Ke 21.03.2007 @ 15:37admin

Kosmoksen karjalaisia kaikuja

Kuhmon Ihminen ja Kosmos -tapahtuma, josta mainitsin edellisessä blogimerkinnässäni, onnistui jälleen kerran erinomaisesti. Kiitos siitä hyville alustajille, kiinnostavalle asialle ja teräville yleisökommenteille! Juttua riitti jopa siinä määrin, että yleisö nousi kapinaan lisäajan saamiseksi aikatauluun.

Esityksiä on turha tässä lähteä referoimaan, koska se vaatisi runsaasti aikaa eikä lopulta onnistuisi varmaan saavuttamaan Kuhmon omituista henkeä, missä pohdiskelevat esitykset sekoittuvat muiden alustajien ja yleisön esittämiin kommentteihin sekä niistä tuleviin sivujuonteisiin. Kun normaalisti rönsyt pyritään karsimaan pois, annetaan Kosmoksessa niiden tieten tahtoen levitä ja alkaa elää omaa elämäänsä. Ja lisäksi erinomaista musiikkia. Suosittelen tulemaan paikalle ensi maaliskuussa!

Vaikka aikataulu Kuhmossa oli tiivis, ennätin käymään nopeasti Juminkodossa, Karjalaisen kulttuurin kodissa. Juminkoto on aivan Kuhmon keskustassa, parin minuutin kävelymatkan päässä Kuhmo-talosta, ja siellä yleisön nähtävissä paitsi kulloinkin avoinna oleva näyttely, niin myös pieni kauppa ja kirjasto. Hyllystä löytyvät kaikki maailmassa painetut Kalevalat, joita on kertynyt yli 380. Jos tämä kännykkäyhteyteni vain jaksaa välittää, laitan tähän kuvia Kuhmosta. Ne, joita Juminkoto kiinnostaa enemmän, voivat surffata Juminkodon kotisivuille: www.juminkoto.fi.

Ja nyt hiukkaskiihdytintä katsomaan CERNiin – palataan asiaan viimeistään ensi viikolla Prisma Studiossa ja Avaruusradiaattorissa!

Pe 16.03.2007 @ 16:34admin

(Vaali)terveisiä Kuhmosta!

Varsin totaalisesti muissa maisemissa vietetyn pariviikkoisen jälkeen olen saapunut juuri Kuhmoon, sadan kilometrin päähän Kajaanista, missä nyt klo 17 alkaa Ihminen ja Kosmos -tapahtuma. Kyseessä on järjestyksessään jo 12. tapahtuma ja toinen, jota minulla on ilo ja kunnia olla vetämässä. Mutta Kuhmosta ja Kosmoksesta hetken kuluttua enemmän, sillä ensin tärkeää muuta asiaa.

Vaalit. Tiede ei ole noussut keskustelussa kovinkaan suureen osaan, vaikka tuleva Eduskunta joutunee ottamaan kantaa ja päättämäänkin varsin monista erilaisista suorasti ja epäsuorasti tieteeseen, tekniikkaan ja muuhun sellaiseen liittyvistä asioista. Tärkein lienee ilmastonmuutos, joka vaatii Suomeltakin toimia, ja nimen omaan toimia kansallisella tasolla. Siihen liittyvien prosessien tarkemman ymmärtämisen kannalta olisi tärkeää valita ehdokkaita, joille tieteellistyyppisten asioiden ajattelu ei tuota vaikeuksia. Lisäksi Suomen pärjäämisen kannalta on tärkeää panostaa tulevaisuudessa yhä enemmän tieteeseen ja tekniikkaan; kun katsotaan millä avuin nykyinen hyvinvointimme on rakennettu, niin kaiken taustalla on tieteellinen tutkimus. Kiinassa ja muualla ns. kolmannessa maailmassa ymmärretään tieteen tärkeys, joten pian käy niin, että Kiina-ilmiössä kyse on siitä, että kaikki vähän ammattitaitoa ja pientä innovaatiokykyä vaativa työ tuodaan esimerkiksi Suomeen.

Ihan lähitulevaisuudessa on tärkeää myös se, että Suomesta tulisi _oikeasti_ kansainvälinen maa. Siksi mielestäni ei kannattaisi äänestää nurkkapatrioottisia tiukkapipoja; ovet auki kaikkialle ja erilaisuus kunniaan!  Suomi ei ole enää saari kaukana muusta maailmasta (ja sen potentiaalisesta pahuudesta), vaikka mökkirannassa makkaraa paistaessa se siltä saattaa vaikuttaakin. Ulkopolitiikka nousee siis tässäkin esiin, vaikka EU:n jäseniä ollaankin.
Pyydänkin siis omasta puolestani pohtimaan tarkasti ehdokasta ja miettimään asiaa hieman laajemmin; suuret lupaukset ja kaiken hyvän haluaminen eivät valitettavasti riitä, kun tulossa on oikeasti vaikeita päätöksiä, jotka leikkaavat meidän kaikkien mukavuuttamme ja käyvät kiinni luutuneisiin tottumuksiimme. Ellei tämä uusi Eduskunta vielä joudu pohtimaan isoja asioita, niin seuraavalla ne ovat edessä, ja ellei mitään tehdä nyt, niin sitä vaikeampia päätökset ovat silloin.

Koska monet ovat jo äänestäneet, minä mukaan luettuna, ja koska vaalipäivä on jo ylihuomenna, voinen myös ilman paheksuntaa kertoa ketä olisin äänestänyt, jos olisin vain ollut oikeassa vaalipiirissä: Oran Tynkkystä. Kehumiset jätän muille ja totean päätyneeni hänen hengenheimolaiseensa pääkaupunkiseudulla.

Ja sitten takaisin tänne Kuhmoon, missä hotellin ikkunasta avautuisi maisema jään peittämälle järvelle, ellei edessä olisi yhtä punatiilistä laatikkotaloa. 40 minuutin päästä käynnistyy Ihminen ja Kosmos -tapahtuma Suomen Akatemian tiedekahvilalla, missä Kai Savolainen kertoo nanotekniikasta ja sen mahdollisista terveysvaikutuksista otsikolla "Meneekö nano nenään?", sitten avataan Kai Bremerin valokuvanäyttely ja ilta päättyy konserttiin. Tapahtuma rakentuu aina sympaattisesti keskustelujen ja musiikkiesityksen välille, ja sekä tänään että huomenna Kuhmo-talossa on siis oikein kunnollinen konserttikin: esiintyjänä ei sen vähempää kuin Uusi Helsinki -kvartetti. Kuhmon Kamarimusiikin taustavoimat järjestävät hyvää kuultavaa ja Akatemia puolestaan kiinnostavaa keskusteltavaa.

Täällä Kuhmossa nimittäin avainsana on "keskusteltavaa", sillä nimekkäät esiintyjät pitävät alustuksia pareittain, ja sen jälkeen yleisö pääsee mukaan: jos viime vuoden tapahtumat toistuvat, on tiedossa jänniä ajatuskulkuja ja yllättäviä ideoita, joita on hyvä poistua aina keskustelun jälkeen naapurisaliin miettimään musiikin kanssa. Tänä vuonna teemana on "Vapaus, veljeys, tasa-arvo – Vallankumous NYT!" ja aihetta lähestytään monelta eri kantilta. Alustajina ovat mm:

- Valokuvataiteilija Stefan Bremer
- Emeritusprofessori Reijo E. Heinonen, Joensuun yliopisto, yleinen teologia; Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja
- Dosentti Helena Helve, Helsingin yliopisto, uskontotiede, sosiologia; Suomen Akatemian BeSS-tutkimushankkeen johtaja
- Lehtori Veijo Hietala, Turun yliopisto, mediatutkimus; elokuva- ja televisiotieteen dosentti
- näytelmäkirjailija Juha Hurme
- Professori Kimmo Katajala, Joensuun yliopisto, Suomen historia
- Professori Frans Mäyrä, Tampereen yliopiston hypermedialaboratorio
- Minna Canth -akatemiaprofessori Kevät Nousiainen, Helsingin yliopisto, naisoikeus
- Professori Kai Savolainen, Työterveyslaitos; Suomen Akatemian Nanohealth-tutkimushankkeen johtaja
- Säveltäjä Harri Wessman

Siis tiedettä ja taidetta hyvässä sekoitussuhteessa – suosittelen lämpimästi tapahtumaa, jos satutte olemaan tänään, huomenna tai sunnuntain aamupäivänä Kainuussa!

Jos ennätän, niin kirjoitan päivien kulusta kommentteja myös tänne, mutta nyt on aika laittaa kone kiinni ja saapastella tuonne parin sadan metrin päähän Kuhmo-talolle...

Ke 28.02.2007 @ 17:09admin

Luonto ottaa, luonto antaa

Rakeet vauroittivat sukkulan polttoainetankkia ja mutta ei hätää: YLEn aamu-uutisten mukaan laukaisu voidaan tehdä nyt sisätiloissa.
 
Ei nyt sentään, avaruuteen saakka ylettyvä halli olisikin varsinainen uutinen! Sen sijaan sukkula kyllä siirretään laukaisualustalta hyvin suureen lentoonvalmisteluhalliin, missä raekuuron aikaansaamat vauriot voidaan tarkistaa ja mahdollisesti korjata. Aivan Atlantin rannalla laukaisualustoillaan seisovat sukkulat ovat sään armoilla, vaikka laukaisualustan rakennelmat suojaavatkin vähän. Sukkuloita on jouduttu muutamia kertoja siirtämään takaisin parin kilometrin päässä sijaitsevaan halliin - Apollo-lentojen ajalta periytyvään VABiin - missä paitsi että tarkastaminen voidaan tehdä suojassa, niin myös siellä päästään kätevästi katsomaan joka puolelle sukkuloita ja käytössä on silmämääräistä katsomista paremmat laitteet mahdollisten vaurioiden tarkistamiseen.
 
Mitä vauroihin tulee, niin rakeet ja hurrikaanit eivät ole ainoita luonnollisia uhkia sukkulalle: lento on jouduttu kerran lykkäämään myös tikkojen nakutettua suuren polttoainesäiliön eristevaahtoon reikiä. Tälläkin kertaa kyse on eristevaahtoon tulleista vaurioista. Tankin huippuosassa näkyy selvästi suurten rakeiden tekemiä iskeytymiä, mutta niiden vaarallisuudesta ei ole vielä tietoa.
Laukaisu oli suunniteltu maaliskuun 15. päiväksi, mutta sitä joudutaan joka tapauksessa nyt lykkäämään, koska sukkulan valmistelu lentoon vaatii noin kolmen viikon työn laukaisualustalla. Toisaalta niskaan hengitään Venäjältä huhtikuussa tapahtuva Sojuz-aluksen laukaisu. Se vie asemalle sen seuraavan miehistön, ja sukkulan halutaan olevan jo kotimatkalla silloin, kun Sojuz telakoituu avaruusasemaan. Ellei sukkulaa siis ennätetä laukaisemaan ennen maaliskuun loppua, siirtyy lento liki kuukaudella eteenpäin. Sukkuloiden lennättäminen ilman tällaisia hankaluuksiakin on monimutkaista...
 
Jos luonto on näin aiheuttanut harmaita hiuksia NASAlle, niin vastalahjaksi NASAn kohti Plutoa lentävä New Horizons -luotain sai tänään lisävauhtia ilmaiseksi Jupiterilta. Luotain lensi Jupiterin ohitse ja käytti siis sen painovoimakenttää hyväkseen, jotta pystyisi lentämään yhä nopeammin kohti aurinkokunnan ulkointa plan...hups, siis kohdetta, joka oli vielä vähän aikaan sitten aurinkokunnan uloin planeetta, mutta joka nyt on ex-planeetta, joka silti on erittäin kiinnostava kohde. Perille saapumiseen on enää 3057 vuorokautta!
Tällainen oli Jupiter nyt luotaimen kuvaamana:
Jupiter
Samoin luonto on avittanut nyt sunnuntaina Euroopan avaruusjärjestön ESAn Rosetta-luotainta, joka lensi puolestaan Marsin ohitse. Se tosin käytti Marsin painovoimaa matkantekonsa hidastamiseen ja reittinsä suuntaamiseen kohti Maata, jonka ohilento puolestaan ensi marraskuussa antaa lisäpotkua sille tulevaa lentoaan varten. Luotaimen pitäisi saapua komeetta Tsurjumov-Gerasimenkon luokse vuonna 2014. Siis matkaa on vielä edessä.
 
Tässä on kaunis maisema Marsin luota Rosetan kyljessä olevan laskeutumisaluksen kuvaamana:
Rosetta & Mars
Rosetan Mars-ohilennon suhteen pitää myös lähettää tuonne YLEn uutistoimitukseen rukkasia: lauantain iltauutisissa kerrottiin, että Rosettan laskeutuja olisi nyt laskeutunut Marsin painovoiman avulla Marsin pinnalle. Voin hyvin kuvitella asiaa täysin tuntemattoman toimittajakollegan suomentavan jonkun kansainvälisen uutistoimiston tekstiä ja päätyvän tällaiseen tulokseen, mutta tulos on täyttä puppua. Rosetta kantaa mukakaan laskeutujaansa varmasti aina komeetalle saakka, koska laskeutujan on tarkoitettu sen pinnalle laskeutumaan. Lennon aikana kuitenkin niin luotain kuin laskeutujakin ovat hengissä, ne toimivat välillä lähes normaalisti ja niiden kameroilla voidaan ottaa kuvia - kuten tässä tapauksessa kuva Marsin pinnasta. Harvoin samassa kuvassa on itse avaruusalus ja kohdeplaneetta, joten kyseessä on varsin omalaatuinen otos.
 
Rosetta ja sen Philae-niminen laskeutuja eivät kuitenkaan toimi täysipainoisesti koko vuosikymmenen mittaista lentoaikaansa, vaan ne vaivutetaan välillä horrokseen. Osassa planeettojen ohilentoja luotain on toiminut vajaateholla, mutta nyt Marsin ohilento oli sen verran kiinnostava, että koko luotain oli herätetty toimimaan. Mutta kohta planeettainvälisen lennon aikana on taas torkkujen aika, eli hyviä unia, Rosetta!
 
-------------------------------------
 
Siltä varalta, että tekstin seassa olevat kuvat eivät näy, laitan ne tähän oheen liitteiksi. Systeemissä on nähtävästi ollut pieniä vikoja viime aikoina.
 

Ma 26.02.2007 @ 09:15admin

Iranin avaruusraketti

Eilen sunnuntaina Iran ilmoitti laukaisseensa avaruusraketin ja moni media kiirehtikin kertomaan tästä saavutuksesta.  Missä määrin kyseessä oli oikea avaruusraketti, on sitten toinen asia.
<!--break-->
YLEn arkistossa on jännittävä uutispätkiä 1960-luvulta, avaruuskilpailun kuumilta vuoksilta, jossa kerrotaan Ruotsista laukaistusta oikeasta avaruusraketista. Uutinen piti paikkansa ja vastaavia juttuja voitaisiin tehdä nytkin useita kertoja vuodessa, sillä Ruotsin Lapista, Kiirunasta, laukaistaan avaruutta tutkimaan raketteja. Ne nousevat jopa yli 700 kilometrin korkeuteen ja niiden avulla tutkitaan niin painottomuutta, ilmakehää kuin erilaisia avaruuden ilmiöitä, joita täältä ilmakehän alaosasta ei voi tutkia. Ruotsin lisäksi sellaisia laukaistaan lähialueillamme myös Norjan Andøyasta ja Venäjän Plesetskistä.

Ilmakehän yläpuolelle avaruuteen ylettävä raketti ei sinällään ole mikään ihmeellisyys, mutta voimakas sellainen on paitsi tehokas tapa avaruustutkimukseen, niin myös vaarallinen laite pommien sinkoamiseen. Avaruusajan alussa kaikki avaruusraketit olivat käytännössä mannertenvälisiä ohjuksia, joissa ydinpommin tilalle oli laitettu miehitetty avaruuskapseli tai kiertoradalle laukaistava satelliitti. Venäläiset käyttävät nykyisin erilaisia käytöstä poistettavia ohjuksia edullisina kantoraketteina ja niillä lennätetään etenkin piensatelliitteja lähes rutiininomaisesti avaruuteen.

Avaruusajan alusta tässä Iran-tapauksessa muistuttaa myös se, että todennäköisesti täysin sotilaallinen koe oli verhottu tieteellisyyden kaapuun. Raketilla sanottiin tehdyn tieteellisiä tutkimuksia, mikä saattaa tietysti olla mahdollista ja lienee todennäköistäkin, mutta käytännössä kyse oli ohjuskokeesta.

Huomio tässä uutisessa kiinnittyy paitsi todelliseen ohjusuhkaan, niin myös siihen mikä voima sanalla "avaruus" on. Kyseessähän oli juuri tuollainen luotausrakettityyppinen laukaisu, missä keskipitkänmatkan ohjuksella singottiin jokin tutkimuslaitteeksi sanottu lasti ilmakehän yläpuolelle, mistä lasti laskeutui laskuvarjon varassa alas. Suoritus on teknisesti haastava, mutta ei mikään ydinaseeseen verrattava temppu.

Tarkkaa rajaa ilmakehän ja avaruuden rajalle on vaikea laittaa, koska ilma vain vähenee ja vähenee, kunnes sitä ei ole, ja ihmisen näkökulmasta 30 km:n korkeudessa tunnelma on jo hyvin avaruudellinen. Ilma on erittäin harvaa ja taivas on musta. Koska sielläkin voi lentää vielä ilmapalloilla, on avaruuden virallinen raja asetettu asettajasta riippuen 80 km:n tai 100 km:n korkeuteen. Matalin pysyvä satelliittirata on kuitenkin vasta 180 km:n korkeudessa, ja satelliitin siellä pysyminen vaatii korkeuden lisäksi suurta ratanopeutta.

Kuvissa käytetty raketti on ollut varsin rotevan näköinen ja iranilaistietojen mukaan se nousi 150 kilometrin korkeuteen. Se on lähes Helsingin ja Tampereen välinen etäisyys, eli ei mikään valtava matka. Avaruus itse asiassa ei ole kovin kaukana! Käytännössä tuolle korkeudelle yltänyt raketti voidaan ampua Maan pinnalle kauemmaksikin, usean sadan kilometrin päähän. Raketin täysistä kyvyistä ei tuon uutisen perusteella voi sanoa paljoakaan, mutta muutama sata kilometriä riittää yltämään Iranin alueelta paitsi Irakiin, niin myös Syyriaan, Saudi-Arabiaan, Yhdystyneisiin Arabi-Emiirikuntin, Quatariin, myös ohjuskokeen taannoin tehneeseen Pakistaniin sekä mahdollisesti myös Jordaniaan, Libanoniin ja Israeliin. Kyseessä on siis vaarallinen ase, jos sen nokkaan voidaan laittaa räjähde. Sopivan pienen ydinaseen tekeminen sen sijaan on vaikeaa, jos ylipäänsä sellaisen tekeminen on vaikeaa. Mutta ei mahdotonta. Tosin kannattaa muistaa, että tavallinenkin pommi tekee karmeaa tuhoa...

Uutinen ei olisi ollut lainkaan yhtä iskevä, jos "avaruusraketin laukaisun" sijaan siinä olisi sanottu totuudenmukaisemmin "ohjuskoe". Ja Iranin väite Iranin "liittymisestä avaruusvaltojen joukkoon" on sekin lievästi liioiteltu, koska vie ajatukset heti satelliitin avaruuteen laukaisseiden maiden joukkoon. Se olisikin enemmän uutisen paikka. Selvästi sanavalinnoilla - jotka ovat peräisin Yhdysvalloista - on tarkoitus ainakin puolitietoisesti kasata Iranin niskaan hieman totuutta suurempia uhkakuvia. En vähättele Iranin mahdollista sotilaallista uhkaa, mutta ainakin tässä tapauksessa puheet ovat olleet totuutta suurempia.
 
PS. Koitin etsiä YLEn Elävästä arkistosta noita ruotsalaislaukaisusta kertoneita vanhoja nauhoitteita, mutta niitä ei oltu laitettu ainakaan esille. Sen sijaan sieltä löytyi nauhoitteita Kiinan ensimmäisestä satelliittilaukaisusta. Siis "oikeasta avaruuslaukaisusta". Soitan uutisen ruotsalaisesta avaruusraketista nyt keskiviikkona Avaruusradiaattorissa (klo 11.00 YLE Radio1 ja sen jälkeen netissä.)

To 22.02.2007 @ 19:42admin

Kokoa on

Tällä kertaa lyhyt blogimerkintä: linkkivinkki, joka kertoo konkreettisesti kuinka suurta on suuri.

Tähtitieteessä normaali ongelma on eri kokojen suhteuttaminen. Eli esimerkiksi kuinka paljon suurempi Saturnus on verrattuna maapalloon ja miten paljon suurempi on jokin lähitähti verrattuna omaan Aurinkoomme. Ja niin edelleen. Normaalisti tämä hoidetaan vertaamalla yhtä viinirypäleeseen ja toista jalkapalloon, mutta tämä nettisivu näyttää asiat myös konkreettisesti.

Sivulla vilahtaa loppupuolella myös hurja Pistol star, eli Pistoolitähti. Tämä on eräs tähtitieteen kummajaisista, sillä tämä Linnunradan toiseksi kirkkain tähti on massaltaan sata kertaa Aurinkoa painavampi ja siten massiivisempi mitä teoreettisesti nykytiedon mukaan tähti voisi olla. Mutta siellä se loistaa noin 25 000 valovuoden päässä maapallosta Jousimiehen tähdistön suunnassa, interstellaarisen kaasusumun sisällä piileskelemässä!

(Kiitokset vinkistä Astronetin Garylle)

Ke 21.02.2007 @ 18:57admin

Älä pelkää, kyllä NASA pelastaa!

Viime päivinä olemme kuulleen YK:lle tehtävästä ehdotuksesta, jossa suositellaan varautumista suuren meteorin Maahan törmäämisuhkaan. Samalla monissa tiedotusvälineissä - myös meillä Prisma Studiossa tänään - on kerrottu, miten Yhdysvaltain kongressi onkin pyytänyt NASAa auttamaan. Huh, olemme pelastettuja!

Mistä oikeasti on kyse? Viime viikonloppuna päättyi San Franciscossa Kaliforniassa suuri Yhdysvaltain tieteenedistämissäätiön AAAS:n vuosikokous, missä kerrottiin monista erilaisista tutkimuksista ja tieteeseen liittyvistä asioista. Yksi monista samanaikaisesti kokouspaikalla pidetyistä esityksistä oli lauantaina 17.2. klo 9.30 paikallista aikaa alkanut pieni symposium asteroidin nimeltä Apophis Maahan kohdistamasta uhasta. Tämänhetkisten ratalaskujen mukaan on mahdollista, että Apophis saattaa osua planeettaamme vuonna 2036. Tämä 300-metrinen asteroidi tosin viilettää Maan ohi jo huhtikuussa 2029 ja jo sitä ennen sen radasta saadaan tarkempaa tietoa. Rata saattaa tosin muuttua tässä väliaikana, mutta silti kyseessä on todellinen uhka. Jotain siis pitäisi tehdä.

Toimintamalleja on kaksi: joko odotamme tarkempaa tietoa tai alamme varautua asteroidin sivuun sysäämiseen jo nyt. Mikäli puuttuisimme taivaallisen vipeltäjän rataan jo nyt, saisimme varsin pienellä vaivalla sen pois törmäyskurssilta, kun taas myöhemmin temppu vaatisi suurempia panoksia. Tämän vuoksi astronauttien ja kosmonauttien "ammattiyhdistys" Association of Space Explorers on tekemässä ehdotuksen Yhdistyneille kansakunnille tarkemman toimenpideohjelman kasaamiseksi. Yhdistyksellä on ollut jo vuosien ajan mahdollisia maahantörmääjiä käsitellyt työryhmä, joka on kiinnittänyt eri tahojen huomiota asiaan, ja nyt Apophis tarjoaa konkreettisen kohteen.

Avaruuslentäjät eivät ole parhaimpia tahoja uhkan todelliseen arviointiin ja poliittisten päätösten muovaamiseen, vaikkakin olisivat varmasti valmiita lähtemään Armageddon-elokuvan hengessä maapalloa pelastamaan. Siksi he ovat koonneet tutkijoista, juristeista, diplomaateista ja vakuutusasiantuntijoista ryhmän, joka pohtii asiaa. Se kokoontuu ensimmäisen kerran toukokuussa Strasbourgissa Kansainvälisessä avaruusyliopistossa (taas yksi hiljainen, mutta toimiva avaruusalan yhteistyöelin) ja ryhmän odotetaan antavan konkreettisen toimenpide-ehdotuksen vuonna 2009 YK:n "Ulkoavaruuden rauhanomaista käyttöä käsittelevälle komitealle", joka tunnetaan nimellä COPUOS (UN Committee on Peaceful Uses of Outer Space).

Avaruuslentäjien yhdistyksen kiinnostava asiaa käsittelevä paperi on ohessa pdf-muodossa (308kB).

Mistä sitten NASA tuli mukaan uutiseen? Ensimmäinen syy on tietysti se, että NASA tutkii lähiavaruuden kappaleita ja pyrkii kartoittaman mahdollisia törmääjiä. Se ei ole ainoa taho, ei tällä haavaa edes johtava sellainen, mutta se on mukana tutkimuksessa ja monet NASAlta palkkansa saavat tutkijat ovat mukana myös paremmissa astreoidimetsästysprojekteissa. Toinen syy on se, että Yhdysvaltain kongressi on vuonna 1998 perustanut Spaceguard -nimisen ohjelman ja määrännyt  NASAn osaltaan johtamaan sen toimintaa, jonka tarkoituksena oli kartoittaa kymmenessä vuodessa 90% yli kilometrin kokoisista mahdollisista maahantörmääjistä. Yhdeksän vuoden aikana NASAn johtama Spaceguard kartoitti 4500 kohdetta, joista 703 on kooltaan yli kilometrin. Vuonna 2005 kongressi asetti uuden päämäärän: 90% yli 140 metriä halkaisijaltaan olevista kohteista vuoteen 2020 mennessä.

NASAn tehokkain havaintosysteemi on NEAT, Near Earth Asteroid Tracking, joka koostuu kahdesta tehokkaalla kameralla varustetusta kaukoputkesta Havaijilla ja Palomarin Observatoriossa San Diegon luona. Sen lisäksi työtä on tehty ja tehdään etenkin jatkossa myös muualla. Spaceguad on nimenä myös monien maiden ja kautta maapallon sijaitsevien tähtitornien sekä amatööritähtitieteilijöiden verkostolla, joka on tehnyt havaintoja vuodesta 1995 alkaen. Pan-STARRS on puolestaan rakenteilla oleva neljän robottiteleskoopin rypäs, joka tulee seulomaan taivasta automaattisesti. Varovaisestikin arvioiden se tulee löytämään ainakin 100 000 uutta ns. Troijalaista asteroidia (nyt niitä tunnetaan 1800) ja 20 000 kaukaisempaa Kuiperin vyöhykkeen kohdetta (joita tunnetaan nyt 800). Lisäksi sen kuviin tarttuu vähintään tuon NASAlle asetetun tavoitteen mukaisesti mahdollisia maahantörmääjiä. Toinen vastaava laite on LSST, Large Synoptic Survey Telescope, joka valmistunee vuonna 2013.

Tärkeintä on tietysti se, että kohteet havaitaan, eikä se kuka ne havaitsee. NASAlle kuuluu suuri kunnia, mutta julkisuudessa sille annettu maine ei ole aivan aiheellinen. Tässä tuleekin mukaan kolmas tekijä siihen, miksi NASA on mukana tässäkin uutisessa: tehokas tiedottaminen. NASAn tiedotteet leviävät laajalti, niitä siteerataan monissa paikoissa ja tietotoimistot, joista meikäläisetkin toimittajat monet uutisensa ottavat sen enempää ajattelematta, ottavat NASAn tiedotteet listoilleen lähes sellaisinaan. Lisäksi lähes kaikki, mikä liittyy avaruuteen, laitetaan NASAn piikkiin - myös sellaiset asiat, missä NASA on vain marginaalisesti mukana.

Tietysti kyse on paitsi puhtaasta tiedottamisesta ja avaruusasioiden popularisoimisesta, niin myös avaruusalan intressien turvaamisesta. Siis rahoituksen järjestelemisestä, minkä vuoksi etenkin budjettia Yhdysvalloissa tehtäessä NASA kertoo merkittävistä asioista, joiden perusteella sille kuuluu lisää rahaa. Ja tämä menee myös alemmalle tasolle: kun aikanaan NASAn Mars-ohjelman tulevaisuus oli vaakalaudalla, vedettiin hieman mutkia suoraksi ja julkistettiin hieman kyseenalaiseen maineeseen joutunut uutinen Mars-meteoriitista löytyneestä elämästä. Samanlaista markkinointia toki harrastetaan muuallakin, ei vain avaruudessa ja tieteessä.

Erityisesti NASAn maine nyrppii Euroopan avaruusjärjestöä ESAa, koska monet eurooppalaisella rahalla tehdyt, monasti jopa suomalaistakin osaamista käyttäneet avaruussaavutukset menevät automaattisesti niin suuren yleisön kuin toimittajienkin mielissä NASAn ja amerikkalaisten tekemiksi. NASAn määrärahat niin avaruuslentojen tekemiseen kuin tiedottamiseenkin ovat paljon eurooppalaisia suuremmat, mutta ESAlle soisi suuremman painoarvon myös täällä mediassa. Toisaalta ESAn hankaluus on sama kuin sen vahvuus: eurooppalaisuus. ESAn jäsenmaat pitävät yleensä ainakin kansallisesti niin suurta ääntä omasta osuudestaan, että yleiseurooppalainen aspekti jää pimentoon. Lisäksi ESAn tiedotuksessa on hieman EU:sta tuttua kankeakielisyyttä ja tarvetta monien eri kansallisten painotusten ja kompromissien tekemiseen - sekä yleistä eurooppalaista vaatimattomuutta. Kun jotain asiaa toistetaan itsetietoisesti komeilla teksteillä ja upeilla värikuvilla, niin asia kyllä menee läpi lopulta.
 
Tästä hyvä esimerkki on NASAn kuuohjelma, sillä samalla kun monet näkevät jo ihmiskunnan (anteeksi: NASAn ja amerikkalaiset) palaamassa Kuun pinnalle piankin, on aikajänne oikeasti yli vuosikymmenen mittainen, kuualuksia ei ole alettu suunnittelemaan alustavia hahmotelmia pitemmälle, niitä edeltävät alukset ovat myöhästymässä ja koko kunnianhimoinen suunnitelma on vaakalaudalla.  NASA tietää, että jos tappiota alkaa ennustaa, se tapahtuu varmasti, ja että ainoa tapa pitää projekti hengissä on kertoa siitä säännöllisin väliajoin suurilla otsikoilla.

Pe 16.02.2007 @ 16:39admin

Käytännön digitelevisiofilosofiaa

Vietämme Digi-TV -viikkoa, siksi pari sanaa digistä. Vaikka voisinkin kritisoida kovasti digi-tv:n alkuaikojen tiedottamista ja sen härkäpäisestä sisäänajamista, on digitaalinen televisio erinomainen asia niin katsojan, televisio-ohjelmien tekijän kuin tavallisen kansalaisen näkökulmasta.

Ei, Yleisradio ei ole velvoittanut meitä kehumaan digitelevisiota. Itse asiassa Yleisradio ei myöskään ole se instanssi, joka sen tulemisesta on päättänyt, vaikka niin viime aikoina monet ovat väittäneet. Yleisradio on toki ollut voimakkaasti mukana sen edistämisessä ja kehittämisessä, mutta päätöksen televisiokanavien digitalisoinnista teki hallitus toukokuussa 1996. Yleisradio aloitti sen mukaisesti DBT-T -standardin mukaisten koelähetysten lähettämisen lokakuussa 1997, eli vietämme tänä vuonna paitsi analogisten tv-lähetysten viimeistä vuotta, niin myös digi-tv-lähetysten kymmenvuotisjuhlaa. Laajemmin digitaalista signaalia alettiin lähettää kesäkuussa 1999, jolloin kuva näkyi pääkaupunkiseudulla. Tampere ja Turku seutuineen tulivat mukaan vuonna 2000. Virallisesti digitaalitelevisio otettiin käyttöön 27. elokuuta 2001.

Muistan hyvin ensimmäisen tuolloin hankkimani digiboksin ja sen, kuinka verrattuna analogiseen kuvaan oli digikuva jopa häiritsevät tarkka ja selvä. YLE Teema aloitti myös tuolloin lähetykset, ja ohjelmaa oli aluksi paljon. Samoin puhetta digi-tv:n autuudesta oli paljon - jopa liikaa, etenkin nyt jälkikäteen ajateltuna. Kenties suurin digi-tv:n mainetta mustannut aika oli juuri tuo vuosi 2001, jolloin sen kuvailtiin mullistavan maan ja taivaan, tarjoavan valtavasti lisäpalveluita ja olevan kerrassaan erinomainen.

Sääli vain, että digiboksit tuolloin olivat huonoja, eikä niitä ollut paljon saatavissa. Ohjelmaopas oli alkutekijöissään ja tekstityksessä oli ongelmia, joten monille paljon puhuttu digi-tv oli suuri pettymys.  Ja kun laitteita markkinoitiin kuin juppikännyköitä kaikkine tyhjänpäiväisine lisäpalveluineen (odotan edelleenkin mainoksia, joissa punaisia huulia klikkaamalla saan lisätietoa huulipunasta), ei ollut ihmekään, että monet nousivat kapinaan moista turhuutta vastaan. Etenkin kun analoginen televisio toimi hyvin.

Katsojan kannalta tilanne on mielestäni on periaatteessa yksinkertainen. Digi-tv:n kuva on parempi, vaihdettavat tekstitykset toimiessaan käteviä ja ohjelmaopas kerrassaan taivaallinen. Kun tähän lisätään vielä kovalevyllä varustettu tallentava digiboksi, niin en voi enää kuin pohtia, miten aikanaan tultiin toimeen usvaisella analogikuvalla ja kolisevalla VHS-nauhurilla. Sama kuin muistelisi aikaa ennen kännyköitä tai internetiä. En kaipaa lainkaan interaktiivista televisiota ja supertekstitelevisiota, mutta en laita vastaan, jos ja kun ne tulevat.

Sen sijan kuvan tarkkuuden paranemista odotan kovasti, mutta se ei oikein onnistuisi ilman digilähetyksiin siirtymistä, sillä radiotaajuuksia ei ole rajattomasti. Yhden analogisen kanavan paikalla voidaan lähettää neljä digikanavaa ja nyt yli jääneellä kanavakapasiteetilla voidaan myöhemmin lähettää teräväpiirtotelevisiolähetyksiä.

Tallentava digiboksi maksaa viitisensataa euroa ja hyvän perussovittimen saa reippaasti alle sadan euron. Tokihan ne ovat hintavia, mutta suuri osa suomalaisista laittaa ilomielin enemmänkin rahaa täysin turhiin vempeleisiin. Siten en oikein ymmärrä sitä suurta kritisointia, mikä tulee hankinnan kustannuksiin; silti olisi kenties ollut hyvä ajatus kustantaa jokaiselle TV-luvan haltijalle perusboksi, koska se olisi tehnyt siirtymän helpommaksi ja tuntumaan vähemmän määräilevältä.

Verrattuna analogisten kanavien pystyssä pitämiseen se olisi ollut myös edullista. Yhden analogisen kanavan hinnalla lähetetään neljä digikanavaa ja viimeistään vuonna 2008 olisi lähetysverkkoon jouduttu tekemään suuria investointeja, joten oli turhaa tuhlata enää analogisiin laitteisiin. Siksi siirtymä täysin digitaaliseen lähetysmaailmaan ennen sitä on perusteltua, vaikkakin tuntuu brutaalilta. Toinen vaihtoehto olisikin ollut lupamaksujen korottaminen tai valtionvarainministeriön apuun huutaminen. Näin siis kansalaisena ja lupamaksunmaksajanakin olen tyytyväinen digi-tv:n tulemisesta.

Viimeiseksi TV-ohjelman tekijänä olen tyytyväinen siitä, että ohjelmatuotantoketjun viimeinenkin vaihe saadaan nyt digitaaliseksi. Ohjelmat kuvataan, editoidaan ja koostetaan nykyisin digitaalisina, joten niiden lähettäminen digitaalisina on järkevää. Digin mukana käyttöön tullut kuvasuhde 16:9 on myös parempi ja miellyttävämpi.

Ettei tämä nyt mene pelkäksi kehumiseksi, niin en voi ymmärtää sitä ehdottomuutta, millä digisignaalin muuntaminen analogiseksi kielletään taloyhtiöissä ja erilaisissa laitoksissa. Perustelu on periaatteessa järkeenkäypä (siis se, että signaalin muuntamisen yhteydessä tekstitysvaihtoehdot, ohjelmaopas ja lisäpalvelut eivät toimi katsojakohtaisesti), mutta mielestäni kaikki saavat tehdä signaalilla mitä haluavat, kunhan lupamaksu on maksettu eikä ohjelmia käytetä laittomasti. Digilähetyksen muuntaminen analogiseksi on sääli, mutta jos joku niin haluaa tehdä, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan - kunhan muuntajat eivät tule ainakaan YLElle valittamaan digi-tv:n huonoja palveluita.

Joka tapauksessa ennustan, että kunhan piuhat on saatu järjestykseen, eri boksit asettumaan päällekkäin ja analogisignaalin katkeamisesta on kulunut vuoden päivät, niin suurin osa ei enää haluaisi palata takaisin tähän analogiseen aikaan. Se tuntuisi kuin vanhojen VHS-kasettien katseleminen nyt: kohinaa, suttuista kuvaa ja kelaaminen edestakaisin kolisevaa kasettia ärsyttää. Ja niin antiikkista!

Ke 14.02.2007 @ 17:23admin

Avaruusbataatinpinkkiä ystävänpäivää!

Jos voisin, lähettäisin ystävänpäivän kunniaksi kaikille ystävilleni terveisten lisäksi Kiinassa kaupan olevia avaruusbataatteja.
<p>
Alkuviikosta Kiinan kansallinen uutistoimisto Xinhua kertoi, että lokakuussa 2005 lentäneessä Kiinan toisessa miehitetyssä avaruusaluksessa, Shenzhou 6:ssa oli mukana bataatin siemeniä. Bataateista en tiennyt aikaisemmin, mutta lennon aikaan kerrottiin kyllä, että taikonauttien Fei Junlongin ja Nie Haishengin mukana oli paljon erilaisia kasvien siemeniä. Nyt siis uutisen mukaan näistä bataattisiemenistä on löytynyt yksi sellainen mutaatio, joka tuottaa erityisen maukkaita vaaleanpunaisen värisiä bataatteja. Bataattihan on enemmän tain vähemmän vaaleanpunainen sisältään ja pinnaltaan oleva perunansukuinen mukulakasvi, jonka maku on perunaan verrattuna hieman makeampi - mistä sen englanninkielinen nimi "sweet potato".

Koska itse pidän paitsi avaruudesta, niin myös bataateista, niin Xinhuan uutinen kiinnosti ja klikkasin katsomaan asiasta lisää. Xinhuan mukaan bataattisiemenen mutaatio tapahtui avaruuslennon aikana, ja sen vuoksi Kiinan eteläisimmässä maakunnassa Hainanissa normaalisti kasvava Haikoun vaaleanpunainen orkidea -nimisen bataatin väri on normaalia huomattavasti vaaleanpunaisempi. Sen vuoksi tätä uutta bataattimuunnosta ryhdyttiin kasvattamaan ja markkinoimaan ennen kaikkea ystävänpäivänä. Shanghaissa 30 paikallisesti tunnettua keittiömestaria otti ystävänpäiväbataatin listoilleen ja tarjoaa tänään yli 60 ruokalajia, joissa alleviivatusti käytetään avaruusbataattia. "Käytännössä jokainen pöytäkunta maistaa yhtä tai kahta ruokaa, joissa on bataattia", väittää Carnation-ravintolan tarjoilija Peng Yuan uutisessa.

Tällaiset arkiset asiat ovat erinomaisia tapoja kertoa avaruuden hyödyllisistä käytöistä, sillä vaikka satelliiteilla ja avaruustekniikalla on paljonkin arkielämän kannalta elintärkeitä tehtäviä, eivät ne ole ns. seksikkäitä. Kuka muu kuin insinööri jaksaa innostua tietoliikenteen tai satelliittipaikannukset autuudesta? Sen sijaan avaruusbataatti, jota voi oikeasti syödä, on konkreettinen asia. Samoin on japanilaisen kosmetiikkayhtiön markkinoima hajuvesi, jossa käytettävät ruusut on risteytetty avaruudessa: japanilaisastronautti Chiaki Mukailla oli mukana sukkulalennolla vuonna 1992 ruusuja osana yhtiön sponsoroimaa koetta, jossa koetettiin kehittää uudenlaista ruusua. Tarkoituksena oli myös testata tuoksujen käyttöä avaruusasemilla, sillä usein pitkään avaruudessa olleen aluksen sisällä on (lievästi sanottuna) kiinnostava lemu. Tuoksut voisivat muuttaa hajumaailma ja toimia myös psykologisena piristeenä karuun arkiolemiseen. Ja tietysti ruusukoe meni läpi mediassa, teinpä siitä itsekin ison jutun aikanaan radioon sympaattisen Chiakin kanssa.

Toinen tapa markkinoida avaruutta arkiympyröihin on ESAn viime aikoina harrastama yhteistyö kilpaurheilijoiden kanssa. Avaruuteen kehitetty materiaali on auttanut vammaisurheilijoita ja formulatalli McLaren on käyttänyt vuodesta 2002 alkaen avaruuspukujen tekniikkaa huoltojoukkojensa asustuksessa - osa Kimikin menestyksestä on siis avaruustekniikan ansiota. Niin, ja kiertäähän Marsia parhaillaan myös tilkka Ferrarin kuuluisaa punaista väriä...

Ma 05.02.2007 @ 12:49admin

Ilmastomuutosta aistimassa

Olin paikalla Pariisissa sattumalta samaan aikaan, kun hallitustenvälisen ilmastomuutospaneelin raportti julkistettiin perjantaina. Niinpä kävin UNESCOssa kuuntelemassa mitä IPCC oikein kertoi. En kuitenkaan tuhlaa tässä merkkejä raportin sisällön selittämiseen (siitä voi lukea mm. täältä.), sillä julkistustilaisuus herätti myös toisenlaisia ajatuksia.

Olen pienen toimittajaurani aikana ollut monenlaisissa tiedotustilaisuuksissa, mutta IPCC-raportin julkistustilaisuus on yksi suurimmista. Nopeasti laskien paikalla oli 50 TV-kameraa ja kolmisensataa toimittajaa, ja lisäksi satelliittiautojen rivi reunusti Avenue de Suffrenia UNESCOn edessä. Selvästi ilmassa oli Suuria Uutisia.

Tällaisissa tilaisuuksissa kiinnostavaa on itse asian lisäksi luonnollisesti se, mikä saa kollegat massana paikalle. Kun kaikkien suurten tiedotusvälineiden kirjeenvaihtajat ja joidenkin varta vasten paikalle lähettämät toimittajat olivat katsoneet tilaisuuden tärkeämmäksi kuin muut poliittistaloudelliset kissanristiäiset, on kyseessä todellakin merkittävä asia. Harvoinpa tieteellisen raportin julkistaminen saa yhtälailla huomiota osakseen.

[inline: 01]

Ensiksikin kyseessä on tietysti tärkeä asia. Ilmastonmuutos on aikamme tärkein asia, jonka itse asetan etusijalle verrattuna suurimpaan osaan maailmanpoliittisia asioita Irakin sodasta Ranskan presidentinvaaliin. Ilmaston muuttumisen hyväksyminen poliittisella tasolla on ensimmäinen askel, kun pohditaan keinoja tilanteen korjaamiseen (tai edes sopeutumiseen).

Tieteellisessä mielessä ilmastonmuutos ei ole mikään uutinen. Siitä on puhuttu jo pitkään ja myös ihmisen vaikutus tilanteeseen on ollut varsin selvä. Se, miten tilanne tarkalleen ottaen kehittyy ja kuinka suuria muutokset ovat, olivat ja ovat edelleenkin epäselviä, koska kyse on varsin monimutkaisesta asiasta. Kyse onkin IPCC:ssä enemmänkin siitä, että poliittisten päättäjien tietoon kootaan yksi, yhtenevä näkemys, joka edustaa monessa mielessä keskiarvoa erilaisista arvioista. Sen myötä tieteelliseen kielenkäyttöön sekoittuu politiikkaa ja sen maailmasta tuttua sanaleikkiä ja erilaisten ilmausten painotuseroja. Sanamuodoilla on merkitystä.

Pääasia näyttää menneen hyvin perille, mutta tulkinnoissa on edelleen eroja. Istuin Bloomberg-taloustietotoimiston toimittajan vieressä ja seurasin syrjäsilmällä hänen työskentelyään. Hän kirjoitti Lontoossa olleelle pomolleen kuinka raportti on "erittäin monimutkainen ja tieteellinen" ja kuinka "edelleenkään tutkijat eivät ole varmoja asiasta". Samoja mielipiteitä oli salissa laajemminkin.

Asia on monimutkainen, mutta raportti oli selvästi ja yksinkertaisesti kirjoitettu. Siinä oli selitetty selvästi myös se, miten raportissa käsitellään epävarmuuksia. Raportin sivulla 3, toisella tekstisivulla, kerrotaan alaviitteessä erittäin selvästi käytetty skaala epävarmuudelle ja varmuudelle: käytännössä varma > 99% todennäköisyys toteutumisesta, erittäin todennäköinen > 95%, hyvin todennäköinen > 90%, todennäköinen > 66%, todennäköisempi kuin epätodennäköinen > 50%, epätodennäköinen < 33%, hyvin epätodennäköinen < 10% ja erittäin epätodennäköinen < 5%. Asiaa täsmennetään vielä erillisellä laatikolla TS 1.1.

Näkemysero syntyykin siitä, että poliittistaloudellisesti suuntautuneen toimittajan ja tutkijan ajatusmaailmat eivät vain kohtaa. Toimittaja haluaa varman, yksinkertaisen vastauksen, mitä tutkija ei a) halua ja b) voi antaa. Tutkijallehan asiat ovat oikeastaan aina epävarmoja, eikä oikeastaan mitään tutkimustulosta esitetä "täysin varmana"; mukana on aina epävarmuustekijä. Erityisesti tässä tapauksessa, koska asia on niin monimutkainen ja eri asiat riippuvat toisistaan.

Nyt raportissa todetaan käytännöllisesti varmana asiana se, että ilmasto muuttuu ja se muuttuu ennusteiden mukaisesti, ja samalla sanotaan myös se, että 90% todennäköisyydellä osa tästä muutoksesta on ihmistoiminnan aikaansaamaa. Tarkkaan ottaen "ihmistoiminnan vuoden 1750 jälkeen aiheuttamaa". Tätä varmemmin asiaa ei oikein voi sanoa, mutta silti esim. Bloombergin raportin mukaan ihmisen vaikutus ilmastonmuutokseen on epävarma. Sanaleikkiä, jonka vahingossa tai tarkoitushakuisesti antaa väärän kuvan asiasta.

Yleisesti ottaen tilanne on kuitenkin hyvä siinä mielessä, että ilmastonmuutos on noussut puheisiin eri puolilla maailmaa. Onneksi myös ongelmamaissa - paitsi Kiinassa, missä ei asiasta eikä kokouksesta ole juuri puhuttu, vaikka raporttia oli kokoamassa suuri määrä kiinalaistutkijoita. Ranskassa jopa populaari urheilujulkaisu "sport" oli koonnut kattavan paketin tutkimustietoa ja toimintaohjeista ilmastomuutokseen liittyen!

Intialainen Rajendra Pachauri, raportin koonneen ryhmän puheenjohtaja, totesi toiveikkaasti tilaisuuden lopussa, että "toivottavasti 2. helmikuuta 2007 muistetaan historiassa päivämääränä, jolloin maapallon kansakunnat lakkasivat kiistelemästä ilmastonmuutoksen olemassaolosta ja ryhtyivät toimiin sen hillitsemiseksi."

Toivottavasti.

Ke 31.01.2007 @ 19:00admin

Uusi jäsen Euroopan unioniin

Kahden eurooppalaisen organisaation, Euroopan unionin ja Euroopan avaruusjärjestön, yhteistyö on nykyisin varsin tiivistä ja järjestöjen suhteita pohditaan samalla monelta kannalta. Ongelma - tai haaste - on se, että osa ESAn jäsenmaista ei ole EU-jäseniä, ja päinvastoin. Tilanteen ratkaisuun ESAn pääjohtaja Jean-Jacques Dordain on nyt ehdottanut omalaatuista ratkaisua: entäpä jos ESA liittyisi EU:n jäseneksi.

Idea on radikaali, mutta ei pähkähullu. Sen mukaisesti ESA voisi olla vuonna 2014 EU:n jäsen samaan tapaan kuin fyysiset valtiot, mutta tilanne toisi mukanaan tietysti omat ongelmansa. Kuinka siinä tilanteessa ESAn jäsenmaksut ja rahat kerätään, mikä asema on Norjalla ja Sveitsillä, jotka ovat ESAn jäseniä, mutta eivät ole halunneet mukaan EU-yhteistyöhön, ja kuinka ESAn liitännäisjäsen Kanada reagoi.

No, asiat ovat ratkaisemista varten ja nykytilanne on todellakin myös ongelmallinen. ESAssa päätöksenteko on kaikessa kankeudessaan edelleen jouhevampaa ja suoraviivaisempaa kuin EU-ympyröissä, eivätkä esimerkiksi tiedesatelliittiväki kaipaa EU-byrokratiaa mukaan. Toisaalta suoraan eurooppalaisten elämään vaikuttavat käytännönläheiset hankkeet, kuten satelliittipaikannusjärjestelmä Galileo ja kaukokartoitussatelliitteja hyväkseen käyttävä turvallisuus- ja ympäristövalvontasysteemi GMES ovat jo nyt EU:n ja ESAn yhteistyöprojekteja - ja niiden toteutus yskii toisinaan pahasti epäselvän vastuunjaon ja sekavien rahoituskuvioiden vuoksi.

Avaruus oli (ja on) mukana voimakkaasti EUn ehdotetussa perustuslaissa ja ESAlle oli ainakin epävirallisesti kaavailtu siinä Euroopan oman avaruusjärjestön roolia hieman samaan tapaan kuin NASAlle on Yhdysvalloissa. Poikkeuksena olisi ollut turvallisuuspuoli, siis sotilaalliset tietoliikenne-, sää- ja vakoilusatelliitit, joihin ESA ei ole aiemmin kajonnut ja joihin NASA ei ainakaan virallisesti kajoa. Niistä olisi nyt tullut myös osa Euroopan-laajuista toimintaa ja siten myös osa ESAn toimintaa, tosin omassa erityisessä ohjelmassaan. Avaruuden merkitys henkisenä ja taloudellisena tekijänä nyky-yhteiskunnassa olisi joka tapauksessa tunnustettu, mikä ei luonnollisestikaan muutu miksikään vaikka perustuslaki ei todennäköisesti mene läpi. Avaruus on yksi niistä perustuslain palasista, jotka kannattaa pelastaa siitä tavalla tai toisella toteutettavaksi.

ESA tuskin kuitenkaan on vielä 2014 EU:n jäsen, kenties ei koskaan, mutta Dordainin tapa herättää keskustelua on hyvä. Hän on aikaisemminkin ravistellut jämähtämään päässyttä avaruusalaa, ja siitä hänelle pisteet.

Sivut

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu