"Isä, haluatko katsoa minun tekemiäni videoita?"
Kuuntelin aikoinani raitiovaunussa aina musiikkia, kunnes tajusin, että ympärilläni käytävät keskustelut ja ihmisten tarkkaileminen ovat itse asiassa paljon mielenkiintoisempia kuin paras musiikki ikinä.
Jokin aika sitten matkalla keskustaan nuori, ehkä noin 8-9-vuotias tyttö nousi isänsä kanssa raitiovaunuun Kalliosta, ja he istuivat eteeni.
Pienen hiljaisen hetken jälkeen tyttö kaivoi taskustaan matkapuhelimen.
"Isä, haluatko katsoa minun tekemiäni videoita?" tyttö kysyi osoittaen matkapuhelintaan. Tyttö esitteli ylpeänä videoita, ja kertoi kuinka hän oli lisännyt siihen musiikin omalta tietokoneeltaan.
Isä ei näyttänyt vaikuttuneelta. Hän näpräsi omaa matkapuhelintaan eikä edes katsonut videota kunnolla.
Seuraavalla pysäkillä raitiovaunuun nousi isän työkaveri. Tyttö sai jäädä yksin itsetehtyjen videoidensa kanssa, kun miehet keskustelivat kiireestä:
"On kyllä ollut kauhean kiire ja nyt on kiire viedä tyttö tanssitunnille. Piti jättää se luistelu pois, kun niitä tunteja olisi ollut liian monta viikossa."
Vieressä ohjattuun harrastukseen matkaava tyttö näpytteli omaehtoisesti kännykkäänsä ja kuka ties leikkasi jo seuraavaa videopätkää. Toivottavasti isä kiinnostuu niistä joku päivä.
Lainaukset ovat muistini mukaiset, eivätkä varmasti täysin sanatarkkoja.
