Korkeammalle ja vieläkin korkeammalle!

Tamperelaisteekkarit julkaisivat viime sunnuntaina upean kuvan, jonka heidän Itikka-koelaitteensa (ks. itikka.servu.org) oli ottanut edellisenä perjantaina lähes 90 kilometrin korkeudesta. Itikka oli Rexus-luotausraketin yksi kolmesta instrumentista, jotka valittiin mukaan Saksan avaruusviraston, Ruotsin avaruusyhtiön ja Euroopan avaruusjärjestön sopimuksen mukaisesti järjestetyssä eurooppalaisessa kilpailussa. Itikan tärkein tehtävä oli mitata raketin kiihtyvyyksiä ja kulmakiihtyvyyksiä, mutta mukana oli myös kamera, joka otti tämän jo legendaarisen kuvan:

Kerron Itikasta ja Rexus-lennoista on enemmän ensi viikon keskiviikkona Prisma studiossa ja Avaruusradiaattorissa, joten se siitä tällä kertaa.

Sen sijaan kiinnitän arvoisaa huomiotanne kahteen muuhun opiskelijaprojektiin. Ensinnäkin viime viikolla Ruotsin Kiirunassa oli Rexus-väen lisäksi joukko Delftin teknillisen yliopiston opiskelijoita, siis Hollannista, ja heillä oli mukanaan Stratos-niminen omatekoinen raketti. He olivat tehneet paitsi hyötykuorman, niin myös raketin moottorit - ja lisäksi aivan uudenlaisella tavalla hiilikuidusta. Jopa ns. ammattilaiset olivat kiinnostuneita siitä, miten Statos lentäisi tällaisten moottorien avulla.

Ja hyvinhän se lensi, kun viimein nyt eilen se voitiin laukaista Rexus-rakettien ja sään paranemisen jälkeen. Hollantilaiset olivat kyllä valmiita lentämään jo viime viikon alussa. Stratos nousi hieman 12,55 kilometrin korkeuteen ja asetti näin uuden ennätyksen eurooppalaistekoisille amatööriraketeille. Siinä on tamperelaisilla, Supikoira-raketillaan Suomen ennätyksen (n. 2 km) viime syksyllä tehneillä teekkareilla saavutettavaa; heillä on suunnitteilla nimittäin uusi raketti.

Tässä kuva kohti taivasta kiitävästä Stratos-raketista (www.projectstratos.nl):

Sitten vielä tämä! Espanjalaiset opiskelijat keksivät laittaa halvan kameran mukaan sääpalloon, seurata palloa Google Earthissa ja pudottaa hyötykuorman Maahan laskuvarjon avulla. Pallo nousi noin 40 kilometrin korkeuteen ja kamera otti sieltä kerrassaan kauniita avaruudellisia maisemia, kuten tämän:

Heidän nettisivunsa osoite on: teslabs.com/meteotek08

Tässä ihan toivoo, että olisi taas opiskelija. Tai mikä ettei, voisihan sitä etenkin tämän jälkimmäisen mukaisesti alkaa nikkaroimaan ihan itsekin. Jos ottaisi useampia tällaisia sääpalloja, ja hyppäisi vaikkapa itse kyytiin sukelluslaitteilla varustautuneena...

Se voisi olla edullisempaa, kuin ostaa lippu avaruushyppäykselle - ja varmasti paljon jännittävämpää!

Kuinka iso on iso?

Turussa STX Europen (ex-Wärtsilä, ex-Masa, ex-Åker, ex-jne) telakalla on valmistumassa maailman suurin risteilyalus Oasis of the Seas, ja kävin taannoin kuvaajan kanssa katsomassa laivaa projektipäällikkö Mikko Iluksen opastamana. On se iso, kuin suurikokoinen talo, ja on se komea - etenkin näin puolivalmiina, kun voi nähdä sen kaiken mitä myöhemmin valmiissa laivassa uutuudenkiiltävien seinäpaleenien alta pysty näkemään. Suurimman vaikutuksen teki, kentes ei niinkään yllättäen, komentosilta, joka on leveä ja tulee muistuttamaan tietokonepöytineen ja kuvaruutuineen lähes Star Trekin Enterprisen komentosiltaa.

Kookkaassa laivassa tietysti puhuimme koosta, sillä koolla on väliä. Kuten Prisman jutussa totesimme, ei periaatteessa laivan koolla ole ylärajaa, ellei sen täytyisi tulla joskus satamaan ja purjehtia matalia väyliä pitkin tai lipua siltojen alla. Oikeastaan ainoan fyysisen kokorajoitteen antaa valtameren koko, sillä jossain vaiheessa ranta ja pohja tulevat vastaan; tosin maapallon pinnan muodon mukaan kaareutuvan, tuhansia kilometrejä pitkän laivan tekeminen olisi melkoinen insinööriprojekti. Mitään teknistä estettä ei kuitenkaan tälle ole.

Mikko kertoi myös maailman suurimmista laivoista, ja lähetti niihin liittyen viime viikolla lisätietoa. 1970-luvulla oli suunnitteilla jopa miljoonatonnisia jättisupertankkereita, mutta suurin sellainen on 565 000 tonnia kantava "Seawise Giant", joka on nykyään "Knock Nevis"-nimisenä varastotankkerina Qatarissa. Pituutta ja syväystä laivalla on enemmän kuin Oasiksella, mutta pinnan päällä se näyttää vain matalalta, mutta pitkältä rääpäleeltä. Tai no, ainakin melkein. Mikko oli käyntimme innoittamana tehnut suurimmista laivoista koosteen, ja se on tällainen:

Isot laivan vertailussa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puhuimme kiertokäyntimme aikana myös kauppakeskuksista, ja näistäkin Mikko oli kaivanut tarkkoja tietoja. Vantaalla lentoaseman kupeessa sijaitseva Jumbo on tilavuudeltaan 1 031 000 kuutiometriä ja sen kerrospinta-ala on 96 000 neliömetirä. Oasiksen vastaavat luvut ovat 640 000 kuutiometriä ja (kerrospinta-alan sijaan toki puhutaan kansipinta-alasta) 200 000 neliömetriä. Kauppakeskuksessa on siis paljon tyhjää tilaa, kun taas laivassa kaikki on pakattu tiiviisti, vaikkakin tässä Oasis on hieman poikkeuksellinen, koska sen keskellä on suuri avoin tila.

Ja mitä kokoon vielä tulee, niin en voi olla lopuksi kommentoimatta toimittajakollegoiden viime päivien juttuja Kepler-avaruusteleskoopista. Tämä upea NASAn avaruuskaukoputki, jonka tehtävänä on etsiä muita tähtiä kiertäviä planeettoja, laukaistiin viime yönä onnistuneesti matkaan, ja pian eksoplaneettojen lista kasvaa taas kohisten - ja on ajan kysymys milloin ensimmäinen Maan kaltainen, pienehkö kiviplaneetta löydetään avaruudesta. 

Kepleristä kertovissa jutuissa oli nimittäin käytetty lähteenä varsin suoraan ja kritiikittä NASAn lehdistötiedotteita, joissa ei superlatiiveja säästellä. Niinpä Kelperiä nimitettiin jättisuureksi, superteleskoopiksi ja lie miksi muuksi. Kepler on kyllä suurin koskaan avaruuteen lähetetty tällainen laite, mutta "vain" vajaat puolet suurempi kuin jo avaruudessa oleva ranskalainen CoRot. Hubble on suurempi kuin Kepler, monissa satelliiteissa on yhtä suuria tai suurempia peilejä, ja kun katsotaan ensi kuussa avaruuteen laukaistavaa Herschel-teleskooppia, niin sitten alkavat superlatiivit loppua kesken. Sen peili kun on 3,5 metriä halkaisijaltaan; on muuten Suomessa ja Tuorlan obervatoriossa tarkasti oikeaan muotoonsa hiottu tämä peili.

Keplerissä on avaruuslaitteiden mittakaavassa tehokas kamera, joka ottaa suurikokoisia kuvia nopeasti, mutta kuten elektroniikassa aina, ovat uudet versiot aina aikaisempia parempia ja suurempia.

Ja todettakoon lopuksi, että tämä kaikki Kepleriä kunnioittaen! Hieno ja suuri laite se on, mutta vinkkinä kollegoille: ei kannata kääntää lehdistötiedotteita ihan ilman kritiikkiä...ihan sama ohje siis kuin poliittisten päättäjen tiedotteita lukiessa.

Received: from 192.49.192.41 by excgw02 with Microsoft SMTPSVC; Mon, 23 Feb 2009 15:54:19

Niin sanottua Lex Nokiaa käsitellään tänään Eduskunnassa, eikä kyse ole ihan pikkuasiasta. Viime päivinä julkisuudessa on keskusteltu enemmänkin siitä kuka sanoi mitäkin laista kenelle, kuin itse asiasta: sähköpostien tunnistetiedoista.

Kun lähetät kirjeen kaverillesi, niin utelias postinkantaja voisi päätellä siitäkin jo monenmoista. Kuinka iso kuori, miten painava, mikä on lähettäjän osoite (jos sitä on kirjoitettu), millaisella kynällä osoitteet on kirjoitettu, mistä kirje on lähetetty ja milloin – ja niin edelleen. Sähköposteista saa selville samat tiedot, ja itse asiassa hieman enemmänkin.

Kun seuraavan kerran luet sähköpostejasi, niin klikkaapa auki sähköpostiohjelmastasi valikko, mistä saa näkyviin nuo paljon puhutut tunnistetiedot. Useimmiten kohta on englanninkielisissä sähköpostiohjelmissa "show long headers" tai "show raw source".

Esimerkiksi eilen tilaamani VR:n junalipun (terveisiä Turkuun, torstaina tullaan kuvaamaan!) vahvistussähköpostissa lukee tällaista:

VR:n sähkölipun teletunnistetietoja

Tästä näkee heti mitä kautta posti on tullut, milloin se on ollut missäkin, millaisella ohjelmalla se on generoitu, minkä tyyppinen se on ja minkä kokoinen sekä minkä tyyppinen liite postissa on. Monasti itse sisältö onkin jo toissijainen tieto, sillä tunnistetiedosta saa selville on paljon jännittävää. Edeltävässä viestissä ei sen sijaan ole mitään erityistä salattavaa, joten siksi se saakin olla tuossa.

Mikäli tämä olisi tietoliikennetekniikka-alalla toimivan pörssiyhtiön, jota voisi kutsua vaikkapa kuvitteellisella nimellä N, työntekijän lähettämä viesti vaikkapa toiselle alan yhtiölle, joka voisi olla vaikkapa M, niin se näkyisi selvästi tiedoissa. Mutta kuka hullu lähettäisi yrityssalaisuuksia työsähköpostistaan, sillä asia saattaisi tulla ilmi koneen päivityksen tai huollon yhteydessä ilman mitään erityistä lakiakin?

