Tunnistatko kultakimpaleen, vaikka sillä olisi baseball-lippis päässä?
Olet ehkä kuullut tarinan yhdestä maailman parhaista viulisteista, joka soitti Stradivariuksellaan 43 minuutin ajan metroaseman aamuruuhkassa. Baseball-lippis päässään ja farkut jalassaan Joshua Bell näytti niin tavalliselta katusoittajalta, että suurin osa ihmisistä käveli hänen ohitseen.
Ehkä ihmiset eivät jääneet kuuntelemaan musiikkia siksi, että kaikilla oli niin kiire. Ehkä osa jätti miehen huomioimatta, koska hänellä ei ollut perinteistä konserttiviulistin asua päällään. Tai ehkä mies vain soitti väärässä paikassa väärään aikaan - eihän maailman parhaalla viulistilla ole mitään syytä soittaa metroasemalla!
Minä olisin tietenkin tunnistanut miehen ja jäänyt kuuntelemaan häntä, saatat ajatella. Näinhän minäkin haluaisin ajatella itsestäni. Totta kai tunnistan aidon taidon ja todellisen kyvykkyyden heti kun se tulee kohdalleni, sillä minua eivät väärät vaatteet ja outo konteksti hämää.
Totuus on kuitenkin toinen. Olisin vaikka voinut ostaa kalliin lipun Joshua Bellin konserttiin, mutta aamuruuhkassa olisin varmasti kävellyt hänen ohitseen. Olisin tehnyt pikaisen arvion soitosta pelkästään ulkoisten tekijöiden perusteella ja päättänyt jatkaa matkaani.
Väitän, että meille käy näin usein myös töissä. Emme pysähdy kuuntelemaan ja arvioimaan kuuntelemaamme, milloin mihinkin syyhyn vedoten. Päättävissä asemissa olevat saavat omat ideansa aina esiin kuten Bell konserttilavalla, mutta entäs muut? Ei kai kovin moni meistä joudu soittamaan arvoviuluaan aamuruuhkassa, vain toivoen, että joku pysähtyisi kuuntelemaan?
Jos me haluamme olla innovatiivisia ja luovia, ovat kaikkien ideat ja ajatukset kehityksestä yhtä tärkeitä. Kaikkia ei voida toteuttaa, mutta jokaisen täytyy pystyä luottamaan siihen, että hän saa äänensä kuuluville. Tarvitsemme jonkun kevyen ja ketterän tavan tuoda kehitysideoita esille niin, että niitä oikeasti kuunnellaan ja arvioidaan riippumatta siitä, kuka ne lähettää. Parhaat oivallukset eivät aina ehkä synny oman yksikön sisällä.
Kehitysideoita kerättäessä olennaisinta on kuitenkin se, että me kuuntelemme ajatuksella mitä sanottavaa meillä on toinen toisillemme. Joskus se tarkoittaa tarkempaa kuuntelua kahvipöydässä ja sen odottamista, että hiljaisinkin kaikista saa rauhassa sanoa omat ajatuksensa.
Parhaalla idealla voi olla vaikka se rähjäinen baseball-lippis päässä. Mutta ei kai sitä pitäisi hylätä sen vuoksi?
4 kommenttia
To 08.10.2009 @ 12:39
Mahtavaa, kyseinen viulukonsertti <a href="http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/video/2007/04/09/VI2007040900536.html">on Washington Postin netissä kuunneltavissa</A>. Ja juttu oli hyvä, kiitos linkistä.
Joo, nykyinen digitaalinen ja verkottunut viestintäympäristö on tehnyt mahdolliseksi sen, että kuka tahansa voi alkaa "soittaa viuluaan" missä tahansa. Blogialustat ovat ilmaisia, avoimia ja helppokäyttöisiä, alkajaisiksi. Kriittinen resurssi onkin huomio. Ja, kuten jutussa todistettiin, konteksti. Neroutta ei tunnisteta lennosta. Pitää olla suosituksia.
Olisiko opetus ehkä, että jotta hyvät ideat tulisivat kuulluiksi, jokaisen meistä pitäisi tarkentaa korvaansa hiukan useammin sille, mitä naapuri juttelee. Ja kertoa ideaa eteenpäin toisessa yhteydessä, jossa se on relevanttia. Yhyttää ihmisiä ideoihin, ja ideoita toisiinsa, ja ihmisiä toisiinsa?
Minulla on semmoinen tuntuma - toivottavasti se on väärä - että meillä on sellainen kulttuuri, että toisten ideoista ei kerrota eteenpäin, koska ajatellaan, että toisten asioista ei ole sopivaa puhua. Puhukoot itse niin ei tapahtu virheitä ja väärinkäsityksiä. Jos toimisimme jokainen hitusen aktiivisemmin toistemme ideoista - lennokkaistakin - eteenpäin kertojina, saisimme aikaan enemmän pöhinää ja kuhinaa, ja jotkut niistä toteuttajien korviin oikeasti arvioitaviksi.
La 17.10.2009 @ 21:00
Todella hyvä linkki, huomio ja keskustelunavaus.
Olen monesti ollut tilanteessa, jossa tuntuu että tukahtuu ideoihin, kun kukaan ei vastaanota niitä. Olen myös kokenut vaikeaksi pitää suuni kiinni, vaikka joku saattaakin kopioida idean. Mutta uskon, että idea on todella hyvä, jos joku sen vie tai jalostaa sitä eteenpäin.
Toivottavasti työyhteisössämme ideointimetodit ja -tilaisuudet paranevat, meillä on varmasti hyvin paljon annettavaa.
Ti 27.10.2009 @ 19:38
Todella hyvä linkki, huomio ja keskustelunavaus.
Olen monesti ollut tilanteessa, jossa tuntuu että tukahtuu ideoihin, kun kukaan ei vastaanota niitä. Olen myös kokenut vaikeaksi pitää suuni kiinni, vaikka joku saattaakin kopioida idean. Mutta uskon, että idea on todella hyvä, jos joku sen vie tai jalostaa sitä eteenpäin.
Toivottavasti työyhteisössämme ideointimetodit ja -tilaisuudet paranevat, meillä on varmasti hyvin paljon annettavaa.
Ti 27.10.2009 @ 19:51
Tarina paljastaa meistä ihmisistä paljon. Sen, miten ennakkoluuloisia ja omahyväisiä olemme. Silti väitän, että toinen muusikko olisi tunnistanut lahjakkuuden heti. Samalla tavoin uskon, että minkä tahansa ammatin harjoittaja tunnistaa kaltaisensa olipa päällä mitä tahansa. Todellinen osaaminen aika harvoin jää kokonaan huomiota vaille. Tässä kirjoituksessa viitataan kuitenkin patsi ennakkoluulottomuuden toiveeseen myös välittämiseen ja yhteisöllisyyteen. Työyhteisö voi kuulla hiljaisimpiakin ja auttaa heitä tuomaan esille oivat kehitysideat.
