yleensä pienemmässä piirissä. Kun konfrenssin kestoa ei enää viikosta haluta pidentää, mutta asiaa on koko ajan enemmän, on ratkaisuna ollut päivien venyttäminen. Vaikka siis uni alkaa nousta silmin, on olo tietysti mainio, sillä oppia ja asiaa on tullut taas paljon.
Kenties kiinnostavin tuttavuus oli kiinalaisten ensimmäisen taikonautin Jang Liwei. Herraa pidettiin täällä kuin kukkaa kämmenellä ja hänelle aplodeerattiin kiinalaisten avaruuslennoista kertoneen session alussa minuutin ajan. Valitettavasti vain hän puhuu erittäin vähän englantia, joten haastattelu hänen kanssaan jäin muutaman saman vaihtamiseen. Sen sijaan hän hymyili leveästi ja tulkki puhui laveasti.
Maanantaina kokouksen aluksi olivat paikalla kaikkien avaruusjärjestöjen johtajat. NASA ja sen vetäjä Mike Griffin tietävät paikkansa maailman avaruustoiminnan periaatteellisina vetäjinä, mutta joutuvat myöntämään, että etenkin avaruusaseman tapauksessa hekin olisivat pulassa ilman venäläisiä. Jos nyt amerikkalaisten suhtautuminen kansainväliseen yhteistyöhön tuntuu olevan hieman kylmäkiskoista, voi vain kuvitella miten omahyväinen NASA olisi ilman Columbian onnettomuutta ja siitä seurannutta kiitollisuudenvelkaa kansainvälisille partnereille.
No, heti perään kaikki kunnia USAlle ja NASAlle, sillä he sentään investoivat absoluuttisesti ja suhteellisesti eniten avaruustoimintaan, joten siinä tilanteessa voikin olla omahyväinen. Olemme Euroopassa vielä kaukana siitä, ja vaikka emme pyrkisikään avaruustoiminnassa maailmanherruuteen, voisimme kyllä ottaa ainakin huomioon kiinalaiset. Samalla kun päivittelemme teollisen tuotannon ja yhä enemmän myös suunnittelun sekä tutkimuksen siirtymistä Aasiaan, emme tee itse juuri mitään oman kilpailukykymme turvaamiseksi. Tai teemme toki, mutta emme riittävästi - jos muut panostavat tutkimukseen vielä enemmän kuin me, on kehitys kannaltamme suhteellisesti taantuvaa. Kun maatalousyhteiskunta alkoi muuttua teolliseksi, otti Eurooppa harppauksen sillä saralla eteenpäin ja jätti muut taakse. Kun raskas teollinen tuotanto alkoi siirtyä halvempiin maihin, otti Eurooppa (ja ns. Länsi laajemmin) kaulaa tietotekniikan ja elektroniikan avulla. Nyt tämä tuotanto ja tutkimus ovat pian siirtyneet muualle, olisi aika ottaa taas askel eteenpäin. Siinä avaruus olisi erinomainen mahdollisuus - tosin tätä menoa katselemme kiinalaisten takavaloja kosmisella kiitoradalla.
Tosin heti tähän väliin myös kunnianosoitus Kiinalle. En sinänsä halua nähdä heitä vastustajina, vaan kumppaneina, sillä etenkin avaruustutkimuksen tulevissa suurissa hankkeissa olisi parasta olla yhteistyössä. Lisäksi etenkin viime kesän Pekingissä olleen COSPAR-kokouksen jälkeen en voi muuta kuin kumartaa itään (ja samalla marmattaa mielessäni kotoisten päättäjien agraarisille visioille tulevaisuudesta).
Kokouksen päällimmäisestä annista kuullaan ja nähdään myöhemmin eri ohjelmissa, mutta ennen kaikkea nyt lokakuun Avaruusradiaattorissa 25.10. Siksipä en kerro nyt varsinaisesti avaruudellisista asioista, vaan kirjoitan hieman tällaisista kokouksista yleensä. Tutkijoille suuret konfrenssit ovat aina tilaisuus tavata kollegoita kautta maapallon, tutustua tuoreisiin tutkimustuloksiin myös hieman oman erikoisalan ulkopuolelta sekä tietysti esitellä omia tuloksia. Tieteellisten julkaisuiden ohella esitelmät sekä ns. posterit (kokoustilassa esillä olevat julistetyyliset esitykset) ovat tapa osoittaa ammatillista aktiivisuutta ja niistä saa yliopistojen pisteytyspelissä lisäpointseja.
Kokouksen alasta ja kokouksessa olevien esitelmäsarjojen esitysten valitsijoiden tiukkuudesta riippuen mukaan mahtuu monenmoista vipeltäjää. Parhaimmillaan esitykset ovat puhetaidollisesti erinomaisia, visuaalisesti elähdyttäviä ja sisällöltään keskustelua herättäviä, mutta pahimmillaan säälittäviä. Näitä seuratessa - siis kumpaakin kategoriaa ja kaikkea siltä väliltä - tulee yleensä mieleen tutkijat, joita haastatellessa mainitsevat erityisesti pitäneensä aiheesta esityksen "kansainvälisessä kokouksessa" ikään kuin se sinällään olisi merkki hänen ja hänen tutkimuksensa korkeasta arvosta. Jos kyseessä on erityisesti kutsuttu esitys arvostetussa kokouksessa, niin tilanne on tietysti toinen. Siksi koitan pidättää hihitystä aina, kun haastateltavani kertoo "kansainvälisistä kokouksista" tarkemmin määrittämättä.
Kokousväkeä katsoessa kiinnittyy huomio myös siihen, että Suomi on huonosti edustettuna täällä. Kun esimerkiksi ruotsalaisia tuntuu tulevan vastaan joka kulmassa, olen tietoinen vain neljästä muusta suomalaisesta täällä. Kenties loput ovat vain huomaamattomia, tai mikä todennäköisempää, ne ovat olemattomia. Vanhan sanonnan mukaan toiminta luo toimintaa, joten jo pelkästään lipun korkealla pitäminen toisi Suomeen tutkimusprojekteja ja teollisia tilauksia. Ruotsi on tässä erinomainen esimerkki ja siinä meidän tulisi ottaa heistä oppia.
Teksti alkaa olla jo pitkä ja nähtävästi värittynyt hieman negatiivisesti. Siksi loppuun kevennys: koska on perjantai, niin kravatit pois! Koska suurin osa kokousedustajista on miehiä, vielä toistaiseksi varsin maskuliinisessa tieteellisteknisessä maailmassa kun ollaan, on suurimmalle osalle kokoustajista ainoa asiallinen tapa pukeutua on laittaa päälle puku, vaalea paita ja sitoa kaulaan kravatti. Ja amerikkalaiseen tapaan perjantaina on lupa ottaa jo hieman kevyemmin, joten monet tekevät selvästi huomiota herättäen vapautumisriittinsä: puvun takki pois, käsien levittelyä ja pään heiluttamista puolelle sekä toiselle, minkä jälkeen kravatti puoliksi riisutaan ja puoliksi revitään irti. Sitten sen taitellaan nätisti laukkuun. Sitten hymyillään leveästi ja mietitään jo hetkeä iltapäivän lopuksi, kun voi astella baarin puolelle ja ottaa cervezan.
Kenties olen yksinkertainen ihminen, kun en ymmärrä miksi kravatti pitää ylipäänsä laittaa kaulaan? Joka tapauksessa päätöspäivän viimeiset esitykset ovat alkamassa, joten lipeän nyt seuraamaan niitä ja heittäydyn sen jälkeen nauttimaan muutamasta tunnista Välimeren rannan iltaruskoa...
Kokouksesta on muuten kuvaa ja ääntä ESAn nettisivuilla osoitteessa http://www.esa.int/SPECIALS/ESApod/SEM9HYKKKSE_0.html