Jos itse haluaisin vakoilla työnantajaani, turvautuisin näppärämpiin tapoihin. Niihin tepsisi ääritapauksissa vain ministerinkin esiin nostama alastomaksi riisuminen firman portilla.

Ja vaikka yrityksissä postien skannaamisen jotenkin voisi ymmärtää, ovathan välineet siellä työnantajan omistuksessa, ei taloyhtiöissä ja muissa yhteisöissä lain suomia vakoilumahdollisuuksia voi ymmärtää. Talonmies (jos talonmies ylläpitää taloyhtiön verkkoa) saa enemmän oikeuksia kuin poliisi!

Laissa haiskahtaa erittäin voimakkaasti paniikinomainen reagointi internetin edessä, koska suurin osa päättäjistä ei taida ymmärtää siitä yhtään mitään. Seuraava askel tästä eteenpäin on Kiinan tapaan nettiä valvovat poliisit, jotka voivat online klikata mahdollisesti laittomaan viittaavat tai muuten vain epämiellyttävät osoitteet kiinni.

Eduskunta: lähettäkää Lex Nokia takaisin ja pohtikaa asia tarkemmin – ja ihan aikuisten oikeasti järkevämmin!

Nestemäistä vettä Marsissa - ja toimittaja studiossa.

 Sinänsä ei ole mikään uutinen, että olin keskiviikkona Prisma Studion studiossa, mutta tällä kerralla aivan uudessa roolissa: haastateltavana. Aikataulukömmähdyksen vuoksi Turun erinomainen astrobiologi Harry Lehto olikin aivan muualla kun haastattelua piti alkaa tekemään, joten toimittajasta tuli yllättäen asiantuntijavieras, kun minut hälytettiin Marjon vieraaksi studiolle; en luonnollisestikaan kyennyt yhtä syventävään haastatteluun kuin Harry olisi kyennyt, mutta toivottavasti onnistuin antamaan eksoplaneetoista ja astrobiologiasta jokseenkin ymmärrettävän kuvan.

Itse asiassa suosittelen kaikille toimittajille piipahtamista haastattelutilanteen toisella puolella, sillä ennätin sanoa vain osan siitä, mitä olisi pitänyt. Aihe nimittäin on kerrassaan herkullisen kiinnostavassa tilassa juuri nyt, koska tähtitieteilijät löytävät koko ajan yhä pienempiä planeettoja yhä useammilta tähdiltä, astrobiologian tietämys tekee suorastaan loikkia eteenpäin ja naapuriplaneetaltamme Marsista - mikä voisi olla läheisin Maan ulkopuolisen elämän sijaintipaikka - on paljastunut viitteitä nyt myös nestemäisestä vedestä.

Kun nyt marraskuun alussa hiipuneen Phoenix-laskeutujan lähettämiä kuvia on käyty läpi, on niistä löytynyt paljon jännittävää. Yksi jännittävyyksistä on hyvin pieni yksityiskohta laskeutujan laskutelineessä: se näyttää vesipisaralta, joka kasvaa samaan tapaan kuin Maan päälläkin vesipisara kasvaa, kun esimerkiksi ilmasta siihen tiivistyy lisää vettä. 

 Kuvasarja Phoenixin laskeutumisjalan vesipisarasta (?)Kuvissa siis pisara näyttää pisaralta yhtä lailla kun nestepisara näyttää sellaiselta täällä maapallolla. Mikäli kyseessä on oikeasti pisarallinen nestemäistä vettä, pitää sen olla erittäin suolaista, koska lämpötila Marsin pinnalla oli päiväsaikaankin parikymmentä astetta pakkasen puolella ja ilmanpaine on noin sadasosa Maan ilmanpaineesta. Suolaisen veden jäätymispiste on matalampi, ja siten se periaatteessa voisi pysyä nestemäisenä martiaalisissakin olosuhteissa. Lisäksi laskeumisjalan metallitanko on todennäköisesti hieman ympäristöä lämpimämpi, mikä auttaa hieman tilannetta. Valitettavasti vain tarkkaa lämpötilatietoa jalalta ei ole, eikä veden suolaisuutta tunneta tarkasti, mutta kaikki viittaa siis nestemäiseen veteen.

Marsin pinta on yleisesti kovin suolaista ja Phoenixin laskeutumisalueelta on löytynyt runsaasti perkloraattisuoloja, joten periaatteessa ja mahdollisesti, kenties ja teoriassa vesi voisi olla nestemäisessä muodossa ihan siis oikeasti. Ja jos se on, niin hypoteettisesti esimerkiksi täällä maapallolla olevat suolasisesta ympäristöstä pitävät, runsasta ultraviolettisäteilyä sietävät ja kylmää kestävät bakteerit voisivat elää tyytyväisinä myös Marsin pinnalla. 

Jo nyt tiedetään, että Marsin pinnan alla voisi olla paikkoja, missä maanpäällisetkin alkuöliöt voisivat elää. Elleivät nyt potreasti, niin ainakin pysyä hengissä ja lisääntyä. Marsista on myös viime aikoina kerrottu tarkemmista metaanipitoisuuden mittauksista, ja niiden mukaan pinnalla on muutamissa paikoissa selvästi normaalia korkeampia metaanipitoisuuksia. Sille voi olla oikeastaan vain kaksi selitystä: vulkaaninen toiminta tai elämä. Maan päällä myös lehmät päästävät paljon metaania, mutta niitä tuskin Marsissa on.

Toinen astrobiologiaan liittyvä kiinnostava uutinen, jonka unohdin haastattelussa epäolennaisuuksia selittäessäni kokonaan, oli tiistaina esitelty tutkimus planeettainvälisen kaasupilven sisältämistä orgaanisista aineista. Aikaisemmin on tiedetty, että avaruudessa olevista kaasupilvistä on löytynyt monimutkaisiakin orgaanisia yhdisteitä, mutta nyt niitä löytyi roppakaupalla lisää uuden havaintotekniikan ansiosta. Tätä ennen kutakin molekyyliä on etsitty erikseen, on siis tiedetty etukäteen mitä etsitään ja kuinka, mutta nyt Yhdysvaltain kansallisen radio-observatorion tutkijat pystyivät purkamaan kaasupilven sisällyksen - ja yllätys oli suuri. Tavallisessa kaasupilvessä saattaa olla runsaasti monimutkaisiakin orgaanisia yhdisteitä.

Tähdet tiivistyvät näistä kaasukerääntymistä ja samoin planeetat muodostuvat samasta kaasusta tähtien ympärille. Kaasupilven sisällys siis päätyy myös planeettojen pinnoille, missä ne saattavat sitten muhia ja muodostaa yhä monimutkaisempia ja monimutkaisempia yhdisteitä. Tästä vaiheesta eteenpäin vain terveisiä Darwinille ja hups, muutaman miljardin vuoden jälkeen planeetan pinnalla saattaa olla elämää. 

Kuten edeltävästä huomaa, on kaikki astrobiologiaan ja eksoplaneettoihin liittyvä erittäin jännässä vaiheessa juuri nyt, ja varmastikin palaamme hyvinkin pian asiaan taas Prisma Studiossa - ja ensi kerralla toivottavasti Harryn kanssa.

To 12.02.2009 @ 00:17admin

Satelliitit kolarissa!

Nyt tämäkin on tapahtunut: kaksi suurta avaruudessa olevaa satelliittia törmäsi tosiinsa. Tuloksena on paljon avaruusromua ja uuden kappaleen avautuminen avaruuslentojen historiassa.

Kun yötaivasta katselee ja äkkää sieltä silloin tällöin pienen liikkuvan valopisteen, satelliitin, voisi ajatella, että noiden pienten valopisteiden tosiinsa törmääminen olisi hyvin, hyvin epätodennäköistä. Maapallon ympärillä avaruutta kyllä riittää ja satelliitit ovat tyypillisesti muutamien metrien, aurinkopaneeleineen kenties parin kymmenen metrin kokoisia.

Näin on ollutkin asian laita, mutta taivaalla planeettamme ympärillä on nykyisin yli 13 000 kappaletta, joita pystytään seuraamaan. Näistä aktiivisia satelliitteja on alle tuhat, noin 800. Suurin osa näistä satelliiteista on matalalla kiertoradalla maapallon ympärillä, siis alle 2000 km:n korkeudessa.

Iridium-kännykkäverkkosatelliitti ja todennäköisimmin käytöstä poistettu venäläinen Cosmos-luokan satelliitti kolaroivat pahasti keskenään eilen tiistaina Siperian taivaan päällä. Valtaosa Cosmos-satelliiteista on venäläisten tiedustelutekokuita. Iridium vaurioitui toimintakyvyttömäksi ja törmäyksen johdosta kiertoradalle syntyi romupilvi, jossa on ainakin 300 selvästi toisistaan erottuvaa kappaletta. Kyseessä on suuri, ja mahdollisesti hyvin haitallinen avaruusromukerääntymä.

Tähän mennessä suurimmat avaruusromua synnyttäneet tapaukset ovat amerikkalaisen kantoraketin polttoainetankin räjähdys vuonna 1996 ja kiinalaisten tekemä satelliittituhoamiskone vuonna 2007.

Koska romukasa laskeutuu vähitellen alaspäin kohti Maata, kulkee se aikanaan myös Kansainvälisen avaruusaseman kiertoradan ohitse. Pudotessaan pilvi myös laajenee, joten siitä saattaa koitua todella paljon harmia avaruusasemalle - kuin myös luonnollisesti kaikille satelliiteille. Avaruusasema vain on huolettavampi, koska siellä on parhaillaan kolme avaruuslentäjää sisällä ja kevään kuluessa aseman pysyvän miehistön määrä ollaan nostamassa kuuteen henkilöön.

Avaruudessa on tapahtunut törmäyksiä aikaisemminkin, mutta paljon pienempiä ja vaarattomampia. Tämä tiistain tapaus on lajissaan ensimmäinen, ja se saa toivottavasti aikaan sen, että viimeinkin avaruusliikenteelle perustettaisiin erityinen "lennonjohto". Tällä haavaa yhteisesti koordinoitua systeemiä satelliittien ja avaruusalusten lentoratojen yhteensovittamiseksi ja törmäysten välttämiseksi ei ole olemassa, vaan on olemassa vain erilaisia enemmän tai vähemmän kattavia listauksia eri avaruuslaitteiden sijainneista, ja kaikki satelliittioperaattorit ja avaruuslentoja tekevät tahot ovat tarkistaneet siitä ettei mikään muu kappale aiheuta mahdollisesti harmia heidän laitteelleen.

Törmäyksessä syntynyttä romupilveä tarkkaillaan parhaillaan tiiviisti ja lähipäivinä saamme varmasti lisää tietoa siitä sekä sen mahdollisesta vaarallisuudesta muille. Täällä Maan pinnalla ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä ilmakehämme kyllä suojaa meitä avaruusromulta. Avaruudessa sen sijaan kannattaa olla valppaana, sillä nähtävästi enää et voi olla omissa oloissasi sielläkään...

(Ohessa on kuva toisesta törmäyksen osapuolesta, Iridium-satelliitista. Kyseessä on amerikkalainen satelliittivälitteisen matkapuhelinsysteemin satelliittiverkoston jäsen, yksi 66 aktiivisesta järjestelmän satelliitista.)

Ti 11.11.2008 @ 00:31admin

Phoenix on hiljentynyt

Marsin pohjoisnavan tuntumassa toukokuun lopusta mittauksia tehnyt ja maisemaa kuvannut Phoenix-laskeutuja on vaiennut. Viimeinen signaali siltä saatiin marraskuun 2. päivänä.

Kun Phoenix laskeutui toukokuussa, oletettiin sen toimivan punaisen planeetan pinnalla kolmen kuukauden ajan, mutta luonnollisestikin tutkijat toivoivat sille pitempää ikää. Ennuste oli kuitenkin alusta alkaen synkkä, sillä laskeutumispaikka sijaitsi samoilla seuduilla Marsissa kuin Enontekiö sijaitsee maapallon pinnalla. Kun kesä vaihtui syksyksi ja edelleen talveksi (jotka juuri nyt Marsin pohjoisalueella ovat menneet samaa tahtia Maan kanssa), Auringon valon määrä väheni joka päivä, lämpötila laski ja niinpä joka päivä aurinkopaneelien tuottaman sähkön voimin sinnittelevä laite sai ladata yhä enemmän akkujaan tehdäkseen yhä vähemmän työtä.

Lopulta lokakuussa nousivat pölymyrskyt, jotka löivät viimeisen naulan arkkuun. Phoenix oli ensin parin päivän ajan hiljaa, kunnes sen heikko signaali kuultiin, mutta marraskuun alun jälkeen se ei ole enää lähettänyt viestejä. Niinpä lennonjohto katso sen hiljentyneen, mutta jatkaa kaikelta varalta kuuntelua vielä jonkin aikaa. Samoin kevään koittaessa siihen koitetaan saada uudelleen yhteyttä - periaatteessa laite alkaa automaattisesti lähettää hereilläolosignaalia, kun sähköä on riittävästi, mikäli se on vain toimintakunnossa.

Kylmä talvi saattaa kuitenkin olla sille liikaa. Lumi tulee peittämään sen ja hautaamaan lähes Maan vuoden ajaksi.

Vaikka Phoenix olisikin nyt kuollut, on sen lähettämien tietojen analysointi vasta alussa. Jo nyt tiedetään, että se laskeutui jääkentän päälle, se onnistui varmistamaan että maaperässä oli jäätä, ja se löysi perkloraattia, mikä sai tutkijat hämilleen. Perkloraattia lukuun ottamatta marsperä osoittautui varsin mukavaksi paikaksi mikrobeille elää.

Phoenix otti yli 25000 kuvaa, joiden joukossa olivat ensimmäiset atomimikroskooppikuvat Maan ulkopuolelta. Se oli työn touhussa 149 kaikista 152 Marsin vuorokaudesta, jotka se vietti punaisen planeetan pinnalla.

Myös suomalaistekoinen painemittari toimi hyvin ja lähetti viimeiseen saakka mittaustietojaan.

Ja toivottavasti työ jatkuu, kun kevät taas koittaa!

To 16.10.2008 @ 12:22admin

Kaikki on suhteellista

Juuri tulleen uutisen mukaan Rahoitustarkistuksen mukaan suomalaispankkien riskit Islannissa ovat vain noin 20 miljoonaa euroa.
 
20 miljoonaa on sattumoisin suurin koskaan Suomessa tehty avaruusalan investointi, Envisat-ympäristötutkimussatelliitin GOMOS-mittalaite. Kun siitä puhuttiin laukaisun yhteydessä vuonna 2002, monet mediat päivittelivät kuinka valtavan kallis se on.
 
Avaruuslennoista puhuttaessa yleensä on tapana päivitellä sen kalleutta, mutta talousasioista ja viihteestä kerrottaessa eivät miljoonat ole mitään...

Ti 07.10.2008 @ 07:49admin

Asteroiditörmäys Sudanissa

Nousin tänään tiistaina hieman normaalia aikaisemmin katsomaan, mitä uutisissa kirjoitetaan Sudanista. Toistaiseksi siellä Maahan putoavaksi ennustetusta asteroidista ei ole kerrottu mitään, mutta eiliset ennusteet olivat tarkkoja.
 
Tusconissa Arizonassa sijaitseva Catalina Sky Survey tarkkailee automaattisesti taivasta, ja sen avulla on löydetty monia asteroideja ja muita aurinkokunnan pienkappaleita. Normaalisti kohteet ovat kaukana, eikä niistä ole meille ainakaan välitöntä vaaraa, mutta maanantaina tutkijat hätkähtivät: tämä tulee suoraan kohti!
 
Tarkistuslaskelmissa tilanne ei muuttunut mihinkään, vaan asteroidi 2008 TC3 suuntasi suoraan päin maapalloa ja iskeytyisi ilmakehään arvioiden mukaan pohjoisen Sudanin päällä tänään tiistaina yöllä klo 5:45:28 Suomen aikaa. Onneksi kyseessä on kuitenkin vain muutamia metrejä halkaisijaltaan oleva kappale, joka tuhoutunee kokonaan ilmakehän kuumennuksessa. Se tuottaa varsin komean näköisen valopallon taivaalle ja sen koostumuksesta riippuen saattaa pinnallekin selviytyä osia asteroidista.
 
NASAn pikkuplaneetta-asiantuntijan Don Yeomansin mukaan kirkkaimmillaan törmääjä on klo 5:45:54 ja tilanne on ohi klo 5:46:20 Suomen aikaa. Kappaleen nopeus Maahan juuri ennen törmäämistä on 12,8 kilometriä sekunnissa.
Kiinnostavaa tässä on luonnollisestikin itse törmäyksen lisäksi se, miten hyvin tällaisia minikokoisia asteroideja voidaan havaita ja niiden liikkeitä ennustaa.
 
Kyseessä ei sinällään ole harvinainen tapaus, sillä parin metrin kokoisia kappaleita osuu planeettaamme aina silloin tällöin, mutta nyt ensimmäistä kertaa sellainen on pystytty havaitsemaan etukäteen. Ei paljon, mutta kuitenkin.
 
Pelottavaa puolestaan on se, että juuri tähän – hyvin lyhyellä varoitusajalla – saattaa löytyä suurempia ja vaarallisempiakin törmääjiä. Isompi kappale on helpompi havaita kaukaa, mutta taivaalla on edelleen suuntia, joihin ei aina nähdä kunnolla, eivätkä automaattiset taivaankartoittajalaitteetkaan ole erehtymättömiä. Ja ainakin toistaiseksi olisimme varsin voimattomia, jos huomaisimme suuren kappaleen olevan nokkakolarikurssilla Maan kanssa.
 
Päivitys tiistain illalla:
Valokuvia törmäyksestä ei ole tullut tuolta harvaan asutulta alueelta, mutta alueella lentäneen KLM:n lentokoneen miehistö havaitsi kirkkaan valonvälähdyksen törmäyksen oletetussa suunnassa juuri ennen arvioitua aikaa. Lisäksi Keniassa olevalta infraäänitutkimusasemalta havaittiin törmäyksen kaltainen signaali klo 02:43 UTC, siis klo 5.43 Suomen aikaa, mikä täsmää hyvin asteroidin tuloon. Viimeisten havaintojen mukaan törmääjä oli halkaisijaltaan noin kolme metriä ja sen törmäyksessä vapautui energia, joka vastaa 1,1- 2.1 TNT-kilotonnin räjähdystä. Todennäköisesti maahan on satanut muutamia pieniä kappaleita asteroidista.
 
Kartta törmäyskohdasta.
 
Meteosatin kuvaan on piirretty paikka, missä KLM:n koneen lentäjien mukaan törmäys tapahtui. Ruksi on lentokone ja punaiset sulkumerkit näyttävät törmäyksen tapahtumispaikan.

Ke 24.09.2008 @ 15:28admin

Taikonauttitorstai tulossa

Tänään lähetetyn, pitkän kesätauon jälkeen kerrottavaa pullistelleen Avaruusradiaattorin pääaiheena on GOCE-satelliitti, joka laukaistaan (toivottavasti) lokakuun 6. päivänä avaruuteen ja tulee (toivottavasti) kartoittamaan Maan painovoimakentän sata kertaa aikaisempaa tarkemmin. Kyseessä on huippukiinnostava lento, jolla on suoria käytännön sovelluksiakin: pian voimme muun muassa määrittää kartoissa olevan nollatason, niin sanotun meren pinnan tason aikaisempaa paremmin.

GOCE ei kuitenkaan tule saamaan lähellekään samaa huomiota kuin saavat huomenna (toivottavasti) kiertoradalle lähetettävät taikonautit. Shenzhou 7 -alus kököttää parhaillaan Jiuquanin avaruuskeskuksessa Gobin autiomaan laidalla Pitkä Marssi -kantoraketin nokassa ja on valmis kyytimään kolme kiinalaista avaruuslentäjää Kiinan kolmannelle miehitetylle avaruuslennolle.

Lennon kohokohta tulee olemaan tämän viikon lopussa, kun yksi taikonauteista tekee avaruuskävelyn. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kiinalaisavaruuslentäjä poistuu aluksesta avaruuspuvussa ulos avaruuteen, ja siten tämä on taas yksi askel eteenpäin kiinalaisten miehitetyssä avaruusohjelmassa. Tätä ennen Kiina on tehnyt kaksi miehitettyä avaruuslentoa, ensimmäisen vuonna 2003, kun Yang Liwei nousi yksin Shenzhou 5 -aluksella avaruuteen, ja toisen kolme vuotta sitten, kun Shenzhou 6:n kyydissä oli kaksi taikonauttia, Fei Junlong ja Nie Haisheng.

Shenzhou 7:n mukana on siis kolme taikonauttia, Zhai Zhigang, Liu Boming ja Jing Haipeng, joista Zhigang tullee tekemään avaruuskävelyn. Tämä 42-vuotias Kiinan kansanarmeijan hävittäjälentäjä oli myös ehdolla ensimmäisen avaruuslennon tekijäksi viisi vuotta sitten. Suunnitelmien mukaan avaruuskävely tulee kestämään vain 40 minuuttia, mikä tietysti on kunnioitettava saavutus kun ottaa huomioon, että kiinalaiset eivät ole moista aiemmin tehneet, ja tämän avaruuskävelyn aikana Zhigang vapauttaa avaruuteen pienen satelliitin, jonka tärkein tehtävä on lähettää TV-kuvaa aluksesta ja avaruuskävelijästä Maahan.

Itse lento tulee kestämään vain 68 tuntia, eli vajaat kolme vuorokautta, joten miehistö palaa Maahan jo lauantaina. Tänään lähetetyssä ohjelmassani (joka on kuunneltavissa myös YLE Areenassa ja podcastina) on palanen kolmen vuoden takaisesta ohjelmasta, missä on ääniä ja tunnelmia Shenzhou 6:n lennon jälkeen. Tässä tuon jutun tekstiä kaikille, jotka eivät ehdi/viitsi/ennätä/halua kuunnella itse ohjelmaa:

---- klip klip klip -----

Avaruusradiaattori 26112005

Kaksi taikonauttia, Fei Junlong ja Nie Haisheng, laukaistiin Shenzhou 6 -aluksella avaruuteen Jiuquanin avaruuskeskuksesta Kiinan Gansu-provinssista keskiviikkona, 12. lokakuuta aamupäivällä paikallista aikaa, tarkkaan ottaen kello neljä aamulla Suomen ajan mukaan.

Laukaisu välitettiin tällä kertaa suorana televisiossa ja salamyhkäisyys lennon ympärillä oli paljon ensimmäistä miehitettyä lentoa vähäisempää. Tosin miehistön nimet pidettiin salassa viime hetkiin saakka, vasta Kiinan kommunistipuolueen johtajien tavatessa miehistön paria tuntia ennen laukaisua, heidän nimensä kerrottiin. TV-lähetyksessä laukaisu sujui hyvin suuressa valvontakeskuksessa, missä lähtölaskentakellon numeroiden pienennyttyä nollaan eräs valvojista painoi komeaa punaista laukaisunappia, minkä jälkeen muutaman sekunnin päästä Pitkä Marssi -kantoraketin kahdeksan moottoria heräsivät henkiin ja raketti nousi taivaalle.

Kamerat näyttivät paitsi lennonjohtoa, niin myös kuvaa raketista alaspäin, kuvissa nähtiin hyvin apurakettien irtoamiset ja ensimmäisen vaiheen putoaminen. Sen jälkeen kuvaa oli myös kapselin sisältä, ja kun Shenzhou oli asettunut Maata kiertävälle radalle, iloitsivat lennonjohdon ihmiset hurraten ja taputtaen.

Alun perin laukaisua odotettiin vasta loppuviikosta, mutta sitä siirrettiin tiettävästi vuorokaudella aikaisemmaksi, koska huonon sään rintama oli lähestymässä laukaisupaikkaa.

Kummatkin avaruuslentäjät valittiin Kiinan avaruusohjelmaan vuonna 1998 samalla kertaa kuin ensimmäisen kiinalaislennon tehnyt Jang Liwei. Fei ja Nie olivat mukana myös ensimmäisen lennon tekijän loppuvalinnoissa vuonna 2003, mutta nyt he saattoivat 14 kierroksen sijaan kiertää Maata viiden päivän ajan, jonka kuluessa kierroksia tuli täyteen 75. Fei Junlong on 40-vuotias ja Nie Haisheng 41, he kummatkin ovat kotoisin Kiinan itäisestä keskiosasta ja ovat toimineet ennen taikonauttiuraansa hävittäjälentäjinä.

Kiinan avaruusalus perustuu venäläiseen Sojuz-alukseen, joten siinä on keskellä maahanpaluukapseli, aluksen tärkein osa, jonka alapuolella on paineistamaton huoltomoduuli, jossa on polttoainesäiliöt, happivarasto, tietoliikennelaitteita, aurinkopaneelit ja rakettimoottori, jonka avulla aluksen nopeutta hidastetaan Maahan paluuta varten ja jonka avulla voidaan tehdä ratamuutoksia myös avaruudessa. Ja keskiosan yläpuolella on kiertoratamoduuli, paineistettu osa, jonka sisällä taikonautit nyt myös olivat. Kun Jang Liwei ensilennollaan pysyi vain istuimessaan koko 21 tunnin ajan, oli nyt Niellä ja Feillä makuupussit kiertorataosassa. Siellä oli myös parempaa ruokaa - tietotoimisto Xinhuan mukaan avaruuteen sopivia kiinalaisia perinteisiä ruokia, joiden syöminen puikoilla oli kuulemma avaruudessa vaikeaa - ja kiertorataosassa oli myös tutkimuslaitteita: lennon aikana kuulemma tehtiin paitsi ihmisen avaruuteen sopeutumiseen liittyviä kokeita, niin myös tutkittiin materiaalien käyttäytymistä painottomuudessa, havaittiin maapalloa ja tehtiin ympäristötutkimusta avaruudesta.

Tärkeintä lennolla oli kuitenkin Shenzhou-aluksen testaaminen. Ensilennolla ei koitettu tehdä mitään erikoista, kun taas nyt aluksen käyttäytymistä kokeiltiin erilaisissa olosuhteissa, sen toimintarajoja etsittiin ja sen käytöstä kerättiin mahdollisimman paljon kokemusta.

Nähtävästi kaikki sujui hyvin, sillä alus laskeutui onnistuneesti Maahan sunnuntaina 16. lokakuuta, illalla 23.33 Suomen aikaa, eli aamuyön tunteina Pekingin aikaa.

Xinhuan mukaan alusta oli vastassa 300-päinen pelastusjoukko, joka oli ollut laskeutumispaikalla vahdissa koko lennon ajan. Laskeutumispaikka oli kuulemma vain hieman yli kilometrin päässä suunnitellusta ja vain kuutisen kilometriä Shenzhou 5:n laskeutumispaikasta Sisä-Mongoliassa, siis Kiinan puolella kuitenkin.
Shenzhou 7:n lento on suunnitteilla ensi vuoden loppuun, jolloin todennäköisesti kiinalaiset tekevät ensimmäisen avaruuskävelynsä. Sen jälkeen seuraavilla lennoilla testataan alusten kohtaamista ja telakoimista toisiinsa kiertoradalla - ja vuoden 2010 tienoilla Kiina aikoo lähettää avaruuteen myös pysyvästi miehitetyn avaruusaseman. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa on lentoja Kuuhunkin, mutta niistä on turha puhua vielä tässä vaiheessa.
---- klip klip klip -----

Eilen tiistaina Kiinan keskustelevision englanninkielinen kanava näytti jo kuvia laukaisualustalle siirretystä kantoraketista, Shenzhou 7 nokassaan, ja kun sääennustekin näyttää hyvältä, on varsin todennäköistä että huomenna taikonautit nousevat taivaalle. Kuvien mukaan aluksen kiertorataosa on hieman erilainen kuin aikaisemmilla lennoilla, joilla osa on jäänyt avaruuteen kiertämään vielä joksikin aikaa taikonauttien laskeutumisen jälkeen. Siksi Shenzhou-alusten yläosassa on ollut erilaisia kameroita ja laitteita, joiden avulla lennonjohto on tehnyt tutkimuksia ja kuvannut Maan pintaa. Nyt näitä laitteita ei kuitenkaan ole, vaan aluksen kyljessä on neljä kummallista möhkyrää. Mitä ne ovat? Kenties jokin niistä on se minisatelliitti, jonka Zhai Zhigang vapauttaa avaruuteen, tai sitten satelliitteja on useampia siltä varalta ettei yksi niistä toimi. Oudot kohokkaat voivat olla myös lisähappisäiliöitä, sillä avaruuskävelyn alkaessa kapselin ilma tyhjennetään avaruuteen, ja siksi happea tarvitaan lisää. Tosin lento kestää nyt vain vajaat kolme päivää ja edellisellä, viisi päivää kestäneellä lennolla ei tällaisia lisähappisäiliöitä tarvittu, vaikka kokonaisilmankulutus oli suurempi. No, vastaus saataneen perjantaina.

Seuraava Kiinan miehitetty avaruuslento tulee olemaan tiettävästi telakoituminen avaruudessa; suunnitelman mukaan Shenzhou 8 ja 9 laukaistaisiin avaruuteen samanaikaisesti, ja ne telakoituisivat toisiinsa. Tämä on taas askel eteenpäin. Huhujen mukaan samalla kerralla parin vuoden päästä voitaisiin lähettää avaruuteen myös pieni avaruusasema, ja kiinalaiset voisivat pitää sitä enemmän tai vähemmän pysyvästi miehitettynä avaruudessa. Kunnianhimoa Kiinassa riittää ja heidän tavoitteensa ovat kuulennoissa - enkä epäile yhtään, etteivätkö he pystyisi sitä toteuttamaan.

Ke 17.09.2008 @ 10:02admin

Tänään sata vuotta sitten

Tänään on ilmailun historiassa kiinnostava päivä, sillä sata vuotta sitten tapahtui ensimmäinen lentokoneonnettomuus, jossa kuoli ihminen.

Sitä ennen vain ilmapalloilijoille oli tapahtunut fataaleita onnettomuuksia - alkaen kaikkien aikonen ensimmäisestä lento-onnettomuudesta kesäkuun 15. päivänä 1785, kun Jean-François Pilâire de Rozier kuoli Kanaalin ylilentoyrityksessä. Hänen uusi kuumailmapallon ja vetypallon risteytymänsä syttyi tuleen ja putosi alas.

Tämä ilmailuhistorian surullinen, ensimmäinen kuolemaan johtanut ilmaa raskaamman lentolaitteen onnettomuus tapahtui 17. syyskuuta 1908 Yhdysvalloissa. Lentokoneena oli yksi harvoista tuolloin käytössä olleista kunnollisista lentokoneista, Wright-veljesten Wright Flyer. Kyseessä oli viisi vuotta aikaisemmin ensimmäisen moottorilennon tehneen koneen parannettu versio, versio numero kolme.

Orville Wright oli esittelemässä lentokonetta Yhdysvaltain armeijalle Fort Myerin kasarmilla, ja päivän kuluessa päätettiin, että Thomas Selfridge lähtisi koneen kyytiin. Orville Wright ohjasi konetta ja Selfridge oli kyydissä hänen vierellään, makaamassa alemman siiven päällä; Wright Flyeriä lennettiin mahallaan maaten.

Sitten, kun kone oli lentänyt nelisen kertaa kasarmialueen yllä noin 50 metrin korkeudessa, koneen oikeanpuoleinen potkuri hajosi. Wright Flyerissä oli kaksi potkuria, jotka saivat voimaa ketjujen välityksellä yhdestä moottorista. Kun potkuri hajosi, potkurin rippeet alkoivat täristää konetta, jolloin lentokone hajosi ja syöksyi nokka edellä alaspäin. Orville pystyi sammuttamaan moottorin, oikaisemaan koneen ja liitämään sillä vähän matkaa, kunnes kone putosi alas.

Selfridge kuoli hetkessä, kun hän iskeytyi koneen pystytukirakenteita vastaan. 26-vuotiaan sotilaan pää osui tukiin ja kallo halkesi. Häntä koetettiin vielä pelastaa leikkauksella, mutta hän kuoli samana iltana tajuihinsa tulematta. Mikäli Selfridge olisi käyttänyt kypärää, olisi hän todennäköisesti selvinnyt onnettomuudesta ruhjeilla ja luunmurtumilla - kuten Orville Wright. Orville tosin vietti seitsemän viikkoa sairaalassa, mutta palasi vielä ilmaankin.

Sivut

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu