Älypuhelinten maailmanvalloitus mahdollisti homotutkan

Kun paikannustoiminnon sisältävä iPhone julkistettiin kesäkuussa 2008, se avasi mobiilipalvelujen kehittäjille huikeat näkymät. Eräs tilaisuuteen tarttuneista oli Joel Simkhai. Hän tarvitsi homotutkan.  

- Äitimme eivät järjestä meille treffejä toisten kundien kanssa, eikä pidä paikkaansa että homo aina tunnistaa toisen homon, hän perusteli.  

Hyvästi, nettideittailun yksinäisyys

Grindr on maailman suurin homomiehille suunnattu paikkatietoon perustuva sosiaalinen verkostoitumispalvelu. Sillä on 3,5 miljoonaa käyttäjää 192 maassa. 

Kullakin hetkellä palvelua käyttää 70 000 miestä. Yli sadan tuhannen käyttäjiä on New Yorkissa, Chicagossa, Sydneyssä, Lontoossa ja Pariisissa. 

Joka päivä sisään kirjautuu miljoona käyttäjää. He viettävät palvelussa aikaa tunnin päivässä. 

Ennen mobiilipalvelujen aikaa nettideittailu oli Simkhaista surkeaa. Yksinäistä, ja kaikkea muuta kuin spontaania. 

- Olet ulkona ihmisten ilmoilla, näet jonkun, katsot silmiin ja hymyilet - onhan se nyt toista kuin tietokoneen ääressä kotona kyyhöttäminen, Simkhai perusteli kokemuksen pohjalta. 

Eikä nettideittailussa vielä kaikki. Simkhai tiimeineen uskoo, että ihmisten uteliaisuudessa toisiinsa on pohjaa uusille palveluille. 

- Kuvitelkaa se päivä, kun tiedätte, keitä kaikki ihmiset tässä huoneessa ovat, hän sanoi. Simhkai kertoi kokemuksiaan palvelujen kehittämisestä salintäydelle yleisöä SXSW Interactive-festivaaleilla viikko sitten Austinissa. Puheenvuoro What’s ‘The Next Big Thing’ in Social Networking on kuunneltavissa festivaalisivustolla.  Seuraava iso juttu sosiaalisessa verkostoitumisessa on paikallinen, tilannekohtainen palvelujen tarjoaminen, hän uskoo.

SoLoMo: People, Places & Things

Social, Local & Mobile; SoLoMo, on kehittäjien mielestä rajattomien mahdollisuuksien kenttä. Foursquare paras esimerkki siitä, miten paikkatietoiset palvelut ovat nousseet valtavirtaan. Facebook on parantamassa check-in-palveluitaan. 

Jos aiot kilpailla ihmisten huomiosta, sinulla on oltava sellainen sisältö, jota kukaan muu ei tarjoa, tuodaksesi ihmiset ensimmäistä kertaa sisään; ja jotakin, mikä tuo heidät takaisin.  Yksinkertaisuus on valttia. Grindr näyttää lähiympäristön homomiehet ja tarjoaa mahdollisuuden chatiin. Palvelussa julkaistaan valokuvia. Siinä kaikki. 

Kriittisen massan saavuttamiseksi palvelussasi täytyy olla jokin elementti, joka motivoi käyttäjiä levittämään sitä verkostoilleen. Esimerkiksi Waze, Foursquare ja Yelp tarjoavat sitä paremman käyttökokemuksen, mitä enemmän käyttäjät, joihin luotat, tuottavat vinkkejä ja suosituksia.  

Hyvä palvelu panee käyttäjän keskipisteeseen niin että tämän ympärille jäsentyvät hänelle relevantit ihmiset, paikat ja asiat. 

Sosiaalisen verkotoitumispalvelun kannalta on olemassa kolmenlaisia ihmisiä: Ihmisiä, jotka tunnen, ihmisiä, jotka tuttuni tuntevat (legitimiteettiä siitä että yhteinen tuttava) ja ihmisiä, jotka ovat minun kaltaisiani: meillä voi olla yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai sama tausta, kuten paikkakunta, koulu tai työpaikka. 

Samoin on kolmenlaisia paikkoja, kun kysymys on siitä, minne mennä: lähellä olevat paikat, jossa on joku tuttu, tutun tuttu, tai kaltaisiani ihmisiä. Jos jossakin on iso joukko indie-musiikkia rakastavia ihmisiä, ja olen itse sellainen, ehkä minäkin haluan olla siellä. 

Asiat puolestaan ovat tarjouksia, tuotteita ja palveluita. Tieto siitä, että ystävä osti jotakin, saattaa herättää minussakin halun hankintaan. Yhtä lailla on relevanttia tietää, mitä tuotteita ja palveluja suosivat ihailemani asiantuntijat, "people in the know", Simkhai kuvaa kehittäjätiiminsä ajattelua.  

Grindr on saatavissa iPhonelle, Androidille ja Blackberrylle.

Firmalla on myös laajemmille kohdeyleisöille tarkoitettu Blendr, jonka se julkaisi viime syksynä. 

0 kommenttia

Aikaleima

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
 

Blogiarkisto

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu