Pe 16.03.2007 @ 16:34admin

(Vaali)terveisiä Kuhmosta!

Varsin totaalisesti muissa maisemissa vietetyn pariviikkoisen jälkeen olen saapunut juuri Kuhmoon, sadan kilometrin päähän Kajaanista, missä nyt klo 17 alkaa Ihminen ja Kosmos -tapahtuma. Kyseessä on järjestyksessään jo 12. tapahtuma ja toinen, jota minulla on ilo ja kunnia olla vetämässä. Mutta Kuhmosta ja Kosmoksesta hetken kuluttua enemmän, sillä ensin tärkeää muuta asiaa.

Vaalit. Tiede ei ole noussut keskustelussa kovinkaan suureen osaan, vaikka tuleva Eduskunta joutunee ottamaan kantaa ja päättämäänkin varsin monista erilaisista suorasti ja epäsuorasti tieteeseen, tekniikkaan ja muuhun sellaiseen liittyvistä asioista. Tärkein lienee ilmastonmuutos, joka vaatii Suomeltakin toimia, ja nimen omaan toimia kansallisella tasolla. Siihen liittyvien prosessien tarkemman ymmärtämisen kannalta olisi tärkeää valita ehdokkaita, joille tieteellistyyppisten asioiden ajattelu ei tuota vaikeuksia. Lisäksi Suomen pärjäämisen kannalta on tärkeää panostaa tulevaisuudessa yhä enemmän tieteeseen ja tekniikkaan; kun katsotaan millä avuin nykyinen hyvinvointimme on rakennettu, niin kaiken taustalla on tieteellinen tutkimus. Kiinassa ja muualla ns. kolmannessa maailmassa ymmärretään tieteen tärkeys, joten pian käy niin, että Kiina-ilmiössä kyse on siitä, että kaikki vähän ammattitaitoa ja pientä innovaatiokykyä vaativa työ tuodaan esimerkiksi Suomeen.

Ihan lähitulevaisuudessa on tärkeää myös se, että Suomesta tulisi _oikeasti_ kansainvälinen maa. Siksi mielestäni ei kannattaisi äänestää nurkkapatrioottisia tiukkapipoja; ovet auki kaikkialle ja erilaisuus kunniaan!  Suomi ei ole enää saari kaukana muusta maailmasta (ja sen potentiaalisesta pahuudesta), vaikka mökkirannassa makkaraa paistaessa se siltä saattaa vaikuttaakin. Ulkopolitiikka nousee siis tässäkin esiin, vaikka EU:n jäseniä ollaankin.
Pyydänkin siis omasta puolestani pohtimaan tarkasti ehdokasta ja miettimään asiaa hieman laajemmin; suuret lupaukset ja kaiken hyvän haluaminen eivät valitettavasti riitä, kun tulossa on oikeasti vaikeita päätöksiä, jotka leikkaavat meidän kaikkien mukavuuttamme ja käyvät kiinni luutuneisiin tottumuksiimme. Ellei tämä uusi Eduskunta vielä joudu pohtimaan isoja asioita, niin seuraavalla ne ovat edessä, ja ellei mitään tehdä nyt, niin sitä vaikeampia päätökset ovat silloin.

Koska monet ovat jo äänestäneet, minä mukaan luettuna, ja koska vaalipäivä on jo ylihuomenna, voinen myös ilman paheksuntaa kertoa ketä olisin äänestänyt, jos olisin vain ollut oikeassa vaalipiirissä: Oran Tynkkystä. Kehumiset jätän muille ja totean päätyneeni hänen hengenheimolaiseensa pääkaupunkiseudulla.

Ja sitten takaisin tänne Kuhmoon, missä hotellin ikkunasta avautuisi maisema jään peittämälle järvelle, ellei edessä olisi yhtä punatiilistä laatikkotaloa. 40 minuutin päästä käynnistyy Ihminen ja Kosmos -tapahtuma Suomen Akatemian tiedekahvilalla, missä Kai Savolainen kertoo nanotekniikasta ja sen mahdollisista terveysvaikutuksista otsikolla "Meneekö nano nenään?", sitten avataan Kai Bremerin valokuvanäyttely ja ilta päättyy konserttiin. Tapahtuma rakentuu aina sympaattisesti keskustelujen ja musiikkiesityksen välille, ja sekä tänään että huomenna Kuhmo-talossa on siis oikein kunnollinen konserttikin: esiintyjänä ei sen vähempää kuin Uusi Helsinki -kvartetti. Kuhmon Kamarimusiikin taustavoimat järjestävät hyvää kuultavaa ja Akatemia puolestaan kiinnostavaa keskusteltavaa.

Täällä Kuhmossa nimittäin avainsana on "keskusteltavaa", sillä nimekkäät esiintyjät pitävät alustuksia pareittain, ja sen jälkeen yleisö pääsee mukaan: jos viime vuoden tapahtumat toistuvat, on tiedossa jänniä ajatuskulkuja ja yllättäviä ideoita, joita on hyvä poistua aina keskustelun jälkeen naapurisaliin miettimään musiikin kanssa. Tänä vuonna teemana on "Vapaus, veljeys, tasa-arvo – Vallankumous NYT!" ja aihetta lähestytään monelta eri kantilta. Alustajina ovat mm:

- Valokuvataiteilija Stefan Bremer
- Emeritusprofessori Reijo E. Heinonen, Joensuun yliopisto, yleinen teologia; Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja
- Dosentti Helena Helve, Helsingin yliopisto, uskontotiede, sosiologia; Suomen Akatemian BeSS-tutkimushankkeen johtaja
- Lehtori Veijo Hietala, Turun yliopisto, mediatutkimus; elokuva- ja televisiotieteen dosentti
- näytelmäkirjailija Juha Hurme
- Professori Kimmo Katajala, Joensuun yliopisto, Suomen historia
- Professori Frans Mäyrä, Tampereen yliopiston hypermedialaboratorio
- Minna Canth -akatemiaprofessori Kevät Nousiainen, Helsingin yliopisto, naisoikeus
- Professori Kai Savolainen, Työterveyslaitos; Suomen Akatemian Nanohealth-tutkimushankkeen johtaja
- Säveltäjä Harri Wessman

Siis tiedettä ja taidetta hyvässä sekoitussuhteessa – suosittelen lämpimästi tapahtumaa, jos satutte olemaan tänään, huomenna tai sunnuntain aamupäivänä Kainuussa!

Jos ennätän, niin kirjoitan päivien kulusta kommentteja myös tänne, mutta nyt on aika laittaa kone kiinni ja saapastella tuonne parin sadan metrin päähän Kuhmo-talolle...

0 kommenttia

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu