Pe 17.02.2006 @ 10:46admin

Teleyhtiöt kriisissä – omasta syystään

Aamun Helsingin sanomien pääkirjoituksen otsikko sai ainakin minut heräämään: "Internetistä kasvaa uhka teleoperaattoreille". Miksi uhka? Miksi ei mahdollisuus? Kirjoitus sinällään oli asiallinen, mutta otsikko sai viime viikon matkani aikana patoutuneen teleyhtiövastaisen paineen kuohumaan. Mielestäni teleyhtiöt ovat itse olleet aiheuttamassa omaa kriisiään ja elleivät ne muutu, niin ne kuolevat. Tästä France Telecomin massiviset irtisanomiset ovat esimakua, eivätkä Soneran jatkuvat vaikeudet ole varmasti vielä päättyneet.

En tiedä olenko omituinen langattomalla verkkoyhteydellä varustettua kannettavaa tietokonetta mukanaan pitävä, nettiin matkallakin haluava kännykkäliittymäasiakas, sillä haluaisin päästä nettiin kaikkialla yhtä yksinkertaisesti kuin kotona ja työpaikalla. Klik vain, ja yhteys tulisi tietokoneen tai kännykän kautta.

Periaatteessahan asia on yksinkertainen ja toimii nytkin. 3G- tai GPRS-kännykkä muodostaa tietokoneen kanssa yhteyden parissa sekunnissa, jos olet omassa verkossasi Suomessa. Jos sen sijaan olet ulkomailla (ja etenkin verkossa, joka ei välttämättä ole oman operaattorisi yhteistyökumppani), niin yhteys ei välttämättä muodostukaan, tai sen saaminen vaatii aina omat hammastenkiristysten säestämät säätötoimensa.

Jos taas olet hyvässä hotellissa, lentoasemalla tai muissa liikemiesten suosimissa kohteissa, niin joku teleyhtiö on ystävällisesti järjestänyt sinne langattoman tietokoneverkon, WiFi:n. Silloin yhteys on nopea ja toimiva, mutta maksaa maltaita; kenties jopa parikymmentä euroa tunnilta. Kahviloita ja muita meidän muiden kuin liikemiesten suosimia paikkoja, joissa WiFi olisi, on yhä enemmän, mutta silti tuskastuttavan vähän. Tässä suhteessa en onneksi ole turistina Helsingissä, mikä langattomien verkkojen suhteen on kehitysmaatasoa...

Vaikka kaikki periaatteessa toimii, niin paino on sanalla "periaatteessa" ja kun se toimii, niin yhteydet maksavat valtavasti. Ulkomaanpuhelut olivat aikanaan kalliita, arvattavasti ihan syystäkin, mutta nyt kun kaikki on verkottunutta, niin elektronit kipittävät verkossa yhtä kätevästi Sydneystä Suomeen kuin Pasilasta Hauholle. Ja on kyse sitten kännykkäpuhelusta, tekstiviestistä, sähköpostista, nettisivuista tai videopalasta, on se samanlaista sähköisestä mössöä, jota verkossa siirretään. Ajalla, paikalla ja sisällöllä ei teknisesti ole merkitystä; voisin lähettää sähköpostin jopa avaruuteenkin.

Tässä nykytilanteessa teleyhtiön rooli on varsin kaukana siitä sadunhohtoisesta ja ylimaallisesta mielikuvasta, jota yhtiöt haluavat yhä edelleen kantaa. Kännykät ja matkapuhelinverkot olivat 1980- ja 1990-luvuilla uutta ja ihmeellistä, mutta nyt ne ovat yhteiskunnan perusinfrastruktuuria siinä missä esimerkiksi pöntöt ja viemäriverkostot.

Internet on suurin syy siihen, miksi teleyhtiöt joutuvat nyt sopeutumaan näinkin rajusti uuteen markkinatilanteeseen. Netti sinällään ei ole niille vieras, mutta yhtiöt ovat koittaneet pitää kännykkäverkkoja ja internetiä väkipakolla erossa toisistaan, vaikka kaikki järkisyyt ovat jo kauan kuljettaneet niitä kohti toisiaan. Kätevät ja joustavat langattomat nettiyhteydet ovat nyt osoittaneet nopeasti, miten jäykkiä, hitaita ja hankalia vanhat kännykkäyhteydet ovat. Ja kuinka kalliiksi niiden pitäminen ja rakentaminen itse asiassa tulee.

Puhelinvalmistajat ovat heränneet WiFi-aikaan ja liittävät pian uusiin luureihin mahdollisuuden valita mitä kautta yhteys otetaan, netin vai kännyverkon, mutta nyt teleoperaattorien tulisi seurata perässä, ja pian. Ainakin oma toiveeni on se, että WiFi-verkkoja olisi joka puolella, voisin käyttää niitä kaikkia, kännykkäni kuuluisi (kuten nyt) näiden verkkojen ulkopuolella ja että voisin leipoa kaikki yhteyteni samaan kohtuuhintaiseen laskuun. Maksaisin mielelläni jopa hieman lisää, jos tämä unelma olisi mahdollinen.

Tai sitten: mitäpä jos suurien teleyhtiömöhkäleiden sijaan olisi paikallisia ja pieniä, internetin kautta keskenään hyvin verkottuneita lähioperaattoreita, jotka laskuttaisivat vaikkapa kännykässäni olevasta rahapussista vain siitä palvelusta, joka milloin missäkin käyttäisin? Tai jos kaikki lähiverkot olisivat avoimia? Tai jos eivät aivan avoimia ja maksuttomia, niin ne voisivat automaattisesti laskuttaa sentin tai pari megalta kauttaan kulkevasta tiedosta. Voisin vaikkapa itse laittaa kotonani olevan WiFi-verkon julkiseksi ja laskuttaa omaan taskuuni pari senttiä sitä päiväsaikaan ohi kävellessään käyttävältä turistilta. Koska asun Helsingin keskustassa, niin siitä voisi tulla kuukaudessa liittymäni kuukausimaksun verran euroja – ellei naapurini sitten laskuttaisi vähemmän.

Mutta siitähän eivät Sonera, Elisa, DNA, zeroforty, Kolumbus, Saunalahti, Tele Finland, Cubio ja muut olisi oikein iloissaan.

0 kommenttia

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu