Pe 19.05.2006 @ 00:35admin

Nuo mainiot henkilöt lentävissä ilma-aluksissaan

Berliinin ILA on päässyt vauhtiin, mutta tätä kirjoitettaessa olen jo palannut Suomeen ja ennättänyt jo matkaamaan muualle. Mielessä pyörivät kuitenkin vielä lentokoneet taivaalla, suurten mäntämoottorien uljas jyly sekä juokseminen näyttelyalueella lehdistötilaisuuksista tuttujen ja tuntemattomien tapaamisiin.

Kaikesta kiinnostuneen toimittajan näkökulmasta suuri ilmailunäyttely on kuin valtavan suuri noutopöytä, jolle on katettu sata erilaista alkupalaa, satoja pääruokia, ainakin saman verran jälkiruokia sekä kellarillinen ruokajuomia. Vierailevat kokit ja viinituntijat kertovat tarjoiluistaan samanaikaisesti eri puolilla pienen kylän kokoista ravintolaa.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tiistaipäiväni ILAssa oli seuraavanlainen: herätys aamulla klo 6.30, aamutoimet ja aamiainen, matka Alexanderplatzin juna-asemalle, mistä näyttelyalueelle näytteilleasettajia kuljettava juna huolii mukaansa myös toimittajia. Matkan aikana ei suinkaan kannata nukkua, sillä toimittaja on kuin vakooja - keskusteluja yli olan kuuntelemalla saattaa selvitä kuka tekee päivän kuluessa mitäkin ja missä. Ja onko joitain kiinnostavia henkilöitä tulossa paikalle.

Parhaassa tapauksessa kiinnostavia henkilöitä on jo junassa, kuten tiistaina. Samassa vaunussa matkusti Euroopan avaruusjärjestön tuttua tiedotusväkeä mukanaan itse Gerhard Schwehm, ESAn planeettalennoista vastaava johtaja, joka on taustaltaan komeettatutkija. Hän oli eräs ensimmäisistä, joka huomasi vuosikymmen sitten viime viikolla läheltä Maata lentäneen komeetta Schwassmann-Wachmann 3:n hajoamisen. Tein myöhemmin päivällä haastattelun hänen kanssaan ja juttu tulee ulos ensi viikolla keskiviikkona Avaruusradiaattorissa.

Näyttelyalueelle saavutaan kuin lentoasemalle, eli laukut tutkitaan ja sisälle mennään metallinpaljastimien kautta. Tapanani on aloittaa päivä lehdistökeskuksesta, mistä näkee heti aamulla tulevat lehdistötilaisuudet sekä päivän lentonäytöksen ohjelman. Haastatteluja ei pysty tekemään samaan aikaan taivaalla metelöivien hävittäjien kanssa, joten tämä täytyy ottaa jo aamulla huomioon. Lehdistökeskuksessa on myös langaton nettiyhteys, joten siellä on hyvä tarkistaa sähköpostit, hoitaa juoksevia asioita ja katsoa YLEn TV-uutiset.

Tiistaina aikaa tosin ei ollut uutisille, sillä kyseessä oli viimeinen päiväni ILAssa tällä kertaa. Kaksi päivää kaiken kiinnostavan näkemiseen on hyvin lyhyt aika. Etenkin kun aamulla eteen pälähti vielä muutamia saksalaistoimittajatuttavia, joiden kanssa oli pakko nauttia espresso ja vaihtaa pikaiset kuulumiset. Manfred koittaa taas tarjota juttujaan YLElle, mutta ohjaan hänet (taas kerran) ohjelmahankinnoista vastaaville tahoille; onneksi minun ei tarvitse käyttää aikaani sellaiseen :-)

Lehdistökeskuspiipahduksen jälkeen kävin katsomassa uusia komposiittirakenteisia yleisilmailukoneita. Uusinta ovat pienet suihkukoneet, joita ovat esitelleet viime aikoina mm. Grob- ja Diamond -yhtiöt. Pienet suihkumoottorit ovat tulleet edullisemmiksi ja kätevämmiksi, joten isompien potkurikoneiden (iso tarkoittaa kuudesta kahdeksaan matkustajaan) käyttäjät voivat siirtyä aikaisempaa helpommin suihkuaikaan. Samalla pienemmissä yleisilmailukoneissa suuntaus on ollut jo pitkään kohti komposiittirakenteita, eikä oikeastaan uusia metallisia pienkoneita enää suunnitellakaan. Moottoreiksi niihin tarjotaan yhä useammin dieselmoottoria, sillä polttoaineen hinnan kohotessa ja lentokoneen moottoriksi kelpaavien dieseleiden hintojen pudotessa ne ovat hyviä ja ekologisiakin vaihtoehtoja. Esimerkiksi Diamond Airin DA-40 -konetta katsoessa ei voi muuta kuin harmitella Malmillakin pörrääviä 1960- ja 70-luvuilla tehtyjä muinaismuistoja, jotka uuden sukupolven koneisiin verrattuna ovat metelöiviä polttoainejuoppoja.

Pienten lentokoneiden jälkeen olivat vuorossa isommat, sillä vuorossa aikataulussani oli Airbusin lehdistötilaisuus. Aikanaan Jean Piersonin pääjohtaja-aikaan niistä muodostui pienimuotoisia spektaakkeleita, joissa saattoi tapahtua melkein mitä vain, ja Noël Forgeardin aikaan perinne jatkui, joskin lievemmässä muodossa. Nyt yhtiön ruorissa on saksalainen Gustav Humbert, ja kun hänen asialliseen persoonaansa yhdistää Airbusin pienimuotoiset ongelmat, oli tuloksena tämä lehdistötilaisuus.

Ensinnäkin A350. Se on kuuma peruna Airbusille, koska nyt yhtiö joutuu ensimmäisen kerran pohtimaan tarkasti pitäisikö sen vain uudistaa sinänsä uutta A330-konettaan vai tehdä kokonaan uusi. Kaksimoottorinen A330 ja nelimoottorinen A340 ovat periaatteessa sama kone moottorien määrää ja eri versioiden pituuksia lukuun ottamatta, ja nytkin Airbus käsittelee koneita parina. Virallisen sanamuodon mukaan yhtiö aikoo pitää huolen siitä, että koneet ovat edelleen parhaimpia markkinoilla, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa, siitä kuulemme uutisia parin kuukauden kuluttua. Oletettavasti koneiden rungon läpimittaa ollaan kasvattamassa (mikä on radikaali asia lentokoneensuunnittelussa!) ja rakenteisiin tuodaan yhä lisää komposiitteja ja muita uusia materiaaleja.

Toinen ongelma koskee Airbusin asemaa EADS-yhtiön osana ja siihen kuulumattoman brittiläisen BAE Systems -yhtiön osuutta Airbus UK-yhtiössä. Näitä järjestellään paitsi talousasiat ja toimintojen suoraviivaistaminen mielessä, mutta selvästi myös henkilökohtaisella tasolla: EADS:n johtaja on nyt Airbusin entinen johtaja Noël Forgeard, ja tuntuu siltä, että emoyhtiön johtopaikalta hän koittaa ottaa osaa myös Airbusin johtamiseen.

Kolmas ongelma koskee työvoimaa, mutta siitä kirjoitinkin jo edellisessä blogissani.

Kun Airbusin tiedotustilaisuus päättyi, alkoi lähes välittömästi Venäjän avaruushallinnon Roskosmoksen tilaisuus, jossa olivat paikalla lähes kaikki Venäjän avaruustoimijat. Itänaapurimme puhkuu taas avaruudellista itsetuntoa ja sen avaruusbudjettia on pitkästä aikaa taas kasvatettu. Venäläiset eivät ole luonnollisestikaan iloisia amerikkalaisen sukkulan epäonnesta, mutta eivät myöskään harmittele sitä, että avaruusaseman huolto ja liikenne sinne on nyt ja on jatkossakin varsin voimakkaasti heidän harteillaan. Sojuz-alusten tuotantoa lisätään ja uusi Kliper-niminen alus on tulossa. Kerron näistä enemmän toukokuun Avaruusradiaattori-ohjelmassa 31.5. klo 10.03 YLE Radio 1:ssä, joten nyt ei tästä tämän laajemmin.

Tämän jälkeen oli aika ottaa happea ja hypätä ulos, missä Sveitsin ilmavoimien taitolentoryhmä oli toiminnassa. Ryhmätaitolento on kuin balettia, tanssia taivaalla, joka muistuttaa paljon myös arkkitehtuuria, sillä koneet jättävät taivaalle kauniita kaaria ja viivoja. Taitolento suihkuhävittäjällä suuressa nopeudessa ja tiiviissä muodostelmassa on tiukkaa työtä ja vaatii paitsi lentotaitoa, niin myös taiteellista silmää. Kaunista.

Samoin kaunista oli nähdä vanha matkustajakone DC-6 lennossa. Hienosti entisöity lentokone teki useammankin kerran päivällä lennon yleisön edessä, eikä pelkkä koneen näkeminen riitä: sen neljän mäntämoottorin tuottama möreä ääni on kaunista. Jos taitolento on balettia, on Waspien murina bassolaulantaa. DC-6 oli 1950-luvulla uudenaikainen, mukava ja nopea mannertenvälisiin lentoihin soveltuva kone, jota on mielenkiintoista verrata paitsi ulkoisesti, niin myös suoritusarvollisesti vaikkapa näytöksessä myös lentäneeseen A340-600 -koneeseen. DC-6:n toimintamatka oli maksimissaan noin 7600 km, matkalentonopeus 500 km/h, maksimi lentoonlähtöpaino 44 tonnia ja siipien kärkiväli 35,8 metriä. Airbus A340-600 lentää yhtä soittoa liki 16000 km, sen matkalentonopeus on liki 900 km/h, suurin lentoonlähtöpaino 365 tonnia ja siipien kärkiväli 63,7 metriä. Kun Airbusin kyytiin mahtuu tyypillisessä kolmiluokkaisessa matkustamoversiossa 372 henkilöä, oli DC-6:n mukana normaalisti noin 60 tai maksimissaan satakunta matkustajaa.

Mitä matkustamoon tulee, niin lentonäytöksen ihailun jälkeen kävin katsomassa Airbusin uusia matkustamosuunnitelmia. Tapaaminen yhtiön edustajan kanssa heidän edustustilassaan ja sitten pikajalkaa näyttelyosastolla sijaitsevalle matkustamomallille. Airbus on rakentanut osastolleen palan jättijumbo A380:n matkustamoa sekä pienemmän mallin erilaisista mahdollisuuksista, joita on tarjolla esimerkiksi Finnairille tuleviin A350- ja A340-koneisiin. Uudenlaiset seinäpaneelit, monenlaiset valoefektit sekä ohuemmat, mutta mukavammat istuimet tekevät matkustamosta ilmavan ja tilavan tuntuisen. Samaa työtä tehdään Boeingin tehtailla, sillä amerikkalaisyhtiön uutuutta 787:ää on markkinoitu nimenomaan uudenlaisena matkustuskokemuksena. Airbus ei kulje jälkijunassa, vaan vaikutelma on hieno. Tosin täytyy muistaa, että yhtiöt esittelevät mieluiten ykkös- ja liikemiesluokkia, joissa on jo baaritiskit ja reilusti tilaa vaikka ylimittaisen koripalloilijan jaloille, kun samaan aikaan turistiluokkien sisustuksessa suuntaus on lähinnä pakkaaminen. Kuinka pieneen putkiloon saadaan maksimimäärä matkustajia ja heille edullisesti jonkin verran mukavuuksia.

Sitten takaisin lehdistökeskukseen pikaiseen tapaamiseen ja lentokenttäbussien aikataulujen tarkistamiseen, ja päivän lopuksi Saksan Ilmailu- ja avaruusalan tutkimuslaitoksen DLR:n osaston erikoisuuksien tarkastamisen (mm. ExoMars-kulkijan pyörämalli ja hienoja aerogeelejä) jälkeen ESAn paviljonkiin, missä tapasin aiemmin mainitun Gerhard Schwehmin ja sovin vielä muutamista tulevista projekteista ESAn muiden henkilöiden kanssa.

Yksi päivä meni nopeasti ja paljon jäi näkemättä. ILAn kokoisen näyttelyn yleisluontoiseen katsomiseen kuluisi neljä päivää, eikä silloinkaan kaikkea ennättäisi näkemään ja kuulemaan, koska monet asiat tapahtuvat samanaikaisesti.

Tämä ILAsta tällä erää. Näyttelyn avaruudellista antia kuullaan siis 31.5. Avaruusradiaattorissa ja muuta antia muissa ohjelmissa myöhemmin. Lopuksi vielä kiitos Tegelin lentoaseman ystävällisille porttivirkailijoille - jotka tuskin tätä lukevat, mutta silti - jotka päästivät minut lähtöselvitystiskin sulkeutumisen jälkeen vielä mukaan lennolle; ILAn liikenne on aina kaaosta, mutta nyt kun siihen sekoittui tulevien jalkapallokisojen ennakkovalmisteluita ja kaikenkarvaisia remontteja, kesti normaalisti puolituntinen bussimatka lentoasemalle liki kaksi tuntia, ja olin siksi myöhästyä lennolta. Siis kiitos Berliiniin ja kuulemiin!

Ke 17.05.2006 @ 00:23admin

Nuoriso valtasi ILAn

Ensimmäinen päivä Berliinin ilmailu- ja avaruusnäyttelyssä on takana. 340 lentokonetta ja helikopteria, 1014 näytteilleasettajaa 42 eri maasta ja kaikkiaan 250 000 neliömetriä, joiden alueelle ILA on tänä vuonna levittäytynyt. Ja mikäkö pisti ensi katsomalta silmään? Nuoret. Yleensä näinä ns. ammattilaispäivinä näyttelyalueella näkee vain kravattiväkeä (ja yhä enemmän myös jakkuväkeä), mutta nyt paikan olivat vallanneet nuoret. Ja hyvä niin!

ILA avautui puolipilvisessä ja tuulisessa säässä. Näyttelyaluetta oli muutettu varsin olennaisesti sitten viime kerran, osin varmasti lisätilan tarpeen vuoksi, mutta myös vanhimpien - vuoden 2001 näyttelyä varten rakennettujen - väliaikaisten hallien purkamisen myötä. Kokonaisuus tuntuu toimivat, joskin suuren näyttelyn perusolemusta ei täälläkään ole voitu poistaa: etäisyydet ovat pitkiä, joten iltapäivän lopussa jalat alkavat olla uuvuksissa kävelystä ja seisomisesta.

Kokonaisuudessaan ILA tuntuu olevan samanlainen kuin aikaisemminkin, eli kansainvälinen näyttely runsaalla saksalaispainotuksella. Venäjän rooli tosin tuntuu tällä kerralla jopa suuremmalta kuin ennen, mistä osoituksena ovat paitsi monet venäläiset näytteilleasettajat, niin myös erilaiset seminaarit ja tapaamiset, joissa venäläiset yhtiöt kertovat toiminnoistaan. Venäjäksi olevat kuulutukset lentonäytöksen aikana eivät sen sijaan ole mitään uutta, mutta ovat yhtä mieluisaa kuultavaa iänikuisen englannin lisäksi.

Varsinaisia uutistapahtumia ei päivän kuluessa korviini kuulunut. Tieto siitä, että Airbus lisää yhteistyötään Venäjän kanssa, ei ole uutinen, vaan jatkoa aikaisempaan. Nyt odotetaan vain tietoa yhteistyön tiivistämisestä kiinalaisten kanssa. Pieni uutinen oli Airbusin ilmoitus A350:n tilanteesta: siitä tullaan tekemään kuulemma parempi kuin Boeingin kilpailija 787 on ja lisätietoja julkistetaan kesällä pidettävässä Farnboroug'n näyttelyssä. On toisaalta sääli, mutta samalla hyvin miellyttävää nähdä Airbus samanlaisessa altavastaajan asemassa, missä Boeing on ollut viime vuosikymmenen. Kilpailu vie alaa eteenpäin ja pakottaa Airbusin nyt osaltaan pinnistelemään hieman enemmän.

EADS:n tiedotustilaisuudessa oli kiinnostavaa kuulla johtaja Noël Forgeardin ajatuksia ilmailu- ja avaruusalan tulevaisuudesta. Kun yleensä näissä puhutaan vain tuotteista, kaupoista, teknisistä suoritusarvoista ja rahasta, käytti Forgeard nyt varsin pitkän tuokion kertoakseen alan työllisyysnäkymistä. Tällä haavaa yhtiö palkkaa lisää työntekijöitä, mutta on samalla erittäin huolissaan siitä, mistä saisi vastaisuudessa lisää osaajia. Koulutettujen eurooppalaisten työntekijöiden määrä on jo nyt laskussa ja vuodesta 2010 alkaen tilanne vain pahenee suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Vaikka tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostettaisiin paljonkin, ei tuotantoa voida pitää Euroopassa, jos työlle ei ole tekijöitä. Eikä tutkimusta ja tuotekehitystäkään jatketa pitkään, jos alalle ei saada lisää nuoria.

Tämä selittää osaltaan sen, miksi ILA on etenkin tänä vuonna panostanut nuoriin. Ilmailu- ja avaruusalaa pitää markkinoida nuorille ja siitä edes vähän innostuneet täytyy saada jatkamaan alalla ammattiin saakka. Tämä sama pätee myös Suomeen ja laajemmin koko tieteellistekniseen teollisuuteen.

Mitä Suomeen tulee, niin maamme näkyy paikalla ainakin kahdessa asiassa: Ilmavoimien tilaamat kaksi lentokonetta mainittiin useammassakin paikassa ja eräs näytteilleasettajista on TietoEnator. En ennättänyt kysymään kummalta puolelta Suomenlahtea näyttelyosastolla olleet henkilöt olivat. Muilta osin Suomi loistaa vain poissaolollaan.

Ma 15.05.2006 @ 23:22admin

Berliinin taivaan alla

Hotellihuoneeni ikkunasta näkyy valtava jalkapallo taivalla. Berliinin tunnusomaisen näkötornin pallo on maalattu jalkapalloksi pian alkavien maailmanmestaruuskisojen vuoksi. Itse tosin ennätän hyvin pois alta, ennen kuin jalkapalloturistit valtaavat kaupungin; ilmailu- ja avaruusnäyttely ILA päättyy jo sunnuntaina. Schönefeldin lentokentälle on kasattu taas jännittävä paketti lentolaitteista ja avaruushärveleistä.

Maailmassa on useita suuria ilmailunäyttelyitä, mutta suurimmat ja perinteisimmät pidetään edelleen Euroopassa. Pariisin joka toinen vuosi oleva Le Bourget'n näyttely on edelleen suurin ja kattavin, sillä siellä ovat kaikki alan tekijät satelliiteista kantorakettien kautta sotilas-, liikenne- ja yleisilmailulentokoneisiin sekä helikoptereihin. Seuraavana listalla oleva brittinäyttely Farnborough on keskittynyt voimakkaasti sotilasilmailuun, kun taas Saksojen yhdistymisen jälkeen painoarvoaan kasvattanut ILA, International Luftfahrt Ausstellung, on jättänyt tietoisesti sotilasilmailun hieman vähemmälle.

Suuri syy sotilasilmailun hieman pienempään osuuteen tulee varmasti näyttelyn historiasta. Sen juuret ovat muiden suurten ilmailunäyttelyiden tapaan 1900-luvun alussa, jolloin lentokoneentekijät kerääntyivät vuosittain näyttämään tekemiään koneita toisilleen, mutta konkreettisesti ILA:n tarina alkaa 1950-luvulta, jolloin Toisen maailmansodan jälkeen Länsi-Saksa kaipasi näytösikkunaa orastavalle ilmailuteollisuudelleen. Näyttelyitä pidettiin joka toinen vuosi Hannoverissa ja koska sotilaspuoli oli tiukasti rajoitettua, olivat useimmat näytteilleasettajat yleisilmailun edustajia sekä vähitellen mukaan tulleita kansainvälisiä alan yhtiöitä, joilla oli toimintaa Saksassa.

Vielä 1980-luvun lopussa ILA oli tosiasiallisesti saksalainen näyttely ja sen pääpaino oli kevyissä lentokoneissa sekä helikoptereissa. Muurin murruttua ILA siirrettiin Berliiniin ja sen teemaksi nostettiin idän ja lännen kohtauspaikkana toimiminen. Itäisen Euroopan ja Venäjän näytteilleasettajille annettiin edullisia osallistumispaketteja ja yhteistyöstä järjestettiin seminaareja. En tiedä kuinka paljon ala meni eteenpäin tämän ansiosta, mutta etenkin Saksalle, Puolalle ja Tshekeille oli ILA suuri itsetunnon kohottaja.

Tänäkin vuonna itäsuhteet näkyvät ainakin siinä, että Venäjän avaruus- ja ilmailuyhtiöt ovat näkyvämmin esillä kuin ovat yleensä ns. läntisemmissä näyttelyissä. Huomenna tiistaina avautuvassa näyttelyssä on muun muassa suuri halli täynnä itäistä avaruusosaamista, ja sinne aion suunnistaa heti ensimmäisenä.

Suuri yleisö odottanee kuitenkin eniten Airbusin superjumboa A380, joka tekee täällä ensimmäisen julkisen esiintymisensä Saksassa. Itse olen ennättänyt tutustumaan siihen jo pari kertaa aikaisemmin muualla, joten liikennelentokoneiden puolella olen monien muiden tapaan eniten kiinnostunut Airbus A350:n kehityksestä. Finnairinkin valitsemaan koneeseen ollaan tekemässä vielä suunnittelun viimevaiheissa radikaaleja muutoksia, joiden ansiosta koneesta tulee varmasti parempi ja kyvykkäämpi, mutta samalla hinta nousee ja käyttöönotto viivästyy - monimutkainen ongelma. Toivottavasti Airbusilla on jotain sanottavaa asiasta...

Mitä yleisesti ottaen ilmailunäyttelyihin tulee, niin olen kiertänyt niitä 1980-luvun lopusta alkaen, enkä osaa vieläkään suhtautua niihin luontevasti. Kenties pieni moraalinen pahoinvointi on paikallaankin. Näyttelyt on kasattu jonkun lentoaseman reunalle edustuskelpoisista parakeista ja suurista halleista, paikalle lennätetään suuri määrä lentokoneita, joista osa sitten näyttelyn aikana tekee näytöslentoja. Yleisö alhaalla katselee sitten metelöivää ja polttoainetta haaskaavaa konetta olutta juoden, ja kiertää sen jälkeen halleissa keräämässä mainoksia ja kaikenkarvaista pikkukrääsää.

Tuo nyt oli kärjistetysti kerrottuna ilmailunäytöksen yleisilme, mutta verrattuna esimerkiksi tuleviin jalkapallokisoihin, vetää Berliinin ilmailunäyttely varmasti moraalisessa mielessä pitemmän korren. Jo nyt kaduilla on valtavasti täysin tyhjänpäivästä krääsää, parlamenttitalon viereen rakennetaan korttelin kokoista urheiluvälinefirman mainos-, edustus- ja juottolaitosta, ja lienee parempi olla laskematta sitä polttoaineen määrää, mikä kuluu kun aikanaan turistit ja kilpailijat saapuvat eri puolilta maailmaa Saksaan ja kulkevat täällä ristiin rastiin. Ja tuloksena on pallon potkimista nurmikolla sekä mellakoita kaupungilla, kun kansainvälisen ystävyyden ja ymmärryksen nimissä jalkapallofanit mättävät toisiaan.

Ja kuinka paljon tämä kaikki jalkapallohöpötys maksaakaan! Kun uusi satelliitti laukaistaan taivaalle, joutuvat sen tekijät selittämään moneen kertaan ja perusteellisesti miksi laite on todella välttämätön ja onko se varmasti rahan väärti, ei palloilun suhteen hinnalla ole väliä. Hintatietoisuus ja kustannustehokkuus ovat tietysti tärkeitä asioita, mutta on mielestäni omalaatuista, kun yleensä avaruustutkimusta esittelevän uutisen yhteydessä mainitaan paljonko se on maksanut meille veronmaksajille, ei urheilu-uutisissa puhuta rahasta juuri lainkaan. Paitsi kun mainitaan jonkun urheilutähden palkka (jolla kustantaisi jo yhden pienen tutkimussatelliitin). Olisi hauskaa tietää mikä on esimerkiksi yhden maalin hinta tulevissa jalkapallo-otteluissa ja kuinka paljon kukin siitä maksaa.

No, kenties on terveellisintä lopettaa tältä kerralta tähän. Kuulumisia ILA:sta huomenna, jos kaikki sujuu hyvin.

To 11.05.2006 @ 14:04admin

Hajonneen komeetan likiliippaus

Aika ajoin maapallon ohitse lentää komeettoja, asteroideja ja muita aurinkokunnan vipeltäjiä. Toiset lähempää, toiset kauempaa, ja toisinaan ne jopa osuvat poloiseen planeettaamme. Harvoin kuitenkaan vierestämme suhahtaa sellaista määrää tavaraa kuin tänään ja muutamana tulevana päivänä.

Kyseessä on komeetta nimeltä 73P/Schwassmann-Wachmann 3. Sen löysivät vuonna 1930 herrat Arnold Schwassmann ja Arno Wachmann, minkä jälkeen komeetta leikki kuurupiiloa tutkijoiden kanssa katoamalla ja ilmestymällä näkyviin noin 16 vuoden välein. Komeetan kiertoaika Auringon ympäri on noin 5,3 vuotta, mutta esimerkiksi Jupiter on heitellyt tätä noin kilometrin kooltaan ollutta komeettaa vähän puoleen ja toiseen, minkä vuoksi kiertoaika on muuttunut vähän.

No, joka tapauksessa Schwassmann-Wachmann 3, tuttavallisesti SW3, rikkoontui kymmenisen vuotta sitten pariin palaan, kuten aika ajoin höttöisästä aineesta koostuvat komeetat tekevät. Aurinko ja Jupiter musertavat painovoimallaan komeetanytimiä, ja toisinaan ne rikkoontuvat ihan itsestäänkin.

SW3 on kuitenkin poikkeuksellinen siksi, että sen hajonneen ytimen palaset alkoivat nyt keväällä hajota edelleen ja ovat jatkaneet rikkoontumistaan. Paitsi että tutkijat ovat päässeet seuraamaan komeetan hajoamista nyt aitiopaikalta, kertovat palaset myös paljon komeettojen koostumuksesta ja olemuksesta. Eipä ihme, että monet tähtitieteilijät hyppivät parhaillaan jännityksestä, kun näinä päivinä komeetanpalaset ovat lähimmillään maapalloa ja siten hyvin näkyvissä.

Maapallon ohitse lentävistä koheista on lista, joka on kaikkien katsottavissa internetissäkin; hyvä lista on esimerkiksi kaikkia muitakin avaruusalan tapahtumia listaava Space Calendar, missä normaalisti jonkin kappaleen läheltä Maata tapahtuva ohitus kirjataan tyyliin:

- Apr 24 - Asteroid 2006 HC Near-Earth Flyby (0.024 AU)

Tässä tapauksessa Asteroidi 2006 HC ohitti maapallon huhtikuun 24. päivänä 0,024 astronomisen yksikön päästä, siis noin 3,6 miljoonan kilometrin etäisyydeltä. AU on tähtitieteessä aurinkokunnan etäisyyksiä ilmoitettaessa käytettävä yksikkö, Maan ja Auringon välinen etäisyys, eli noin 150 miljoonaa kilometriä. Ja miljoona kilometriä on noin kaksi ja puoli kertaa Maan ja Kuun välinen etäisyys (385 000 km).

Nyt kuitenkin lähipäivät näyttävät listalla tältä:

- May 11 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AZ Near-Earth Flyby (0.082 AU)
- May 11 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BC Near-Earth Flyby (0.082 AU)
- May 11 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AP Near-Earth Flyby (0.083 AU)
- May 11 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BA Near-Earth Flyby (0.084 AU)
- May 11 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AV Near-Earth Flyby (0.085 AU)
- May 11 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AS Near-Earth Flyby (0.087 AU)
- May 11 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AT Near-Earth Flyby (0.087 AU)
- May 11 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BD Near-Earth Flyby (0.087 AU)
- May 12 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-V Near-Earth Flyby (0.053 AU)
- May 12 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BB Near-Earth Flyby (0.077 AU)
- May 12 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BF Near-Earth Flyby (0.077 AU)
- May 12 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AF Near-Earth Flyby (0.078 AU)
- May 12 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BE Near-Earth Flyby (0.079 AU)
- May 12 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-C Near-Earth Flyby (0.079 AU)
- May 12 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AR Near-Earth Flyby (0.080 AU)
- May 13 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AM Near-Earth Flyby (0.061 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BN Near-Earth Flyby (0.063 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BO Near-Earth Flyby (0.063 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-H Near-Earth Flyby (0.063 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-M Near-Earth Flyby (0.063 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-N Near-Earth Flyby (0.063 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-J Near-Earth Flyby (0.064 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-K Near-Earth Flyby (0.064 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-R Near-Earth Flyby (0.064 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AU Near-Earth Flyby (0.065 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-G Near-Earth Flyby (0.065 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AQ Near-Earth Flyby (0.066 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AW Near-Earth Flyby (0.067 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-B Near-Earth Flyby (0.067 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AO Near-Earth Flyby (0.068 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-P Near-Earth Flyby (0.068 AU)
- May 14 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-Q Near-Earth Flyby (0.070 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AY Near-Earth Flyby (0.056 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AI Near-Earth Flyby (0.057 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BG Near-Earth Flyby (0.057 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AB Near-Earth Flyby (0.058 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BI Near-Earth Flyby (0.058 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AC Near-Earth Flyby (0.059 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AD Near-Earth Flyby (0.059 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BH Near-Earth Flyby (0.059 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BJ Near-Earth Flyby (0.059 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AK Near-Earth Flyby (0.060 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-X Near-Earth Flyby (0.060 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AL Near-Earth Flyby (0.061 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-W Near-Earth Flyby (0.061 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AE Near-Earth Flyby (0.062 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AN Near-Earth Flyby (0.062 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BP Near-Earth Flyby (0.062 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-L Near-Earth Flyby (0.062 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BQ Near-Earth Flyby (0.063 AU)
- May 15 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-Z Near-Earth Flyby (0.064 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AA Near-Earth Flyby (0.054 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AG Near-Earth Flyby (0.055 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BM Near-Earth Flyby (0.055 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-U Near-Earth Flyby (0.055 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BK Near-Earth Flyby (0.056 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-BL Near-Earth Flyby (0.057 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-T Near-Earth Flyby (0.059 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AH Near-Earth Flyby (0.060 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-Y Near-Earth Flyby (0.060 AU)
- May 16 - Comet Schwassmann-Wachmann 3-AJ Near-Earth Flyby (0.068 AU)

Siis yli 50 SW3:n osaa, joista lähimmät tulevat vajaan 10 miljoonan kilometrin päähän Maasta. Lista elää lisäksi koko ajan, kun palaset hajoavat yhä pienempiin osiin.

Ellen väärin arvaa, niin parin viikon päästä näemme Prisma Studiossakin kuvia komeetasta, jonka kirkkaimmat osat muuten näkyisivät jopa paljain silmin taivaalla, ellei täällä pohjoisessa taivas olisi jo yölläkin niin valoista. Tässä odotellessa kuvia voi katsoa esimerkiksi avaruusteleskooppi Hubblen sivuilta.

Ma 08.05.2006 @ 11:51admin

Nyt se on virallista: UFOja ei ole olemassa

Kenties ekstraterrestriaalit ovat menettäneet kiinnostuksensa maapalloa kohtaan, sillä viime aikoina ei UFOista ole puhuttu paljoakaan. Tai sitten taivaalla on nykyisin niin paljon erilaisia vipeltäjiä huuhkajista Kiinaan matkalla oleviin lentokoneisiin, että emme enää kiinnitä juurikaan huomiota tuntemattomiin lentäviin esineisiin. Tai sitten lentäviä lautasia – ja muita vastaavia – ei ole ollut olemassakaan. Ainakin näin sanoo juuri julkaistu brittitutkimus.

Iso-Britannian puolustusministeriön 400-sivuisessa tutkimuksessa on käyty läpi saarivaltiossa havaitut tuntemattomat lentävät esineet sekä muut UFOn kaltaiset ilmiöt.

Raportti kirjoittaa suorasanaisesti, että "ei ole minkäänlaisia todisteita siitä, että olisi olemassa ilmatilassa liikkuvia kiinteitä kappaleita, jotka voisivat saada aikaan törmäysvaaran." Selitykseksi muutamille havaituille omituisille ilmiöille, joille ei ole löytynyt luonnollista selitystä, tarjotaan erilaisia tuntemattomia ilmakehässä, mesosfäärissä ja ionosfäärissä tapahtuvia fysikaalisia, magneettisia tai sähköisiä ilmiöitä. "Ilmiöt näyttävät olevan yhteydessä useanlaisiin sääilmiöihin sekä tilanteisiin, jolloin ilmakehässä on suuri sähköinen varaus."

Tuo edeltävä kuulostaa erittäin luonnolliselta, sillä on hyvin tiedossa, että on monenlaisia harvinaisia, täysin luonnollisia ilmiöitä, joista ei ole paljoakaan tutkimustietoa, mutta jotka selvästi ovat olemassa. Esimerkiksi pallosalamat; niitä on pystytty saamaan jo aikaan laboratorio-olosuhteissa, mutta rajuilmoissa vapautuu niin suuria energiamääriä, että luonto pystyy varmasti paljon ihmistä parempaan. Ionosfääristä ja lähiavaruudesta havaitaan myös paljon kummallisia sähkömagneettisia tapahtumia, jotka selvästi ovat todellisia ja selitettävissä olevia, mutta niin harvinaisia tai vaikeasti havaittavia, että niistä on vaikea saada tietoa.

Jos siis taivaalla näkyy outo valo, ei kaukaa avaruudesta tullut futuristinen alus ja älykkäät oliot sen sisällä ole välttämättä ainoa vaihtoehto, koska lähempääkin löytyy selityksiä, jotka eivät ole kenties yhtä hohdokkaita, mutta paljon todennäköisempiä.

Jos kyseessä on tunkeutuja avaruudesta, on se todennäköisimmin ilmakehässä höyrystyvä ja kirkkaasti loistava meteori. Muita säkenöiviä tähtitieteellisiä ilmiöitä on samoin paljon, ja kummalliselta näyttävien, ihmisen tekemien lentolaitteiden lista on myös pitkä; aavemaisesti loistavista stratosfääri-ilmapalloista tavallisten lentokoneiden kautta kirkkaasti välkkyviin satelliitteihin. Valinnanvaraa riittää!

Raportti ottaa kantaa myös ihmisiin, jotka väittävät joutuneensa alusten mukana avaruusmatkalle tai olleensa muuten yhteydessä UFOihin. Kun valehtelijat ja selvästi mielisairaat ihmiset jätetään otannan ulkopuolelle, on tutkijoille jäänyt vielä sittenkin muutamia kertomuksia, joihin on täytynyt suhtautua vakavasti. Selitykseksi tarjotaan voimakkaan magneettikentän (mikä on aina läsnä voimakkaassa sähkömagneettisessa ilmiössä) vaikutusta ihmiseen. "Magneettikenttien on lääketieteellisesti todettu saavan aikaan häiriöitä aivoissa. Niiden seurauksena havaitsija saattaa uskoa (ja kertoa sekä pitää totena jälkikäteen) omaa hyvinkin todentuntuista, mutta pääosin virheellistä käsitystään siitä mitä hän on kokenut."

Se, mitä UFOn kanssa lähikosketuksessa olleet henkilöt kertovat ja kuvailevat, riippuu kummallisen paljon siitä, mitä he ovat aikaisemmin kuulleet kerrottavan: tarinoiden lentolaitteet muistuttavat epäuskottavissa määrin elokuvissa olleita lentäviä lautasia ja niitä ohjaavat alienit ovat samanlaisia pieniä vihreitä ukkoja kuin ammoisissa tieteistarinoissa.

Itse olen nähnyt kaksi kertaa UFOn, mutta en usko kyseessä olleen kummassakaan tapauksessa lentävän lautasen tai muun vierailijan avaruudesta. Kummallakin kerralla väsymys ja tilanteen sekavuus tekevät havainnoistani kaikkea muuta kuin luotettavia. Oletan siis, että kyseessä olivat hallusinaatiot tai kummalliset rasituksesta syntyneet oikosulut aivoissa. Ja vaikka havaintoni kohteet olisivat olleet todellisia, en jaksa uskoa kyseessä olleen UFOjen tai muiden vastaavien.

Olisin tosin erittäin iloinen, jos näkisin oikeasti UFOn, ja vielä tyytyväisempi, jos se laskeutuisi eteeni ja sen sisältä tulisi muukalainen vaihtamaan kanssani pari sanaa. Toivon jopa sitä. Haluaisin päästä lentävän lautasen kyytiin ja käymään vaikkapa Saturnuksessa. Tekisin sieltä myös mielelläni jutun, useammankin! En ymmärrä miksi vieras äly avaruudesta ei tule tapaamaan esimerkiksi juuri minua, jos he haluavat oikeasti olla yhteydessä ihmiskunnan kanssa. Tai vaikka laskeutuisivat Tuorlan observatorion pihalle ja vaihtaisivat pari sanaa Esko Valtaojan kanssa. Parasta huomiota saisivat vierailijat tieysti tekemällä vierailun Valkoiseen taloon. Sen sijaan UFOt tuntuvat hakeutuvan kulmakunnille kauas kaikista tapaamaan varmastikin sympaattisia, mutta samalla hieman epäuskottavia henkilöitä.

En myöskään ymmärrä sitä, miksi UFOjen suhteen ollaan niin pidättyviä. Viranomaiset pihistelevät tietoja ja julkistavat sitä kummallisesti. Esimerkiksi tämä brittitutkimus valmistui jo vuonna 2000, sitä painettiin vain pieni painos ja se määrättiin salaiseksi. Miksi?

Vasta nyt tutkija David Clarke Sheffield Hallam -yliopistosta sai raportin julkisuuteen tietojen julkisuutta säätelevän lain voimalla. Vaikka raportissa olisi myös salaisista sotilaskokeista tehtyjä havaintoja, on tällainen hyssyttely turhaa ja lietsoo vain salaliittoteorioita; voisihan sotilaskokeetkin sanoa suoraan, vaikka niiden luonnetta ei tarkemmin selitettäisi.

Ma 01.05.2006 @ 11:26admin

Tähtitaivaskatsaus

Tänään maanantaina, toukokuun ensimmäisenä päivänä, kannattaa vääntäytyä illalla noin 22.30 ulos. Etenkin eteläisessä Suomessa luvassa on kerrassaan kaunis näky, kun kirkkaan Jupiterin, punertavan Marsin ja rengasplaneetta Saturnuksen kanssa taivasta koristamaan tulee erikoisvieras: avaruusasema ISS, joka nousee noin kymmenen asteen korkeuteen.

Samaan aikaan kun valtaosa väestöstä keskittyi riekkumiseen & rälläämiseen, katselin eilen illalla uudella kaukoputkellani Jupiteria. Sen neljä suurinta kuuta näkyivät hienosti ja muistuttivat taas kerran aurinkokuntamme kolmiulotteisuudesta: siellä ne kuut pyörivät planeettansa ympärillä samaan tapaan kuin planeetat Auringon ympärillä. Ja kuinka ollakaan, kuiden ratataso on jokseenkin sama kuin planeettojen ratataso, joten kaukoputkessa kuut vain etääntyvät Jupiterista kukin omaa tahtiaan ja kääntyvät liikkumaan taas kohti Jupiteria - ja koko ajan jokseenkin samalla viivalla pysyen. Kyllä Galileilla oli aikanaan ihmettelemistä, kun hän pienellä kaukoputkellaan katseli kuita ja koitti ymmärtää mistä on kyse.

Nämä keväiset illat ovat muutekin kauniita, ennen kuin kesän valoisuus syö yötaivaan. On miellyttävää, kun Aurinko paistaa ja on valoisaa, mutta yhtä lailla kun kaipaan talvella valoa, kaipaan kesällä tähtitaivasta. Juuri silloin olisi mukavaa kantaa putki ulos ja katsella ylös, kun lämpötila olisi mukavan lämmin. Elokuussa onneksi on vielä lämmintä, mutta samalla myös tarpeeksi pimeää, mutta silloin tuleva talvi jo tuo oman haikean henkäyksensä havaintoihin.

Mutta siis nyt juuri on paitsi lämpötila jo inhimillinen, taivas tumma, ja lisäksi taivaalla on Jupiterin lisäksi Mars ja Saturnus, minkä lisäksi illalla kymmenen tienoilla kuunsirppi sekä Plejadien tähtijoukko ovat vielä näkyvissä. Kaikkia voi katsoa myös kiikarilla, joskin Saturnuksen renkaat näkyvät niillä vielä varsin heikosti. Pieni kaukoputki tuo renkaatkin näkyviin. Ja myös ilman mitään optisia laitteita on taivasmaisema kaunis. Sääennusteen mukaan taivaskin on selkeä lähes koko maassa.

Täällä etelässä ilmestyy näkyviin myös kansainvälinen avaruusasema, joka nousee harvoin radallaan näin pohjoiseen. Olen katsellut sitä rakennusvaiheensa eri aikoina etelämpää, ja miehitetyn avaruusaseman näkeminen on aina yhtä sykähdyttävää: kun tähdet ovat kaukana ja tavalliset satelliitit kovin hengettömiä, on kirkas avaruusasema selvästi inhimillinen piste mustalla taivaalla, koska tiedän, että sen sisällä on kaksi ihmistä. He saattavat juuri samaan aikaan katsoa myös alaspäin kohti Maata, suoraan kohti sinua/minua.

Helsingin horisontin mukaan laskettuna avaruusasema ilmestyy näkyviin klo 22:37 lounaistaivaalla noin kymmenen asteen korkeudessa ja katoaa paria minuuttia myöhemmin hieman etelämpänä. Kirkkaudeltaan se on 1,6 magnitudia, eli kohtalaisen kirkkaan tähden luokkaa; etelämpänä asema näkyy yleensä pitempään ja on huomattavan kirkas, mutta nyt ja täällä täytyy tyytyä vähempään.

Nyt päivällä kaukoputkien omistajat voivat myös katsoa Aurinkoa ja sen pinnalla olevia kahta komeaa pilkkuryhmää. Kaukoputkella ei koskaan saa katsoa ilman erikoissuodattimia suoraan Aurinkoon, koska pieni vilkaisukin himmentämättömään Aurinkoon putken läpi saattaa sokaista silmän. Sen sijaan Auringon voi heijastaa putken läpi valkoiselle paperille, mutta tällöinkin täytyy katsoa etteivät esimerkiksi lapset vilkaise suoraan kaukoputkeen. Heijastaminen onnistuu hyvin myös kiikareille, tosin silloin toinen puoli kiikarista kannattaa pitää kiinni, eli suojus päällä kiikarin ison linssin puolella.

Auringonpilkut ovat miellyttäviä seurattavia, koska yhden päivänkin aikana niissä saattaa tapahtua muutoksia ja ne liikkuvat koko ajan Auringon pyöriessä eteenpäin. Ne saattavat tulla näkyviin Auringon reunan takaa ja painua toisella puolella reunan taakse, jolloin meille lämpöä ja valoa antavan tähden pallomaisuus näkyy hyvin selvästi.

Ja nyt nauttimaan auringonpaisteesta ilman havaintovälineitä - ilma on kerrassaan upea fillarilenkkiä varten!

Ai niin: tähtitaivaan asennon ja planeettojen sekä kuun sijainnit näkee kätevästi Ursan sivuilta: Tähtitaivas nyt. Kartta näyttää automaattisesti taivaan "nyt", siis hetkellä jolloin sivua katsotaan, mutta kirjoittamalla alas toisen ajan saa kuvan esimerkiksi täksi illaksi klo 22:30. Ohessa sivuilta tulostettu kartta täksi illaksi Helsinkiä ja eteläistä Suomea varten.

To 27.04.2006 @ 22:57admin

100 000 ohjelmaa netissä!

Ranskasta tuli tänään pienimuotoinen jysäys: sikäläinen radio- ja televisioarkisto INA avasi nettipalvelun, jossa on 100 000 erilaista ohjelmaa vapaasti kuunneltavissa ja katsottavissa. Syksyllä on luvassa lisää materiaalia kaikkien saataville. YLE on myös avaamassa arkistojaan, mutta INAn pelinavaus oli suorastaan tyrmäävä!

Ranskan kansallinen audiovisuaalinen arkisto (Institut National de l'Audiovisuel) on valtiollinen arkisto, joka tallentaa lähes kaikki maassa lähetettävät radio- ja televisio-ohjelmat jälkipolvien muistettavaksi. Nykyisin, kun kanavia niin televisiossa kuin radiossakin on paljon, ei kaikkea enää saada talteen, mutta menneiltä vuosilta materiaalia on paljon. Lähes aina, kun esimerkiksi sikäläisissä uutisissa näytetään historiallisia televisiokuvia, on ruudun jossain kulmassa kirjaimet INA pienen laatikon sisällä. INAsta on muodostunut kansallinen audiovisuaalinen muisti, mistä YLEn arkistot ovat vain kalpea, joskin kunnioitettava haamu.

INAn jo vuosia kestänyt digitointiprojekti huipentui tänään, kun 10 000 tuntia ääntä ja kuvaa kaikkiaan 100 000 ohjelmassa avattiin netissä vapaasti käytettäväksi. Ei ihme, että INAn nettisivut (www.ina.fr) ovat olleet tänään tukossa. Syksyllä on luvassa toinen pläjäys ohjelmia, mutta silloin osa materiaalista muuttuu maksulliseksi – 80% on edelleen ilmaisia, mutta loput kävijä joutuu lunastamaan itselleen joko kertakäyttöä varten tai kalliimmalla kokonaan itselleen koneelle tallennettavaksi. Hinnat ovat muutaman euron luokkaa, kalleimmillaan 12 euroa.

Netissä ovat esimerkiksi kaikki Ranskassa lähetetyt uutiset vuodesta 1977 alkaen, ja aikaisemmistakin on koottu kiva palvelu, missä voi katsoa syntymäpäivänsä uutiset. Lisäksi sitten paljon muita ohjelmia viihteestä draamaan, urheilusta paikallisuutisiin. Tietysti ohjelmat ja palvelut ovat ranskaksi ja kertovat pääasiassa Ranskasta, mutta ne kertovat myös laajemmin tapahtumista Euroopassa ja koko maailmassa. Eikä pieni ranskan kielen harjoitus ole koskaan pahitteeksi. TV-ohjelmista saa lisäksi irti paljonkin myös ilman kielitaitoa.

Jään jännityksellä odottamaan YLEn arkistojen avautumista ja sen kehitystä, sillä tämä osoittaa paitsi arkistojen, niin myös radio- ja televisiotoiminnan tulevaisuutta. Kun aikaisemmin vain tutkijat ja harrastajat pääsivät tutustumaan arkistojen aarteisiin paikan päällä arkistossa, missä se nyt sijaitseekaan, on yhä enemmän aineistoa netissä kaikkien saavutettavissa, koko ajan ja kaikkialta minne netti vain yltää. Ja kun aineistoa saadaan kurottua yhä enemmän kohti nykypäivää ja päivitettyä jatkuvasti, mihin lopulta menee arkiston ja uuden aineiston raja? Ovatko tämän päivän ohjelmat, joita netistä voi katsoa tai kuunnella suorana tai videopodcastattuina, jo huomenna siirrettyinä arkiston puolelle?

Mediakentän myllerrys on vasta alussa, ja on hyvinkin mahdollista, että monet siirtyvät puolentosita vuoden päästä analogisista tv-kanavista suoraan nettiin. Tai katsomaan televisiota ainakin tietokoneessa olevan digi-tv:n kautta, jolloin netistä tuleva ohjelma ja lähetysvirta menevät iloisesti sekaisin, jolloin vielä enemmän sekaisin on paikalle ilmestyvä lupatarkastaja. Tässä prosessissa lienee järkevää pohtia uudelleen myös televisiomaksun tulevaisuutta, mutta se on taas poliittinen asia ja siksi paljon vaikeampi kuin tekniset kysymykset.

Joka tapauksessa jatkan nyt INAn sivuille pääsyn yrittämistä. Haluan mennä ensimmäiseksi katsomaan uutisia maaliskuun toiselta päivältä vuonna 1969. Se ei ole syntymäpäiväni, vaikka läheltä liippaa, vaan Concorden ensilennon päivämäärä...

LISÄYS PERJANTAINA 28. HUHTIKUUTA:
INAn sivuille pääsee nyt jo paremmin, mutta niillä on ruuhkaa. Sivujen tekstin mukaan eilen torstaina kuusi miljoonaa henkilöä koitti ottaa yhteyttä ja nytkin perjantaina usein sivuille on ollut pyrkimässä samanaikaisesti kolmekin miljoonaa ihmistä! Ettei vain tule INAlle samaa ongelmaa kuin Suomen olympianettilähetyksissä: liian paljon väkeä, minkä vuoksi rahat loppuvat kesken...

La 15.04.2006 @ 13:45admin

Muuttolintujen matkassa

Tänään lauantaina illalla tulee TV1:ssä todellinen luonto-ohjelmien helmi: Avara luonto esittää ranskalaisen dokumentin "Pikkulintu ja tiedemies" klo 18.45. Se kannattaa ottaa jopa nauhalle - tai tallettaa kovalevylle, koska sen haluaa katsoa vielä uudelleen.

Vaikka televisioon ohjelmaa teenkin, en ole luonnollisestikaan tietoinen siitä kaikesta, mitä edes Yleisradio kanavillaan näyttää. Siksi joskus käy kuten tänään aamulla. Huomasin lehteä lukiessani, että TV1 esittää Catherine Garangerin erinomaisen luontodokumentin "Petits oiseaux et grands savants", eli siis kirjaimellisesti käännettynä "Pienet linnut ja suuret tietäjät".

Ranskalaiset tekevät usein kauniita dokumenttielokuvia, joissa tiedekin saadaan runolliseksi ja kauniiksi, mitä se tietysti onkin. Saksalainen tekee yleensä tiedeohjelmat hyvin asiallisiksi, hieman kuin opetusohjelmiksi, mikä on vähän tämä suomalainekin tyyli. Britit puolestaan tekevät näyttäviä ja vetäviä dokumentteja, ja amerikkalaiset suosivat draamaa, vaaroja ja mysteerejä.

Näistä juuri ranskalainen tyyli iskee minuun, ja tästä tyylistä illan ohjelma on eräs parhaista viimeaikaisista esimerkeistä. Kuten Avaran luonnon nettisivujen esittelyteksti kertoo, on ohjelma runollisen kaunis eläinsatu pikkuruisesta hippiäisestä, mutta samalla valaiseva luontodokumentti koko maailmaa kotinaan pitävistä muuttolinnuista sekä niiden tutkijoista.

Dokumentin on tehnyt Siperiaan ihastunut ohjaajatar Catherine Garanger, joka on tehnyt valokuvaajamiehensä Marc Garangerin kanssa useita pohjoisia alueita, Taigaa ja Siperiaa esitteleviä ohjelmia. He ovat lähes asuneet Siperiassa seitsemän vuoden ajan ja käsitelleet dokumenteissa niin shamanismia, pohjoisen luontoa kuin siellä tehtävää tutkimustakin. Samaa sukua tämän lintuohjelman kanssa on Garangerin ensimmäinen pitkä dokumenttielokuva "Dans la peau de l'ours", jonka voisi kääntää nimellä "Karhun karvoissa". Siinä kerrotaan nuorten harmaakarhujen luontoon sopeuttamisesta venäläisen biologin kautta.

Tämä Kaliningradissa Rybatšin tutkimusasemalla (siis ei Siperiassa, vaan Latvian ja Puolan välissä sijaitsevalla Venäjän alueella) kuvattu lintutarina menee vielä syvemmälle tutkijoiden ja eläinten maailmaan, ja sitä katsoessa ei aina tiedä onko kyse tarinasta vai todesta; niin unenomaisen kauniiksi dokumentti tekee asian. Ohjelmaa voisi jopa kritisoida liiasta romanttisuudesta ja sadunomaisuudesta, ellei se olisi niin hyvä.

Ohjelman esittelyteksissä sanotaan: Olipa kerran pohjoinen kuningaskunta jota kansoittivat pikkuiset linnut. Eräänä päivänä pikkuruinen hippiäinen alkaa kertoa ihmeellistä tarinaa muuttolintujen elämästä. Kuinka on mahdollista, että vain muutaman gramman painoinen hippiäinen osaa seurata vaistoaan ja kulkea vuodenkierron mukaan maailman halki ja takaisin? Tarina kuljettaa meitä ihmisiä pienten varpuslintujen ihmeellisellä muuttomatkalla, joka toistuu vuodesta toiseen samanlaisena, vaikka maailma niiden ympärillä hiljalleen muuttuukin.

Ohjaaja Catherine Garanger kertoi puolestaan Ranskassa näkemässäni esittelyssä aikoneensa tehdä ensin ohjelman tunturipöllöistä. Hän etsi puolen vuoden ajan sopivia henkilöitä ja paikkoja, kunnes selvisi, että paras - ja ainoa paikka - oli napapiirillä sijaitseva sotilasalue, missä oli täysin mahdotonta tehdä filmiä. Siksi hän päätti etsiä toista aihetta, ja löysi sellaisen venäläisten biologien intranetin avulla: Kaliningradissa on venäläisten biologien muuttolintujen tutkimuskeskus, mikä oli kuulemma Tsaarin Venäjän aikaan maailman ensimmäinen ornitologinen tutkimusasema. Tosin silloin alueen nimi oli Kaliningradin sijaan Kuurinmaa, Latvian eteläosissa sijiatseva lääni, mutta se on toinen asia.

Garanger otti yhteyttä tutkimusasemalle ja osui sinne ensimmäisen kerran paikalle juuri syysmuuton aikaan. Miljoonat linnut pysähtyivät Kaliningradin niemekkeelle hänen silmiensä edessä matkallaan pohjoisesta etelään, joten Garanger halusi sen jälkeen ehdottomasti tehdä filminsä Rybatšin tutkimusasemalla sikäläisten biologien kanssa. Valitettavasti vain aseman johtaja kielsi kaiken kuvaamisen, minkä lisäksi Garangerin mielessä tutkijoiden tarinat olivat kuin salaisia raportteja, vaikka kyse oli vain muuttolinnuista. Tarina kääntyi kuulemma vähitellen pakostakin sadunomaiseksi. "Olin juuri lukenut Grimmin veljesten sadun Hippiäinen, minkä perusteella päätin tehdä elokuvan kuninkaasta ja hänen pikkulinnuistaan. Kun dokumenttiohjelma muuttui siten kertomukseksi, sain myös vapaat kädet elokuvantekoon."

Rahoitusvaikeuksien vuoksi Garanger pystyi kuvaamaan vain puolet suunnittelemastaan 16 kuukaudesta, mutta onnistui tallentamaan hyvin kaikki neljä vuodenaikaa ja suuret muuttoaallot Kaliningradissa, minkä lisäksi hän kuvasi Pyreneillä, mutta ei käyttänyt sitä materiaalia lopullisessa filmissä.

"Kanssani elokuvaa oli tekemässä neljä venäläistä miestä ja 30 ornitologia, jotka olivat myös kaikki miehiä. Olin ainoa nainen joukossa ja kun vielä suuri osa miehistä oli varsinaisia machoja, oli tunnelma omalaatuinen", muisteli Garanger kuvauksia, jotka olivat myös fyysisesti raskaita: "Kun oli talvi, puhalsi pohjoisesta kylmä tuuli ja lämpötila oli -20°C. Keväällä kiivaimman muuton aikaan olimme työssä aamuneljästä lähes puoleenyöhön. Syksyllä oli hyttysiä joka paikassa tai satoi kaatamalla. Raskainta oli kuitenkin nähdä koko ajan, kuinka muuton väsyttämät, huonon sään murtamat tai saalistajien haavoittamat linnut kuolivat, ja kun lintuja oli paljon, oli myös kuolleita lintuja paljon. Koko kuvaaminen oli hyvin rasittava prosessi, mutta näiden pikkulintujen energisyys sai minut jatkamaan."

No, tämä selittämisestä ja nyt vain kuvaruutu auki TV1:n kanavalle tänään klo 18.45. Ja sitten katse ulos ikkunasta, sillä kevätmuutto on kiihtymässä ja pääsiäisen lämpimät säät sekä myötäiset tuulet tuovat pian muuttolintujen pääparvet Suomeen. Lintuharrastajat odottavat seuraavaksi rastaita ja peippoja sekä metsähanhien ja kurkien päämuuttoa. Tervetuloa taas Suomeen!

Ti 11.04.2006 @ 09:08admin

Tervetuloa Venukseen!

Kohta se alkaa. Olen jo nakutettuna netin ääressä seuraamassa miten Euroopan avaruusjärjestön Venus Express -luotain saapuu perille pilvien peittämää naapuriplaneettaamme kiertämään nyt tiistaina aamupäivällä.

Lennonjohto aloitti valmistautumisen Venuksen radalle asettumiseen jo lauantaina, ja monimutkainen radalleasettumismanöveeri huipentuu seuraavien tuntien aikana, kun Venus Expressin rakettimoottori syttyy, hidastaa luotaimen vauhtia ja Venus nappaa luotaimen kiertoradalleen.

Kaikki tapahtuu tässä vaiheessa jo automaattisesti ja lennonjohdon - ja meidän muidenkin - pitää oikeastaan vain seurata tapahtumia ja odottaa viestiä Venuksesta 125 miljoonan kilometrin päästä tänään puoliltapäivin.

Tarkkaan ottaen aikataulu on seuraava (ajat ovat hetkiä, jolloin radiosignaali luotaimesta saapuu Maahan, eli oikeasti kaikki tapahtuu seitsemisen minuuttia aikaisemmin):

Klo 09.03 (Suomen aikaa)
Venus Express aloittaa noin puoli tuntia kestävän kääntymisensä asentoon, missä sen päämoottori osoittaa suoraan menosuuntaan. Kun moottori puskee vauhtia vastaan, se hidastaa luotaimen vauhtia (joka on nyt noin 29 000 km/h). Samalla luotaimen suuri antenni kääntyy pois Maahan osoittavasta suunnasta, joten luotain siirtyy käyttämään laajempikeilaista, mutta pienempitehoista antennia.

Klo 10.17
Luotaimen ohjausrakettimoottorit syttyvät ja aloittavat luotaimen vauhdin hidastamisen. Kunhan parin minuutin jälkeen päämoottorin polttoaine on asettunut tasaisesti putkiin syntyneen hidastuvuuden vaikutuksesta, syttyy se 50-minuuttiseen polttoon. Polton aikana luotaimen nopeus hidastuu noin 15%.

Klo 10.45
Venus Express joutuu radallaan Venuksen taakse ja radioyhteys Maahan katkeaa. Luotaimen antenni lähettää radalleasettumisen aikana signaalia, jota kuuntelemalla lennonjohto voi seurata nopeuden hidastumista.

Klo 10.55
Luotain tulee taas esiin planeetan takaa ja lennonjohto kuulee heti yhteyden muodostumisen jälkeen miten luotaimen poltto on onnistunut. Moottori toimii vielä yli kymmenen minuutin ajan tämän jälkeen.

Klo 11.07
Päämoottori sammuu ja luotaimen pitäisi olla soikealla radalla Venuksen ympärillä

Klo 11:10
Lennonjohto ilmoittaa virallisesti miten radalleasettuminen on onnistunut

Klo 12.07
Venus Express muuttaa asentoaan ja sen suurtehoantenni kääntyy taas osoittamaan kohti Maata. Käyttöön otetaan nyt toinen kahdesta suurtehoantennista, ja se lähettää Maahan tietoja luotaimen teknisestä tilasta ja ratapolton onnistumisesta.

Klo 12:12
Ensimmäiset tiedot saapuvat. Lennonjohto pystyy määrittämään saman tien luotaimen kiertoradan tarkasti. Sen pitäisi olla ellipsin muotoinen rata, jonka kiertoaika Venuksen ympäri on yhdeksän Maan vuorokautta, lähin piste noin 400 kilometrin päässä planeetan pinnasta ja kaukaisin piste peräti 350 000 kilometrin päässä.

Lisäys iltapäivällä:
Kaikkihan sujui hyvin. Moottori toimi, se hidasti menoa suunnitellulla tavalla ja luotain otti yhteyden Maahan juuri silloin kun pitikin. Kriittiset hetket eivät kuitenkaan ole vielä ohi, mutta suurin jännitys purkaantui jo hieman yli klo 11 aamupäivällä; nyt luotain hivutetaan lopulliselle radalleen seitsemän suuren ratamuutoksen avulla ja samalla se aloittaa jo Venuksen tutkimisen. Koska lopullisella radalla keskitytään tarkkoihin havaintoihin, eivät luotaimen kamerat näe enää silloin kerralla koko planeetan pintaa. Siksi tämän väliaikaisen radan kauimmaksi Venuksesta ulottuvat kohdat käytetään hyväksi kuvaamiseen, ennen kaikkea pilvipeitteen pyörimisen tutkimiseen. Tutkimustoiminta alkaa jo huomenna keskiviikkona illalla.

Nyt on muuten hyvä röyhistää eurooppalaista rintaa, sillä ESA on ainoa maailman avaruusjärjestöistä, joka tutkii samanaikaisesti Maan lisäksi Kuuta, Marsia, Saturnusta ja Venusta. Lisäksi vielä voi laskea mukaan kohti komeettaa lentävän Rosetta-luotaimen.

Su 09.04.2006 @ 16:37admin

Kahdessa kuukaudessa Marsiin, kymmenessä vuodessa Plutoon

Pluto-planeettaa kohden kiitävä, tammikuun 19. päivänä matkaan laukaistu Nasan New Horizons -luotain siirtyi Marsin kiertoradan toiselle puolelle huhtikuun 7. päivänä. Luotaimen tekeminen takkusi aluksi yli vuosikymmenen ajan, mutta nyt sillä on hurja vauhti päällä. Tosin tälläkin kiireellä on matkaa vielä edessä lähes kymmenen vuoden edestä, ennen kuin sen kameroissa makaa planeettakuntamme tuntemattomin planeetta.

Elokuusta 1989 alkaen on Pluto ollut viimeinen aurinkokuntamme planeetta, jota ei ole tutkittu lähietäisyydeltä luotaimin. Tuolloin, liki kuusitoista vuotta sitten, Voyager 2 -luotain ohitti Neptunuksen ja paljasti kuinka aktiivinen kaukanakin Auringosta oleva planeetta voi olla. Lisäksi Merkuriuksen kuu Triton oli olemukseltaan paljon sellainen, millaiseksi Pluto kuviteltiin, joten tutkijoiden into päästä tutkimaan Plutoakin pian vain kasvoi.

Luonnollisesti lentoa Plutoon oli hahmoteltu jo aikaisemminkin, mutta tuolloin Voyagerin Neptunus-ohilennon aikaan lento otettiin vakavammin esiin ja sille annettiin nimikin: Pluto-Kuiper Express. Pluton lisäksi kiinnostavaa olisi tutkia läheltä muitakin aurinkokunnan ulko-osissa olevan ns. Kuiperin vyöhykkeen jäisiä taivaankappaleita. Neptunuksen radan ulkopuolella, Pluton seuduilla Aurinkoa kiertää kenties satoja tuhansia kappaleita, joista osa on jopa Plutoa suurempia.

Ja nimessä oleva "Express" tuli siitä, että matkaan haluttiin mahdollisimman pian. Pluto etääntyy parhaillaan soikealla radallaan Auringosta ja arvioiden mukaan vuoden 2012-2015 tienoilla sen lämpötila laskee niin alhaiseksi, että planeetan ohut ilmakehä muuttuu kiinteäksi ja romahtaa pinnalle. Paikalle halutaan päästä ehdottomasti sitä ennen.

No, luotainta suunniteltiin ja suunnittelun kuluessa se muuttui välillä pieneksi ja nopeasti, sitten taas suuremmaksi ja monimutkaisemmaksi, kunnes tärkeintä oli saada se matkaan melkeinpä missä muodossa tahansa. Kävin vuonna 1999 Mars-lentojen tiimoilta Nasan planeettalentokeskuksessa Jet Propulsion Laboratoryssä, ja hankkiuduin silloin myös Pluto-lennon parissa työskennelleiden tutkijoiden puheille. Luotaimen suunnittelu oli silloin kovassa vauhdissa ja tutkijat selittivät innokkaasti kuinka laukaisu olisi jo parin vuoden päästä ja perille Plutoon ennätettäisiin juuri ja juuri vuodeksi 2012.

Hintaa luotaimelle oli kuitenkin kertynyt kaikkinensa tuplasti suunnitellusta 400 miljoonasta dollarista, joten Nasa päätti peruuttaa koko projektin syksyllä 2000. Se herätti kuitenkin saman tien paitsi tutkijat, niin jopa Plutosta innostuneet kansalaisetkin toimintaan: jopa koululaiset lähettivät Nasaan vaatimuksia lennon toteuttamisesta osana amerikkalaisen avaruusyhdistyksen Planetary Societyn organisoimaa kampanjaa. Julkisen haloon johdosta Nasa otti luotaimen harkintaan ja esitti eri tutkijaryhmille pyynnön hahmotella pikaisesti lento, joka tulisi maksamaan korkeintaan 500 miljoonaa dollaria.

Pluto-luotaimen pelastuskampanja pitkälti henkilöityi pitkälti projektissa alusta alkaen mukana olleeseen tutkijaan Alan Sterniin, jonka johtaman ryhmän ehdotus hyväksyttiin vuoden 2001 lopussa mahdollisesti toteutettavaksi. Pluto-Kuiper Express muuttui New Horizonsiksi. Hyväksymisestä huolimatta projektia ei vielä päätetty tehtäväksi, vaan vuoden 2002 puolella Nasa ja jopa presidentti Bush henkilökohtaisesti koittivat unohtaa luotaimen johonkin Nasan kellarikerroksen mappikasaan. Tutkijat jatkoivat suuren yleisön tukemana kampanjaansa Pluto-lennon toteuttamiseksi, kunnes lopullisesti lento hyväksyttiin vasta alkuvuodesta 2003, minkä jälkeen varsinainen luotaimen rakentaminen pääsi vauhtiin.

Vasta silloin lennon tieteelliseksi johtajaksi nimetty Stern ja hänen kollegansa saattoivat henkäistä helpotuksesta.

Nyt New Horizons on siis hyvin matkallaan ja sen tutkimuslaitteita on jo käynnistelty ja testattu. Varsinaiseen koitokseen luotain pääsee vasta ensi vuoden helmikuun lopussa, kun se lentää läheltä Jupiter-planeettaa. Ohilennon aikana paitsi harjoitellaan liki kymmenen vuotta myöhempään Pluton ohilentoon, niin myös luonnollisesti tutkitaan tarkasti aurinkokuntamme suurinta planeettaa. Koska Jupiteria on kuvattu ja tutkittu varsin paljon aikaisemmin, saadaan samalla mittalaitteet ja kamerat säädettyä hyvin.

Jupiterin ohilento tapahtuu helmikuun 27. päivänä 2007 ja kaikkiaan luotain käyttää Jupiterin tutkimiseen yhteensä pari viikkoa, niin ennen kuin jälkeenkin lähimmän ohituksen. Sen jälkeen luotain laitetaan nukkumaan kahdeksan vuoden lennon ajaksi, kunnes kesällä 2015 sen valmistelut Pluton ohitukseen alkavat. Varsinaiset havainnot aloitetaan noin 150 vuorokautta ennen lähintä ohitusta, mistä alkaen luotaimen kamerat tuottavat tarkempia kuvia kuin Hubblen avaruusteleskoopilla saadaan. Aktiivinen havaintovaihe alkaa noin kuukautta aikaisemmin ja jatkuu muutaman viikon 14. heinäkuuta 2015 tapahtuvan ohilennon jälkeenkin. Koska kaikkia havaintoja ei ennätetä lähettämään Maahan ohilennon aikana, kestää tietojen saaminen Maahan luotaimen muistiyksiköistä parisen kuukautta ohituksen jälkeen.

Lähimmillään New Horizons on 11 095 kilometrin päässä Plutosta ja etäisyyttä Pluton suurimpaan kuuhun Kharonin on pienimmillään 26 700 km. Luotain lentää myös kummankin taivaankappaleen varjon läpi, mikä mahdollistaa myös tarkat kaasukehämittaukset takaapäin. Ohilennon tiivis havaintovaihe kestää noin Maan vuorokauden ja siitä kolmisen tuntia on lähiohitusten huippuhektistä toimintaa.

Kun sitten Pluton ja sen kolme kuuta jäävät taakse, on edessä Kuperin vyöhyke. Koska luotaimen lentorataan ei pystytä tekemään kovin suuria muutoksia, eikä kaikkia kenties kiinnostavimpia kappaleita välttämättä edes vielä tunneta, valitaan ohilennon aikaan tiedetyistä kappaleesta muutama sopivasti radan varrelle osuva 40-90 km kooltaan oleva kappale luotain seuraaviksi kohteiksi.

Mutta tuohon on aikaa, joten nyt kannattaa toivottaa tälle flyygelin kokoiselle luotaimelle vain onnea matkan ensimmäiseen etappiin, Jupiterin ohilentoon.

PS. Laukaisun aikaan tammikuussa monet kertoivat, että New Horizons olisi nopein ihmisen tekemä luotain. Se on kyllä suurimmalla nopeudella Maasta ulospäin lähetetty avaruusalus, mutta nopeusennätystä pitää edelleen (ja pitää vielä pitkän aikaa) hallussaan kaksi pientä Helios-nimistä tutkimusluotainta. Ne laukaistiin 30 vuotta sitten, keväällä 1976 tutkimaan Aurinkoa ja niistä numero kakkonen saavutti Aurinkoa kiertävällä, hyvin soikealla radallaan 250 000 kilometrin tuntinopeuden. New Horizonin nopeus Maasta lähtiessä oli 57,600 km/h ja kunhan Jupiter antaa sille lisäpotkua ohilennon aikana ensi vuonna, saavuttaa luotain nopeuden 75,600 km/h.

Vaikka New Horizons on hyvin nopea ja se taittaa sadan kilometrin matkan noin kuudessa ja puolessa sekunnissa, ei siitä tule historian nopeista planeettaluotainta: vauhtiennätys pysyy edelleen Pioneer 11 -luotaimella, joka viiletti hyvin läheltä Jupiteria vuonna 1974 ja jättiläisplaneetta sysäsi sen 173,000 km/h:n nopeuteen.

Tarkempia tietoja New Horizons -luotaimen sijainnista on sen omilla nettisivulla (englanniksi).

Sivut

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu